lauantai 9. marraskuuta 2013

Ginga: Original Characters

Kuten arvata saattaa, tämä postaus sai innoituksensa Satanican vastaavasta tekstistä, joka kertoi ginga-sarjojen inspiroimista hahmoista. Myös minulla on mukavasti ropehistoriaa taustalla, joten ei liene yllätys, että minultakin näitä löytyy. Suurin syy näiden hahmojen syntyyn olivat tietysti ginga-sarjat ja niihin pureutuneet tekstipohjaiset roolipelit. Jotkut roolipelihahmoni jäivät jo jonkin aikaa sitten historiaan eivätkä ole jääneet minulle itselleni niin kovin tärkeiksi, jotkut taas ovat nostalgisia ja rakkaita hahmoja. 

Teksti sisältää tällä kertaa paljon myös muiden piirtämää fanartia hahmoistani. Tämä siksi, että nämä kuvat ovat hieman esittelykelpoisempia kuin hirvitykset ála Anttu 12v. Nämä ovat myös hyvin pitkälti ainoita säilyneitä kuvia, joten laitan niitä mielelläni myös teidän ihasteltavaksenne.
_______________________________________

© Eloton
 
TEKIM
Tekim on ehdottomasti yksi rakkaimmista hahmoistani. Hahmo luotiin Ninja Dog Webiin ja sieltä myöhemmin se siirtyi Clichéen, hetkellisesti pelasin sillä myös Uudessa Legendassa. Tämä vaaleanpunasilmäinen iganeitonen oli ensimmäisiä hahmojani ikinä ja sen simppelistä ulkonäöstä huolimatta se on pysynyt suosikkinani. Tekimin ulkonäkö ei ole muuttunut matkan varrella laisinkaan, luonne on kuitenkin hieman seilannut hahmon kasvaessa aikuisemmaksi. Aina se on kuitenkin ollut kiltti ja yleensä myös rauhaa rakastava, tappeluita se ei kuitenkaan ole ginga-sarjojen tyypillisten naaraiden tapaan pelännyt.


Tekimillä oli jonkin verran historiaa Satanican Blodin kanssa.  Tekimille toinen tärkeä hahmokytkös oli Isiksen Douglasin kanssa, jota Tekim piti isähahmonaan jonkin aikaa.


© Kin, © Isis

 © zohjo (nyk. Johis?)
_______________________________________ 

© Isis

 COLOR
Color on yksi vanhoista hahmoistani joka jäi hyvin pitkälti unholaan. Ellen ihan väärin muista hahmo oli Tekimin tavoin iga. Se oli perustylsä hahmo, josta mieleen on jäänyt lähinnä se, että hahmolla oli suht kekseliäs ulkonäkö.

 Colorilla oli pentu, jolla itse pelasin. Valitettavasti en kuollaksenikaan muista enää tämän pennun nimeä enkä kyseisen kuvan piirtäjääkään, kun sitä ei kuvaan oltu merkattu. 
_______________________________________ 

© Lintsu


TERMINATOR
Kismittää, kun olisi ollut ihania vanhoja kuvia hahmoista, mutta olen nuorempana tallentanut ne kaikki tosi, tosi pieniksi. No mutta, Terminator oli kogapentu, josta mieleen on jäänyt lähinnä se miten pilasin hahmon muuten suht kivan ulkonäön lisäämällä sille hölmön sekavärisen merkin olkavarteen. En ole koskaan tuosta värisotkusta pitänyt, mutta jotenkin se tuntui neronleimaukselta lapsena. Luonteeltaan Terminator oli aikamoinen pikkupiru, mutta historialtaan sillä pelaaminen jäi sen verran vähäiseksi, että kovasti kerrottavaa hahmosta ei ole.
 _______________________________________ 

© Kin

AMOR
 Tekimin ohella ehdottomasti rakkaimpia hahmoja. Amor ei ehkä olemukseltaan ole kovin gingamainen, mutta suunnitellessani tätä hahmoa sen isä oli Hopeanuoli ja äiti Sakura - tosin tämä Sakura oli valkoinen susi. Amorinkin julistin sudeksi, koska en tuolloin osannut pidemmän päälle ajatella, että oikeasti tämän olisi pitänyt olla koirasusi.. Värityskin oli silkka mysteeri, että mistä se on oikein putkahtanut, mutta noh.. lapsen mielikuvitus. Amorin loin Haih-nimiseen pieneen roolipeliin, josta tuli ehdottomasti yksi suosikkejani ikinä. Harmitti, kun kyseinen roolipeli kuoli pois myöhemmin. Amorin ulkonäöstä täytynee kiittää Kiniä, sillä alkujaan hahmon kuvana oli pelkkä googlesta napattu sudenpennun kuva. Kin piirsi hahmosta ensimmäisiä fanarteja, joista nykyinen ulkonäkö lähti rakentumaan.

Amorilla on mainitsemistani hahmoista ehkä eniten historiaa, mutta siihen sen tarkemmin uppoutumatta voinen sivumainintana sanoa hahmon olleen mm. merirosvo ja sen emo oli shamaani.  Myöhemmin Amor pariutui intiaanineitosen kanssa ja sai muistaakseni kaksi pentua.

© Isis, © Lintsu 

8 kommenttia:

  1. Hii, nyt sinäkin vihdoin teit tämän ^^

    Amor on ihana hahmo, samoin Tekim - ehdottomia lempparihahmoja sinulta. Coloria en muistanutkaan, mutta sekin nätti hahmo :)

    VastaaPoista
  2. Ihania hahmoja ^^ itse olen ropettanut vain kaksin kaverini kanssa ja minulla oli .... Ööö... N.10 (? Vai enemmän) ja hänellä saman verran hahmoja XD

    VastaaPoista
  3. Kiitos! ^^ Minulta on myöskin siirtynyt foorumilta kaksinpeluuksi.. Tosin nykyisten hahmojeni laskuissa olen seonnut jo aika päiviä sitten :'D Varmaan hiukan alle sadassa mennään.. Tässä on tosiaan vain ihan muutama gingan inspiroima hahmo.

    VastaaPoista
  4. Ehee, uusilukia ilmottautuu!

    Musta tää on ihana ginga aiheinen blogi, eli pakko lukea!

    Ihania sun keksimät hahmot, osaat vielä niin pirun hyvin piirtää :3
    Itelläni ei jotenkin vaa oo iskeny roolipelaus,
    mutta hienoo kun jotkut jaksaa : DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa lukemaan ja kommentoimaan o/

      Kiitos paljon ^^

      Tosiaan tekstissä olenkin maininnut sekä kuvien alla, mutta mainitsen vielä ettei tule väärinkäsityksiä, että vain tämän tekstin tuo yksi kuva on minun tekemäni - muut ovat fanitaidetta muilta. Kaikkien kuvien alla on tekijän nimi, tuo ainokainen kuva, jossa ei sitä ole (Tekim ja tuo toinen koira, jotka makaavat ja Tekim itkee) on minun tekemäni ^^'

      Itseltäni loppui innostus roolipelaamiseen, vaikka sitä tuli harrastettua lähestulkoon vuosikymmen foorumeilla. Ei vaan enää jaksa :<

      Poista
  5. Siis mitä taiteellisia tuotoksia täältä löytyykän ala Lintsu! Haha. :D ei mutta nostalgista nostalgista. Oi niitä aikoja kun voi vain piirrellä koirahahmoja kaikille 10 kappaletta päivässä ..
    mutta jee, kivoja hahmoja! :3 Ropettamisessa se oli kyllä parhainta, kun syntyi niin kivoja hahmoja, nyt ei oikein tule enää niinkään luotua hahmoja niin paljon ainakaan.

    VastaaPoista
  6. Missä päin laajasaloa sä asut? (: Ei oo pakko vastata jos et haluu :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laajasalo on aika pieni paikka :'D Mutta kävelymatkan päässä ostarista x) En ala nyt osoitettani julkisesti netissä huutelemaan.

      Poista

Kommenttien tarkistus päällä spämmiviestien vuoksi.