lauantai 9. elokuuta 2014

Tyylikokeiluja

Olen viimeaikoina esitellyt blogissani GNG-animen screenshotteja omalla tyylilläni esiteltynä, joten halusin välillä kokeilla jotain vähän erilaista ja jakaa sen teidänkin kanssanne, sillä tästä kokeilusta tuli todella kevyttä ja rentoa eikä se tuntunut yhtä työläältä kuin screenshottien väsääminen.

En oikeastaan tiedä millä on ollut siihen vaikutusta, että juurruin jossain vaiheessa omaan tyyliini niin paljon etten kokenut oikeasti edes huvikseni lähteä kokeilemaan enää mitään uutta. Olen kaiketi pyörinyt piireissä, joissa omaa tyyliä arvostetaan, joten nyttemmin, kun aloin näkemään taas laajemman kokonaiskuvan olen uskaltautunut omien mukavuusalueideni ulkopuolelle kokeilemaan asioita, joissa olen kokenut olevani jopa aivan surkea aikaisemmin. 



Mainittakoon etten ole piirtänyt kunnolla ginga-tyylillä sitten lapsuusaikojen enkä muistanut ollenkaan miten haastavaa se voikaan olla. Varsinkin nyt, kun oma piirtotyyli on iskostunut niin syvälle, tuntui tosi oudolta tehdä asioita eri tavalla.  Kuvista varmasti huomaa, että oma tyylini paistelee sieltä edelleen hieman läpi, vaikka koitinkin saada mahdollisimman gingamaista jälkeä aikaiseksi, se ei vain onnistunut enää samalla tavalla kuin aikaisemmin.  


Realistinen tyyli on aina omalla tavallaan ollut minulle ihan älyttömän haastava. Hassuna asiaan kuulumattomana faktana oma äitini oli nuoruudessaan (ja olisi yhä varmasti, jos vielä piirtäisi) todella lahjakas realististen ihmisten muotokuvien piirtämisen suhteen, mutta realistinen tyyli on omalla kohdallani juuri se asia, jota en hallitse ollenkaan. Koulussa piirretyt realistiset ihmiskuvat olivat aivan kamalaa kuraa, mutta olen saanut pientä varmuutta koiraeläinten suhteen lähiaikoina ja näin jälkeenpäin ajatellen tämä ei ole yhtään hullumpi. Käytin tätä kuvaa mallikuvana.


Olkoot seuraavana sitten oma tyylini, jota itse luonnehdin sarjakuvamaiseksi, mutta siinä on myös selkiä vivahteita chibimäiseen tyyliin, josta lisää alempana. Tämä on kuitenkin se tyyli, jolla vakituisesti piirrän, kun kuvan ei ole tarkoitus olla niin selkeästi chibimäinen, että alkaisin leikitellä enemmän mittasuhteilla ja sen sellaisilla. Esimerkiksi ylempänä olevaan ginga-tyyliin verrattuna voisin sanoa oman tyylini olevan hieman pöyheämpää turkilla leikittelyä, mutta ei kovinkaan yksityiskohtaista.


Josta sitten pääsemmekin kätevästi enemmän chibimäiseen tyyliini. Chibimäisen ja oman tyylini raja on välillä hyvin häilyvä, sillä omassa tyylissäni on hyvin paljon chibimäisiä vaikutteita ja söpöyttä. Mitä chibeihin tulee, leikittelen kuitenkin niiden mittasuhteilla yleensä hieman enemmän.


Tämä viimeinen on lähinnä pieni extra, johon päädyin huvikseni. Olisin varmasti ottanut lisää vastaavanlaisia, mutta ajattelin, että siinä olisi voinut olla liikaa työtä ja homma alkaisi muistuttaa enemmän aikaisempaa aihettani, jossa pohdin sitä miltä ginga näyttäisi muiden animaatiosarjojen tyylillä. Tässä kuitenkin pieni pohdinta pokémonin tyylistä, mallina käytin Poochyenaa, sillä monet koiramaiset pokémonit, joita ekana tuli mieleen, olivat sellaisia, jotka eivät sopineet malliksi esimerkiksi harjaksen takia.

1 kommentti:

  1. Noi sun piirrokset on kyllä hienoja!! ^^
    - OwlComet

    VastaaPoista

Kommenttien tarkistus päällä spämmiviestien vuoksi.