maanantai 7. helmikuuta 2022

Ginga muiden animaatioiden tyylillä? (osa 4)

» Osa 1
» Osa 2
» Osa 3

Gingaa muiden animaatioiden tyylillä oli yksi toivotuista aiheista, kun pyysin ideoita synttäripostauksiin. Tuntui hauskalta palata tähän taas noin 5 vuoden jälkeen. Koitin etsiä sarjoja, joita en ollut vielä käyttänyt ja löysin yhden hyvän listauksen animessa esiintyvistä koirista, joten hyödynsin sitä hyvin pitkälti.


Inu to Hasami wa Tsukaiyō

Suurin osa sarjoista on itselleni tuntemattomia, mutta niissä oli kivasti vaihtelua ja tyylittelyä. Lisäilin tähän kuvaan värityksen lisäksi myös kaulapannan, jotta Cross olisi vielä vähän tunnistettavampi.


Code: Breaker

Tämän sarjan tyyli oli paljon simppelimpi, mutta loistava lisä juuri siitä syystä. On kivaa nähdä miten hahmot toimisivat hyvin erilaisilla tyyleillä. Ja yleisesti ottaen tälläisiä on helpompi muokatakin.


Naruto

Lainasin Daisukea alkuperäisestä animesta, haha. Mutta Gin on toteutettu enemmän tyyliin sopivasti.


Captain Tsubasa

Ehkä omalla tavallaan hitusen realistisempi tyyli, mutta Ginin tunnistaisi siitä yhä. Monia näistä muokkauksista tehdessäni totesin kuinka tärkeää on, että sarjassa on uniikki ja tunnistettava tyyli. Monessa animessa koirat on toteutettu hyvin samankaltaisella tyylillä.


Elegant Yokai Apartment Life

Hakuron kanssa minun piti tehdä poikkeus ja muokata vähän sarjan alkuperäistä
silmätyyliä, koska silmät eivät muuten olisi erottuneet hyvin tummista rajauksista. 


Cowboy Bebop

Monet animekoirat on myös toteutettu tosi hyvin rodulle uskollisina, kuten tämä sarjassa esiintyvä corgi. Gingasta ei löydy ihan jokaiseen rotuun sopivaa hahmoa, joten pitää vähän soveltaa toisinaan.
 
 
 
Gakkou Gurashi!

En halunnut päästää itseäni liian helpolla ja jättää hahmoja sellaisenaan, 
joten tästä suloisesta shibasta muokkaantui Kyo.


Blend-S

Halusin myös sisällyttää mukaan hahmoja, joita ei ole animessa. Joten tässä on Lydia.



Dragon Ball GT

Tungen Merin mukaan aina, kun voin.


Blood-C

Tykkäsin tämän sarjan tyylistä, siinä on vähän jotain kissamaistakin silmien kautta, 
omalla tavallaan se muistuttaa minua ehkä vähän Inuyashasta?



Yuru Camp

Koska Orionista ei ole animea, nautin erityisesti Weedin lasten testaamisesta eri animetyyleillä.



One Piece

Animessa on ilmeisesti koira nimeltään Pochi ja se vaikutti
varsinkin tässä kuvassa sopivan kivasti Ginga-tyyliseen kokeiluun.



Jojo’s Bizarre Adventure

Tämä on kaikella lämmöllä tätä postausta pyytäneelle Urulle. Iggy-Smith.



Kemono Michi

Omalla tavallaan tämä tyyli on tosi suloinen...


Kekkaishi

Tämä on ehkä omia suosikkejani.




Given

Tarjoan teille: Weed-pomeranian.


Super Lovers

Wilson pentuna? Kuvitelkaa ainakin niin.


Täytyy rehellisesti tunnustaa, että näiden kuvien muokkailu sai minut haikailemaan taas Weedin loppuosan tai Orionin animea. Toei? Kuulkaa kutsuni.

perjantai 4. helmikuuta 2022

Miksi keräilijät eivät enää suosi eBayta

Tämä on aihe, johon olen törmännyt monia kertoja kansainvälisten keräilijöiden kanssa jutellessani - niin monia kertoja itseasiassa, että se alkaa jo olla siellä päässä enemmän sääntö kuin poikkeus.

Kirjoittelin eilen pientä pätkää hinnoista, tarkemmin niiden lähdekriittisyydestä, Facebookin Ginga kirpputorille ja tajusin sitä kirjoitellessani, miten tästä asiasta ei oikeastaan ole puhuttu juuri lainkaan Suomen keräilypiirien sisällä. Toki syy voi olla siinäkin, että Suomen päässä keräilystä keskustellaan vähemmän kuin ennen. Innokkaimmat suomalaiset keräilijät pölisevät siellä samalla serverillä englanniksi. Siinä vaiheessa juolahtaa väkisinkin mieleen ajatus: entä ne kaikki keräilijät, jotka eivät liiku kansainvälisissä piireissä? Entä ne, jotka eivät osaa englantia? Tai entä ne vasta sarjaan tutustuvat, joilla keräilyinto nostelee päätään ja yhä yksi ensimmäisistä paikoista kurkkia juttuja on eBay? Hittolainen, minunhan pitää varmaan kirjoittaa tästä! Josko sillä sanaa eBayn ongelmista leviäisi vähän paremmin myös meidän suomalaisten keräilijöiden keskuuteen.

eBay oli rehellisesti ensimmäisiä paikkoja, joista uskaltauduin tekemään ulkomaan tilauksia aikanaan, joten sillä on minulle lähes nostalginen merkitys. Samasta paikasta tuli vuodet tilattua paljon muutakin tarpeellista ja tarpeetonta kuin vain Ginga-juttuja. Toki eBayssa oli aina omat ongelmansa, siellä myydään feikkejä ja huonolaatuisia juttuja, myyjät eivät aina ole luotettavimmasta päästä - kaikessa on riskinsä. Yleensä, kun puhutaan ulkomailta tilaamisesta, ihmisten ensimmäinen huoli on luotettavuus. Mistä tiedän, että myyjä on luotettava? Että saan tavarat tai rahat takaisin? Keräily on joskus melkoista riskipeliä, mutta sanoisin, että myyjän palautteita kurkkaamalla selviää melko pitkälle. Jos tavara on jääny saamatta eikä myyjällä ole ollut esim. todistusta siitä, että hän on lähettänyt paketin, kuten vaikkapa toimivaa seurantakoodia, muistelisin, että poikkeuksetta ollaan aina päädytty johonkin ratkaisuun. Olipa se sitten uusi tuote tai rahat takaisin.

Sanoisinko, että eBay on vaarallinen paikka, josta ei kannata tilata yhtään mitään?
Ei, en sanoisi. eBay toimii samalla periaatteella kuin esimerkiksi Huuto.net, sillä poikkeuksella, että sieltä saa itseasiassa minun nähdäkseni rahansa paljon helpommin takaisin. Suomessa pitää alkaa pohtimaan rikosilmoituksien tekemistä. eBay ei ole mikään yhden tyypin pyörittämä tavaratalo vaan läjä yksittäisiä myyjiä, olipa se sitten yksityishenkilö tai yritys. Pidän melkolailla yhtä mahdollisena, että jos keräät vaikka Suomessa Iittalaa tai Muumi-mukeja,siinäkin on valitettavasti pieni, mutta mahdollinen riski tulla huijatuksi. 

Jopa Gingan osalta eBayssa on vuosien aikana ehtinyt tulla vastaan ne omat ongelmatapauksensa. Jokunen vuosi sitten siellä pyöri pidempään väärennettyjä GNG-mallikuvia. Ja on siellä pyörinyt piraattituotteitakin, mutta kokonaiskuvaa katsottuna niitä oli omasta mielestäni vuosia sitten yllättävän vähäinen määrä. Nyt ongelmat ovat lisääntyneet viimeisen parin vuoden aikana huomattavasti ja pahinta on, että sitä ei välttämättä edes tajua, jos ei pyöri japanilaisilla sivuilla ostamassa tavaraa. 

Tällä hetkellä ehdottomasti isoin ongelma ovat jälleenmyyjät, jotka kopioivat toisaalla myynnissä olevien tuotteet kuvia myöten ja laittavat ne myyntiin eBayhin reippaaseen ylihintaan. Käytännössä tarkoituksena on, että jos joku ostaa kohteen, eBayn myyjä ostaa sen Japanin päässä ja toimittaa sen ostajalle.

Omalla tavallaan myyjä siis hoitaa samaa työtä kuin välityspalvelut, mutta ottaa siitä roiman kokoisen palkkion - ja todennäköisesti vähemmän vastuuta, jos paketille tapahtuu jotakin.

Mikä tästä tekee sitten huonon asian? Muutamakin seikka.
1) Tuotteita ei poisteta tarpeeksi nopeasti eBaysta, vaikka ne olisi jo myyty Japanissa. Sulkeutuneita kohteita näkee pitkään myynnissä, vaikka virallisesti niitä ei ole enää saatavilla. Ei siis ole täyttä varmuutta, että edes saisit tuotetta.

2) Jos ostat tuotteen eBaysta, joudut tietysti maksamaan enemmän kuin jos olisit ostanut tuotteen suoraan alkuperäiseltä myyjältä. Lisäksi saat riesaksesi usein vielä ylimääräiset verot, tullit ja kenties postikulutkin. Verot ja tullit pohjautuvat yleensä tuotteen myyntihintaan.

3) Tietämättömien keräilijöiden ja fanien käsitys tuotteen arvosta vääristyy merkittävästi, jos myynnissä näkyy jatkuvasti ylihintaisia tuotteita.

Otin ylös pari viime aikaista tapausta, jotka on sattuneet kohdalle:

Alkuperäinen myynti Yahoo! Japan Auctions huutokauppasivustolla,
jossa iso Weed-pehmo on myyty hintaan 32 000 jeniä, n. 243e.

 eBayn myynti-ilmoitus, jossa pehmon hinta huitelee jo yli 1300e.

Alkuperäinen myynti-ilmoitus Mercarissa, jossa figuurisetin
voi ostaa hintaan 12 500 jeniä eli n. 95e.

eBayssa samainen setti löytyy hintaan 176e. Tässä ylihinnoittelu ei ole aivan yhtä valtava kuin monessa muussa tuotteessa, mutta usein näissä tykätään mässäillä tavaran harvinaisella leimalla ja erityisesti pehmot joutuvat usein sen kohteeksi.

Loppuun haluan vielä mainostaa tätä super kätevää listaa, joka löytyy GingaMerchin sivuilta.
Buyer Beware

Sinne on kerätty myyjien nimiä, joilla tälläistä toimintaa toistuu, jotta niitä osaa varoa.

maanantai 31. tammikuuta 2022

Synttäripostaus: Kysymyksiä ja ehdotuksia?


Hopeatiikeri-blogi täyttää maaliskuussa 10 vuotta! Millaisista aiheista sinua kiinnostaisi lukea blogista? Tai onko sinulla jotakin kysyttävää blogista, ylläpitäjästä, oheistuotteista, sarjasta tai keräilystä?

Kerään parhaillaan eri alustojen kautta ehdotuksia postauksiin synttäreiden kunniaksi. Voit heittää omat ehdotuksesi tämän tekstin kommentteihin~

sunnuntai 12. joulukuuta 2021

Faneman uutuudet saapuivat~

Esittelin FaNeMan uutuuksia aikanaan enemmän tässä postauksessa.

FaNeMan ennakkotilaukset on alkaneet saapua ostajilleen ja sain myös omat ostokseni muutama päivä sitten, joten ajattelin tehdä niistä vielä oman postauksen kuvien kera~

Tilasin itse isomman Gin-pehmon sekä maskotti avaimenperät Ginistä ja Rikistä. Kuvia nähtyäni olen kyllä vähän harmitellut etten tilannut enemmän tuotteita, sillä Ben ja John maskotit olisivat myös houkutelleet. Kuten myös sininen reppu. Oli kuitenkin pakko ajatella vähän budjettia, kun samaan aikaan tuli paljon muutakin houkuttelevaa oheistuotetta.


Olen kuitenkin iloinen siitä, että nappasin edes nämä ennakkotilauksista. Ennakkotilausten päätyttyä FaNeMa piti pienen lisämyynnin heti tuotteiden saavuttua varastoon, mutta ne myytiin käytännössä loppuun silmän räpäyksessä.

Lukuunottamatta Japanin mangamuseota niitä ei oikeastaan saa enää mistään - ainakaan alkuperäiseen hintaan. Jos on valmis maksamaan enemmän, esimerkiksi Gin-avaimenperää löytyy Mercarista tällä hetkellä n. 38e hintaan (alkuperäinen hinta oli n. 13e).







Pakko myöntää, että kun pehmot alunperin julkistettiin en ollut ihan täysin vakuuttunut niistä, mutta mitä lähempänä saapuminen oli, sitä enemmän innolla odottelin niitä. Ne eivät ole täydellisiä, mutta niissä on kiva, omanlaisensa toteutus ja itselleni ne olivat ihana lisä kokoelmaan. Ei ole kuitenkaan loppujen lopuksi mikään itsestäänselvyys, että Japanin päästä tulee uusia pehmoja, vaikka muita tuotteita onkin tehty viime aikoina ihan mukavasti. Pidän myös pehmojen pienestä koosta, ne sai sullottua vielä vitriiniin turvaan ongelmitta jo omistamieni japanilaisten Weed-pehmojen kaveriksi.

Ginin istuva pose on toteutettu minusta ihan hyvin tai toimii se ainakin paljon paremmin kuin esimerkiksi Weedin erikoisversio, joka näyttää siltä, että se pinnistää torttua. Pehmo on myös yllättävän painava, siinä on sisällä painoa tuomassa jotain hernepussin kaltaisia täytteitä, joka tekee pehmosta kivan jämäkän.

Pehmoissa on yleisesti nättejä brodeerattuja yksityiskohtia, kuten arvet, silmät ja anturat (vain isommassa Gin-pehmossa). Käytetty kangas on kevyen samettista ja super pehmeää (tästä johtuen se saattaa näyttää epätasaiselta ottamissani kuvissa, koska siihen jää jälkiä, kun yritti siirrellä pehmoa kuvien välissä).






Täytyy sanoa, että näin keräilykohteena nämä tuotteet olivat kyllä 5/5 hankinta, pehmot olivat yllättävän edullisia sillä isompi Gin-pehmokin oli vain n. 25,50e. Olisi jäänyt ehdottomasti harmittamaan, jos niitä ei olisi tullut napattua mukaan nyt.

maanantai 8. marraskuuta 2021

Yoshihiro Takahashin 50-vuotis näyttely Japanissa (Yokote Masuda Manga Museum)

Ajattelin, että tämä tapahtuma on sen verran kiinnostava ja erikoinen, että voisin kirjoitella siitä juttua, koska sitä seurataan aktiivisesti niillä kanavilla joissa pyörin itse lähinnä japaniksi ja englanniksi. Osalle seuraajistani on ollut tärkeää, että tietoa on myös saatavilla suomeksi ja tämä on mielestäni blogiinkin ikuistamisen arvoinen juttu, vaikka en sitä olekaan itse päässyt paikan päälle todistamaan. Kyseessä on tosiaan edelleen käynnissä oleva juhlavuotisnäyttely, joka on järjestetty Yokoten mangamuseossa, Japanissa.

Näyttely on voimassa 9.10. - 5.12.2021 ja Takahashi vieraili siellä nimikirjoitustilaisuuksissa avajaispäivänä ja seuraavana päivänä. Museo on järjestänyt näyttelyn kunniaksi pientä Ginga-teemaista ohjelmaa ja sarja on huomioitu myös entistä enemmän kahvilan ja oheistuotteidenkin puolella. Museo on myös maininnut, että oheistuotteita tulisi mahdollisesti yleiseen myyntiinkin, mahdollisesti näyttelyn jälkeen. Todennäköisesti näiden tilaamiseen saattaa kuitenkin tarvita välikäden (minulla ei ole asiasta tarkempia tietoja, koska en ole koskaan tilannut museolta mitään).

Yokoten mangamuseo ei ole Gingan saralla täysin vieras nimi, sillä vuoden 2019 paikkeilla se tuli tutuksi jo muutamista Ginga-aiheisista oheistuotteista. Suomeen rantautui mm. Urumin kautta joitakin pinssejä, avaimenperiä, karkkeja, printtejä ja paitojakin. Kahvilassa sai myös nauttia teemaan sopivasta juomasta ja ruoka-annoksesta.


50-vuotisnäyttely oli kuitenkin museolle iso juttu, sitä varten museoon kulkeva bussikin kustomointiin sopivasti näyttelyä mainostamaan.


Näyttelystä on hankalaa saada tarkkaa kuvaa vain museon somesta, mutta kävijöiden kuvien perusteella siellä oli pelkän Takahashin taiteen lisäksi myös mm. Topsangyon pehmoja.

Olen yrittänyt ottaa selvää museon järjestämistä ohjelmista ja vaikuttaisi siltä, että Seal rally -nimellä kulkeva ohjelma edellyttää tietyillä pisteillä käymistä ja sitä varten tehdyn vihkosen täyttämistä. Saaduilla leimoilla saa palkinnon.

Tämän lisäksi museo on ilmeisesti järjestänyt jonkinlaisia askartelupajoja, joissa on päässyt värittelemään mm. kalenterikuvia ja väkertämään jonkin hyrrän kaltaisen paperiympyrän, joka pyörii narun varassa. Paikan päällä on myös äänestetty suosikkihahmoja.

Kuvat paikan päältä ovat ehdottomasti upeita! Museo on pistetty päänäyttelyn mukaiseen ilmeeseen näyttävästi ja käytäviä koristavat sarjasta tutut paperihahmot, julisteet ja kävijöiden kuvista on tullut bongattua jopa Ginga-teemaisella kuvalla koristetut hissin ovet.



Yksi museon erikoisuuksia on tällä hetkellä ehdottomasti kahvion tarjonnat. Sieltä löytyy hauskasti ja sarjaan sopivasti tuunattuja annoksia ja juomia.


Täytyy sanoa, että oma suosikkini ovat varmaankin kuvalla varustetut juotavat.

Myymälään on myös tullut kivasti uusia oheistuotteita:



Printtien lisäksi löytyy paitoja, muovitaskuja, juliste, kangaskassi, mukeja, kahvia, kaulanauhoja ja pyyhe. Omituisena, mutta symppiksenä tuotteena myös Ginga-bussia kuvastava nenäliinapaketti!

Omia suosikkejani näistä tuotteista olivat ehdottomasti tarrat! Kuvista totesin, että niitä ei ilmeisesti myydä ollenkaan irrallaan vaan ne ostetaan gashapon-koneista setteinä. Tarraseteissä on muutamia erikoisempia kiiltäviä tarroja.



Vaikka tuotteita mahdollisesti tuleekin yleiseen myyntiin näyttelyn päätyttyä, on juuri näyttelyn käynnissä ollessa oheistuotteita ollut tosi kivasti myös Japanilaisissa huutokaupoissa, omaan silmääni ihan hyvään hintaankin. Toki siellä on myös oma osuutensa niistä myyjistä, jotka myyvät tavaraa heti överihintoihin, joten kannattaa seurailla vähän tuotteiden alkuperäisiä hintoja. Jos esimerkiksi tarroja on myyty 300 jenillä (n. 2,30 euroa) 3 kpl settinä, kannattaa miettiä kaksi kertaa lähteekö yksittäisestä tarrasta maksamaan 20 euroa vai odotella hetki, josko joku myisi niitä halvemmalla.

Suurin osa näistä tuotteista on muuten tällä hetkellä merkattu pelkästään Japanissa myytäviksi, josta johtuen esimerkiksi Buyeen kautta nämä eivät näy Mercarissa. Olen itse käyttänyt välikätenä Treasure Japania.


EDIT 10.12.2021

Lisää materiaalia näyttelyistä!





keskiviikko 6. lokakuuta 2021

SOUL OF SOFT VINYL MANGA SERIES 006 GINGA (K PRODUCTIONS CO.,LTD)

 


Voi pojat, mistähän tämän kanssa edes aloittaisi. Kyseessä on K Productionsin valmistama Gin-figuuri, joka putkahti yllättäen myyntiin 31.8.2021. Siitä valmistettiin rajoitettu 150 kappaleen painos ja kyseinen figuuri on yhä tämän postauksen julkaisun hetkellä myynnissä valmistajan sivuilla.


Figuuri kulkee nimellä sofubi, joka on yleinen termi pehmeästä vinyylistä valmistetuille leluille. Verrattuna REDSHARKin valmistamiin sofubeihin, tämä figuuri on kuitenkin selvästi kovempaa materiaalia. Figuuri seisoo tukevasti jaloillaan ja sen raajat, pää ja ilmeisesti häntäkin (en uskaltanut liikutella sitä yhtä paljon kuin muita osia) ovat liikuteltavissa eri asentoihin. 

Figuuri on korkeudeltaan 15cm, valmistettu Japanissa ja sen hinta on 4950 Thaimaan bahtia eli noin 150 dollaria tai hieman päälle 126 euroa. Tilasin sen suoraan K Productionilta, jolloin hinta postikuluineen oli melkein 200 euroa ja Suomen päässä siitä joutui maksamaan vielä tullit/verot, joiden jälkeen hinta oli melkein 250 euroa kaiken kaikkiaan... eli ei todellakaan edullisimmasta päästä.

Ymmärsin kyllä, että hintaan vaikuttaa pieni painos ja figuurin koko - se on suurin koskaan Gingasta valmistettu figuuri tähän mennessä - mutta se ei tarkoita etteikö se olisi kirpaissut lompakossa isosti, koska siihen meni aikalailla kaikki säästöni. Harkitsin itseasiassa, että tämä figuuri jää hankkimatta sen kovan hinnan vuoksi, mutta mitä enemmän näin siitä kuvia ja tajusin miten suuri se oikeasti on ja miten sen saa eri asentoihin... murtumakohtani oli se, kun näin lopulta unta siitä, että sain tämän figuurin vahingossa FaNeMan paketissa. Se oli unessani muuten paljon pienempi, joten yllätyin sen koosta, kun sain sen oikeasti viimein postissa. Kuvista oli tosi vaikeaa sanoa, miten iso se oikeasti onkaan!


Yllä olevassa kuvassa näkyy figuurin koko verrattuna Bandain ja REDSHARKin figuureihin.




Se, mitä rakastan ylivoimaisesti eniten tässä figuurissa on varmastikin se, miten se näyttää kaikista eniten nostalgiselta GNG-sarjan Giniltä. Figuuri on toteutettu tosi hyvin anatomiaa ja ulkonäköä myöten, kaikista tähän asti julkaistuista Gin-figuureista se muistuttaa ehdottomasti eniten alkuperäistä esikuvaansa, vaikka rakastankin vanhoja Bandain figuureja.

Siitä huolimatta, että se oli aivan tuhottoman kallis, on vaikea sanoa etteikö se olisi hintansa arvoinen. Sofubissa on paljon kivoja yksityiskohtia, jotka olivat mieleeni. Siinä on leikitelty pienillä kaiverruksilla ja muotoiluilla, joka tuo esiin mm. turkin tuntua, rintalihakset, lapaluut ja muita tyylille ominaisia piirteitä. Väritys on ehkä hieman tumma omaan makuuni, mutta ei häiritsevän paljoa.

Arvet ovat ehkä ainoa ominaisuus, joka on häirinnyt itseäni hieman heti ensimmäiset kuvat nähtyäni, koska ne ei eivät oikein erotu edukseen figuurista. En ole tosin varma miten niitä olisi voinut parantaa? Eri värillä tai paksuntamalla? Myös korvat ovat hiukan verran liian kapeat omaan makuuni.




Olen keräillyt vuosia ja kokoelmassani on paljon upeita yksilöitä, mutta tämä Gin sofubi meni ehdottomasti kärkeen. En yksinkertaisesti muista, milloin olisin ollut jostakin tuotteesta näin haltioissani, että haluaisin vain hypettää sitä jatkuvasti!