Fanfic: Myrskyn jälkeen (osa 3)

* Osa 1
* Osa 2

* Osa 3

* Osa 4
* Osa 5 [ tulossa ]

Chairo mietti hetken, mutta päätti lopulta jättää kertomatta asiasta. Saman päätöksen hän oli tehnyt Ōun laumassa ollessaan. Ainoastaan aikoinaan hänet lauman luokse opastanut Smith tiesi hänen olevan Ginin veli ja Smith oli uskollisesti vienyt tuon tiedon mukanaan hautaan.  Tietysti huhu oli kulkenut salakavalasti joukossa, mutta kukaan ei puhunut ääneen siitä, miten paljon Chairo muistutti isäänsä Rikiä. Karhukoirasuku toi mukanaan paljon kunniaa, mutta sillä oli myös Chairon silmissä negatiivinen puolensa urokselle, joka ei halunnut ratsastaa sukunsa maineella ja herättää huomiota. Vanhus oli tottunut olemaan muiden varjossa ja sinne se oli myös asettanut itsensä, se halusi tulla tunnetuksi yksilönä - ei Rikin poikana tai Ginin veljenä.

"Oletko ajatellut mennä Ōuun sukusi luokse?" Chairo kysyi.
"Ehkä jossakin vaiheessa. Ensin haluaisin kuitenkin kiertää Japania ja kasvaa vahvaksi ja itsenäiseksi villikoiraksi." Shion sanoi pohdiskellen hieman tulevaisuuttaan. Isoisäänsä Akariin verrattuna Shionilla vaikutti olevan hyvin realistinen ajatusmaailma, vaikka siinäkin oli vanhuksesta hieman kehittämisen varaa. Shion oli kuitenkin vielä nuori ja viisastuisi iän myötä pois naiivista ajattelustaan.
"Sitten sinun pitää oppia elämään omillasi. Et kasva itsenäiseksi varastamalla ruokaa ihmisiltä." Chairo hymähti vilkaisten pennun jättämiä ruoantähteitä.
"Opettaisitko minua?" Valkoturkki kysyi päätään hieman kallistaen. Chairo pohti asiaa, hän oli opettanut Ōun lauman pentuja metsästämään ja toimi usein ruoan hankkijana. Vanhoilla päivillään hänen aistinsa olivat heikentyneet, mutta taito tuskin koskaan unohtuisi vanhalta metsästyskoiralta. Sitä paitsi isännättömänä koirana Shion ei ollut tottunut hemmotteluun ja siihen, että ruoka kannettiin sen nenän eteen. Vaistot varmasti auttaisivat poikaa eteenpäin elämässä, mutta hyvä opettaja ei ollut pahitteeksi.
"Hyvä on, minä opetan sinua." Uros lupautui ja katsahti tyrskähtäen pentua joka pomppasi melkein suorille jaloille hetkessä. "...aamulla, kun sade on lakannut."

Sade alkoi laantumaan aamuyöstä, kosteus ja kylmä ilma oli lasittanut maan yön aikana kevyellä huurteella. Ruskeaturkkista akitaa vasten tutisi valkea vanupallo. Chairo ei ollut nukkunut yön aikana kevyttä unta enempää, jotenkin siitä oli tuntunut, että sen piti pysyä valppaana ja valvoa Shionin unta. Aurinko ei ollut vielä noussut, mutta Shion avasi hieman silmiään ja Chairo havahtui jossakin vaiheessa siihen, että pentu tarkasteli sen arpista turkkia. Toisella puolella vanhuksen kasvoja oli suuri arpi, joka jätti alleen sokean ja arpeutuneen silmän. Chairon ulkonäkö saattoi pelottaa joitakin, mutta Shion ei ollut näyttänyt hetkeäkään epäröinnin merkkejä.
"Mistä sinä sait nuo?" Shion oli vielä uninen, mikä saattoi vaikuttaa siihen, että se niin häpeilemättä pystyi esittämään niin henkilökohtaisia kysymyksiä esteettömästi. Monille sotureille arvet olivat ylpeyden aihe, ne kertoivat lukuisista voitoista taisteluissa ja sodissa. Chairolle ne olivat kuitenkin häpeällinen aihe, mutta muistuttamassa myös siitä kuka hän oli. Osa uroksesta halusi vaieta menneisyydestä, jättää sen taakseen. Mutta Shion oli kysymyksessään vilpitön ja Chairo huomasi vaipuvansa muistoihinsa kertoessaan miten se sai arpensa.

Vanhus ei ollut aivan varma milloin kaikki tapahtui, ehkä siitä oli kuukausia tai ehkä siitä oli kulunut jo vuosia. Niihin aikoihin Ōun paratiisi oli kaaoksen keskellä. Tyrannimainen johtaja Etelä-Alpeilta, Hōgen, oli aikeissa valloittaa Japanin herruuden itselleen ja Ōun siinä ohessa. Ōun silloisen ylipäällikön, Ginin, kohtalosta ei ollut täyttä varmuutta ja Weedin otettua suurin osa joukoista mukaansa etsimään isäänsä, Ōu jäi hyvin pitkälti ilman puolustusta. Se oli epävarmaa aikaa Ōuun jääneille koirille, tuntui siltä kuin koko paratiisi olisi ollut murenemassa jalkojen alta. Koirat elivät jatkuvassa pelossa ja epätietoisuudessa, mikä jännitti ilmapiiriä ja sai kaikki olemaan varpaillaan tulevasta. Jossakin vaiheessa koirien huomio kiinnittyi kulkueeseen, joka kulki kohti Vuorilinnaa. Hetken ne jo luulivat Weedin palaavan takaisin isänsä kanssa, kunnes karmiva totuus paljastui: Hōgenin joukot raahasivat mukanaan hopeanharmaan akitan ruumista. Muiden koirien ohessa Ōuun jääneet koirat kerääntyivät katsomaan ylipäällikön ruumista. Kauhu ja pelko täytti niiden mielen ja sydämen. Chairo näki monen koiran menettävän toivonsa paremmasta tulevaisuudesta. Edessä oli valinta, jossa monet kuoleman pelossaan valitsivat Hōgenin joukkoihin liittymisen. Nähdessään tämän Chairon valtasi syvä raivo ja epäusko, se ei hetkeäkään uskonut ruumiin olevan Gin ja vaikka se olisi ollutkin, sen sieluun oli iskostunut liian lujasti uskollisuus Ōun laumalle ja sille aatteelle, jota jokainen laumassa oleva kunnioitti. Tämä ei ollut sitä ja Chairo aikoi avata muiden silmät.  Koko sen ajan Chairo oli ollut laumassa taka-alalla, erakoitunut ja juro sivustaseuraaja, mutta sinä päivänä jokin muuttui. Ehkä taustalla oli myös pieni epävarmuus Ginin kohtalosta, kuka tietää, ehkä Hōgenin joukot oikeasti raahasivat hänen veljeään pitkin maata kuin pahaista riepua.

"Teidän johtajanne on kuollut." Hōgen julisti silmäillessään jokaista paikalle kokoontunutta koiraa. Se oli selvästi ylpeä aiheuttamastaan huomiosta ja pelosta, joka hiipi jokaisen paikalla olevan koiran sieluun. Se saattoi nähdä, miten koirien kasvoilta piirtyi epäusko ja jotkut niistä olivat lamaantuneet pelosta. "Minä olen nyt uusi herranne. Seuratkaa minua tai valitkaa kuolema asettuessanne minua vastaan."