Fanfic: Myrskyn jälkeen (osa 1)

Myrskyn jälkeen on myöhäinen jatko-osa viime vuoden joulukalenterissa olleelle fanficille:
Tiikeriraidaton

* Osa 1
* Osa 2

* Osa 3

* Osa 4
* Osa 5 [ tulossa ]

Pelkoa ja kuolemaa kylväneen hirviökarhu Akakabuton valtakauden päättymisestä oli jo vierähtänyt reilu vuosikymmen. Tarina urheista sotureista, jotka vaaransivat henkensä taistelussa paremmasta tulevaisuudesta kantautui yhä sukupolvelta toiselle. Uudet vastoinkäymiset ja uhat olivat saattaneet horjuttaneet Ōun laumaa ja koirien paratiisia, mutta se tulisi aina nousemaan takaisin jaloilleen entistä vahvempana.

Moni vanhoista sotureista oli jo poistunut tuonpuoleiseen, luottaen uuden sukupolven luovan omat tarinansa, jota kerrottaisiin vielä vuosikymmeniä heidän kuolemansa jälkeen.  Osa vanhuksista oli palannut takaisin omille alueilleen tai takaisin isäntiensä luokse viettämään ansaittuja eläkepäiviä.

Valtaosasta poiketen erakkoluonteinen Chairo oli ottanut osakseen kulkurin roolin. Se oli ollut aikoinaan maineikas metsästyskoira Higashinarusesta ja se oli liittynyt Ōun laumaan hyvin pian Akakabuton kaatumisen jälkeen Ginin tarinan innoittamana. Chairo oli kuitenkin enää vain varjo entisestään, soturin elämä oli jättänyt siihen jälkensä arpien muodossa ja vanhuus koetteli sitä niin mieleltä kuin keholtakin. Veljistään poiketen Chairo oli aina ollut etäinen ja juro, mutta sisimmässään hyväsydäminen uros. Chairo oli kasvanut irti isännällisestä elämästään, joten sille oli vain luonnollista jatkaa elämäänsä villikoirana. Vanhus etsi viimeistä tarkoitustaan tässä maailmassa ennen seuraavaan siirtymistä. Ja kenties se oli juuri kohtalo, joka johdatti Chairon vielä viimeiseen seikkailuun vanhoilla päivillään.

Niihin aikoihin syksy teki tuloaan ja ilmat olivat viilenemään päin. Rankkasateet ja kova tuuli saivat ihmiset pysymään sisätiloissa, mikä sai koko kaupungin näyttämään autiolta. Chairo oli päättänyt odottaa sään lauhtumista yhden talon kuistin alla, mutta se ehti tuskin ummistaa silmiään levätäkseen, kun meteli, jota edes kattoihin ropiseva kova sade ei vaimentanut, kantautui sen korviin ja sai uroksen havahtumaan takaisin täysin hereille. Se ei ehtinyt edes tajuta, mitä oli tapahtunut, kun se kuuli sivultaan vaimean kuiskauksen.
"Shh."
Vanhan uroksen katse käväisi kuistin toisella puolella olevassa hahmossa, ennen kuin sen korviin kantautuivat ihmisen askelten äänet ja pian kuistin ohitse käveli hahmo, joka hetken aikaa ympärilleen katseltuaan palasi kuitenkin takaisin siihen suuntaan mistä oli tullutkin.

Chairolla ei mennyt kauaa ymmärtää mistä oli kyse. Ilmassa leijuva ruoan tuoksu ja ohitse kävellyt ihminen kertoivat kaiken tarpeellisen. Vanhuksen katse palasi takaisin toisella puolella kuistin suojissa olevaa hahmoa, joka ahnehti varastamaansa ruokaa suihinsa kuin ei olisi syönyt mitään päiviin. Hämärästä huolimatta Chairo erotti hahmon olevan pentu, tuskin muutamaa kuukautta vanhempi.
Kulkukoira, Chairo epäili nähdessään ettei pennulla ollut ollenkaan kaulapantaa.

"Teit typerästi." Ruskeaturkkinen hymähti ilmekään värähtämättä samalla, kun sen katse tavoitti pennun hämmentyneen katseen, joka selvästi odotti selvennystä.
"Jos varastat ihmisiltä usein, ihmiset alkavat suhtautua isännättömiin koiriin huonosti." Akita selitti rauhallisella, mutta peittelemättömän tuomitsevalla äänellä samalla, kun se näki häpeän nousevan vähitellen pennun kasvoille.
"Minulla oli nälkä." Pentu vastasi kuulostaen itsekin vähän siltä ettei tiennyt oliko se hyväksyttävä perustelu teolle.
"Eikö tuon ikäisen pennun pitäisi olla emonsa ruokittavana? Miksi äitisi antaa sinun juosta pitkin kaupunkia?" Chairo kysyi tuomiten jo mielessään sen emoksi kelvottoman koiran kuvotuksen, joka ei pitänyt huolta omista pennuistaan. Pennun kasvoilla käväisevä lähes surkea ilme kuitenkin kertoi kaiken tarpeellisen ja pienen hetken Chairo jopa katui hieman syyttävää sävyä, jolla oli töksäyttänyt kysymyksensä.
"Ah... Sinulla ei taida olla äitiä?"

* Osa 2