Iso kiitos hepulle, joka heitti seuraavan tekstiehdotuksen: Keräilyn yhteys mielenterveyteen, positiiviset ja negatiiviset vaikutukset yms.
Tämä on aiheena samaan aikaan kiinnostava ja erittäin haastava. Ehkä suurimmaksi osaksi siksi, että tätä asiaa ei tule ajateltua tässä yhteydessä? Puhutaan keräilystä ja puhutaan mielenterveydestä, mutta en muista olenko ikinä törmännyt Ginga-piireissä aiheeseen tästä näkökulmasta. Ihmisenä, jolla on diagnoosi keskivaikeasta masennuksesta - eli kärsin rumasti sanottuna tietynlaisesta mielenterveysongelmista - en tiedä olenko oikea vai väärä henkilö pohtimaan tätä asiaa, mutta pohtiahan minä luonnollisesti rakastan. En luonnollisestikaan voi sanoa, että jokin asia olisi oikea tai väärä tapa ajatella tätä asiaa, siksi minua kiinnostaisikin kuulla kommenteissa teidän mietteitänne.
Ja ennen kuin kukaan edes kehtaa ajatella: onhan se keräily nyt mielenterveysongelma jo itsessäänkin, kuka nyt laittaa satasia turhaan muovikrääsään :D:D:D:D
Lopeta.
Vaikka olen luonnostani ehkä vähän pessimisti, aloitetaan positiivisuuksista:
Positiiviset ominaisuudet
+ Teet jotakin, mistä nautit ja mikä motivoi sinua
Keskityn tähän nyt pääsääntöisesti masennuksen näkökulmasta, koska se on minulle tutuin näkökulma, mutta tätä voi yleisesti pitää kaikin puolin hyvänä asiana. Se, että sinulla on elämässäsi jotakin, esimerkiksi harrastus, joka pitää yllä mielenkiintoasi ja on sinulle tärkeää, mikä motivoi sinua ja josta nautit on aina hyvä asia. Kun mielenterveys on pohjamudissa, sinun on vaikeaa löytää kiinnostusta ja motivaatiota mistään etkä nauti enää asioista, kuten ennen. Tuntuipa kiinnostuksen kohteesi siis miten typerältä tai esimerkiksi lapselliselta, se mitä se merkitsee sinulle on kaikista tärkeintä.
+ Keräily saattaa auttaa sinua stressin ja rauhoittumisen kanssa
Keskittyessäsi tiettyyn asiaan, siinä unohtuu helposti kaikki ulkopuoliset häiriötekijät ja murheet. Itse olen löytänyt paljon mielekkyyttä tavaroiden ja niiden historian tutkimisesta ja siinä saattaa hurahtaa helposti tunteja.
+ Keräily saattaa auttaa sinua keskittymisen ja muistamisen kanssa
Liittyen aikaisempaan, keräilyharrastuksessa sinulle jää vähitellen päähän hassun paljon tietoa. Koen yleisesti olevani kaikkea muuta kuin fiksu eikä päähäni tunnu jäävän mitään tietoa historiasta yleisesti, mutta keräilystä tiedän yllättävän paljon. Kun aihe on kiinnostava, asioihin suhtautuu ihan eri tavalla.
+ Keräily voi auttaa sinua rakentamaan toisinaan ihmissuhteita
On aika poikkeuksellista, että keräilypiireissä ei tulisi tutuksi muiden ihmisten kanssa - ja keräilyjutuista puhuminen on itselle mielekästä, kun löytyy toinen henkilö, joka jakaa saman harrastuksen ja kiinnostuksen kohteen.
Negatiiviset ominaisuudet
- Talous ja rahankäyttö
Siinä vaiheessa, kun pitää keräilyä siinä määrin korkeassa arvossa harrastuksena, että oma taloudellinen tilanne vaarantuu tai joutuu esim. ottamaan lainoja, on kyseessä jo huomattava ongelma. Keräilyn ei ikinä kuuluisi olla niin tärkeää, että se menisi esimerkiksi välttämättömien menojen edelle.
- Impulsiivinen ostaminen ja addiktio
Eli pakottava tarve saada hyvää oloa ja tyydytystä ostelemalla juttuja. Toisinaan tietynlaisen mielihyvän tunteen kalasteleminen tekemällä jotakin, kunnes siitä tulee pakkomielle.
- Hamstraus
En oikeastaan ole ihan varma voiko tätä edes laskea varsinaiseen keräilyyn mukaan, mutta halusin kuitenkin sisällyttää sen tähän listaukseen. Ihan vain, että olisi ihan totaalinen toinen ääripää mitä tarkastella ja mikä vaikuttaa oikeasti negatiivisesti henkilön mielenterveyteen. Siinä missä keräily on yleensä hyvin hallittua, kokoelma pidetty siististi ja yleensä se noudattaa myös tiettyä teemaa, on toinen ääripää, joka kulkee nimellä hamstraus. Yleensä hamstraukseen liittyy hallitsematon rahankäyttö, joka voi vaikuttaa taloudellisesti sekä negatiiviset tunteet tavaroista luopumisen tai pois heittämisen suhteen niihin liittyvän emotionaalisen latauksen ja kiintymyksen vuoksi. Överiksi mennessään vaikuttaa toki terveyteen ja toisinaan ihmissuhteisiinkin.
Tämä oli mielenkiintoinen postaus! Hyvin olet osannut pohtia aihetta. Itselleni tuli mieleen lisätä negatiivisena ominaisuutena se, että on mahdollista, että tulee vertailtua omaa kokoelmaa muiden kokoelmiin, mikä voi aiheuttaa kateutta/huonommuudentunnetta. Voi kokea itsensä jotenkin huonommaksi keräilijäksi, jos kokee että muilla on enemmän kaikkea kiinnostavaa. Tämä voi vaikuttaa negatiiviseti mielialaan ja siten jopa mielenterveyteen. Riippuu aina toki ihmisestä, osa ihmisistä on taipuvaisempia vertaamaan itseään muihin ja olemaan kateellisia, osa taas ei niinkään.
VastaaPoistaTämä on tosi hyvä pointti! Kilpailuhenkisyys ja kateus on ehdottomasti yksi negatiivisia puolia, joka vaikuttaa keräilyyn ja siihen voi liittyä jopa tietynlaista statuksen ja "ryhmäpaineen" ongelmaa, riippuen vähän keräilykohteista. Eikä tietenkään ole itsellekään hyväksi vertailla itseään jatkuvasti muihin. Aikanaan puhuttiin siitäkin, miten keräilijät saattavat pitää itseään "parempina faneina" kuin muut, mikä liittyy tähän asiaan vahvasti.
PoistaKovin moni laittelee Ginga-kokoelmastaan postauksia ja on kaksipiippuinen juttu, onko se hyvä vai ei. Komppaan edellistä vastauista, jossa kerrottiin kateudentuntesta. Vaikka itselleni riitttäää Gingasta DVD:t ja pokkarit, tulee välilä kateudenpistos, jos jonkun kokoelmasta löytyy jokin koreampi tai harvinaisempi esine. Mutta toisaalta, en ole niin Gingasta kiinnostunut, että olisin lähtenyt ostamaan edes helpolla saatavilla olevuia tuotteita, vaikkapa mitä nyt Urumilta löytyy.
VastaaPoistaVeikkaan että ei ole ketään, joka ei nyt jotain hamstraa, vaikkei olisikaan mitään mielenterveydellisiä ongelmia. Aivan kaikki tuhlaavat takuulla rahansa johonkin, mikä näyttää ulkopuolisen silmistä oudolta. Itsellänikin on huomattava kirja- ja elokuvakokoelma, mutta en vain kerile niitä, vaain haalin itselleni ne, joita varmasti haluan , ja elffat ovat katseltaviksi ja kirjat luettaviksi, ei hyllykoristeiksi.
Mielestäni ongelman voi nähdä syntyvän sitten, kun rahaa palaa niin, että tavallinen elämä kärsii: ei pysty maksamaan asumiskuluja, ruokakuluja, normaaliaslkujaan ja etä laskut menevät ulosottoon: niin normielämään kuuluvat kuin jos keräilystä koituvia kuluja ei voi maksaa vaan ne menevät ulosottoon.
On itsellänikin ollut muutama vusi sitten vaihe, kunnpalavati jotain halusin ja silloin ja jälkikäteenkin ajateltuna tuntemus oli niin kamala, että olen yrittänyt pukea päälle henkiset häikäisysuojat, etten näe jatkuvasti, mitä muilla on ja mitä muka haluaisin. Siinäkin minua on pidetty omituisena, ettei kotoani löydy samoja tavaroita tai muuta mitä muilla on ja on mulle tultu luetteloimaan mitä multa mukamas puutttuu.
Keräiölystä itsessään tietty voisi olla mukava puhua esimerkiksi tavaran historiasta, mistä sen on saanut ja paljonko on maksanut, eihän moni Ginga-tavaraakaan ole saatavilla joka marketista, vaan hinnan on ennemmin määrittänyt, mistä sen on hankkinut ja etenkin jos on ollut huutokauppa kyseesä, paljonko on joutunut puilitamaan. Itse näen, mitä korkeamman hinnan on joutunut maksamaan, sitä arvokkaampi tavara on, tai jollei rahallisesti arvokas, sillä on ollut ottajia.
Oon tohon sosiaaliseen paineeseen törmännyt moneen kertaan, mutta kai oma tausta ja siitä on haluttu ottaa tietty hyöty, on tuonut sen, etten jaksa välittää, mitä muilla on ja mitä itselläni ei ole, hälläväliä, kunhan saa kaiken sujumaan ihan mukavasti ja vastoinkäymisen saa ylitettyä liput liehuen :)
Jep samoilla linjoilla mennään! Kokoelman esittelystä on varsinkin välillä tullut tosi erilaisia ajatuksia ja mielipiteitä esiin, koska osa saattaa ajatella sen materiaalilla leveilynä ja toisinaan se tuo sellaisiakin kommentteja, että on rahaa kuin roskaa tai "helppoahan se on kun iskä maksaa!". Itse taas arvostan tosi paljon, jos ihmiset ottaa lähikuvia/kuvia eri kulmista oheistuotteista, koska Gingassa on yllättävän paljon varsinkin vanhempia oheistuotteita, joista ei välttämättä ole selkeitä kuvia ollenkaan tai niihin tuotteisiin törmätään ehkä muutaman kerran vuosikymmenten aikana. Eli informatiivisesti pidän niitä myös tärkeänä, koska usein törmää myös kommentteihin "oho, onko tälläisiäkin?".
PoistaJa on tosiaan tärkeää nähdä ero siinä, että asia kuuluu normaalielämään/harrastukseen kuin siihen, että asiat lähtee ihan totaalisesti raiteiltaan niin, että elää yli omien varojensa.
Myös mainitsemasi tavaran historia ja hintatiedot ovat tärkeitä, ainakin näin keräilijänä joutuu seuraamaan aika paljon ettei maksa tuotteesta esimerkiksi ihan överiä pyyntihintaa ja sitten taas keräilijänä ja kirpputorin pitäjänä ihmiset, jotka ei välttämättä ole niin perillä tavaroiden arvosta tulevat kyselemään millä hinnalla niitä uskaltaisi myydä.
Kiitos mietteistäsi!
Mulla on noista Ginga-tavaroista mielikuva, että niitä useimmiten löytyy ennemmin ulkomaisista nettikaupoista kuin kotimaisista. Sillä en ole uskaltanut lähteä keräilemään, vaikka joistakin ajattelee että "toi olis kiva" :) Jos pitää Gingasta niin paljon, että lähtee keräilemään muita tavaroita kuin sarjakuvaa ja/tai animea, siitä vain, jos talous ja säilytystilat sen sallii. Ei muuten, mutta luin jokin aika sitten aikuisesta miehestä, joka keräili kaikkea mikä Disneyyn liittyi ja häneltä löytyi tavaraa ihan WC:henkin tungettuna ja tyyppi asui jutun mukaan yksiössä. Ja kai kivempi on pitää tavaroita vähän esillä, hyllyissä tmv, eikä laatikoissa jotka siten päättyy vinttiin, kellariin, jonnekin komeroiden perukoille, jotka sitten hautautuvat sinne ja paljastuvat muuton tai rempan tai suursiivouksen yhteydessä. Jos joku pitää esillä tavaroitaan, en sen kummemmin mieti, korkeintaan että "taitaa tykätä aiheesta".
VastaaPoistaJa tietty jos apajia tietää, mistä etsiä, tulee varmaan aikanaan seinä vastaan, jolloin pitää todella miettiä, että haluaako tämän vain siksi, koska se edustaa tiettyä aihetta, otetaan nyt esimerkkinä, että haluaako tavaran vain, koska siinä mainitaan tai on selvästi Gingaan liittyviä hahmoja. Kerran tein ihan mahdottoman suursiivouksen omiin tavaroihini ja silloin aika paljon laitoin Pokémoniin liittyviä kirpputorille kun rupesin ajattelemaan, että paljonko kamoistani löytyi kehnosti tehtyjä tekeleitä, jotka etäiseti muistutti jotain Pokémon-hahmoa ja oli muutenkin tehty tökerösti. Ja mietin ihan tosissani: "Niin olen tämänkin halunnut vain siksi että siinä on Pokémon-logo tai hahmo, sen kumempaa miettimättä." Säästin vain vuosituhannen vaihteessa tehdyt esineet ja sellaiset mistä oikeasti välitin, joistakin riitti että otti kuvan ja varsinaisen esineen laittoi myyntiin. Myönnän että musta on muutenkin tullut melko Tasmanian tuholainen omaisuuteni suhteen ja paljonko olenkaan antanut eteenpäin tai muuta vastaavaa, oon säilyttänyt sen, mikä on "tunteisiin vetoavaa roinaa" :D
Okei, saattaa tuntua hassulta, että ensin tuhlaa pahimmassa tapauksessa järjettömästi ja sitten yhtäkkiä luopuukin tavaroistaan, mutta kuten edellä mainitsin, ei aina toimi järkevästi vaikka pollassa ei "vikaa" ole. Muistan jonkun Aku Ankka -tarinan, jossa Aku jäi koukkuun TV-shoppailuun ja osti kaikkea mahdollista ja mahdotonta, oli tarpeellinen tai ei, mutta kun mainos vakuuttaa ettei ilman toimeen tule... Sitten Aku vietiin kallonkutistajalle, joka vakuutti Akun tilan johtuvan siitä, että se ei ole lapsena saanut tarpeeksi leluja ja nyt aikuisena halu purkautui turhan hamstrauksena. No, tiedä kuinka todellisuuspohjaa tuollakin on, mutta en mahdottomana pidä, että blogitekstissäkin mainittu "tyhjyyden täyttäminen" on jonkinlainen syy ostella, vaikka mieli ei tekisi eikä tarvitsisi. Jos ja kun näin on jollakin päällä, pikkuisen surettaa ajatus. Luin Waris Dirien elämäkerran "Aavikon kukka", jonka loppuluvuissa kirjoittaja ällisteli länsimaalaisten tapaa ostella jatkuvasti jotain, ihan kuin seuraava ostos toisi mukamas onnen. Tähän rotanloukkuun oon itsekin astunut: monestiko olen ajatellut, että sitten kun saan sen-ja-sen, oon sitten onnellinen. Joo, pari sekuntia, sitten se onnellisuuden lähde unohtuukin. Olen yrittänyt kovasti, että hankin jotain vain, jos todella sellaista haluan, olkoonkin että tiedän, ettei se maailmaani mullista, mutta toisaalta, kunhan saan talouden pitämään pystyssä enkä joudu taloudellisesti liriin, eiköhän se okei ole :)
Et ole väärässä, suurin osa Ginga-aiheisista tuotteista alkaa olla niin huonosti myynnissä ja iso osa on loppuunmyytyjä, joten niitä löytyy enemmän huutokaupoista. Urumi, Tori, Huuto.net ja Ginga-kirpputori Facebookissa noin muutama mainitakseni on sellaisia, jotka myy Suomessa tavaraa. Suomalainen PurePlastic ja sen valmistamat Ginga-tavarat ovat vähän tuoneet enemmän valikoimaa tännekin päähän, mutta yleisesti ottaen keräilyesineet liikkuvat keräilijältä toiselle ja Suomessa hinnat on helposti moninkertaiset verrattuna esimerkiksi Japaniin.
PoistaTuo tavaran haluamisen pohtiminen on tärkeää ja se on ainakin itsellä tullut keräilyn alkuvaiheessa tutuksi, koska ei oikein ollut vielä silloin sitä omaa kokemusta ja suuntaa vaan piti haalia kaikki ja sitten myöhemmin miettiä mitähän mä nyt tälläkin teen, myydä pois ja ehkä vuosien päästä katua sitten taas, kun kyseessä olikin sellainen harvinaisuus, jota ei oikein saa enää tänä päivänä.
Oon huomannut myös, että ihmiset saattaa pitää Ginga-oheistuotteita tietynlaisena panttina ja niitä kalliimpia tuotteita voidaan myydä, jos ollaan rahan tarpeessa äkillisesti johonkin isompaan juttuun. Mikä on tietysti omalla tavallaan ns. "helppoa rahaa", jos kyseessä on haluttu tuote, joka menee helposti ja tietää mistä kysellä ostajia.
Ja olet ihan oikeassa, impulsiivinen ostaminen on ihan todettu juttu, jossa henkilö kokee tietynlaista mielihyvän tunnetta saadessaan ostaa jotakin, mutta sitten se voi tuoda häpeän tunnetta tai katumusta, kun ote omasta itsekurista on niin heikkoa.
Keräilyssä on siis paljon hyviä ja huonoja puolia ja paljon erilaisia näkökulmia, kiitos sinun näkökulmistasi ja pohdinnastasi!
Keräilystä tulee väkisinkin mieleen, miten monesti haluaa "koko sarjan", figuurit hyvänä esimerkkinä. Eikä välttämättä tarvitse kuin palavasti haluta jokin tietty esine. Itsekin muistan, miten joskus mietin "Onnellisia ovat ne, joila on se-ja-se", jota siis palavasti halusin.
VastaaPoistaHärskimmillään pelkästään yhden esineen hankkimisesta tulee pakomielle: pakko vain saada. Jos haluttu olisi kovin yleinen, olisiko sellaista palavaa halua? Itseni kohdalla näin oli esimerkiksi ekan Pokémon-leffan soundtrackin kohdalla, jonka sitten löysin hyvin pitkän etsinnän jälkeen, mutta eipä se, kuten moni muukaan palavasti haluamani ja sitten lopulta pitkän etsinnän jälkeen haltuuni saama esine olekaan minkään Roope Ankan ensilantin tapaan suojakuvun alla suojassa, vaan muiden tavaroiden joukossa. Eli vaikka nyt ei haluaisi kaikkia omakseen, vaan keskittyy johonkin tiettyyn haalintaan, voi siitäkin tulla lähes yhtä paha pakkomielle kuin siitä, että haluaa haalia aivan kaiken, mitä suosikkiaiheestaan on tehty.
Tässä ja monessa muussakin blogissa on ollut postauksia Ginga-tavaroista, ja niitä lukiessani pohdin, miten omana aikanaan jotkut esieistä on ollut yleisiä, mutta sitten tietty harvinaistunut, kun ei ole hoksannut säilyttää omaansa vaan siitä vaan on luopunut. Keräilykortit, jalkineet, pullonkorkit, jne. Tuskin kukaan kerää mitään yleistä esinettä ajatellen, että joku ne voisi ostaa. Muistelen näistä tapauksista esimerkiksi 2000-luvun alussa myytyä Pokémon-limua, jonka etiketin takana oli värityskuva ja sen lähettämällä valmistajalle saattoi arvonnassa voitta jotain.
No, väritin niitä kuvia niin pirusti, mutta ylimääräisiä jäi kisan loputtua. Niitä en ole heittänyt aiheen takia pois, mutta en usko, että niistä nyt mansikoitakaan maksettaisi keräilymarkkinoilla. Eihän kukaan voi tosissaan tietä, mistä tavallisista esineistä tulee joskus keräilykappaleita. Esimerkiksi moniko Japanissa säilytti Ginga-aiheiset maitopullonkorkit ajatellen, että joku joskus niistä maksaa, vaan ne on heitetty joko samantien roskiin tai ehkä aiheen takia keräilty mutta sitten kokoelma on heitetty menemään sen enempää miettimättä`
Montako kertaa mun päässä onkaan soinut Jonna Tervomaan "Yhtä en saa", alkuun tosissaan, sitten itseeni viitaten hiukan pilkanhenkisesti :)
Kiitos pohdinnoistasi! Tämä on kyllä totta ja itseänikin on mietityttänyt usein se, että kun tavara leimataan harvinaiseksi, sen haluttavuus kasvaa. Eli kiinnostaisiko ks. oheistuote ihan sellaisenaan, jos sillä ei olisi harvinaisen leimaa. Tätä tekniikkaa pystytään myös hyödyntämään väärin esim. huutokaupoissa, joissa erityisesti eBayssa käytetään paljon otsikossa sanaa RARE, vaikka kyseinen oheistuote ei edes olisi harvinainen. Sillä yritetään houkutella ostajia.
PoistaHarva tosiaan ostaa varmaan tavaraa ihan sillä ajatuksella, että tämä on joskus harvinainen ja siitä maksetaan mansikoita. Luulen, että nyt japanilaisiin huutokauppoihin eksyneetkin harvinaisuudet ovat sellaisia, jotka ovat jääneet varaston pohjalle vuosiksi ja nyt ne ovat sattuneet kohdalle.
Bloginteksteistä ja kommenteissa vilahti juurikin toi, miten jotkut tavarat ovat harvinaisia tai sitten loppuunmyytyjä. Kai jonkin keräilyn ilmenemismuto on tietoisuus, että tiettyä tavaraa ei välttämätä ole kuin hetken myynnissä, ja kun on loppuunmyyty, siinä se, omaa ei saa, ellei joku sitten myy omaansa pois. Jos joku sitten vain kerää mieliaiheesta tehjtyä tavaraa vain siksi, että sitä ei sitten enää saa, vaikka tavara ei kiinosta edes sen puolesta, että se edustaa lempiaihettaan. Eli keräätavaraa sen pelossa, että tulee katumapäälle kun ei ole hankkinut sitä itselleen ja hankkimiseen ei tulekaan mahdollisuutta myöhemmin. Onpahan käynyt niin, että oon hankkinut jotain juurikin tuosta pelosta, sitten esine ei olekaan ollut niin kiinnostava. Tai olen ostanut kirjan siinä pelossa, että sitä ei olekaan enää saatavilla, kun lopulta saan lainattua sen kirjastosta ja totean että haluan sellaisen omaan kotikirjastooni. Nyt vain yritän malttaa, etten hanki mitään, ellen ole varma, että se kiinnostaa tarpeeksi.
VastaaPoistaTämä on totta ja erityisesti limited edition -juttujen kohdalla se on usein houkuttava tekijä. Tuotteella on jälleenmyynti arvoa, koska se on ollut rajoitettua painosta ja siinä tulee paineet hankkia tuote nyt tai jatkossa sen saatavuudesta ei ole tietoa. Itsellänikin limited editionit ovat pieni heikkous, kun on tullut nähtyä miten vaikeasti niitä on saatavilla sitten, kun sitä kyseistä juttua ei olekaan enää saatavilla myöhemmin. Kuten harvinaisissa tuotteissa yleensä, tulee pohdittua sitä olisiko se oikeasti kiinnostava tuote ilman, että sillä olisi loppuunmyydyn tai limited editionin leimaa.
PoistaTörmäsin jotain pari vuotta sitten kotipaikkakuntani antikvariaatissa japaninkieliseen GDR-julkaisuun, moiseen en olisi koskaan kuvitellut edes törmääväni tuiki tavallisessa antikvriaatissa! Ei maksanut kuin kolme euroa, ajattelin tuolloin että ostetaan nyt, kun näitä tuskin vastaan tulee ja kyseessähän on kuitenkin vain yhden pokkarin käsittävä tarina. Onpahan vain hyllyssäni vertailuna, minkä kokoinen on japanilainen mangapokkari verrattumna suomalaisvastineeseen.
VastaaPoistaMutta ostos herätti ajatuksen jos toisenkin. Blogeissa ja foorumeissa törmää joskus listaukseen muiden omistamista oheistuotteista ja varsinkin GtLW:n aikana olin kade niille, jotka uskaltautuivat ostamaan japanipokkareita kun sitten olivat mukamas paremmin kärryillä tarinasta, ennen kuin se edes suomennettaisiin. Kun selaisin GDR-pokkaria, mietin että hittoakos oikeastaan sellaisella pokkarilla teen, josta osaan lukea korkeintaan tavukirjoituta ja hahmojen nimet tunnistan. Eli miksi ihmeessä halusin jotain, josta en saa täysin iloa. Olihan kuvia kivempaa katsella, kun ne oli suurempikokoisia kuin suomilaitoksesa, mutta sekin väljähtyi nopeasti.
Enpä kokemuksen jälkeen ole ollut tippaakaan kateellinen niille, joilla on ollut Ginga-oheistavaraa niin, että vitriinit naukuvat :) Mulle riittää ihan suomeksi julkaistut pokkarit ja DVD:t. Kuitenkin sellaista pientä on jäänyt, että mietin kun jonkun postauksesa näen jonkun kivan esineen, mietin "No olis toi ehkä kiva..." :)
Kiintoisa löytö, kiva kuulla ajatuksistasi! Tykkään itse japaninkielisistä julkaisuista erityisesti sen takia, että niissä on yleensä kaikista paras laatu ja jotenkin kirjat tuntuvat mukavammilta selata kuin suomalaiset pokkarit. Esim. värisivut tuppaavat olemaan suomalaisissa pokkareissa niin huonosti kiinni, että niiden selaaminen pelottaa aina vähän.
PoistaItselle TLW-aikoihin oli mukavaa ostaa pokkareita, koska niistä ei ollut vuotanut ihan kaikkea nettiin/ en seurannut vuodettuja stooreja ja fanikäännöksiä kauheasti ja kuvaselaamalla pysyy jonkun verran kärryillä tarinasta, mutta loppujen lopuksi ne eivät kuitenkaan vetäneet vertaa suomenkieliselle, josta ymmärtääkin jotain...
En oo rehellisesti oikein ikinä ymmärtänyt sitä ajatusmaailmaa, että keräilijät ja "tavalliset fanit" joilla saattaa olla mangaa tai animea tai ei yhtään mitään olisivat jotenkin eri tasolla. Jokaisella on oma tapansa fanittaa ja kaikki tykkää eri asioista.
Aihetta pikkuisen sivuten, Muumi-piirretyssä kolmosjaksossa Nuuskamuikkunen toteaa Hemulin masennukseen, kun tämä oli saanut postimerkkikokoelman täydelliseksi, että hemulista on tullut keräilijän sijaan pelkkä omistaja eikä se ole yhtä hauskaa kuin itse keräily.
VastaaPoistaOnkohan itse keräilyssä lopulta pelkkä haave, että joskus saa täyden kokoelman, suurempi juttu kuin se, että lopulta saakin täyden kokoelman, jotain, vaikka sitten vähä vähältä ja pitkäjänteisesti koottuna? Ginga-fanitus mulla alkoi pikkuisen myöhään ja puuttuvien DVD:iten ja pokkarien kokoaminen vei aikaa. Nyt ne ovat kaapissa ja vaikka silloin tällöin niiden pariin palaan, ei ne täytä ajatuskissani muuten hetkiä kuin silloin kun pokkareita selaan tai DVD:tä katselen. Muuten ennen löytymistään jokin puuttuva oli alituiseen mielessä. Ja sitten kun kirpparilta olen löytänyt sattumalta jotain Gingaan liittyen, aluksi ajattelin, että mulla on löydökseni usein mielessä, toisin kävi.
Tietty jos jotain löydän, melko varmemmin sitten hankin sen, koska toista tilaisuutta ei välttämättä tule ja jos missaan tilaisuuden, harmittelen sitä takuulla, että tietoisesti jätin tilaisuuden käyttämättä.
Ei kai keräily itsessään mitään sano, onko keräilijä mitenkään "sairas", mutta asiaan auttaa puuttua, jos talous menee kuralle keräilyn takia. Ja tietty sen verran pakkomielteinen keräily, että muuta ei enää elämässä olekaan. Mutta ei keräily ole muuten kohtuuden rajoissa mikään huono harrastus, jos kokoelma säilyy, näkeepähän, mikä joskus on kiinnostanut kovin :D
Ostin Takahashin nimikirjoituslevyjä, joihin oli jo nimmarikin laitettu, houkuttimena toimi ihan mainostekstikin, että ellei päässyt silloin syksyllä Takahashia moikkaamaan ja saamaan nimmaria, tässä olisi tilaisuus saada levyt nimmarilla. No kalliiksi tuli, ja pikkuisen tuli kylmä hiki, periaatteessa on varaa, mutta silti. Toisaalta, jatkuvasti en ole törsäämässä kymppejä tai satasia johonkin esineeseen, en nyt ihan kaikkea halua,. mitä keksitty on ja satavilla sentään :)
VastaaPoista