keskiviikko 14. huhtikuuta 2021

Noah tulee - oletko valmis?

 -- Huom! Teksti sisältää spoilereita sarjoista --

Ah! Postausehdotuksista: Tulevasta Noahista olisi myös hauska kuulla, että mitä odotat siltä? Oletko jo etukäteen tutustunut sarjaan jne?
Noah on The Last Warsia seuraava sarja, joka alkoi Japanissa vuonna 2019. Tähän mennessä Noahia on ilmestynyt yhdeksän pokkarin verran. Suomessa ensimmäinen osa julkaistaan 23.4. ja odotan sarjaa ristiriitaisin tunnelmin.

Kaikessa lyhikäisyydessään sarja kertoo hahmosta nimeltä Noah, alunperin kyseessä on kuitenkin vanha tuttu GNG-sarjan ajoilta, jolloin hahmo kulki nimellä Hyena. Hyena on kuin ihmeen kaupalla selvinnyt hengissä taistelusta ja koskeen putoamisesta. Ja mitä sarjan wikipedia-artikkelin tiivistelmään on luottaminen, sarja keskittyy aikalailla Noahin muistojen palaamiseen ja enteeseen suuresta tuhosta. Noah on saanut uuden nimensä hänet pelastaneelta mieheltä, koska oli kiivennyt puunrungon päälle ja näin muistuttanut ilmeisesti Nooasta, joka Raamatun mukaan pelastautui arkin avulla. Tästä sarja ilmeisesti jatkuu hyvin Raamattu-teemaisesti enteellä, että on tulossa suurta tuhoa.

Minun täytynee kirjoitella tarkemmin fiiliksistäni Last Warsin kanssa, koska tätä blogitekstiä kirjoittaessani tutustuin kirjaimellisesti ensimmäistä kertaa edes Noahin juoneen enemmän kuin todetakseni kuka Noah oikein on. Täysin rehellisesti? En odota sarjaa innolla. Olen iloinen siitä, että Takahashi jatkaa uraansa, mutta mitä olen ymmärtänyt hänen kirjoituksistaan mangapokkareiden lopuissa, kaipailee mies jo ansaitulle eläkkeelle. Ja olen Suomen Ginga-fandomin puolesta tietysti iloinen, että saamme sarjaa suomeksi, se on hämmästyttävä etu, jota monet muut fanit eivät saa kokea. 

Itse sarjoja kohtaan, minulla alkaa kuitenkin olla positiivinen asenne loppu mitä pidemmälle sarjoissa edetään. Orion oli positiivinen yllätys, Last Warsista minulla on kai viimeiset kymmenen pokkaria lukematta. Odotin sarjalta tosi paljon - viimeiset sodat! Tästä tulee eeppistä, jotakin varmaan GNG:n tasoista, jossa on huikea mukaansa tempaava juoni ja dramaattisia käänteitä! Ei, ei tullut. Sarjan alussa lahdattiin tärkeitä ja hyviä hahmoja rankalla kädellä, liiskattiin kuolleeksi kuin kärpäsiä ja se oli aikalailla siinä. Ei dramaattisia kuolemia, ei mitään siinä määrin koskettavaa, mihin GNG ja GDW ylsivät sarjoina ja miten joidenkin hahmojen kuolemille oikeasti itki. TLW ei koskettanut, se tuntui pintapuoliselta hipaisulta ilman tunnetta. Siinä oli ainekset jokseenkin kiinnostavalle juonelle, mutta se lässähti kasaan ihan kuin Takahashiakaan ei olisi oikeastaan kiinnostanut tehdä sitä. Siitä puuttui intohimo. Siinä oli kiinnostavia ominaisuuksia, mutta kokonaisuutena? En pitänyt siitä. Odotin siltä niin paljon enemmän.

Ehkä tästä johtuen odotukseni Noahin suhteen ovat aika minimissä. Noah ei hahmona kiinnosta minua, juoni ei kiinnosta minua, mutta tässä vaiheessa se on sellainen läpikahlattava juttu, jota voi vilkaista ja toivoa, että se yllättäisi positiivisesti. Tällä hetkellä Takahashin uusien sarjojen juonista tuntuu puuttuvan täysi intohimo sarjoihin ja niiden kehittämiseen ja sen huomaa. Ehkä ne ovat väkisinväännettyjä, koska niitä on vain pakko jatkaa ja jatkaa pitääkseen lukijat ja kustantajat tyytyväisenä. Kun vertaa GNG ja GDW -sarjoihin, niistä tehtiin animet, niistä tehtiin oheistuotteita - sen jälkeen oheistuoterintamakin kuihtui. Alkuperäisiä sarjoja on enää vaikea päihittää, Weediä sentään tuli kokonaiset 60 osaa! Tämä on hämmentävää ja surullista, mutta tavallaan toivon, että Takahashi löytäisi intohimonsa sarjojen tekemiseen taas, vaikka se tarkoittaisi Ginga-sarjojen loppua. Tietyllä tavalla kaipaan Ginga-sarjalle kunniakasta ja tajuntaa järisyttävää loppua, en väkisin väännettyjä ja loputtomia jatko-osia.

Mitä mieltä te olette olleet Noah -sarjasta, jos olette seuranneet sitä? Missä tunnelmissa odotatte tätä sarjaa suomeksi?

20 kommenttia:

  1. Itsellänikin on kyseiseen sarjaan aika pienet odotukset. Se mitä olen nähnyt ja kuullut eivät herätä kiinnostusta. Ehkä annan kuiteskin sarjalle mahdollisuuden kun kerran uskollinen Ginga-fani olen.

    TLW oli myös aika kehno teko. Alku oli lupaava mutta sitten se vaan lopahti. Luin silti kaikki osat, vaikka se tuli tehtyä silmiä pyöritellen ja hammastapurren.

    Sarjoista aivan näkyy se ettei Takahashi oikein enään nauti sarjojen teosta ja se on täysin ymmerrettävää, kun on tehnyt samaa sarjaa jo sellaiset 30 vuotta.
    Mutta hänen on melkein pakko, kun eläke ei ole kovin hääppöinen Japanissa.

    VastaaPoista
  2. Samoilla linjoilla Last Warsin suhteen! Odotin isoa ja sarjalle ansaittua lopetusta joka olisi ollut kunnolla tehty ja viimeistellyt Gingan kunnioittavasti. Mutta mitä saatiin? Hutaistulta vaikuttava loppu ja oikein pahaa tekee että Takahashi haluaisi jo eläkkeelle mutta ilmeisesti kustantajat vaativat vain jatkamaan työtään, ja myös puheet siitä mangasarjan ennätyksestä varmaan vaikuttavat asiaan?

    Eihän se tee sarjallekaan hyvää että väkisin väännetään ja olisi parasta että edes nyt Noahista tulisi kunnon lopetus ja Takahashi pääsisi ansaituille eläkepäivilleen. Noahin juoni vaikuttaa muuten yllättävän hyvältä, paitsi että Noah on Hyena joka tulee ennustamaan maailmanloppua. Lievästi sanottuna yliammuttuja tapahtumia Noahissa, mutta omalla tavallaan myös ihan ok, vaikkakin ei vaikuta enää perinteiseltä Gingalta. Jos vertaa Gng'tä Noahiin niin tuntuvat olevan miljoonien kilometrien päässä toisistaan. Orion ja Last Wars olisivat olleet hyvät vikat sarjat Gingalle, tietenkin jos Last Wars ei olisi loppunut kuin seinään..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Olen aika samoilla linjoilla TLW kanssa! Kiva, että Noah kuitenkin vaikuttaa sinusta kiinnostavalta, itseäni hieman epäilyttää Raamattu-tyylinen vivahde tässä uudessa sarjassa, mutta silti tietyllä tavalla haluan nähdä miten se toimii Ginga-maailmassa. Ainakin juoni on hieman erilainen, vaikka luonnonmullistuksia sarjassa onkin nähty jo.

      Poista
  3. Jep! Kieltämättä kyseenalaistan että onko kannattavaa lisätä Gingaan selkeitä uskonnollisia piirteitä (esim juuri Raamattu viittauksia) näin sarjan loppua kohden. Mutta tietyllä tavalla se kyllä taas toimii, mutta onhan kuitenkin kyseessä koirasarja 🤔 Saa nähdä, toivottavasti toimii loppuun asti hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep! Aiheena erikoinen, kun hahmot on kuitenkin koiria eikä tälläistä ole ennen ollut sarjassa, mutta toisaalta odotan ihan mielenkiinnolla miten se on toteutettu.

      Poista
  4. TLW oli mielestäni ihan ookoo, aivan liian pitkitetty, mutta ajoittain siinä oli kiinnostavia asetelmia/juonenkäänteitä. Vähän kaikissa Takahashin töissä on samaa vikaa - kiinnostavia asetelmia löytyisi, mutta niitä ei osata kunnolla hyödyntää, vaan loputtomilta tuntuvia taisteluita pistetään joka väliin. Noahia olen lukenut sitä mukaa kun uusia lukuja ilmestyy ja valitettavasti pitää myöntää, etten pidä siitä yhtään. TLW:ssa oli sentään yritystä luoda eeppinen päätös saagalle. Noah on hyvin pitkään pelkkää epämääräistä haahuilua, josta ei ota ollenkaan selkoa mikä pääjuonen pointti on. Takahashin kuvitus on, suoraan sanoen, rumempaa kuin koskaan. Ymmärrän tietenkin miksi. Ikä, aikataulut, innostuksen katoaminen. Nämä ovat ymmärrettäviä syitä, mutta silti lukijana minulla on oikeus ilmaista mielipiteeni. Laatu on sekä tarinallisesti että ulkoisesti tippunut dramaattisesti. Aion silti ostaa Noahia, vaikka en juuri tästä sarjasta pidä, olen silti yhä ja ikuisesti Takahashin suuri fani ja haluan tukea häntä ja fandomia. Olen ollut huolestunut siitä, että jos Noahia ei ostakaan tarpeeksi moni, lopetetaanko Takahashin sarjojen suomennos siihen? :( Vielä olisi monta kiinnostavaa teosta julkaisematta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mietteistäsi, olen aika samoilla linjoilla. On ollut surullista nähdä miten Takahashin motivaatio näkyy työn jäljessä. Vanhoihin sarjoihin verrattuna piirtojäljestä ja juonista on tullut hätäisempiä ja niistä näkyy mielenkiinnon puute. Toisaalta aina toivon, että joku uusi sarja repäisisikin ihan kunnolla ja osoittautuisi tosi hyväksi, mutta odotukset ei ole Noahin suhteen kovin korkealla.

      Poista
  5. TLW oli omia suosikkitarinoitani, mutta sen ongelmakohdista voisi kirjoittaa pienen romaanin. Noah taas on vain tosi heikko. Siinä on joitakin mielenkiintoisia ideoita (Orion kohtaamassa emonsa, Hyena-Noah), mutta se tuntuu oikein kiertävän ne kaukaa (aihe unohdetaan ja Noah on menettänyt muistinsa). Jo ihan Noahin alku ei tunnu uudelta saagalta, vaan enemmänkin täytetarinalta.

    Itseä ärsyttää myös se, että Noah'sta yritetään nyt osassa kahdeksan tehdä jonkinlaista eeppistä lopputaistelua TLW-tyyliin. Noah olisi ollut oikeasti mielenkiintoinen, jos se olisi vain sitonut TLW:n lankoja yhteen: näyttänyt Orionin ja Koyukin & Bellan kohtaamisen, kertonut Chibistä ja Bobista sekä näyttänyt jonkin random-pahiksen kanssa, miten Orion on kasvanut johtajan rooliin. Nyt koko tarina on vain tosi väsähtänyt...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mietteistä! Olen itse seurannut Noahia tosi huonosti, mutta olen sitä mieltä, että monessa uudessa Ginga-sarjassa on ollut saumaa paljon enempään kuin mitä ovat loppujen lopuksi antaneet.

      Poista
    2. Olen samaa mieltä Urun kanssa! Noahin tarina olisi ollut todella hyvä jos se olisi avannut menneiden saagojen mysteereiksi jääneitä kohtia. Uusia vihollisia ja taisteluita yms sitä saman kaavan toistoa, ei olisi välttämättä tarvittu lainkaan. Luonnonmullistuksen myötä jos osa (tai jopa radikaalisti miksei kaikki) koirista olisikin palannut ihmisten luo, olisi sekin ollut kieltämättä mielenkiintoinen käänne. Erityisesti vanhojen veteraanien eläkepäivät vanhojen omistajiensa luona. Mutta sinänsä sekin vaikea kuvitella, pysyköön lauma villinä ja spekuloikoon fanit Gingalle täydellistä loppua 😆 Ristiriitaisilla ajatuksilla mennään!

      Poista
  6. GDN:stä ei ole suuria odotuksia, muta siitä ei niin paljoa ole vuotanut tietoja kuin GtLW:stä, joten ehkä kiinnostus sitten nyt nousee, kun pääseen lukemaan. Mutta GtLW olisi yhtä hyvin voinut saadakin jäädä vikaksi Gingaksi, jos loppuun olisi panostettu.

    VastaaPoista
  7. Nyt on GDN luettu ja heti ekaksi pisti silmään, että suomentaja on vaihtunut. No, ei muutos tunnu kamalan räikeältä, mutta mietiskelin, että

    miksihän näin kävi.

    Tarina toi mieleen GDW:n alun, siinäkin etsitään teille tietymättömille kadonnutta pällikköä, pienen pennun ainoa turva aikuinen koira kuolee ja

    joutuu jättämään pennun vieraaan armoille. Ja sitten paikalle marssii viholliset...

    Mutta huvittaa sinällään, saa selliasen vaikutelman, että sarja tulisi kertomaan Orionista sen jälkeen, kun tämä joutui kokemaan Siriuksen

    menettämisen, eikä voi sitä ottaa kaikesta huolimatta mitenkään kevyesti. Katsotaan, mitä tapahtuu kun sarja vanhenee, mutta Takahashia kävi

    sääliksi, jos tämä nyt joutui miettimällä miettimään Gingalle jatkoa, vaikka Takahashi olisi ilmeisesti halunnut jo päästää irti. Tokihan GDW sai

    pikkuisen samasta tapauksesta alkunsa, mutta Takahashilta kinuttiin vain yleisesti koirasarjaa ja Takahashi oli sitten tarjonnut GNG:lle jatko-

    osaa. Nyt Takahashi tunnuttiin suorastaan painostamaan jatkamaan. Sinällään surullista, ja saa nähdä, miten se näkyy tarinassa. Pelkään

    hemmetisti sutaisten tehtyä tarinaa ja pahimmillaan vielä ikävämmän sivumaun suuhun jättävää loppua, kuin mitä GtLW oli.

    Huvitti rutosti sisällysluettelossa maininta siitä että sarja on fiktiota ja että missä luvut alunalkaen on julkaistu. Pitääkö nyt lukijoita

    varoitttaa etukäteen, mikä voi olla totta ja mikä ei. Yleensä jos jotain luen ja katselen, lähden siitä ajatuksesta että juttu itsessään on

    sepitelty olkoonkin että luojalla on ollut joku tosijuttu mielessään, dokumentaariset tietty on eri juttu.

    Saa nähdä mitä GDN tuo tullessaan, mutten jaksa uskoa, että siitä mitään niin repäisevää tulee, mitä GtLW oli, olkoonkin ettei GtLW:n

    juonenkäänteitä osattu käyttää hyväksi.

    Huvitti sekin, miten Siriuksen sanotaan kuolleen vakaumuksesa tähden...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla mietteitäsi, en tiennytkään, että suomentaja on vaihtunut! Kuulin kyllä siitä, että mangassa olisi ollut jonkun verran virheitä.

      Kyllähän tuo fiktion mainitseminen on oikein hyödyllistä sarjassa, jossa puhuvia koiria, jättiläiskarhuja ja erikoishyökkäyksiä :DD

      Poista
  8. Sikäli kiva, että Takahashi käyttää vanhojakin hahmoja nykyään, mutta kun vertaa nykytyyliä GNG:hen, esimerkiksi Riki ja Sniper näyttävät pehmokoirilta, i miltään karskeilta sotureilta.

    No, mule tuli mielleyhtymä GDW:n alkuun myös kohtauksesta, jossa Sasuken ja Kyoshiron kohtaama koiranpentu joutuu pyydystelemään kalaa muille ruoaksi.Joutuihan GB:kin saalistamaan lintija Nerolle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kyllä harmillista, Takahashin tyyli on minustakin muuttunut... eh, vähemmän imartelevaksi ja miellyttäväksi näin vanhemmissa sarjoissa.

      Poista
  9. "Vesileimakuvat" hahmoista kolmella sivulla oli toki hienot, mutta vaivaamaan jäi, miksi pokkarin loppuun oli otettu huomautus että se oli osan loppu? Kai japanipokkareissa sellaiset painetaan, mutta suomilaitoksessa seliaset huomautukset on tiputettu pois. Lisäksi Kyoshiroakin puhutellaan koko tämän nimellä. Tosin, niin oli viimeksi GDWO:n lopupuolella. Mutta Urun blogitekstissä oli tullut Antti Valkamalta kommentti, jonka mukaan japanin kielessä on paljon toistoa, joita ei ole järkevää kääntää, mutta jos suomentaja on kokenut, hän osaa välttää tällaiset kompastuskivet. Onko tämä uusi suomentaja sitten kuitenkin langennut tälllaiseen ansaan?

    http://kaksoissola.blogspot.com/2020/08/englanninkielinen-ginga-julkaisu.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hm, onpas jännä kuulla näistä! Toki suomessakin on ollut niitä "tämä on mangan loppu, tätä sarjaa luetaan toisesta päästä japanilaisittain", mutta ehkä tämä tosiaan on uuden kääntäjän tapa kääntää manga ihan kokonaisuudessaan.

      Poista
  10. Ihmettelen kyllä millaisen sekasotkun GDN:ssä saa aikaan, mitä nyt Wikipediassa on hiukkasen juonta avattu: https://fi.wikipedia.org/wiki/Ginga_Densetsu_Noah

    Jotenkin tuntuu, että GDN:ssä ei ole Takahashin työstä enää jäljellä kuin hahmot, juonenkehittely on mennyt todella omituiseksi! Onhan Gingassa aina ollut tiettyjä fantasiaelementtejä (en jaksa uskoa, että naapurin koitralle pystyy opettamaan battougaa :D ), ja katastrofeja on riittänyt, mutta nyt tuntuu siltä, kuin Takahashi vain keksii jotan, juonen kuitenkaan mitenkään etenemättä ja mikään ei sitoudu toisiinsa. Tähän asti Gingassa on ollut pientä realistisuuta, mutta nyt tuntuu, että siitä on tullut scifi-tarina!

    VastaaPoista