Näytetään tekstit, joissa on tunniste pehmo. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pehmo. Näytä kaikki tekstit

lauantai 6. kesäkuuta 2026

Mitä näistä voi pyytää? (PurePlasticin Hopeanuoli-pehmot)

 


Tämä on kysymys, johon tulee törmättyä lähes viikottain, joten ajattelin, että ehkä tästä olisi hieman apua näin julkisemmalla jakelulla.

Miten tuotteen keräilyarvo tarkalleen ottaen määräytyy?
Keräilyarvoon vaikuttaa erilaisia tekijöitä, mutta sen lähtökohtana on aina se miten jonkin tavaran kysyntä ja tarjonta kohtaavat. Harvinaisuus on terminä helposti harhaanjohtava ja vähän liiankin yleisesti käytetty myyntikikka nostamaan kaiken tavaran hintaa, sillä esimerkiksi pelkkä pitkä ikä ei välttämättä tee tuotteesta sen harvinaisempaa, jos sitä on hyvin saatavilla. Lyhyesti tiivistettynä kyse on siis niinkin yksinkertaisesta asiasta kuin miten paljon tuotetta on myynnissä ja millä hinnalla juuri sillä hetkellä - sekä myykö se. Hankalaa tästä tekee aktiivisesti seurattavuus: tilanteet elävät ja muuttuvat vuosien mittaan.

Mitkä tekijät vaikuttavat keräilyarvoon?
• Kunto
Korkeimmalla asteikolla ovat uudet tai uudenveroiset pehmot, joissa on alkuperäiset tägit ja laput kiinni pehmossa ja kunto vastaa hyvin pitkälti samaa kuin uutena. Pohjimmaisena ovat kunnoltaan käytetymmät, tahraantuneet tai rikkinäiset.

• Harvinaisuus ja saatavuus
Vahvistettuja Limited Edition -painoksia olivat 2.sarjan pehmot: Riki, Akame, Kurojaki, pentu Gin sekä erikseen myyty Akakabuto. Muista pehmoista on otettu suurempi painos. Kaikki pehmot on kuitenkin yleisesti myyty loppuun vuosia sitten uutena.

• Tuotantovirheet
Pehmoista on myyty tiedettävästi alennetulla hinnalla myös ns. pikkuvikaisia tai 2. laatuisia pehmoja, jotka ovat olleet jo valmiiksi virheellisiä (mm. pieniä valmistusvirheitä, kuten vinoja yksityiskohtia, väärin kohdistuneita tai sotkuisia arpimaaleja, väärin aseteltua kangasta tai irtolankoja)

•  Markkina- ja taloustilanne, trendit sekä uudet julkaisut
Keräilyesineiden hinnat eivät ole pysyviä, vaan ne vaihtelevat kysynnän mukaan. Keräilijöiden kiinnostus, ajankohtaiset trendit, uudet tuotejulkaisut sekä yleinen taloustilanne voivat kaikki vaikuttaa ostohalukkuuteen ja siten esineiden arvoon. Myös tuotannon päättyminen esimerkiksi myyntierän loppumisen tai valmistajan toiminnan lakkaamisen vuoksi voi nostaa keräilyarvoa merkittävästi. Esimerkiksi Topsangyon pehmojen hinnat nousivat huomattavasti yrityksen lopetettua toimintansa.

Alkuperäiset hinnat ja julkaisuvuodet:  
• 1. sarja (2016): Weed, Yukimura, Mer, Kyoshiro, Jouji/George, Jerome, Hougen, Tesshin - 35,90€ /kpl
• 2. sarja (2020), normaalit painokset: Aikuinen Gin ja John - 35,90€ /kpl
• 2. sarja (2020), Limited Edition -painokset: Riki, Akame, Kurojaki, pentu Gin- 55,90€ /kpl
• Akakabuto (2023), 100 kpl Limited Edition -painos - 120,90€

Vahvistettuja loppuunmyynti tietoja:
• Yukimura (1. sarja): Keväällä 2019 valmistaja ilmoitti, että pehmosta tulee vielä myyntiin pieni 30 kappaleen erä, jonka jälkeen sitä ei enää valmisteta lisää.

• 2. sarja (Pentu-Gin, Kurojaki, Riki): Elokuussa 2021 valmistaja tiedotti, että ensimmäisen laadun (ykköslaatu) pentu-Gin, Kurojaki ja Riki on myyty alustavasti loppuun. Tuolloin verkkokauppaan jäi vielä hetkeksi rajoitettu erä pikkuvikaisia kappaleita. 

Milloin kaikki pehmot myytiin kokonaisuudessaan loppuun?
Tarkkaa aikaa ei ole virallisesti tiedossa. Karkeasti arvioisin, että pehmoja ei ole pahemmin myyty uutena enää vuosien 2024-2025 välillä tai sen jälkeen. (v. 2023 -> Urumin konkurssi, v. 2025 -> Tampereen itsenäinen Urumi lopetti toimintansa).

Hintojen lähdekriittisyys
Arvoa ei voi aina nojata pelkästään yhteen myytävään ilmoitukseen vaan olisi hyvä pystyä vertailemaan mahdollisuuksien mukaan sitä useiden eri myyntialustoiden ja myyjien kesken saadakseen realistisen keskiarvon. Koska myynti tapahtuu pehmojen osalta nyt pääsääntöisesti yksityishenkilöiden kautta, voivat myyjät laittaa minkä tahansa hinnan tuotteelle haluavat, mutta halukkaat ostajat kallistuvat yleensä siihen halvempaan vaihtoehtoon, josta johtuen kallein myynti-ilmoitus voi roikkua pitkäänkin myymättä. Koska PurePlasticin pehmot ovat lähtöisin Suomesta, on ulkomaan myynneissä toisinaan varmasti huomioitu myös ylimääräisiä posti- tai tullimaksuja.

Mistä tiedän, että tämä teksti on luotettava lähde?
Lähdekriittisyys on aina hyväksi, eikä tämä teksti välttämättä ole enää täysin ajankohtainen esimerkiksi viiden vuoden päästä. Oma tietämykseni perustuu yli 14 vuoden aktiivisuuteen Ginga-fandomissa sekä pitkäaikaiseen perehtymiseen sarjan oheistuotteisiin. Kokemusta on kertynyt niin keräilijänä, Ginga kirpputorin toisena pitkäaikaisena ylläpitäjänä kuin PurePlasticin suunnittelutiimin jäsenenä vuodesta 2019 lähtien. Hintojen arvioinnissa on käyty läpi useita myynti-ilmoituksia (Tori, Vinted, Facebook yms) lähiajoilta.


Lähivuosina myynnissä olleiden sekä myytyjen pehmojen karkeita arvioita (oletuksena hyväkuntoisia):

Jerome 20-40e
Kyoshiro 25-40e
Weed 35e (laputon), 80-120e (lapullinen)
Jouji 35-40e
Hougen 40-50e
Mer 50e
Tesshin 34-80e (eniten myynnissä hintojen keräyshetkellä)
Yukimura 120-150e

John 90-120e
Gin (aikuinen) 90-110e
Gin (pentu) 120e
Riki 120-130e
Kurojaki 40-80e
Akame 70-80e

Akakabuto 100-120e 

lauantai 11. huhtikuuta 2026

TopSangyon erilaiset Weed-pehmo versiot


Kaikki erilaiset versiot.

Löysin hiljattain kokoelmaani Vintedistä pienen piirretyn Weed-pehmon, joka innosti minua kirjoittamaan lyhyen tiivistelmän kaikista erilaisista TopSangyon versioista ja niiden eroista. Käytin melko paljon lähteitä ja kuvia keräilijäkollegoilta voidakseni esitellä pehmot mahdollisimman alkuperäisessä kunnossaan ja listata oleellisimmat erot, jos oman pehmosi versio mietityttää.

Hyvin usein nämä pehmot myydään käytettynä ilman lappuja, mikä hankaloittaa pehmon tunnistamista.

lauantai 22. heinäkuuta 2023

FaNeMA: GNG-pehmot (erä 2)

 Kun käyt läpi FaNeMa-postauksia ja tajua ettei blogissasi ole läheskään kaikista pehmoeristä juttua...


GNG-pehmojen toisessa erässä olikin tosiaan vähän enemmän isoja, istuvia pehmoja: Riki, Ben, Akame ja John. Näistä tuli hankittua itselle Riki ja Ben.

Ben puolestaan menee aika kärkeen isoissa pehmoissa omalla asteikollani. En ollut jotenkin edes miettinyt tämän hankkimista etukäteen, mutta toteutus miellytti silmää hurjan paljon. Johnin kohdalla joku sen ulkonäössä tökki aivan valtavasti ja tykkäsin maskottipehmosta enemmän. Akame on myös kyllä suosikkihahmojani, mutta siitä ei ole jostakin syystä tullut hankittua yhtään pehmoa FaNeMalta.


Kai-veljekset olivat tämän setin ehdoton ilo ja riemu! Tykkäsin tosi paljon näiden toteutuksesta. Vihdoin tästäkin kolmikosta on pehmot!

FaNeMA: GNG-pehmot (erä 1)

Mutta hetkinen, etkös sinä ole jo tehnyt postauksen tästä ensimmäisestä erästä?

Kyllä, mutta nyt minulla on hiukan enemmän omaa silmää miellyttäviä kuvia - ja huomasin itseasiassa maininneeni alkuperäisessä postauksessa, että minua harmitti, kun jätin maskottipehmoista Benin ja Johnin hankkimatta. Olenkin sittemmin saanut heidätkin napattua kokoelmaani muuta kautta. En rehellisesti muistanut koko asiaa, kunnes aloin backtrackaamaan blogiani FaNeMan pehmoista.

Toisaalta on myös ihan hauskaa palata ensimmäiseen erään, nyt kun FaNeMa on tehnyt enemmänkin pehmosettejä. Tässä vaiheessa niiden ulkonäköön on ehtinyt jo tottua kiintyä huomattavasti verrattuna siihen ensimmäisen uuden karheaan ihmetykseen ja jälleen uuden pehmomallin totutteluun. Mitä enemmän aikaa on kulunut, sitä enemmän olen tykästynyt FaNeMan pieniin maskottipehmoihin. Ne ovat kokonsa puolesta helpoimmasta päästä säilöä ja niissä on hahmojen osalta kaikista eniten variaatiota.

Ensimmäisen erän Gin on noussut tosi korkealle omien suosikkien joukossa, ehkä siinä on sellaista nostalgisen tunnistettavaa, kun on päässyt vertailemaan uudemman setin aikuiseen GDW-versioon.

Riki ei vieläkään kuulu aivan suosikkeihini, mutta olen super iloinen, että FaNeMa tarjosi paremman mahdollisuuden saada Ginga-pehmoja inhimillisillä hinnoilla - myös suosituista hahmoista. On tosi harmi, että näitä sai tilattua lähinnä ennakkotilauksilla, koska menekkiä varmaan olisi ollut enemmänkin. Toisaalta pehmojen valmistus on sen verran hintavaa ja työlästä, että on varmasti ollut järkevämpää pelata varman päälle.

Kuten mainitsinkin alussa, John ja Ben maskottipehmot päätyivät myös kokoelmaani myöhemmin! Tulin katumapäälle niiden pois jättämisestä ja onneksi niitä oli vielä jonkin verran saatavilla myöhemmin. Jälkikäteen hankkimisen takia maksoin kuitenkin kumpaisestakin muistaakseni lähemmäs 30-40€ /pehmo. Johnin kohdalla muistan nähneeni jo seuraavan setin ison istuvan John-pehmon ja todenneeni: "Hittolainen, pidän itseasiassa siitä maskottipehmosta paljon enemmän".

perjantai 21. heinäkuuta 2023

FaNeMa: GDW-pehmot (erä 2)

Kesälomakausi töissä pitää aivan järjettömän kiireisenä ja uupuneena, mutta keräilyjutut tuo ihanan tauon irl-elämästä ja olenkin jo kaivannut kovasti päästä hehkuttamaan uusia pehmoja.

FaNeMa ei ole jättänyt kylmäksi kivaan tahtiin tulevilla uutuuksilla ja tällä hetkellä siellä on itseasiassa aivan uutukainen, iso Akakabuto-pehmo ennakkotilauksessa kuun loppuun asti:


Tällä kaverilla on kuitenkin hintaa 55 000 jeniä eli pyöristettynä lähemmäs runsaat 350 euroa. Tästä ja lähinnä siitä johtuen ettei pehmo ole ulkomuodoltaan kauheasti makuuni, tämä jäi kuitenkin omalta hankintalistalta pois. Ideana tyynymäinen jätti-Akakabuto on kyllä hauska ja materiaali näyttää ihanan pehmoiselta ja pehmo laadukkaalta, kuten FaNeMan tuotteet yleensä. Toivon kuitenkin kovasti, että FaNeMa tekisi tästä karhukaisesta jonkun pienemmän version.

Mutta siirtykäämme päivän aiheeseen eli tätä ennen julkaistuun GDW-pehmojen toiseen settiin. Tässä setissä hahmoina olivat tosiaan Gin (aikuinen / GDW-versio), Kagetora, Hougen, Hiro ja Sasuke. Hiro oli ainoa, joka jäi itseltäni nappaamatta, en ole erityisemmin koskaan välittänyt hahmosta.

Ja olen katkera ettei Meriä ole vieläkään näkynyt. Vähäsen.

GDW-versio Ginistä ei lukeudu suosikkeihini enkä ostanut siitä aiempaa isoa istuvaa versiota, mutta pieni maskottipehmo sai liittyä kokoelmaani. Pidän yhä tästä lähes pastellisen kylmästä sinisen sävystä, mutta pidin siitä jostakin syystä paljon enemmän Weedillä.

Gin saa minulta arvosanaksi 3/5. Sen toteutus ei ole hassumpi, mutta pidän ensimmäisestä harmaasta versiosta huomattavasti enemmän.

Hougenilla on puolestaan aivan mielettömän kivat, silmiin pistävän keltaiset silmät. Se on erittäin tunnistettava, mutta huomasin jääneeni kaipaamaan jotain pientä erottuvuutta, kuten esimerkiksi hieman poikkeavampaa häntää. Olisi myös ollut omalla tavallaan mielenkiintoisempaa, jos hahmoihin oltaisiin tehty vähän vaihtelua vaikka erilaisilla ilmeillä. Vähän silmilläkin pelaamallakin olisi saanut pientä variaatiota. Olen kuitenkin super iloinen, että pahishahmo on päässyt mukaan settiin ja niitä olisi kiva nähdä lisääkin.

Hougen saa myös arvosanaksi 3/5.




Kagetoralla on perus hyvä toteutus, valitut värit ovat aivan nappiin ja kuonon arvetkin on toteutettu kivasti. Olen ylipäätään tykännyt kovasti brodeeratuista yksityiskohdista, ne saavat pehmot näyttämään omalla tavallaan huolitellulta ja tyylikkäältä. Tästä pehmosta minulla ei oikeastaan ole mitään moitittavaa, se on todella hyvän näköinen.

Hän saakoot siis 5/5.


Tällä kertaa jätin parhaan viimeiseksi. Sasuke kuuluu suosikkeihini yleisesti hahmonakin, vaikka siinä ei oikeastaan ole mitään isommin perus shibasta irroittautuvaa elementtiä. Hahmouskollisuutta on kuitenkin noudatettu tosi kivasti Sasuken poikkeuksellisen realistisia silmiä mukailemalla. Pienet, tummat otsatäplät ovat kiva lisäys! Ja erityismainintana on pakko myös kommentoida tätä aivan ihanan kirkasta oranssia sävyä, joka hahmoon on valittu. Se erottuu ehdottomasti edukseen.

Sasuke saa minulta myös arvosanan 5/5.

sunnuntai 28. toukokuuta 2023

FaNeMa: GDW-pehmot (erä 1)

 


Sieltähän ne tupsahtivat! Oikeastaan jo ihan hyvän aikaa sitten, mutta sain vasta nyt aikaiseksi kirjoitella niistä myös blogin puolelle. Viime vuoden lokakuussa FaNeMa ilmoitti uudesta pehmoerästä, joka sisälsi tällä kertaa GDW-pehmoja. Tarkemmin ottaen isompina istuvina pehmoina olivat Weed ja Gin ja maskotti-avaimenperinä taasen GB, Weed, Kyoshiro, Jerome ja Tesshin. Nappasin tästä erästä kaikki muut paitsi Gin-pehmon. En erityisesti välittänyt aikuisen Ginin GDW-animen ulkonäöstä.

Weed sen sijaan oli aivan ihanan suloinen ilmestys! Weedille valittu muikea jäänsininen väri on enemmän kuin nappiin ja ihastelin sitä varmaan kaikista eniten päästessäni hypistelemään pehmoa vihdoin livenä. Rehellisesti tämä pehmo on varmaan ehdottomia suosikkejani kaikista tehdyistä Weed-pehmoista ja myös yleisesti FaNeMan tähän asti tekemistä pehmoista. Se on anatomisesti ja värillisesti tyyliin sopiva ja erittäin tunnistettava. Olen ihan super iloinen, että nappasin tämän kokoelmaani. Ehdottomasti hintansa väärti yksilö. 5/5.

Vielä kertauksena: Weed on n. 20 cm korkea ja sen hinta oli 3850 jeniä eli noin 26 euroa (joskaan siihen ei kuulu välityspalkkiot, verot, postikulut sun muut jotka helposti nostavat todellisen hinnan Suomeen arviolta varmaan lähemmäs 40-50 euroa).

Tämä, kuten kaikki FaNeMan pehmot, myytiin ennakkotilauksilla eli niitä saa tällä hetkellä vain jälleenmyyjien kautta. Urumilta löytyy esimerkiksi muutamia pehmoja tästä ja aiemmasta setistä. Lisäksi niitä on välillä pyörinyt esimerkiksi Huuto.netissä ja Facebookin Ginga kirpputorilla.


Siinä missä isompi Weed-pehmo oli suosikkejani, maskottiversio menee aika sellaiseen meh -peruskategoriaan, myyntikuvat antavat siitä hieman vähemmän lättänaamaisen vaikutelman kuin mitä pehmo todellisuudessa on. Värivalinta on kyllä edelleen ihan huippu. Weed saa minulta arvosanan 2-3/5.


Kyoshiro on oma tunnistettava itsensä! Tykkään isosti siitä, että arvet on brodeerattu ja Kyolla on sen perinteiset ripset mukana. Simppeleillä hahmoilla pitää mielestäni panostaa niihin muutamiin erottaviin tekijöihin ja siinä Kyossa on onnistuttu loistavasti. Kyoshirolle antaisin arvosanaksi 4/5

Ah, Tesshin. Voi Tesshin. Hahmoina hän menee omalla listallani tosi kärkipäähän ja FaNeMa on onnistunut tekemään pehmoistaan yleisesti tosi laadukkaita -  joten siksi oli harmillista, että Tesshin ei ihan täyttänyt kaikkia odotuksiani. Sen tummia täpliä ruskealla alueella ja hännässä tuskin edes erottaa. Lisäksi harjas oli melko epäsiisti. Ymmärrettävästi pidempi karvakangas on varmaan hankalampaa pitää tasalaatuisena, mutta nopealla tutkailulla omassa pehmossani harjaksessa sojotti pidempiä karvoja ja osa niistä oli irtonaisia. Tesshin saa minulta arvosanaksi 2/5.

Olenko kertonut jo miten valtavasti rakastan FaNeMan saksanpaimenkoirapehmoja? Nuo korvien sivuilla olevat tupsut ovat ihan super ihana yksityiskohta. 5/5, ehdottomasti.

En usko olevani ainoa, joka on kaivannut GB:tä kovasti oheistuotteeksi ja erityisesti uutena pehmona! Karvakangas korvissa on aivan ihana lisäys. Olen kurkkinut välillä tulisiko Topsangyon vastaava pehmo vastaan suhteellisen edullisesti, mutta siinä minua on aina häirinnyt se, että hahmon toteutus ei jotenkin näytä luontevalta. Sivulta se näyttää hyvältä, mutta edestä hieman pöljältä. GB olikin siis ehdoton pakkohankinta, kun se ilmaantui FaNeMalta! Hän on valloittava ja saa minulta 5/5.

FaNeMan pehmoissa on pakko vielä yleisesti kehua loistavia värivalintoja, materiaaleja ja toteutusta. Hahmot ovat todella tunnistettavia ja omalla tavallaan ilmeikkäitä. Kaikki eivät pidä tästä pönötysposesta maskottipehmoilla, mutta olen itse tykästynyt siihen kovasti. Asennon ansiosta ne saa hauskasti asetettua myös vaikkapa taskuun.

torstai 19. tammikuuta 2023

Jälleen uutuuksia FaNeMalta!

 FaneMalta tipahti jälleen uusi erä maskottiavaimenperiä:

Tällä kertaa hahmoina on jälleen GDW-pehmoja: Kagetora, Gin, Sasuke, Hiro ja Hougen!

Pehmojen ennakkotilaus on käynnissä 20.1. - 20.2.


Linkki FaNeMan sivuille:
https://fanema.jp/587/weed

Vinkkini tilauksiin:
https://hopeatiikeri.blogspot.com/2022/11/tilaaminen-japanin-verkkokaupoista-esim.html

keskiviikko 26. lokakuuta 2022

GDW-pehmoja FaNeMalta!

 

FaNeMan edelliset ennakkotilaukset ehtivät vasta hetki sitten päättyä, kun saatiin lisää uutuuksia! Nyt vuorossa ovatkin GDW-pehmot.


Istuvina, hieman isompina pehmoina nähdään tällä kertaa Weed ja Gin. Nämä pehmot ovat n. 20 cm korkeita ja niiden hinta on 3850 jeniä eli noin 26 euroa.




Pienempinä avaimenperä maskottipehmoina taas tällä kertaa löytyvät Weed, Kyoshiro, Tesshin, GB ja Jerome. Pienemmät avaimenperäpehmot ovat n. 15 cm korkeita ja niiden hintana on 1650 jeniä eli noin 12 euroa.

Pehmot ovat ennakkotilauksessa 1.11.-21.11. välisen ajan ja niiden on määrä valmistua huhtikuun lopulla.

Pehmot FaNeMan sivuilla:
https://fanema.jp/504/weed

Katso myös postaukseni Japanista tilaamiseen:
https://hopeatiikeri.blogspot.com/2021/08/japanista-tilaaminen.html

perjantai 26. elokuuta 2022

Uusia pehmoja FaNeMalta!

 


FaNeMa julkaisi yllättäen uuden pehmosetin. Hahmoina tällä kertaa ovat isompina, istuvina pehmoina Riki, Ben, Akame ja John. Pikkuisina avaimenperäpehmoina taas löytyvät Tiikeriveljekset, ensimmäistä kertaa pehmoina!

Miten jännittävä yllätys! Isot pehmot ovat 3300 jeniä (n. 24€) ja avaimenperät 1650 jeniä (n. 12€). Viimeksi nämä myytiin loppuun hyvin nopeasti ennakkotilauksen päättymisen jälkeen, joten jos joku pehmo miellyttää, kannattaa se ehdottomasti napata ennakkotilaukseen. Ostorajoitusten vuoksi pehmoja ei päätynyt Mangamuseota lukuunottamatta pahemmin jälleenmyyntiin.
Ennakkotilaukseen tarvitset välityspalvelun.

Ennakkotilaus on käynnissä FaNeMan sivuilla 1.9.- 26.9. eli jälleen suhteellisen lyhyt aika kyseessä.



Erityisesti tiikeriveljekset ilahduttivat minua hahmovalintana~ Aikeissa olisi ostaa koko poppoo sekä mahdollisesti muutama isoista. Viimeksi jätin Johnin ottamatta ja se jäi kaduttamaan, tykkäsin pienestä pehmoavaimenperästä melko paljon enemmän kuin tästä isommasta. Riki todennäköisesti lähtee mukaan, mutta Ben houkuttaisi myös.

Kaikkien toteutus ei ehkä ole mieleeni, erityisesti tiikeriveljeksillä olisin nähnyt paljon paremmaksi ratkaisuksi sen, että raidat lähdevät keskeltä selkää, kuten otsassa.

Millaisia fiiliksiä sinulla on uusista pehmoista? Onko suosikkia tai inhokkia?