lauantai 17. tammikuuta 2015

Mono 3

Jatkoa Yukimizaken omakustanne katalogeille, aikaisemmista voit lukea täältä.

Yukimizake päätti yllättää minut toivottamalla uudet vuodet pikkupaketin merkeissä.


銀牙 mono 3
Sivumäärä: 38
Valmistusvuosi: 2014

Tässä omakustanteessa keskitytään GNG-aiheisiin prismatarroihin ja isompiin tarra-arkkeihin, sekä niiden pakkauksiin. Vaikka nämä oheistuotteet eivät sinällään kiinnosta minua niin vihkonen on jälleen kerran oikein laadukkaasti tehty ja ilo katsoa. Melkein käy sääliksi ettei ymmärrä näistä japaninkielisistä teksteistä mitään, sillä niissä voisi olla vaikka mitä kattavaa tietoa oheistuotteista.



Yukimizaken huolellinen ja tyylikkäästi tehty omakustanne ei jäänyt mitenkään aikaisempien osien varjoon ja on oikeastaan hämmästyttävää, miten paljon tietoa ja vaivaa yksi ihminen on uhrannut näiden tekemiseen. Hatunnoston arvoinen suoritus! Näistä katalogeista on oikeastaan tullut ehdottomasti suosikkejani ginga-aiheisten omakustanteiden saralta, sillä mitkään viralliset lähteet eivät tietääkseni tarjoa näin laajaa kuvaa oheistuotteista. Sääli sinänsä, sillä GNG:stäkin tuntuu olevan rutkasti oheistuotteita, joista ei ole jäänyt paljoakaan tietoa.


Lopuksi täytyy tietysti vielä näyttää Yukimizaken taidetta, jota sain jälleen doujinshin muodossa, kuten viimeksikin. Nämä eivät kyllä koskaan jätä kylmäksi, sillä kuvat ovat älyttömän laadukkaita ja tarkkoja. Vaikka ne jäljittelevät Takahashia tyylissään ne erottuvat silti hyvin uniikilla tavalla ja niillä on oma säväyksensä.


Akame ja Kurojaki miellyttivat varsinkin silmääni, sillä Akamen tarinan ollessa pinnalla uuden sarjan ansiosta hahmot eivät voisi olla enää ajankohtaisempia. Kuuluvat tietysti myös suosikkieni joukkoon.

Pidän erityisesti siitä, miten Yukimizake käsittelee doujinshissaan hyvin erilaisia, jopa sivuun jääneitäkin hahmoja eikä ainoastaan päähenkilöitä, joihin doujinshit herkästi uppoutuvat. Haaveilen itsekin joskus, että pääsisin julkaisemaan taidettani tälläisessä muodossa, joten Yukimizakesta on tullut tätä kautta kyllä minulle eräänlainen esikuva. 







Koko sivun täyttävien kuvien lisäksi doujinshista löytyi myös pätkä sarjakuvaa ja vähän muutakin. En normaalisti keräile paljoakaan doujinsheja, mutta nämä kyllä miellyttävät silmää ja on kunnia saada ne omaan hyllyynsä. 

Mainittakoon vielä lopuksi, että aion toki kiittää Yukimizakea ystävällisestä muistamisestaan ja hänelle on lähdössä täältä Suomesta terveiset (mm. Muumi-herkkuja, suomenkielistä mangaa ja oheinen tuherrukseni). Toivottavasti hänkin tykkää terveisistään yhtä paljon kuin minä näistä~


4 kommenttia:

  1. Jos saan udella niin mitä suomenkielistä mangaa lähetät Yukimizakelle? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saa toki! :) Pohdiskelin aikani mitä hänelle laittaisin ja päädyin lopulta Shin Gaidenin ensimmäiseen osaan.

      Poista
  2. Ohoh, tuossahan on jälleen kivoja kuvia!

    VastaaPoista
  3. Kuinkahan tuohon Yukimizakeen saisi yhteyttä? Kiinnostaisi noi doujinshit itteäkin.

    VastaaPoista

Kommenttien tarkistus päällä spämmiviestien vuoksi.