Keräilyn pimeä puoli

Kuten kaikessa, keräilyssäkin on oma pimeä puolensa, joka jää usein mielestäni hyvien asioiden varjoon. Kyse ei ole pelkästään siitä, että rahaa tuhlataan paljon tai siitä miten materialistista koko touhu loppujen lopuksi onkaan. Keräilyyn liittyy harrastuksena paljon muutakin, jota ei ehkä tuoda julkisesti esille.

Jos keräilyyn perehtyy hieman enemmän, huomaa varmasti jossakin vaiheessa ihmisten vaihtelevat reaktiot. Jotkut onnittelevat, jotkut haukkuvat ja arvostelevat. Jotkut voivat olla niin katkeria tai kateellisia, että homma voi mennä jopa selän takana pahaa puhumiseksi. Varsinkin huutokauppoja ajatellen keräileminen on julmaa touhua, sillä yksinkertaisesti eniten maksava tai nopein saa tuotteen ja voi tehdä sillä mitä mielii - vaikka siis myydä eteenpäin kalliimmalla, jota jotkut eivät katso hyvällä.

Keräily on aina keräilyä, oli kohteena sitten anime/manga, Muumi-mukit tai Arabian astiat. Toiset eivät nää mitään järkeä ostaa kalliita tavaroita hyllylle nököttämään, toisille se on mukava harrastus. Ikävintä on käydä arvostelemaan toista siitä mitä hän tekee itse tienaamillaan rahoilla. Käyttääkseni jo aikaisemmin käyttämääni esimerkkiä: joillekin on mukavampaa käyttää rahat lomailuun tai shoppailuun, jotkut tykkäävät olla sosiaalisia ja juoda joka viikonloppu. Minä teen näin, koska mikään edellä mainituista ei ole pahemmin oma juttuni. Niin kauan kuin keräily ei ole mistään tai keltään pois, ei kellään pitäisi olla mitään nokan koputtamista asiaan.

Keräilyn kanssa voi kuitenkin joskus käydä niin, että oma arvojärjestys häilyy. Muutamia varoittavia esimerkkejä sivusta seurattuani ja myös niihin itse varmasti syyllistyttyäni, kannattanee miettiä tarkasti, onko kyseinen tuote pakko saada juuri nyt. Helposti alkuhuuman jälkeen voi huomata, että oli ikään kuin pakko tehdä ratkaisu nopeasti ja sen jälkeen huomaa, että syökin loppukuun pelkkiä kynsiä, koska viimeiset rahat meni tuohon hankintaan.

Toinen asia on oma epävarmuus. Esimerkiksi itselleni, sekä varmasti monille muille, kävi keräilyn alussa niin ettei varsinaisesti tiennyt mitä halusi. Heräteostoksia tuli tehtyä jonkin verran ja sitten huomattua ettei tämä nyt olekaan mun juttu. Halvempien oheistuotteiden kanssa tästä ei ollut onneksi niin paljon hallaa itselle, mutta entäs sitten kun kyseessä onkin joku kalliimpi oheistuote eikä sitä saakaan ehkä myytyä niin helposti eteenpäin?

Viimeiseksi mainitakseni tulee mieleen ahneus. Tarkentaakseni ja väärinkäsityksiä karsiakseni, en näe esimerkiksi tinkimisessä mitään pahaa. Monissa huutokaupoissa tai yksityisillä myyjillä voi olla mahdollisuus tarjota jotakin hintaa, mikäli tuotteen nykyinen hinta ei miellytä ja yhdessä voidaan päästä molemmille sopivaan lopputulokseen.

Myöskin kysyminen on hyväksyttävää (riippuen kysyjän asenteesta). Otettakoon esimerkki jälleen omasta kokemuksestani, olen sekä itse saattanut välillä käydä kysäisemässä henkilöiltä, joiden kokoelmassa olen nähnyt jotain mielenkiintoista, että olisivatko he halukkaita sen myymään vaikkei tuote olisikaan missään myynnissä. Tätä samaa on myös tultu kysymään minulta, enkä näe siinä mitään pahaa. Joidenkin kokonaisista kokoelmista on kuulemma myös käyty tarjoamassa jotakin tiettyä summaa.

Ahneudella tarkoitan enemmänkin selvää tilannetta, jossa toinen hyötyy paljon enemmän kuin toinen. Tietenkin pois lukien tilanteet, joissa molemmat osapuolet ovat tästä tietoisia ja hyväksyvät asian.

Esimerkiksi täysin arvottomien kopioiden myyminen, väittäen niitä aidoiksi (näin on käynyt monesti mallikuvien kanssa). Tai yritetään jollakin muulla tavalla hyötyä toisen tiedottomuudesta.