tiistai 7. syyskuuta 2021

GNG-syömäpuikot ja aterimet

 


Taas vähän oheistuotteiden mysteerisen historian selvitystä. Tämä ei ollut todellakaan helppo tapaus ja olin jo vähän niissä fiiliksissä, että minulla ei oikeastaan ole varmaan tarpeeksi infoa tämän postauksen tekemiseen, sillä valmistajan löytyminen tuntui toivottomalta.

GNG-syömäpuikoista ja aterimista ei löydy tietoa tuhottoman paljon. Vuosien aikana olen törmännyt muutamaan hassuun kuvaan. Tällä hetkellä tuntuu, että niitä ei ole säilynyt pahemmin. Samanlaisia syömäpuikkoja samalta aikakaudelta ja todennäköisesti samalta valmistajaltakin löytyy kyllä huutokaupoista.

Koska puikot ovat identtiset aterinsetin kanssa, olisi hyvin oletettavissa, että niillä on sama valmistaja, mutta täyttä varmuutta tästä ei ole.


Varmaa kuitenkin on, että puikoissa on törmätty tähän mennessä ainakin kolmeen värivariaatioon: keltainen, sininen ja vihreä. Ne ovat ilmeisesti lasten syömäpuikot ja yleisesti vastaavien koko tuntuu vaihtelevan huutokaupoissa 15-16 cm välillä.

Niiden materiaali on jonkinlaista resiiniä. Google kääntäjä kertoo materiaaliksi muutaman kohteen kuvauksessa mm. termit: styrol resin, styrool resin ja styrofoam resin. Syömäpuikkojen ympärillä olevassa nauhassa taas on termi スチロール joka kääntyy sanaksi "styrene". 

GNG Chopsticks and Chopstick Case by Satsuma1 on DeviantArt

Olen törmännyt vain yhteen kuvaan syömäpuikkojen kotelosta, jossa väri on vaaleansininen. On kuitenkin mahdollista, että koteloita on useammalla eri värillä. Jotenkin olisi lähes vaikuttanut siltä, että koteloista ja syömäpuikoista olisi löytynyt ihan hyvin pareja.

Pidän myös erittäin mahdollisena, että syömäpuikkoja on myyty ehkä useilla eri tavoin, kenties jopa ihan pelkästään, sillä silmääni osui paljon pelkkiä syömäpuikkoja ja lisäksi alkuperäisessä pakkauksessa oleva setti, jossa on pelkkä lusikka ja puikot.


Vaikka näitä syömäpuikkoja ja koteloita on suhteellisen paljon huutokaupoissa ja erilaisissa vintagea myyvissä verkkokaupoissa, yhdessäkään niistä ei mainittu valmistajaa.. Korkeintaan sarjan nimi ja ehkä sen julkaisija. Useimmissa valmistajaksi oli vain merkattu tuntematon. Mikä on aika outoa, koska niitä kuitenkin löytyi melko hyvin eri sarjoista.



Vastaan tuli myös... mielenkiintoisia käännöskukkasia:


Niitä on myös myyty osana kokonaista settiä, jossa on syömäpuikot, haarukka ja lusikka sekä kotelo.


Vaikutti siltä, että nämä aterinsarjat oli jaettu tyttöjen ja poikien sarjoihin. Tyttöjen aterimet olivat hieman erilaisella kuosilla pakkausta myöten.



Poikien aterimissa taas oli samanlainen pakkaus, kuin yllä nähdyssä GNG-setissä.




Pakkauksissa olevien tekstien kääntäminenkään ei tuottanut kauheasti tuloksia. Tytöille suunnatussa pakkauksessa on teksti なかよしセット (Nakayoshi set, "get along set"), jonka luulin ensin virheellisesti tarkoittavan Nakayoshi shōjo-mangalehteä. Se kävi järkeen, koska esimerkiksi Candy Candya on julkaistu kyseisessä lehdessä ja siitä on tehty samanlaisia oheistuotteita GNG:n kanssa. Japanilainen Ginga-fani kuitenkin korjasi virheeni ja kertoi, että kyseessä on enemmänkin yleinen sanonta kuin viittaus tuohon lehteen.

Pojille suunnatussa setissä puolestaan on teksti トリプルセット eli "triple set". Kolmen setti. Näillä tiedoilla ei ihan kauhean pitkälle pötkitä...

Samainen japaninkielinen fani kuitenkin yllätti kertomalla, että aterinsetissä mainitaan itseasiassa valmistaja. Se on Boeki Zakka Co. (貿易雑貨株式会社). Nyt meillä on siis kenties tiedossa ainakin yksi ennen tuntematon valmistaja!


2 kommenttia:

Kommenttien tarkistus päällä spämmiviestien vuoksi.