lauantai 9. huhtikuuta 2016

Askartelunurkka: Cabochon-riipus omalla kuvalla

Lukijoiden viikossa toivottiin lisää tekstejä askartelunurkkaukseen ja koska olen itse juuri sopivasti valmistautumassa lähestyvän Gingaconin taidekujaa varten, ajattelin kokeilla jotain uutta. Cabochonit (vai lieneekö niiden oikea suomenkielinen käännös kapussit?) ovat kaikessa lyhikäisyydessään suurentavia lasinappeja joihin voidaan yhdistää nätisti esimerkiksi valokuva tai kangas ja näin ollen kohteen pinta näkyy lasin läpi melkeinpä kolmiulotteisena. Cabochonien käyttäminen on melko yleistä ja muistankin nähneeni niitä Ginga-piireissä pariinkin otteeseen, jolloin korussa on käytetty yleensä kuvaa animesta tai mangasta. Cabochoneja käytetään yleisesti ottaen nähdäkseni melko paljon piraattituotteissa, koska niihin on helppo laittaa mikä tahansa kuva.

Koruihin tarvittavia lasinappeja ja pohjia saanee askarteluliikkeistä, kuten Sinellistä, mutta päätin itse ostaa nämä tarvikkeet ulkomailta, koska siellä oli huomattavasti suurempi valikoima. Esimerkiksi eBaysta on mahdollista ostaa valmiita settejä tietyn kokoisia cabochon-lasinappeja ja taustapaloja, mutta valmiita settejä oli hyvin rajallisesti (itselleni liian pieniä kokoja ja liian vähän) minkä lisäksi ne olivat paljon kalliimpia kuin erikseen ostetut osat. Mitenkään turhan helppoa näiden löytäminen ei kuitenkaan eBaynkaan kaltaisesta paikasta ollut. Omat palaseni löysin nimikkeillä "Clear Round Glass Dome Seals Flatback Cabochon Scrapbooking 8mm-35mm" ja "20pc 20/30/35mm Charm Pendants Antique Style CameoCabochon Setting Base". Tärkeää näissä on tarkistaa tuotteiden mitat, sillä kokoja on hyvin erilaisia ja lasinapin mittojen pitää mahtua koruosan "syvennykseen". Omaksi onnekseni tämä ostos meni kerralla läpi ja molemmat osat sopivat täydellisesti yhteen.



Osien kokoaminen ei loppujen lopuksi ole mitenkään törkeän vaikeaa, mutta sen verran yllättävän haastavaa, että suosittelen vilkaisemaan esimerkiksi Youtubesta tutoriaaleja, jotta saat hyviä vinkkejä.





Kyselin itse Sinellistä sopivinta liimaa tähän tarkoitukseen ja minulle tarjottiin erikoista koholakkaa Glossy Accentia, joka toimii samalla myös liimana. Myyjä kertoi, että sitä voi myös kiinnittää paperiin sellaisenaan kolmiulotteisen vaikutelman saamiseksi, mikä kuulosti sen verran jännältä, että päätin ottaa sen kokeilun vuoksi. Koholakan hinta on 7,90€ eli se on hieman tyyriimpi vaihtoehto, mutta myös erittäin riittoisa ja todellakin monikäyttöinen. Tähän tarkoitukseen käy toki mikä tahansa muukin kirkas, läpinäkyvä liima. Näin yhden ihmisen käyttävän liiman levityksessä hammastikkua, toisella taisi olla eräänlainen liimarulla. Koska tämä ostamani Glossy Accent oli hieman sameaa päätin levittää sitä useista tutoriaaleista poiketen pelkästi lasinapin reunoille.


Riipukseen laitettava kuva onkin sitten toinen juttu. Mikäli käytät tulostettaessa ihan normaaleja tulostusasetuksia, voit joutua ehkä kikkailemaan vähän koon kanssa. Säädin itse kuvat oikean kokoisiksi ja asettelin ne kuvankäsittelyohjelmassa A4-pohjalle, jotta sain ne edes suunnilleen oikean kokoisina ulos. Kuten kuvasta kuitenkin näkee, kuvat olisivat voineet olla vieläkin isompia. Tein itse kuvat digitaalisesti ja tulostin ne, mutta kuvat voi tottakai halutessaan piirtää itsekin tai sitten vaikka hyödyntää valmiita kuvia. Näillä saa tosiaan kivoja ja uniikkeja koruja omaan käyttöön tai lahjaksi vaikkapa anime- tai mangakuvasta. Kuvan rajaus tapahtuu helpoiten, kun asetat lasinapin kuvan päälle ja piirrät sen ympärille rajan, josta leikkaat.


Kun kuvat on leikattu, voit vielä ennen liimaamista kokeilla, että ne menevät hyvin pohjaan, jotta sinun ei tarvitse liimaamisen yhteydessä alkaa korjailemaan niitä enää.


Ensin koruosan pohjalle lisätään liimaa. Oman liimaputelini kanssa helpoimmaksi tavaksi tuli tehdä liima pohjaan spiraalimaisesti ja lyödä kuva siihen päälle, sekä painella vielä kuva mahdollisimman tasaisesti. Liiman määrä on sellainen asia, mikä pitää hyvin pitkälti itse vain kokeilla. Liian paljon liimaa aiheuttaa sen pursuilemisen kuvan takaa ja tekee kuvasta liian kostean ja muhkuraisen eli mieluummin liian vähän kuin liikaa. Tämän jälkeen puhdistetaan lasinapin sileä puoli, toiset suosittelevat tämän tekemistä alkoholilla tms. puhdistusaineella, mutta omaan silmääni ihan pelkästään vaikka kuuma vesi ja paperiin tai pyyhkeeseen kuivaaminenkin toimi hyvin. Toki sain omat lasinappini loistavasti ja tiiviisti pakattuna.

Kuten alussa totesinkin, niin toiset sivelevät ohuen kerroksen liimaa lasinapin sileään pintaan kokonaisuudessaan, mutta kokeiltuani tätä, se näytti itselläni todella rumalta, joten päädyin rajaamaan ainoastaan lasinapin reunat liimalla ja painamaan sen paikalleen. Tässäkin liiman määrällä on iso vaikutus, sillä itselleni muodostui kuvan alle muutamissa tapauksissa ilmakuplia. Lasinappia ei myöskään kannata pyöritellä enää sen paikalleen asettamisen jälkeen.


Tältä näyttävät valmiit riipukset. Näitä voi kivasti käyttää oikeastaan millaisena koruna tahansa, mutta tein omistani avaimenperiä, koska minulla sattui olemaan niihin hyvin materiaaleja valmiiksi. Kuvassa näkyvät avaimenperät olen yleensä tilannut Sinellistä, mutta koska ne ovat sieltä usein loppu päädyin tällä kertaa tilaamaan myös nämä eBaysta, josta sainkin niitä enemmän ja halvemmalla. Ostan yleensä avaimenperiin vielä erikseen pienen avainrenkaan kaksoiskierteellä, koska se pitää paremmin.



2 kommenttia:

  1. Ihania! :3 Ovatko nämä siis tulossa Gingaconiin ja nettiin myyntiin? Jos kyllä, niin paljon näiden hinta tulee olemaan?

    Mitä muuta olet tekemässä Gingaconin taidekujalle myyntiin, jos joitain ennakkotietoja voisit kertoa? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ^^ Tilaan näitä osia varmaankin jossain vaiheessa lisää ja pistän silloin myyntiin myös nettiin. Uskoisin, että pyydän näistä 5-7 euroa kappaleelta, mietin vielä tarkkaa hintaa.

      Tuon taidekujalle enimmäkseen Gingaa ja aikalailla viimeisimpiä Fanmade-töitäni kuten mm. laminoituja avaimenperiä, kirjanmerkkejä ja printtejä ^^ En tee todennäköisesti kovinkaan paljoa uutta kuvitusta. Sen verran voin vielä mainita, että taidekujahinnat tulevat olemaan nettihintoja alhaisemmat, koska niihin ei tarvitse sisällyttää toimituskuluja.

      Poista

Kommenttien tarkistus päällä spämmiviestien vuoksi.