sunnuntai 28. toukokuuta 2023

FaNeMa: GDW-pehmot (erä 1)

 


Sieltähän ne tupsahtivat! Oikeastaan jo ihan hyvän aikaa sitten, mutta sain vasta nyt aikaiseksi kirjoitella niistä myös blogin puolelle. Viime vuoden lokakuussa FaNeMa ilmoitti uudesta pehmoerästä, joka sisälsi tällä kertaa GDW-pehmoja. Tarkemmin ottaen isompina istuvina pehmoina olivat Weed ja Gin ja maskotti-avaimenperinä taasen GB, Weed, Kyoshiro, Jerome ja Tesshin. Nappasin tästä erästä kaikki muut paitsi Gin-pehmon. En erityisesti välittänyt aikuisen Ginin GDW-animen ulkonäöstä.

Weed sen sijaan oli aivan ihanan suloinen ilmestys! Weedille valittu muikea jäänsininen väri on enemmän kuin nappiin ja ihastelin sitä varmaan kaikista eniten päästessäni hypistelemään pehmoa vihdoin livenä. Rehellisesti tämä pehmo on varmaan ehdottomia suosikkejani kaikista tehdyistä Weed-pehmoista ja myös yleisesti FaNeMan tähän asti tekemistä pehmoista. Se on anatomisesti ja värillisesti tyyliin sopiva ja erittäin tunnistettava. Olen ihan super iloinen, että nappasin tämän kokoelmaani. Ehdottomasti hintansa väärti yksilö. 5/5.

Vielä kertauksena: Weed on n. 20 cm korkea ja sen hinta oli 3850 jeniä eli noin 26 euroa (joskaan siihen ei kuulu välityspalkkiot, verot, postikulut sun muut jotka helposti nostavat todellisen hinnan Suomeen arviolta varmaan lähemmäs 40-50 euroa).

Tämä, kuten kaikki FaNeMan pehmot, myytiin ennakkotilauksilla eli niitä saa tällä hetkellä vain jälleenmyyjien kautta. Urumilta löytyy esimerkiksi muutamia pehmoja tästä ja aiemmasta setistä. Lisäksi niitä on välillä pyörinyt esimerkiksi Huuto.netissä ja Facebookin Ginga kirpputorilla.


Siinä missä isompi Weed-pehmo oli suosikkejani, maskottiversio menee aika sellaiseen meh -peruskategoriaan, myyntikuvat antavat siitä hieman vähemmän lättänaamaisen vaikutelman kuin mitä pehmo todellisuudessa on. Värivalinta on kyllä edelleen ihan huippu. Weed saa minulta arvosanan 2-3/5.


Kyoshiro on oma tunnistettava itsensä! Tykkään isosti siitä, että arvet on brodeerattu ja Kyolla on sen perinteiset ripset mukana. Simppeleillä hahmoilla pitää mielestäni panostaa niihin muutamiin erottaviin tekijöihin ja siinä Kyossa on onnistuttu loistavasti. Kyoshirolle antaisin arvosanaksi 4/5

Ah, Tesshin. Voi Tesshin. Hahmoina hän menee omalla listallani tosi kärkipäähän ja FaNeMa on onnistunut tekemään pehmoistaan yleisesti tosi laadukkaita -  joten siksi oli harmillista, että Tesshin ei ihan täyttänyt kaikkia odotuksiani. Sen tummia täpliä ruskealla alueella ja hännässä tuskin edes erottaa. Lisäksi harjas oli melko epäsiisti. Ymmärrettävästi pidempi karvakangas on varmaan hankalampaa pitää tasalaatuisena, mutta nopealla tutkailulla omassa pehmossani harjaksessa sojotti pidempiä karvoja ja osa niistä oli irtonaisia. Tesshin saa minulta arvosanaksi 2/5.

Olenko kertonut jo miten valtavasti rakastan FaNeMan saksanpaimenkoirapehmoja? Nuo korvien sivuilla olevat tupsut ovat ihan super ihana yksityiskohta. 5/5, ehdottomasti.

En usko olevani ainoa, joka on kaivannut GB:tä kovasti oheistuotteeksi ja erityisesti uutena pehmona! Karvakangas korvissa on aivan ihana lisäys. Olen kurkkinut välillä tulisiko Topsangyon vastaava pehmo vastaan suhteellisen edullisesti, mutta siinä minua on aina häirinnyt se, että hahmon toteutus ei jotenkin näytä luontevalta. Sivulta se näyttää hyvältä, mutta edestä hieman pöljältä. GB olikin siis ehdoton pakkohankinta, kun se ilmaantui FaNeMalta! Hän on valloittava ja saa minulta 5/5.

FaNeMan pehmoissa on pakko vielä yleisesti kehua loistavia värivalintoja, materiaaleja ja toteutusta. Hahmot ovat todella tunnistettavia ja omalla tavallaan ilmeikkäitä. Kaikki eivät pidä tästä pönötysposesta maskottipehmoilla, mutta olen itse tykästynyt siihen kovasti. Asennon ansiosta ne saa hauskasti asetettua myös vaikkapa taskuun.

Manga Style -avaimenperät (PurePlastic)

PurePlasticin joulukalenterissa vihjatut avaimenperät julkaistiin viimein kokonaisuudessaan. Kyseessä on 8 avaimenperän setti, jonka hahmoina on Weed, Gin, Yukimura, GB, Jerome, John, Akame ja Mer. Avaimenperien korkeus on n. 7-8 cm. Avaimenperät ovat kirkasta akryylia eli niissä on kuva molemmin puolin.


Yleisesti ottaen pidän näistä avaimenperistä, ne ovat simppeleitä hahmokuvia eikä niissä sinällään ole mitään erikoisuuksia. Suurin osa kuvista on alkuperäisiä mangakuvia, mutta joukossa on muutama väritetty / muokattu mangakuva. Copyright-tekstit sekä muutaman hahmojen reunoista pahemmin erottuva pikselisyys särähtivät myös itselläni silmään. Mielestäni nämä ovat kuitenkin kiva lisä oheistuotteena Gingasta tehtyihin avaimenperiin, joita on nähty PP:llä tähän asti vain hivenen epäkäytännöllisen isoina avaimenperinä ja chibi-tyyliteltyinä.


 

Isoimpina miinuksina mainittakoon muutamien kuvien laadun heikkous ja erityisesti kaikissa copyright-tekstien pikselöityminen. Yukimurassa copyright-teksti on korvattu tarralla ja paketin etupuolella on mainittu virheellinen määrä.



 

Alustava palaute avaimenperistä on vaihdellut vähän puolin ja toisin. Osa on ollut ymmärrettävästi pettyneitä, että virheet ovat päässeet lopulliseen tuotteeseen asti. Näin pitkän aikaa pöytälaatikossa oleena projektina tämä korostaakin melkolailla tarkistuksen tärkeyttä. Ymmärrettävinä ongelmina nousee kuitenkin esiin aineistojen saaminen eri lähteistä. Kaikkia aineistoja ei luonnollisesti saada painokelpoisena versiona suoraan Japanista. Myös painon päässä tehdyt muutokset esim. copyright-tekstien osalta ovat vaikuttaneet negatiivisesti lopputulokseen.

Kritiikki on ollut ymmärrettävää, tervetullutta ja myös mielestäni ansaittua siinä mielessä, että siitä on hyvä ottaa opiksi ja pistää tulleet epäkohdat ylös ja kiinnittää niihin huomiota. Avaimenperistä on tullut kuitenkin myös paljon positiivista palautetta ja osa kritisoiduista designeista onkin ollutkin joillekin aivan ehdottomia suosikkeja. Mikä taas korostaa sitä, että ihmisillä on hyvin erilaisia mielipiteitä ja mieltymyksiä.



Omia suosikkejani on luonnollisesti Mer. Pidän myös GB:stä ja Weedistä kovasti.

 
Voit vapaasti välittää kommentteihin ajatuksesi avaimenperistä tiimille selattavaksi.

Edit: Tosiaan, avaimenperien kappalehinta on 10,90e ja ne myydään random pakkauksina Urumissa.

maanantai 8. toukokuuta 2023

[x] kerää kaikki Gin-figuurit

Kymmenen vuotta. Kymmenen.

Niin pitkä aika on siitä, kun opin ensimmäisiä kertoja siitä, että Hopeanuolesta oli oheistuotteita. Kun sain ihan ensimmäiset mangapokkarit ja ensimmäiset figuurit. Ison ruskean Kurotoran ja mintunvihreän Gin-pelinappulan. Muistan vieläkin miten epäuskoisen pettynyt olin rehellisesti sanottuna, kun sain GNG-figuureita ensimmäistä kertaa käsiini. Muistan luulleeni niitä isommiksi ja odottaneeni, että hopeat ja pronssiset olisi oikeasti jotain metallista materiaalia. Siitä on ihan tuhottoman pitkä aika ja sen pienen alkupettymyksen jälkeen, GNG-figuurit on vielä tänäkin päivänä lempituotteitani. Ne ovat kuin pieniä patsaita ja se yksityiskohtien määrä mitä niihin on saatu mahtumaan on jotain ihan ilmiömäistä.

En koskaan ottanut tavoitteeksi kerätä figuureja tietyn värisenä settinä. Tai kerätä kaikkia erilaisia. Alkujaan en edes koskaan uskonut saavani 2. sarjan figuureja käsiini niiden hintojen vuoksi. Silloin kun aloitin keräilyn, ne lähti Suomen puolella tosi pitkään 100e ylöspäin.

Mutta yksi tavoite mulla oli, joka eli siellä taustalla koko ajan: halusin kaikki erilaiset Gin-figuurit. Ja oletettavasti se tuli täyteen tänään. Kymmenen vuotta myöhemmin.

Epäilen vahvasti, että Ginistä ei koskaan tehty isoa pronssista tai tummanruskeaa, kuten muista hahmoista. Ne on melko varmasti korvattu keskikokoisilla, joissa on sama leima kuin isoissa figuissa. Voin toki olla väärässäkin, koska vanhat oheistuotteet osaa yllättää ja niitä voi putkahtaa joskus jostakin. Mutta mikä oli se ehdottomasti kaikista vaikein, se oikea Graalin malja löytää?

Valkoinen makaava Gin 2. sarjasta.

Valkoiset figuurit 2. sarjassa tuntuvat olevan poikkeuksellisen harvinaisia muutenkin eikä niihin törmää kovin usein, mutta erityisesti Gin on loistanut poissaolollaan. Muita värejä siitä löytyy ihan mukavasti.

Yhden kerran meinasin saada kyseisen figun keräilyhistoriani aikana, mutta silloin myyjä oli ehtinyt myymään sen juuri ennen kyselyäni ja päädyin ostamaan häneltä muita.

Vähän aikaa sitten Japaniin tuli myyntiin iso figuuripaketti, jossa oli jopa kaksi tälläistä harvinaisuutta. Sen hinta vain oli sen verran kova, että ryhmätilausta pohdiskellessa se ehti mennä - onneksi yhdelle henkilölle samalla keskusteluserverillä ja hän pisti myöhemmin ylimääräisiä myyntiin. Valkoinen Gin luonnollisesti sai osakseen useampia kiinnostuneita, joten yleisen reiluuden nimessä myyjä pisti sen tarjouskaupalla myyntiin. Ja kyseisestä tarjouskaupasta nappasin sen lopulta mukaani. 

 


Kahdesta figuurista kokoelmani on niiden osalta kasvanut tosi kiitettävästi vuosien aikana. Ne ovat aikalailla silmäteräni ja nyt niiden kavereiksi on löytynyt myös oheishärpäkettä, kuten figuuribokseja, karkkiboksi ja gashapon-palloja. Myös yksi Gin-figuuri löytyy yhä avaamattomassa pussissaan.

Tässä siis lyhyesti tämän hetkistä tilannetta figuurien osalta, fiiliksiä ja hypetystä ja saavutuksia. Niitä tulee harmillisesti yhä harvemmin enää kirjoiteltua ylös, vaikka ne juuri alkujaan olivat syy blogin perustamiseen.