Ginga-tyyli vs. oma

Koska tämä aihe on sellainen, joka on ollut niin läsnä omassa fanituksessani ihan alusta alkaen ja joka on selvästi jakanut mielipiteitä, minua alkoi houkuttaa kirjoittaa teksti, joka käsittelee omaa mielipidettäni, omaa kehitystäni piirtäjänä.

Mainittakoon, että Hopeanuoli oli yksi merkittävimmistä tekijöistä, joiden takia aloin ylipäätään piirtämään aktiivisesti koiraeläimiä. Tyyli oli vain jotakin sellaista niin ennennäkemätöntä, että se jäi mieleen ja innosti  kokeilemaan.

Piirsin nuorempana jonkin verran mallista, mutta muistan etten ollut siinä alkuun kovinkaan hyvä. Yksi rakkaimmista harrastuksistani monien vuosien ajan oli tekstipohjainen roolipelaaminen ja niin monien ropejen keskuudessa oman tyylin omaaminen oli jollakin tavalla arvostettu asia. Siinä oppi ihailemaan muiden tyylejä ja kokeilemaan asioita. Kuten muiden piirtäjien kuvista mallista katsomista, joka aiheutti monia kertoja sen, että joku tuli mainitsemaan asiasta enemmän tai vähemmän nätisti. Myös vaikutteiden otosta piikiteltiin välillä ja tuli huomattua se asia, jonka monet ovat varmaankin jo tässä vaiheessa huomanneet: jos piirrät tunnetun anime- tai mangasarjan tyylillä, se on selkeästi hyväksyttävämpää. Mutta auta armias mitä siitä seuraa, kun teet saman vähemmän tunnetulle piirtäjälle.

Selittäisin itse asian jotenkin niin, että ginga-tyylillä piirtämistä pidetään kunnioittamisena. Jos sarjasta tehdään fanartia (tämä koskee muitakin sarjoja kuin pelkästään gingaa) ei ole ihan tavatonta, että se on mallista piirretty. Jos mallia ottaa taas jonkun yksityishenkilön kuvista sitä pidetään kopioimisena. Vaikka siihen olen itsekin syylistynyt ja näin jälkeenpäin huomannut ettei se ole kivaa niinkään päin, että joku jäljentääkin oman työsi ja väittää omakseen, niin henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että reaktiot asiaa kohtaan ovat välillä aivan käsittämättömiä. Sen sijaan, että (varsinkin huomattavasti nuorempaa) henkilöä neuvottaisiin asiallisesti, tullaan syyllistämään ja haukkumaan. 

Ginga-tyyli on sellainen asia, joka tulee vastaan ainakin omalla kohdallani hyvin usein täällä netin ihmeellisessä maailmassa ja olen pistänyt merkille, että jotkut pitävät ginga-tyylillä piirtämistä lähes ärsyttävänä, sillä töistä puuttuu omaperäisyys. Kun niin monet piirtävät ginga-tyylillä on hyvin vaikeaa erottua edukseen eivätkä monetkaan työt jää kieltämättä mieleen niiden näkemisen jälkeen. En koe, että olisin kukaan tuomitsemaan ketään siitä, millä tyylillä kukin haluaa piirtää. Piirtämisen yksi tärkeimmistä pointeista ainakin itselleni on se, että se tuntuu mieluiselta ja sitä haluaa tehdä. Tosin olen myös sitä mieltä, että mikäli haluaa kehittyä piirtäjänä, pitää uskaltaa kokeilla kaikkea erilaista.

No, mutta tosiaan. Aloitin siis itse piirtämällä usein mallista. Monen muun tavoin jäljensin esimerkiksi mangakuvia ja sitten keksiä piirtämiini pohjiin omia hahmoja. Monet näistä jäivät kuitenkin pöytälaatikkoon, koska tuolloin en edes tiennyt skannereista tai sellaisista pahemmin. Ihailin kuitenkin ihan pienestä pitäen monien artistien omaperäisiä tyylejä (idoleitani olivat mm. Kin, Gizi (nykyään Zerwolf), Isis, Zohjo (nykyään Johis), Barguest ja Lintsu), josta johtuen minulla oli kipinä löytää se oma tyylini. 

Aluksi olin aika hukassa ja kokeilin kaikenlaista, anatomiasta minulla ei ollut alkuun hajuakaan. Tyylissäni oli aina nähtävissä jotain gingamaisia elementtejä, joista osa lienee säilynyt tähän päivään asti. Koin itselleni isoimmaksi avuksi sen, että aloin jossakin vaiheessa luonnostelemaan kuviani enkä enää piirtänyt viiva viivalta suoraan mallista. Se, että loin pohjan hahmon asennolle muutamalla hassulla pallolla ja viivalla oli vapauttavaa, koska sain itse sen vapauden päättää mitä teen ja en enää tarvinnut mallikuvia avuksi.

Kun minulla oli jonkinlainen käsitys siitä mitä teen, pystyin panostamaan anatomiaan enemmän. Tässä vaiheessa tajusin miten upeaa on, kun päässä syntyy visioita kokonaisista töistä enkä enää vain "värittänyt kuvapohjia". 

Sanottaisiinko, että jossakin vaiheessa tyylini etsiminen otti takapakkia. Olin periaatteessa tyytyväinen tyyliini ja päädyin vain tilanteeseen, jossa huomasin etten keksi enää mitään lisättävää. Kuvani olivat yhä useammin paljon yksinkertaistetumpia, mikä ei aina ollut hyvä juttu. Monesti tuntuu, että piirrän mitä tahansa, se määritellään chibi-tyyliseksi, vaikka hahmon mittasuhteet eivät edes täyttäisi chibin kriteerejä. Tyyliäni määritellään useimmiten chibi-tyyliksi tai "söpöksi tyyliksi". Se ei ehkä iske kaikkiin, mutta asia josta olen tavattoman otettu joka kerta on se, että ennen kaikkea se mielletään minun tyylikseni.