"Takahashin piirtotyylin kehittyminen/muuttuminen (mielipiteitäsi kuvien kera milloin Takahashin tyyli on ollut parhaimmillaan ja milloin huonoimmillaan jne)"
Kuten ehdotuksesta huomaa, kyseessä on pelkästään omaa mielipidettäni käsittelevä teksti Takahashin tyylin kehittymisestä ja muuttumisesta. Tämä aihe on sellainen, joka tuntuu herättäneen ajatuksia suuntaan ja toiseen, kaikkia ei voi miellyttää. Ei edes Takahashi.
Shiroi Senshi Yamato (1978)
Yamato on ensimmäisiä Takahashin tunnetuimpia sarjoja ja vaikka Takahashin tyyli näyttää välillä hieman tönköltä ja karskilta, otti se sarjan aikana selkeän harppauksen tyyliin, jota voisi kaiketi nykyään kutsua gingamaiseksi. Yamatossa on tyylillisesti hyvin paljon samoja piirteitä Hopeanuoleen verraten. Varsinkin alussa Takahashin tyyli on kuitenkin selkeästi hakusessa, kun taas loppua kohden se vakiintuu huomattavasti. Tätä voisi kenties pitää sekä etuna, että haittana, koska sarja on siitä mielenkiintoinen, että siitä näkee selkeästi Takahashin tyylin kehittymisen, mutta karumpi jälki alussa myös tuo sellaisen tunteen, että mangakalla on vielä kehittämisen varaa pitääkseen saman, tunnistettavan tyylin alusta loppuun ilman laadun tai tyylin radikaaleja heittoja.
Ginga Nagareboshi Gin (1983)
Hopeanuolessa esiintyvä tyyli on selkeästi se oma suosikkini, vaikkakin sarjan alussa on hieman haparointia sen suhteen, miten hahmot luonnistuisivat Takahashilta parhaiten. Kun hahmot esitellään ensimmäisen kerran suurin osa niistä on jokseenkin realistisempia, mutta loppua kohden ne vakiintuvat sen näköisiksi, millaisina ne pysyvät valtaosan sarjasta.
Hopeanuoli oli toki ensimmäisiä Takahashin teoksia, joihin tutustuin nuorempana, mutta yhä jälkeenpäin ajattelen, että tässä tyylissä on sitä jotakin. Tyyli oli hyvin yksityiskohtaista, mikä toikin varmaan sen suurimman eron Yamatoon. Tyyli pysyi huomattavasti selkeämmin samanlaisena alusta loppuun ja jotenkin omasta mielestäni Takahashin kuvissa oli Hopeanuolen aikana ihan mieletön, voimakas tunnelma. Jotenkin Hopeanuolessa on vain sitä jotakin mikä Yamaton kohdalla tuntuu puuttuvan.
Hopeanuoli oli toki ensimmäisiä Takahashin teoksia, joihin tutustuin nuorempana, mutta yhä jälkeenpäin ajattelen, että tässä tyylissä on sitä jotakin. Tyyli oli hyvin yksityiskohtaista, mikä toikin varmaan sen suurimman eron Yamatoon. Tyyli pysyi huomattavasti selkeämmin samanlaisena alusta loppuun ja jotenkin omasta mielestäni Takahashin kuvissa oli Hopeanuolen aikana ihan mieletön, voimakas tunnelma. Jotenkin Hopeanuolessa on vain sitä jotakin mikä Yamaton kohdalla tuntuu puuttuvan.
Shōnen to Inu/Ginga no Inutachi (1994)
Muutamissa lyhytsarjoissa, kuten Ginga no Inutachin tarinakokoelmassa Takahashi on kokeillut realistisempaa tyyliä, mikä onnistuu häneltä taitavasti, mutta ei omaan silmääni ole yhtä uniikki ja joukosta erottuva kuin Hopeanuolen ja Yamaton kohdalla. Mikä kuitenkin on tässä realistisemmassa tyylissä loistavaa on se, miten Takahashi on selkeästi huomioinut eri rodut ja saa ne näyttämään sellaisilta kuin kuuluukin. Pidän kyllä Takahashin realistisesta tyylistä, mutta enemmän hänen yksittäisissä kuvissaan ja lyhytsarjoissaan, sillä jotenkin en koe sitä yhtä mukaansa tempaavaksi.
FANG (1998)
Fangin kohdalla sarja keskittyy huomattavasti enemmän ihmisiin, mutta eläimet ovat eri tavalla realistisia kuin Ginga no Inutachin kohdalla. Takahashin tyyli on edelleen hivenen realistiseen menevä, mutta siinä näkyy selkeästi enemmän hänen oma, tunnistettava kädenjälkensä ja se on hieman sarjakuvamaisempaa.
Ginga Densetsu Weed (1999)
Weedin kohdalla Takahashi otti ison askeleen suuntaan tai toiseen. Laadun tai piirtotyylin heittelemistä ei enää tapahdu, vaan tyyli on hyvin tasainen aivan alusta loppuun. En varsinaisesti sanoisi, että Weedissä Takahashin tyyli olisi mitenkään huono, mutta en pidä siitä yhtä paljon kuin Hopeanuolessa. Kaikki tuntuu melko yksinkertaistetulta ja hahmot näyttävät valtaosin pentumaisilta. Monet hahmot näyttävät samaan muottiin tehdyltä rodusta riippumatta.
Ginga Densetsu Weed: Orion (2009)
Orionin ja Weedin kohdalla Takahashin tyyli on kovin samankaltainen, joten siitä ei ole oikeastaan mitään erilaista sanottavaa. Takahashin nykyistä tyyliä ginga-sarjoissa voisi melkein jo kuvata söpöksi. Hahmot ovat aika pallopäisiä, pelkistettyjä ja rodut tuntuvat erottuvan ainoastaan hahmon värityksestä, mutta rakenteeltaan monet hahmot ovat hyvin samankaltaisia. Takahashin tyyli on kuitenkin hyvin erikoinen, tunnistettava ja sarjakuvamainen eikä siinä ole enää kovinkaan realistisia piirteitä. Orionissa oleva tyyli on se, joka minuun iskee kaikista vähiten.
GDA on Takahashin uusin projekti, joka ei poikkea tyylillisesti Orionista oikein millään tavalla. Takahashin nykyinen tyyli on pistänyt ainakin minut monta kertaa miettimään kuinka moni luulee kansikuvien perusteella, että kyse on söpöstä koiramangasta, sillä nykyistä tyyliä katsellessa ei tulisi ensimmäisenä mieleen, että tässä sarjassa lentää verta ja suolenpätkiä.
Hyvä kirjoitus, mukava kuulla sinun mielipiteesi asian suhteen. Meillä näkyy olevan yhteinen suosikki, 80-luku oli minustakin tyylillisesti sensein kulta-aikaa. :)
VastaaPoistaOlen lukenut Yamaton useita kertoja läpi, ja tyylin muuttumista - viivankäytön ja anatomian hallinnan kehittymistä - on aina yhtä ilahduttavaa seurata. Sarjan loppupuolella jälki onkin jo hyvin lähellä Hopeanuolta.
Weedin kohdalla mainitsit tyylin olevan "hyvin tasainen aivan alusta loppuun", mikä pitää myös omasta mielestäni paikkansa sarjan puolivälin tienoille saakka. Ostin itse GDW-pokkareita osasta 25 lähtien Japanin julkaisutahdin mukaan ja kaikki 60 osaa lukeneena voin todeta, että loppua kohden mentäessä sarjan piirtojälki alkaa muistuttaa paljolti Orionin tyyliä. Suomijulkaisun suhteen olemme itse asiassa juuri siinä siirtymävaiheessa, jossa Takahashi-sensein piirrostyyli alkaa pikkuhiljaa yksinkertaistua ja Orionille tunnusomaiset piirteet muotoutua.
-Lycaon
Kiitos! Itselläni tuon GDW:n seuraaminen menee suomijulkaisun tahtiin ja olet kyllä oikeassa siinä, että loppupuolella jälki muistuttaa jo enemmän Orionia, mutta tuo siirtyminen ei ole kuitenkaan niin jyrkkä ja huomattava kuin esimerkiksi Yamaton kohdalla.
PoistaTotta, Yamaton suhteen muutos on paljon radikaalimpi ja tapahtuu huomattavasti lyhyemmässä ajassa, onhan sarjalla myös yli puolet vähemmän pituutta kuin GDW:llä. Weediä piirtäessään Takahashi-senseillä oli jo pitkä mangakan ura takanaan ja veteraanina hän on hionut tyyliään vuosikymmenien ajan; piirrosjäljestä huokuvat ammattilaisen kokemus sekä selkeästi tekijälleen ominainen, luonteva ja tunnistettava tyyli. Tämä oli Yamaton aikoihin vielä kovasti hakusessa, olihan sensei tuolloin vielä suhteellisen nuori ja kokematon.
PoistaYksi syy Orionin ja GDA:n pelkistettyyn ja pentumaisempaan tyyliin on ainakin mangakan itsensä mukaan piirtämisnopeudessa: yksinkertaisemmin toteutettu sarjakuva vie vähemmän aikaa piirtää. Näin hänelle jää oletettavasti enemmän aikaa itse tarinan suunnitteluun. Uskoisin, että taustalla vaikuttaa myös Takahashi-sensein kunnioitettava 60 vuoden ikä, joten jäljellä oleva työvuosien määrä on rajallinen.
-Lycaon
Yamatossa tykkään tuosta ekassa kuvassa olevasta tyylistä, vaikka sitä nyt viimmeisenä alkaa pitämään itse Takahashin tyylinä. Hopeanuolta lukiessani heti pisti silmään, kuinka hahmon ensi kertaa nähdessä se oli tehty niin realistisesti, mutta sitten loppua kohden se vaihtoi sarjakuvanaisemmaksi. Yksi asia mitä inhoan Takahashin pokkareiden kansissa, minkä taisit itsekin mainita: Kuinka ne koirat ovat aina niin suloisia, ja siitä saattaa jotkut erehtyä luulemaan, että kyseessä olisi joku lutuinen koirasarjakuva, mutta oikeasti kirjan sivuilla lentää veri, ja kun joku "hieman" herkempi ystäväni luki jonkun Hopeanuoli kirjan, niin sain lähinnä haukut siitä, miten voin lukea koirasarjakuvaa, missä koiria tapetaan, ja olla silti koiraihminen. En tietenkään tarkoita että kannessa pitäisi olla verisiä, tappelevia koiria (siitä ne herkät ainakin järkyttyisivät) mutta takana voisi olla muukin varoitus, kuin se pienellä präntätty ikäsuositus, jos Gingapokkareissa sitä nyt edes olikaan.
VastaaPoistaTuon ensimmäisen kuvan tyyli muistuttaa mielestäni hyvin paljon samaa karskia tyyliä, jota näkyi muutenkin paljon tuon ajan japanilaisissa sarjakuvissa. Kuva ja tyyli ovat mielenkiintoisia ja niissä on kieltämättä oma viehätyksensä, mutta niistä jotenkin puuttuu tietty varmuus, joka näkyy myöhemmässä tyylissä.
PoistaJa olen tosiaan samaa mieltä tuosta, että kansien perusteella sisältöä on hyvin vaikea arvata, koska varsinkin Weedin ja Orionin kansista on vaikea kuvitella, että tarina kertoo koirasotureista.
(Ja muistat oikein, pokkareissa on ikäsuositus 13+)
Tuohon anon kommenttiin lisään omalta osaltani, että ginga otettaisiin varmasti huomattavasti enemmän tosissaan, jos kansikuvissa olisi radikaalimpaa settiä. Ei tosiaan välttämättä mitään veri lentää meininkiä, mutta jotain vähän synkempää. Toisaalta taas, kun itse taas näen asian osittain niinkin, että gingan tulisi olla ns. opettavainen tarina myös lapsille, niin tietysti kansikuvienkin pitää olla sellaisia, mihin lapset kiinnittävät huomiota (vaikkei tuo sarja nyt niin lapsille olekaan suunnattu).
PoistaTosiaan itsekin on tullut tätä blogissa mietittyä, mutta hyvin sait koostettua tuon Takahashin "kehityksen" yhteen postaukseen. Eniten tosiaan pidän GNG:n piirrostyylistä. Yamatossa on sellaista sopivaa epätäydellisyyttä, mutta toisinaan koiratkin on aika mielenkiintoisen näköisiä. GNG:ssä tuo Yamaton karskius on säilynyt, mutta se on yksinkertaisempaa, mutta silti yksityiskohtaista. Valoihin ja varjoihin on panostettu (mitä nyt niistäkin tällainen amatööri voi ymmärtää edes). Weedissäkin (ja toki Orionissa) tyyli on hyvää, mutta toisinaan liian söpöä ja yksinkertaistettua. Kun kyseessä on ns. action sarja, pitäisi tyylinkin olla karski - tai ainakin itse näen asian niin.
VastaaPoistaJep, tiivistit tuossa aika hyvin oman näkökantani tähän myös. Yamaton aikana Takahashin tyyli oli aika karkeaa ja muuttui loppua kohden enemmän sellaiseksi kuin GNG:ssä. Weedissä ja Orionissa tuosta tyylistä on melkein pyyhkiytynyt kaikki karkeus pois ja jäljelle on jäänyt vain tuollainen söpö, pentumainen tyyli.
PoistaHyvä kirjotus! Pidän itse eniten tyylistä mitä Takahashi käytti Weedissä/Orionissa
VastaaPoistaItsekin pidän eniten GNG:n aikaisesta tyylistä, mutta tuo Yamaton alkupään tyyli on ihanan pörröinen! Weedin alussakin tyyli oli tosi mukavan näköistä, jotenkin pehmeää. Loppupuolella ja Orionissa koirista tulee kovin karvattoman näköisiä, ja tuo viivavärityskin näyttää muuttuneen laiskemmaksi..
VastaaPoistaToki kyseessä on vain mielipide, mutta haluaisin ottaa Takahashin piirtotyylin muutoksessa myös ihan yleisen seikan.
VastaaPoistaVuosikymmen vaikuttaa henkilön piirtotyyliin.
Hopeanuoli on 80-luvun sarja, joten se noudattaa sen aikaista tyylisuuntausta.
WEED ja Orion on taas tehty 2000-luvun jo sarastessa, jolloin anime- ja mangahahmoista on hiljalleen tullut suloisemman näköisiä. Myös Takahashin koirahahmot ovat näin ollen saaneet söpömpiä piirteitä, mikä on enemmän tätä aikakautta vastaava standardi piirrostyyli.
Myös piirtäjän pitää liikkua aikojen mukana, sillä 80-luvun tyylillä piirretty tämän aikakauden sarja näyttäisi todella hassulta.
Myös hahmojen osittainen yksinkertaistuminen tietyllä saralla liittyy nykyisten standardipiirteiden ilmiöön. Se ei välttämättä ole pelkkää laiskuutta.
Toki voi olla preferenssejä, ja puhuitkin, että kyseessä on mielipiteesi. Itse olen pääosin 2000-luvun jälkeisten sarjojen parissa kasvanut joten uudempi tyyli näyttäytyy minulle kivempana [2000-luvun alun animen ja esim. Weedin animen tyylissä ei tosin ole kehumista], vanhempi taas lähinnä hauskana kuriositeettina.
Luinpa tämän pitkästä aikaa ja laittoi miettimään. Itse pidän eniten GDW-TLW välisestä tyylistä, sillä minulle ehkä se tutuin. GNG alun tyyli on se vähiten pitämäni, sillä en pysty hahmottamaan kunnolla mitä kuvissa tapahtuu, kun piirtojälki on niin suttuista ja sekavaa. Pidän kyllä kaikista hänen tyyleistään paljon! Kuitenkin kaikkien tyyli kehittyy ja minusta on hienoa nähdä kuinka Takahashi on edistynyt.
VastaaPoista