sunnuntai 29. elokuuta 2021

Hylättyjä designeja

Koska rakastan itse nähdä Ginga-tuotteiden historiaa ja varsinkin, jos niistä on olemassa joitakin pieleen menneitä kokeiluita tai ideoita, jotka eivät koskaan päätyneet valmiiksi tuotteeksi asti, kysyin tällä kertaa luvan vähän erikoisempaan postaukseen.

PurePlasticin tuotteiden tekovaiheista on oikeastaan ollut kurkistus kulissien taakse vain Hougen-pehmon kanssa. Sen takia halusinkin kerätä tähän postaukseen muutamia kokeiluja, jotka eivät päätyneet lopulliseen tuotteeseen. Kaikki näistä kokeiluista ovat projekteista, joiden suunnitteluun olen osallistunut ja osan olen itsekin karsinut pois tekovaiheessa todettuani etteivät ne ole tarpeeksi hyviä.

Tämä ehkä kuitenkin avaa vähän sitä, että tuote etenee harvoin yhdellä heitolla alusta loppuun ja taustalla on paljon erilaisia kokeiluja. Oikean ja hyvän löytämiseen tarvitsee toisinaan tehdä virheitä, oppia ja kehittyä niiden pohjalta.


Isoissa akryyliavaimenperissä Weedin toteutuksen kanssa oli eniten erilaisia taustavaihtoehtoja. Suurin osa tiimistä kallistui lopulta punaisen mangataustan puoleen, mutta kokeiluvaiheessa siitä oli yhteensä neljä erilaista testiä. Tässä on vähiten suosikkini niistä:


Isoimpana ongelmana tämän taustan kanssa oli, että se oli tylsä eikä se auta korostamaan itse hahmoa. Weed hukkuu tummaan taustaan ja lisäksi taivastausta ei sovi hahmoon, joka selvästi seisoo tasaisella maalla. 


Pinssien osalta Rigelin ja Bellan kanssa oli taas kaikista eniten hakemista taustan osalta. Yksi testaamistani taustoista toi mieleen tosi vahvasti vanhan Windows taustakuvan...


Taivas tausta oli puolestaan melko lähellä päätyä lopulliseen tuotteeseen, mutta se tuntui jotenkin vajaalta ihan kuin siitä olisi puuttunut jotakin. Se toki korostaa hahmoja esiin paremmin, mutta yleensä esim. mangan kansissa nähdään enemmän vuoristoa taustalla.



Riki ja Yukimura oli puolestaan haastavin asettelun kannalta. Rikissä oli kiinni iso puhekupla, joka hankaloitti sen asettelua pinssissä ja se olisi vaatinut tosi paljon uudelleen piirtämistä, jos Rikistä olisi jäänyt näkyviin enemmän.
Pinssistä tehtiin kuitenkin testi, jossa hahmot olivat eri puolilla pinssiä, jolloin Rikistä jää enemmän näkyviin. Se ei kuitenkaan toiminut eikä näyttänyt hyvältä tai järkevältä.



Viimeisenä on vuorossa laukun kuva, jossa on karhukoirasuvun jäseniä kuutaustalla. Tähän valittu tausta oli ehdottomasti paras, se oli monien mieleen ja se korosti samaan aikaan hahmoja, mutta tuntui myös toimivan kuvassa todella luontevasti ja kokonaisuus näytti ylipäätään tosi kivalta.

Kokonaisuudessaan tähän kuvaan oli kuitenkin jopa 10 eri taustavariaatiota. Kuutausta nousi nopeasti suosikiksi ja karsin jo suunnitteluvaiheessa neljä niistä pois. Pois karsittujen joukossa oli mm. tämä kuva:


Sen isoimpana ongelmana oli ehdottomasti se, että tausta on liian samaa sävyä hahmojen kanssa. Punertavat hahmot erottuvat siitä hyvin. Weed, Gin ja Joe sen sijaan... Niin.

2 kommenttia:

  1. Tosi mielenkiintoinen postaus, kiitos tästä! Mielelläni näkisin enemmänkin noita hylättyjä vaihtoehtoja esim laukun taustoista.

    VastaaPoista

Kommenttien tarkistus päällä spämmiviestien vuoksi.