maanantai 29. joulukuuta 2014

Taustallinen animaatiokalvo

Kerroin aikaisemmin tämän hetken keräilyhaaveistani ja päädyin toteuttamaan yhden niistä sopivan tilaisuuden tullen. Animaatiokalvot ovat kiehtoneet minua kovasti muiden studiomateriaalien ohella ja vaikka olenkin onnekkaasti saanut niistä käsiini jo kaksi niin ei ole kovinkaan pitkä aika, kun sain huomata, että on olemassa myös taustallisia animaatiokalvoja. Ne ovatkin oikein erikoista herkkua, sillä taustoja ei syystä ole pahemmin säilytetty ja luonnollisesti niiden erikoisuuden huomaa myös myynnissä olevien kalvojen hinnassa, joka kohoaa välillä päätä huimaaviin lukemiin. Kerran pari olen myös törmännyt kalvoihin, joissa on tausta, mutta tausta ei ole kyseisen kalvon kohtauksesta vaan jostakin toisaalta.

Olen ihan alusta asti ihaillut Hopeanuoli-animen taustoja, sillä ne ovat todella näyttäviä. Älyttömän tarkkaa työtä, upeita maisemia, kerrassaan ilmiömäisen hienoja värejä. Jokaisen taustallisen kalvon näkeminen netin ihmeellisessä maailmassa aiheutti kerrassaan lamaannuttavan wow-elämyksen, jonka johdosta aloin haaveilla saavani moisen joskus vielä omaankin kokoelmaani. Tosin uskoin sen jäävänkin haaveeksi, koska olen aika tarkka sen suhteen minkä verran rahaa raaskin laittaa tuotteesta riippuen. Isommat summat aiheuttavat aina pienen syyllisyyden tunteen, vaikka kyse onkin itse tienaamastani rahasta.

Urumiin yhtenä päivänä pöllähtänyt taustallinen Gin-kalvo vei huomioni heti alkuunsa. Siihen, kun kiteytyi aika kivasti kaikki mistä olin haaveillut ja kohtauskin sattui olemaan yksi suosikkejani. Olen silloin tällöin kuullut mielipiteitä siitä, että ihmiset harvemmin haluavat kalvoja, joissa hahmo on pieni ja kuvittelin itsekin kuuluvani siihen kastiin, mutta huomasin antavani asian anteeksi silmänräpäyksessä tämän kaunokaisen nähdessäni. Kalvon kuolaaminen jatkui useamman viikon, varmaan kuukaudenkin ja ensin olin sitä mieltä etten raaski, vaikka mokoma vainosi minua ihan älyttömästi. 

Ehkä hieman huvittavaa, mutta vielä saman päivän aikana keräilyhaave-tekstini julkaisemisesta päädyin siihen, että nyt loppui haikaileminen ja kalvo lähtee mukaani. Päätöstä edesauttoi kalvoon tullut hypertarjous ja vielä siihen kirsikaksi kakun päälle leimoista tullut alennus. 


Jokseenkin tiesin tehneeni oikean päätöksen, kun vartti paketin avaamisesta kului kyseisen taideteoksen tutkailemiseen ja tyytyväiseen myhäilyyn. Normaalien animaatiokalvojen rinnalla taustan kanssa oleva kalvo näytti ihan valtavalta. Olin hieman yllättynyt siitä, että tausta oli tehty hieman normaalia paksummalle, melkein kartonkimaiselle paperille, mutta toisaalta se on ihan loogista, kun ajattelee, että tausta on kuitenkin käsin maalattu. Ihan älyttömän tarkkaa ja yksityiskohtaista työtä. 


Kuva mangasta (ja kissasta) mittasuhteita hahmottamaan.

Tähän loppuun vielä kuva kaikista animaatiokalvoistani. (Hidetoshi kavereineen hengailee niin usein piilossa, että välillä sen olemassaolo unohtuu.)


1 kommentti:

Kommenttien tarkistus päällä spämmiviestien vuoksi.