Hopeanuoliko lastensarja?

Ehkä yksi yleisimmistä käsityksistä, joita olen tämän sarjan parissa kuullut on ehdottomasti se, että Hopeanuoli on lastensarja. Jostakin varhaisista teinivuosista lähtien niin minä kuin varmasti moni muukin on saanut kuulla lapsellisuudestaan pitäessään piirretystä. En edes muista monenko alle 15-vuotiaan olen kuullut kertovan, että heitä kiusataan, koska he pitävät Hopeanuolesta tai Weedistä. En ole koskaan ylipäätään ymmärtänyt miksi piirrettyjen pitäisi jäädä vain lapsuuteen, sillä esimerkiksi Disney-klassikot ovat monien aikuistenkin suosiossa. Ollessani 11-vuotias törmäsin tähän asiaan ensimmäistä kertaa, kun koko ala-asteen kestänyt kaverisuhteeni päättyi siihen, että pidin Pokémonista. Olin kuulemma lapsellinen ja sellaisen kanssa ei kannata olla kaveri, jos halusi liikkua hyvissä piireissä.

Tottakai yleisellä tasolla Hopeanuoli on helppoa mieltää lastensarjaksi, sillä kyseessä on piirretty puhuvista koirista. Lastensarjaksi ja lapsille suunnatuksi sitä ei voi kuitenkaan mennä sanomaan mistä vihjoo se, että jopa leikatun suomidubin ikäsuositus on 7 (VHS-kasetit oli aikaisemmin merkattu vain Sallituksi) ja leikkaamattoman 11. Kansikuviensakin perusteelta se hukkuisi kivasti Halinallejen ja Prätkähiirien joukkoon, jotka ovat Hopeanuolen tavoin 80-luvun lopulta tai 90-luvun alkupuolelta. Sisältö on kuitenkin se joka tekee vahvan eron muihin nostalgisiin sarjoihimme ja monet Hopeanuolta lastensarjana pitävät pitävät tuskin ovat pahemmin perehtyneet sarjan sisältöön kokonaisuudessaan. Hopeanuolessa on rankkoja aiheita, paljon kuolemaa, taistelua, verta ja suolenpätkiä (tai vähintäänkin lentäviä silmämunia). Suurin osa sarjasta menee toki rauhallisemmissa merkeissä Hopeanuolen pentuaikojen seurailussa ja villikoirien juostessa pitkin Japania, mutta ne raaemmat kohdat ovat leikatusta versiostakin huolimatta jättäneet jälkensä sarjaa lapsena katselleisiin. Akakabuto on mainittu ihan syystä monien lapsuuden "traumoissa".

Yleisesti Ginga-sarjat eivät ole mitään kovin kevyttä ja pirtsakkaa seurattavaa, vaikka niissä onkin omat humoristiset hetkensä. Syödään ihmisiä, syödään koiria, revitään suolia, revitään päitä, kuohitaan, tehdään joukkoitsemurhia ja sitten on vielä se albiinotselada, joka huitoo jurrissa kirveellä ja jonka suurinta herkkua on koiranpentujen tai makakinpoikasten veri. Ei siis ehkä samaa tasoa Hello Kittyn ja Seikkailija Doran kanssa. Ikäsuositukset ovat kuitenkin vain suosituksia, sillä toiset lapset ovat huomattavasti herkempiä kuin toiset. Monet katsovat kauhuleffoja jo pienestä pitäen, toiset näkevät niistä painajaisia viikko tolkulla. Monet Hopeanuolen suomidubin kautta sarjaan tutustuneet ovat olleet vasta 6-vuotiaita, joten se, onko sarja oikeasti lapsille sopiva on yksilöllistä.

Gingassa käsitellään kaikesta raakuudestaan huolimatta kuitenkin loistavia aiheita, joihin kuuluu esimerkiksi ystävyys, uskollisuus ja oikeudenmukaisuus, joten kyse ei ole pelkästä verimätöstä vaan kokonaiskuvasta. Tarinat ovat karuja, mutta niistä voi oppia paljoa iästä riippumatta.