Näytetään tekstit, joissa on tunniste pohdinta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pohdinta. Näytä kaikki tekstit

tiistai 8. helmikuuta 2022

Tarkastelussa: Kyōshirō Shirogane

 


Yksi saamistani postausehdotuksista oli hahmon x syvällinen analysointi ja heti ehdotuksen luettuani tiesin, että minun pitää kirjoittaa tämä analyysi yhdestä suosikkihahmostani: Kyōshirō Shiroganesta.

Mikä erottaa Kyōn niin monesta muusta sarjassa esiintyvästä laumanjohtajasta on nuoren iän lisäksi motiivi. Hahmo on mieleenpainuva traagisen taustatarinansa ja siitä kumpuavien motiivien vuoksi. Ōun lauman lisäksi sarjassa esiintyy hyvin vähän motiiveja lauman toimintaan liittyen, suurin osa johtajista priorisoi reviirin kaiken muun edelle. Kosto ja katkeruus ovat yleensä pahishahmojen juttu. Tai sitten ne kytkeytyvät laumaan jonkin draaman myötä, siinä missä Kyōshirōn lauma on melkein kuin rakentunut tälläisen aatteen ympärille alusta alkaen.

Kyōshirōn oma lapsuus jätti siihen omat jälkensä ja traumansa, väkivaltaisen isän kanssa eläminen opetti miten iso vaikutus vanhempien rakkaudella ja turvalla oli - tai ehkä pikemminkin sen puutteella - ja se katkeroitui aikuisia koiria kohtaan. Sen toimintaperiaatteet ovat ehkä vihan värittämiä, mutta loppupeleissä Kyōshirōlla on sydän paikallaan ja se välittää isosti laumaansa kuuluvista. Kyōta voisi kuvailla isovelimäiseksi hahmoksi, joka haluaa pelastaa jokaisen pennun samalta kohtalolta, jonka sai itse osakseen.


Kyōshirō ei myöskään ole kohtuuton, se on omalla tavallaan oikeudenmukainen johtaja, joka on valmis antamaan armoa ja uuden tilaisuuden tarpeen tullen. Tämä tulee hyvin ilmi Terun isän kanssa: Kyōshirō kieltää laumalaisiaan tappamasta isää, sen sijaan uros viskataan kalliolta veteen ja tuota käsketään olemaan lähestymättä enää poikaansa. Siinä missä moni lauma olisi käynyt jo kimppuun reviirille tunkeutumisesta, Kyōshirōlle tämä asia tuntuu olevan huomattavasti vähäpätöisempi ja sitä ärsyttää enemmän Weedin puuttuminen asioihin.

Kyō on myös valmis uhrautumaan omien laumalaistensa puolesta, ne eivät ole vain merkityksetöntä massaa, jota voi aivottomasti uhrata taisteluissa.


Kyōshirō on itsepäinen ja ylpeä uros, mutta sillä on tiukka näkemys siitä mikä on sen mielestä oikein - ja sen arvot eivät aina kohtaa Weedin ja muiden kanssa. Ginga-sarjoissa ei ollut ennen Kyōshirōa rehellisesti montaakaan hahmoa, joka olisi kyseenalaistanut johtajaansa. Kyō ei todellakaan ole yksi niistä seuraajista, jotka kulkevat mukana päähenkilön oikeudenmukaisuuden tai rohkeuden sokaisemana päivittelemässä sitä millainen ihmelapsi Weed on. Kyō on johtaja, johon tarvitsee tehdä vaikutus eikä se ole kertaluontoinen juttu.


Kyō ei ole kuitenkaan ihan totaalisen uppiniskainen, se on valmis kuuntelemaan muita ja kasvamaan. Se on inhimillinen hahmo, joka tekee virheitä ja oppii niistä. Terun ja Kyōshirōn suhde tuntuu olevan kaikista kasvattavin tekijä, sillä Kyō joutuu sen kautta opettelemaan anteeksiantoa ja taipumaan pois omista kärkkäistä ajattelutavoistaan. Näkemään millaista vihaa on kytkemässä Terun kaltaiseen pieneen pentuun ja miten sen omat toimintatavat eivät ole ainoat oikeat.
 
Jopa Weedin joukkoihin liittymisen jälkeen Kyōshirō pitää tiukasti kiinni omista arvoistaan, uhkaa tappavansa Weedin, jos tuo vääristelee totuutta seuraajiltaan. Sekä on valmis jättämään lauman Jeromen erottamisen jälkeen ja seuraamaan ennemmin Jeromea.
 
 


Yksi merkittävimmistä kohtauksista Kyōshirōn osalta on itseasiassa sellainen, johon en kiinnittänyt aluksi mitään huomiota vaan tajusin sen vasta paljon myöhemmin. Jopa taistelussa Hōgenia vastaan Kyōshirō haukkuu Giniä - herra Ōun legendaarista ylipäällikköä - siitä, että se ei suojele omaa poikaansa. Ehkä pienen hetken se näkee Ginin vain yhtenä niistä aikuisista, jotka eivät välitä lapsistaan? Sellaisista, joita se itse kuritti ja vastusti viimeiseen hengenvetoon aiemmin. Ginin herkistyessä se tajuaa olevansa väärässä, mutta kohtaus kertoo miten syvälle asia on iskostunut sen tajuntaan ja miten se näkee Weedin hyvin samankaltaisena hahmona kuin monet pennut, joita se on suojellut. Se on alusta alkaen valmis säntäämään väliin oman henkensä uhalla puolustaakseen toveriaan, siinä missä monet sen toverit tuijottavat sivusta ja kunnioittavat Weedin tahtoa olla puuttumatta taisteluun.

Kyōshirō on rehellisesti mielestäni yksi parhaiten sarjaan kirjoitetuista hahmoista ja se tuo paljon lisää näkökulmia ja sisältöä sarjaan. Harmittelen kovasti sitä, että myöhemmissä sarjoissa se on taantunut enemmänkin comic relief -hahmoksi pieruhuumoreineen. Kyōlle sopii kyllä tietynlainen rentous ja huumori, mutta siinä on hahmona paljon muitakin puolia, joita olisin halunnut nähdä enemmän uudemmissakin sarjoissa.

maanantai 7. helmikuuta 2022

Ginga muiden animaatioiden tyylillä? (osa 4)

» Osa 1
» Osa 2
» Osa 3

Gingaa muiden animaatioiden tyylillä oli yksi toivotuista aiheista, kun pyysin ideoita synttäripostauksiin. Tuntui hauskalta palata tähän taas noin 5 vuoden jälkeen. Koitin etsiä sarjoja, joita en ollut vielä käyttänyt ja löysin yhden hyvän listauksen animessa esiintyvistä koirista, joten hyödynsin sitä hyvin pitkälti.


Inu to Hasami wa Tsukaiyō

Suurin osa sarjoista on itselleni tuntemattomia, mutta niissä oli kivasti vaihtelua ja tyylittelyä. Lisäilin tähän kuvaan värityksen lisäksi myös kaulapannan, jotta Cross olisi vielä vähän tunnistettavampi.


Code: Breaker

Tämän sarjan tyyli oli paljon simppelimpi, mutta loistava lisä juuri siitä syystä. On kivaa nähdä miten hahmot toimisivat hyvin erilaisilla tyyleillä. Ja yleisesti ottaen tälläisiä on helpompi muokatakin.


Naruto

Lainasin Daisukea alkuperäisestä animesta, haha. Mutta Gin on toteutettu enemmän tyyliin sopivasti.


Captain Tsubasa

Ehkä omalla tavallaan hitusen realistisempi tyyli, mutta Ginin tunnistaisi siitä yhä. Monia näistä muokkauksista tehdessäni totesin kuinka tärkeää on, että sarjassa on uniikki ja tunnistettava tyyli. Monessa animessa koirat on toteutettu hyvin samankaltaisella tyylillä.


Elegant Yokai Apartment Life

Hakuron kanssa minun piti tehdä poikkeus ja muokata vähän sarjan alkuperäistä
silmätyyliä, koska silmät eivät muuten olisi erottuneet hyvin tummista rajauksista. 


Cowboy Bebop

Monet animekoirat on myös toteutettu tosi hyvin rodulle uskollisina, kuten tämä sarjassa esiintyvä corgi. Gingasta ei löydy ihan jokaiseen rotuun sopivaa hahmoa, joten pitää vähän soveltaa toisinaan.
 
 
 
Gakkou Gurashi!

En halunnut päästää itseäni liian helpolla ja jättää hahmoja sellaisenaan, 
joten tästä suloisesta shibasta muokkaantui Kyo.


Blend-S

Halusin myös sisällyttää mukaan hahmoja, joita ei ole animessa. Joten tässä on Lydia.



Dragon Ball GT

Tungen Merin mukaan aina, kun voin.


Blood-C

Tykkäsin tämän sarjan tyylistä, siinä on vähän jotain kissamaistakin silmien kautta, 
omalla tavallaan se muistuttaa minua ehkä vähän Inuyashasta?



Yuru Camp

Koska Orionista ei ole animea, nautin erityisesti Weedin lasten testaamisesta eri animetyyleillä.



One Piece

Animessa on ilmeisesti koira nimeltään Pochi ja se vaikutti
varsinkin tässä kuvassa sopivan kivasti Ginga-tyyliseen kokeiluun.



Jojo’s Bizarre Adventure

Tämä on kaikella lämmöllä tätä postausta pyytäneelle Urulle. Iggy-Smith.



Kemono Michi

Omalla tavallaan tämä tyyli on tosi suloinen...


Kekkaishi

Tämä on ehkä omia suosikkejani.




Given

Tarjoan teille: Weed-pomeranian.


Super Lovers

Wilson pentuna? Kuvitelkaa ainakin niin.


Täytyy rehellisesti tunnustaa, että näiden kuvien muokkailu sai minut haikailemaan taas Weedin loppuosan tai Orionin animea. Toei? Kuulkaa kutsuni.

tiistai 7. syyskuuta 2021

GNG-syömäpuikot ja aterimet

 


Taas vähän oheistuotteiden mysteerisen historian selvitystä. Tämä ei ollut todellakaan helppo tapaus ja olin jo vähän niissä fiiliksissä, että minulla ei oikeastaan ole varmaan tarpeeksi infoa tämän postauksen tekemiseen, sillä valmistajan löytyminen tuntui toivottomalta.

GNG-syömäpuikoista ja aterimista ei löydy tietoa tuhottoman paljon. Vuosien aikana olen törmännyt muutamaan hassuun kuvaan. Tällä hetkellä tuntuu, että niitä ei ole säilynyt pahemmin. Samanlaisia syömäpuikkoja samalta aikakaudelta ja todennäköisesti samalta valmistajaltakin löytyy kyllä huutokaupoista.

Koska puikot ovat identtiset aterinsetin kanssa, olisi hyvin oletettavissa, että niillä on sama valmistaja, mutta täyttä varmuutta tästä ei ole.


Varmaa kuitenkin on, että puikoissa on törmätty tähän mennessä ainakin kolmeen värivariaatioon: keltainen, sininen ja vihreä. Ne ovat ilmeisesti lasten syömäpuikot ja yleisesti vastaavien koko tuntuu vaihtelevan huutokaupoissa 15-16 cm välillä.

Niiden materiaali on jonkinlaista resiiniä. Google kääntäjä kertoo materiaaliksi muutaman kohteen kuvauksessa mm. termit: styrol resin, styrool resin ja styrofoam resin. Syömäpuikkojen ympärillä olevassa nauhassa taas on termi スチロール joka kääntyy sanaksi "styrene". 

GNG Chopsticks and Chopstick Case by Satsuma1 on DeviantArt

Olen törmännyt vain yhteen kuvaan syömäpuikkojen kotelosta, jossa väri on vaaleansininen. On kuitenkin mahdollista, että koteloita on useammalla eri värillä. Jotenkin olisi lähes vaikuttanut siltä, että koteloista ja syömäpuikoista olisi löytynyt ihan hyvin pareja.

Pidän myös erittäin mahdollisena, että syömäpuikkoja on myyty ehkä useilla eri tavoin, kenties jopa ihan pelkästään, sillä silmääni osui paljon pelkkiä syömäpuikkoja ja lisäksi alkuperäisessä pakkauksessa oleva setti, jossa on pelkkä lusikka ja puikot.


Vaikka näitä syömäpuikkoja ja koteloita on suhteellisen paljon huutokaupoissa ja erilaisissa vintagea myyvissä verkkokaupoissa, yhdessäkään niistä ei mainittu valmistajaa.. Korkeintaan sarjan nimi ja ehkä sen julkaisija. Useimmissa valmistajaksi oli vain merkattu tuntematon. Mikä on aika outoa, koska niitä kuitenkin löytyi melko hyvin eri sarjoista.



Vastaan tuli myös... mielenkiintoisia käännöskukkasia:


Niitä on myös myyty osana kokonaista settiä, jossa on syömäpuikot, haarukka ja lusikka sekä kotelo.


Vaikutti siltä, että nämä aterinsarjat oli jaettu tyttöjen ja poikien sarjoihin. Tyttöjen aterimet olivat hieman erilaisella kuosilla pakkausta myöten.



Poikien aterimissa taas oli samanlainen pakkaus, kuin yllä nähdyssä GNG-setissä.




Pakkauksissa olevien tekstien kääntäminenkään ei tuottanut kauheasti tuloksia. Tytöille suunnatussa pakkauksessa on teksti なかよしセット (Nakayoshi set, "get along set"), jonka luulin ensin virheellisesti tarkoittavan Nakayoshi shōjo-mangalehteä. Se kävi järkeen, koska esimerkiksi Candy Candya on julkaistu kyseisessä lehdessä ja siitä on tehty samanlaisia oheistuotteita GNG:n kanssa. Japanilainen Ginga-fani kuitenkin korjasi virheeni ja kertoi, että kyseessä on enemmänkin yleinen sanonta kuin viittaus tuohon lehteen.

Pojille suunnatussa setissä puolestaan on teksti トリプルセット eli "triple set". Kolmen setti. Näillä tiedoilla ei ihan kauhean pitkälle pötkitä...

Samainen japaninkielinen fani kuitenkin yllätti kertomalla, että aterinsetissä mainitaan itseasiassa valmistaja. Se on Boeki Zakka Co. (貿易雑貨株式会社). Nyt meillä on siis kenties tiedossa ainakin yksi ennen tuntematon valmistaja!


sunnuntai 25. heinäkuuta 2021

Making-of: RPG meme / Ginga

Yritin miettiä kääntyisikö otsikko suomeksi jotenkin fiksusti, mutta leffatyylinen "näin tehtiin" kuulostaa jotenkin hölmöltä. Halusin enemmän käydä läpi tekoprosessia viimeisimmän meme-videon kanssa, jonka onnistuin pyöräyttämään. 

Rakastan tosi paljon tälläisiä lyhyitä animation/animatic -juttuja, mutta oma kärsivällisyys on aina tosi paljon koetuksella, koska niissä on niin iso homma ja tykkään enemmän jutuista, jotka saa aikalailla tehtyä yhdellä istumalla loppuun. Sellaiset viikkojen tai kuukausien projektit ei oikein ole minua varten. Animointi ja kaikki sen sellainen on kuitenkin ollut aina lähellä sydäntä, seuraan esimerkiksi Youtubessa useampaa tyyppiä, jotka tekee animaatioita tai siihen viittavia videoita. Ja olen tietty aina tykännyt piirretyistä, ei voi kuin hattua nostaa sille, millaista vaivaa ihmiset näkee ja miten taitavia tyypit on.

Olen vielä aloittelija, toki. Olen tehnyt pieniä projekteja, mutta ne on aina olleet vähän kömpelöitä. Haluaisin tehdä enemmänkin, mutta jotenkin niitä ei saa aikaiseksi. Ei ole motivaatiota ja kiinnostusta sitoutua niin pitkiksi aikoihin johonkin projektiin. Tälläiseen projektiin, joka vaatii jatkuvaa työskentelyä ja opettelua. Ehkä olen vain vähän laiska... Mutta lähinnä maininta tästä, että olen tosi amatööri vielä näissä, joten videossa on mm. ajastuksen kanssa pieniä ongelmia. Jotkut ajastukset toimi oikeassa rytmissä ohjelmassa, mutta heti, kun ne toi sieltä videoksi...

Älkää siis kivittäkö, bhaha.

Ajattelin, että tämä olisi ihan kiinnostava projekti esitellä sellaisille, jotka ei tee tälläisiä ollenkaan tai jotka toivoisivat tekevänsä tälläisiä joskus?

1. Etsi aihe, joka inspiroi ja hae inspiraatiota
En tarkoita, että kopioi jonkun toisen idea täysin. Etsi kivoja ominaisuuksia, joita voit hyödyntää omassa videossasi. Ideoita, jotka kokisit, että on helpoin toteuttaa riippuen omasta taitotasosta. Omia inspiraation lähteitä oli nämä kaksi videota. Animaatio memet on sellaisia, joista ihmiset tekee omia versioitaan. RPG memessä oli nimensä mukaisesti roolipeliteema.



2. Suunnittele
Hahmottele aluksi kokonaisuus alusta loppuun. Tee alustavia suttuluonnoksia kohtauksittain. Rehellisesti mietin itse miten voin toteuttaa kohtauksen x mahdollisimman vähällä vaivalla ja tässä helpointa on kierrättää samoja kuvia pienillä muutoksilla... Joku voi kuitenkin repäistä ja lähteä panostamaan enemmän. Mene fiiliksen mukaan. 


Tehtyäni luonnokset valitsin hahmot ja laskin monta niitä pitäisi olla missäkin kohtauksessa ja ketkä niihin valitsen. En halunnut kuitenkaan, että kaikki menee ihan totaalisen copy-paste-meiningillä, joten tein pieniä muutoksia osan ilmeeseen ja silmiin.

Nimeä kaikki luonnokset fiksusti ja hyödynnä vaikka kansioita, jotka nimeät esim. kohtauksen mukaan. Voit toki käyttää esim. tasojakin, mutta itselle kansioihin pistäminen on ollut selkeintä. Nimenomaan fiksusti niin, että sinä ymmärrät, mikä on missäkin. Ei se mitään, jos näyttää hassulta ulkopuolisille...




3. Minimaalinen animointi?
Koska olen laiska, arvostan itse eniten animaatioita, jotka saa toteutettua parilla kuvalla. Kun nämä kuvat laitetaan peräkkäin, niistä syntyy animaatio. Esimerkiksi videon alussa oleva pelihahmon valintaa muistuttava kohta on toteutettu niin, että jokaisesta hahmosta on kaksi kuvaa, joita tarvittaessa spammataan niin, että liike jatkuu.

Eli esimerkiksi tämä pieni roolipelimainen "hypähtely":


Koostuu hyvin yksinkertaisesti kahdesta kuvasta pienellä erolla, joista toisessa hahmoa on vain painettu kasaan... Kahdella kuvalla saa myös pienen animaation esimerkiksi tassun asentoa hiukan siirtämällä.


Jos taas kohtauksessa on paljon elementtejä samalla asemoinnilla, kuten esimerkiksi alussa, jossa hahmot ja nimet muuttuvat, koin kaikista helpoimmaksi laittaa ne omille tasoilleen. Jos tasoja tulee paljon, voi ne vielä laittaa kansioiden alle piiloon. Näin saa helpoimmin rakennettua animaation, jossa on muuttuvia kuvia tai tekstiä samoilla paikoilla, piilottamalla kaikki tasot, joita ei halua näkyviin ja tallentamalla kaikki omiksi kuvikseen.


Samaa piilotustaktiikkaa voi käyttää myös tekstin kanssa, kuten tein videon alussa.



4. Videoksi kokoaminen
Itse animoinnin hoidin vain videonteko-ohjelmassa laittamalla kuvat yksitellen ohjelmaan ja järjestelemällä niiden kestoa sen mukaan, miten halusin niiden näkyvän ruudussa. Ohjelmana kokeilin ensimmäistä kertaa ilmaista videoeditoria nimeltä OpenShot Video Editor, jossa saa ihan simppelisti musiikin ja kuvat yhdistettyä, sekä pieniä muokkauksia, kuten häivytyksen videon alkuun tai pientä animaatiota, kuten zoomausta. Ei siis mitään kovin hienoa, mutta tarpeeksi helppoa ja yksinkertaista.



Loppuun vielä koko video~



sunnuntai 27. kesäkuuta 2021

Saatoin löytää pari ennen tuntematonta valmistajaa!

Olen erityisesti vanhoista 80-luvun tuotteista pitävänä törmännyt sellaiseen ongelmaan, että näiden tuotteiden alkuperästä on toisinaan todella vähän mitään tietoa, jos ollenkaan. Ja koska olen utelias ja internet on olemassa, ehkä sieltä voisi löytyä jotakin? Kun googlettaa... ja googlettaa... ja sitten vielä googlettaa vähän lisää. Nämä tiedot eivät löydykään ihan niin helposti kuin toivoin.

Ensimmäinen tapaus oli tehdessäni tiivistelmiä Instagramiin muutamista oheistuotteista ja niitä selatessani tajusin, etten ole käsitellyt ollenkaan blogin puolella tapausta nimeltään japanilainen GNG-palapeli, jonka valmistajaa etsin kissojen ja koirien kanssa.



Valitettavasti harvemmin käy niin hyvin, että se tieto vain putkahtaa tarjottimella yhdellä haulla, joten oikean suunnan löytäminen voi olla todellisen työn takana. Jos tuotetta onkin ollut vaikkapa huutokaupassa, saattaa valmistajan kohdalla lukea vain tuntematon. Tehtyäni lukemattomia tuloksettomia hakuja, päädyin lopulta kokeilemaan lähestymistapaa, jossa hain tietoja toisen vanhemman sarjan tuotteista. Tämä sarja oli nimeltään Candy Candy, minulle totaalisen tuntematon sarja, mutta minun onnekseni vaikutti siltä, että siitä oli tehty samoihin aikoihin oheistuotteita, koska siitä löytyi palapeli erittäin samanlaisella designilla kuin japanilainen GNG-palapeli. 

Myöhemmin aloin pohtia posliinisen GNG-kupin valmistajaa. Menin jopa niin pitkälle, että yritin alkaa kääntämään pienellä sinisellä printillä olevia tekstejä mukista, mutta...

© 高橋 よしひろ 
集英社
テレビ朝日 
東映動画

Kääntyikin lopulta näin...

Yoshihiro Takahashi
Shueisha
TV Asahi
Toei Animation



Myöskään yleisten posliiniastioiden valmistajien hakeminen ei varsinaisesti tuottanut mitään tulosta, päädyin lopulta kokeilemaan tätä samaa tekniikkaa kuin palapelin kanssa ja kuinkas ollakaan...



Luottoystävästämme Candy Candysta löytyi hyvin tutun oloisesti myös kahvallinen ja kahvaton versio erittäin samanlaisella tyylillä, mitä GNG-sarjasta oli tehty:


Lähempi tarkastelu kuvien osalta paljasti, että kupin pohjasta löytyi myös samainen kuvio, joka GNG-kupeissa on. Lisäksi tämä sama kuvio löytyy myös harvinaisen GNG-kulhon pohjasta. On oletettavaa, että ainakin kupit ja kulho ovat siis samalta valmistajalta. Näkemissäni kuppien pohjassa jälki oli enemmän hyvin haaleaa kaiverrusta muistuttava, mutta kulhossa sen sijaan kuvio näkyy erittäin selvästi ja se täsmää.




Yritin kaikkeni löytääkseni tällä kuviolla jotakin, mutta kuvanhaku ei auttanut minua asiassa. Sen sijaan aloin löytämään muutamia muita samantyylisiä astioita huutokaupoista samalla kuviolla.



Ja niiden kautta löysin viimein maininnan parista huutokaupasta tuotteen valmistajasta, jonka nimeksi oli merkitty 金正陶器. Google kääntäjä yritti kääntää tätä "Kinso Pottery" tai "Kinji Pottery" sekä myös "Kim Sing Pottery", mutta kun googletin pelkkää japaninkielistä tekstiä, päädyin viimein löytämään kotisivut yritykselle nimeltä kanesho co., ltd. 

Merkillisesti heidän verkkosivuillaan näkyvä logokuvio näytti kovin tutulta...




Kanesholle ei valitettavasti löytynyt esim. wikipedia sivua englanniksi, mitä yritin nopeasti vilkuilla, mutta verkkosivut sen sijaan kertovat edes sen verran, että kyseessä on 1946 perustettu yritys, joka tarjoaa mm. lasten astioiden valmistusta.