FANG 1 - Valkoisen suden legenda

FANG (1998)
Ilmestyi suomeksi: 13.6.2014

Akira Iton tarinasta Yoshihiro Takahashin tekemä kaksiosainen sarjakuva kertoo legendaaristen valkoisten susien jälkeläisestä, koirasusi Askarista.

Kun Askari on vasta pieni pentu, salametsästäjät hyökkäävät tappaen Lobon, Askarin emon, ja yrittävät myös surmata eläinten omistajan, Nozomin. Yhdessä Askarin kanssa Nozomi koittaa päästä salametsästäjien jäljille.






 Täytyy sanoa, että odotin tätä suomijulkaisua sekä innolla, että varauksella, sillä mangan kansi ei jostakin syystä tyyliltään iskenyt minuun ollenkaan. Olin kuitenkin suhteellisen positiivisesti yllättynyt sisältöön, sillä vaikka manga onkin tyyliltään ginga-sarjoja aikalailla realistisempi, erotti siitä kuitenkin joitakin selvästi Takahashille ominaisia piirteitä ja tuttuja asioita, joiden ansiosta sarja ei loppujen lopuksi tuntunutkaan ihan niin vieraalta kuin olisin odottanut.

Heti pokkarin alussa on muutamia kauniita värikuvia, joista varsinkin ensimmäinen on mielestäni loistava. Se on mukavan erilainen ja hieman realistisempi kuin mihin olen ginga-sarjojen aikana tottunut. Kuitenkin sisällysluettelon yläpuolella oleva kuva on taas huomattavasti gingasta tutumpaa tyyliä.

Heti alkuun mainitakseni, tämä kyseinen asia häiritsi minua ihan suunnattomasti koko sarjakuvan lukemisen ajan: miksi hahmon nimi on suomennettu Askariksi eikä sitä ole pidetty Asukarina? Kenties kyseessä on jokin kielellinen ongelma, jolloin Askari olisi ollut kieliopillisesti oikeampi vaihtoehto, mutta itseäni tämä lähinnä hämmensi hieman. 

Pikkuinen Askari on todella hellyyttävä!

 No, mutta itse tarinaan mennäkseni. FANGin alku on hyvin nopeatempoinen ja asioita tapahtuu paljon pienessä ajassa. Välillä kuitenkin pysähdytään hetkeksi kertomaan esimerkiksi esille tuodusta lajista, mikä on hyvin olennaista sarjakuvan ymmärtämisen kannalta. 

Alkuun tuntuu, että asiat käynnistyvät ihan silmän räpäyksessä, jonka jälkeen vauhti tuntuukin hidastuvan ja koska sarjakuva on aika suurelta osalta ihmispainotteista on pakko sanoa, että oma mielenkiintoni hupeni joidenkin sivujen kohdalla niin etten meinannut edes jaksaa lukea ihmisten jorinoita, olivat ne miten merkityksellisiä tarinan kannalta tahansa. Eläimet eivät oikeastaan puhu tässä sarjassa, mutta kommunikoivat ja vaihtavat joitakin pieniä vuorosanoja "äänettömästi" (tai näin asian ymmärsin). Eläinten puhumattomuus ei itseäni haitannut, mutta ihmisten kannalta juoni tuntui junnaavan paikoillaan oikein puuduttavan hitaasti ja vauhdikkaan alun jälkeen koin ainakin muutaman tylsistyneen hetken sarjakuvan parissa. 

 

Takahashin kuvitus on kuitenkin sellaista, joka jaksoi yllättää koko ensimmäisen osan ajan. Oli oikeastaan hyvin piristävää päästä näkemään erilaisia hahmoja ja erilaista ympäristöä, mikäli vertaa esimerkiksi Weediin, jossa pyöritään hyvin paljon lähinnä metsissä ja luonnossa.

Kohtaaminen karhun kanssa, kyseinen nalle näytti jotenkin ihan käsittämättömän pelottavalta...

Kuitenkin FANGissä on myös paljon hyviä puolia, joista on ehdottomasti sanottava Nozomin ja Askarin ystävyys. Tämä on sellaista, jota jäin niin kovasti kaipaamaan Ginin ja Daisuken ajoilta, mutta Gin se vain otti ja lähti omia teitään. 

FANGissä on hyvin paljon samaa esimerkiksi Valkohampaan kanssa: ihminen ja osittain kesy, osittain villi eläin ystävystyvät ja näille välille kasvaa vahva side. Pidän kovasti tämän kaltaisesta asetelmasta, joten omasta mielestäni se oli enemmänkin oma, uusi variaationsa kuin jonkinlainen jäljitelmä.

Tämä sivu on postauksessa mukana lähinnä siksi, että revin tästä paljon huumoria Weed-animen jälkeen...