Kirjoitin aikaisemmin kaksi tekstiä, joihin olin laittanut kuvia harvinaisista oheistuotteista, mutta päätin yhdistää niiden sisällöt nyt uuteen tekstiin ja päivitellä listaa hieman. Teksti käsitteli aikaisemminkin pelkästään GNG-oheistuotteita, joten ajattelin, että mikäli tulevaisuudessa esittelen myös harvinaisia GDW-oheistuotteita niin nämä on mukavampaa käsitellä näin.
__________________________________________
GNG-figuurit eivät ole ehkä sieltä harvinaisimmasta päästä, vaikka ne ovatkin vanhoja ja kalliita. Figuureita esiintyy edelleen suhteellisen usein myynnissä, ja niiden harvinaisuus vaihtelee hyvin paljon koon, sarjan ja hahmon mukaan, minkä varmasti huomaa hinnassa. Kuten monien oheistuotteiden kohdalla pakkauksia harvemmin säästetään, joten figuurien alkuperäiset pakkaukset ovat jopa itse figuurejakin harvinaisempia. Avaamattomassa pakkauksessa oleva figuuri sitäkin harvinaisempi.
GNG-figuureita sai Japanista aikanaan kuulemani mukaan kahdella eri tavalla:
Pienempiä figuureja (ainakin ensimmäisestä sarjasta) myytiin kapselikoneissa,
kun taas suurempia sai ostettua pakettina suklaanamien kanssa.
Kaikki 2. sarjan figuurit voisi kaiketi luokitella harvinaisiksi, mutta ilmeisestikin kaikista harvinaisimpiin GNG-figuureihin lukeutuu Kurojaki (kuvassa oikealla alhaalla).
Methpringiltä löytyy tarkempia kuvia Kurojakista.
Värikkäät maitopullon korkit, joiden aitoudesta ollaan oltu epävarmoja jo pitkään.
Animen tekijöiden mallikuvia.
Jonkinlaisia väritys- ja puuhakirjoja.
Japanilainen palapeli, näitä löytyy kaksi erilaisella kuvalla varustettua.
GNG-lautapeli, lue lisää tästä tekstistä.
GNG-juliste, johon olen törmännyt itse vain kerran. Tämä oli huutokaupassa muiden 80-luvun julisteiden kanssa. Kyseinen juliste löytyy Methpringin kokoelmasta ja hänellä on siitä parempi kuva.
Metallisia Gin-pinssejä, nämä ovat sen verran uusi tuttavuus ettei niistä tunnu olevan kauheasti tietoa missään. Pinssit ovat oletettavasti animen julkaisun ajoilta eikä itselläni ole tietoa onko niitä tehty muista hahmoista.
Pari tyynyliinaa.
Tähän kelpaa niistää nenä.
Methpringiltä löytyy tarkempia kuvia Kurojakista.
Värikkäät maitopullon korkit, joiden aitoudesta ollaan oltu epävarmoja jo pitkään.
Animen tekijöiden mallikuvia.
Jonkinlaisia väritys- ja puuhakirjoja.
Japanilainen palapeli, näitä löytyy kaksi erilaisella kuvalla varustettua.
GNG-lautapeli, lue lisää tästä tekstistä.
GNG-juliste, johon olen törmännyt itse vain kerran. Tämä oli huutokaupassa muiden 80-luvun julisteiden kanssa. Kyseinen juliste löytyy Methpringin kokoelmasta ja hänellä on siitä parempi kuva.
Metallisia Gin-pinssejä, nämä ovat sen verran uusi tuttavuus ettei niistä tunnu olevan kauheasti tietoa missään. Pinssit ovat oletettavasti animen julkaisun ajoilta eikä itselläni ole tietoa onko niitä tehty muista hahmoista.
Pari tyynyliinaa.
Tähän kelpaa niistää nenä.
Keksilaatikko, joka on varustettu 3. julkaisun kansikuvalla. Laatikko sisälsi lukunäytteen, postikortin ja suolaisia keksejä.
Vohveleita ja ilmeisesti niiden mukana tulleita tarroja.
Makeisista sun muista päästäänkin kätevästi ruokailuvälineisiin, tässä on lasten syömäpuikot.
Ruokailuvälineet.
Ruokailuvälineet.
"Metallisia Gin-magneetteja"
VastaaPoistaTässä on pieni virhe, pitäisi olla pinssejä. :)
Tuossa viimeisessä kuvassa kasetin kansipapereissa on tosi hieno kuva Ginistä kalliolla kuuta vasten. Onkohan kuvaa näkynyt muualla kuin tuossa? Olisi kiva nähdä kuva isompanakin.
Kiitos! Hauskaa, tein saman mokan toisessakin tekstissä :D Pitäisi jaksaa ajatellakin, kun kirjoittaa näitä.
PoistaAh, on itseasiassa. GNG:n LP-levyn kansikotelossa on taustapuolella tuo sama kuva. En nyt näin äkkiseltään löydä parempaa kuvaa, mutta Methpringin yhdestä kuvasta löytyy:
http://methpring.deviantart.com/art/Ginga-Nagareboshi-Gin-Hit-Collection-LP-part-2-382102987
Kiitos. :)
PoistaAi onko tuo mangan lukunäyte ja postikortti harvinainen?;o
VastaaPoistaSiinä mielessä harvinainen, että niitä ei ole myynnissä kovinkaan usein. Sanoisin kuitenkin, että mitä olen noita myynnissä olleita seurannut niin nuo paketin osat erillään eivät ole niinkään arvokkaita kuin kokonainen paketti.
PoistaAvaamaton keksipaketti kaikkine herkkuineen meni muutaman vuoden sisään Urumissa sadan euron pintaan.
Keksipaketti on harvinainen jos siinä on kaikki osat tallella, silloinkin jos sattuu olemaan avattu paketti. Yksittäinen lukunäyte postikortin kera ei ole kuitenkaan kovin harvinainen, onhan niitä jonkin verran myynnissä näkynytkin.
PoistaOoh! Kyllä sitä tekisi melkein mitä vain että saisi noista jotain itselleen! :3
VastaaPoistaPongasin 80-luvun julisteita Hopeanuolen lisäksi Candy Candyn! (Ylin rivi, vasemman puoleinen, reunimmainen)
Mutta teksti käsittelee aihetta hyvin ja oli todellakin kiinnostavaa luettavaa! :)