torstai 3. huhtikuuta 2014

Tähdenlento-lehti #2


Olen sormet syyhyten odotellut tämän lehden kalahtavan postiluukusta ja nyt se oli viimeinkin tullut. Kyseessä on Suomen Hopeanuoli-fanit ry:n uunituore jäsenlehti. Aikaisempi numero on esitelty täällä. Olin ihan täpinöissäni tätä numeroa kohtaan, sen lisäksi, että olin päässyt mukaan lehden tekemiseen, siellä oli myös paljon mielenkiintoisia juttuja, joita halusin päästä lukemaan. Puhumattakaan mukana tulleesta julisteesta, joka oli ihan tyrmäävän komea!

 Isiksen tekemä komea A4-kokoinen juliste. Täytyy paljastaa etten millään raaskinut laittaa tätä versiota seinälleni, koska pidin siitä niin kovasti, että päädyin ottamaan kopion ja laitoin sen seinälle.

Täytyy sanoa, että kaikin puolin tämä oli positiivinen yllätys nyt, kun osasin ensimmäisen numeron jälkeen vähän ennakoida mitä on tulossa. Tästä numerosta näkyi mielestäni selkeä kehitys verrattuna ensimmäiseen numeroon - enkä nyt siis tarkoita, että ensimmäinen numero olisi ollut huono. Tämä vain oli enemmän omaan mieleeni. Jokaisessa lehdessä on hieman tietoa yhdistyksestä, tässä oli myös esitelty aktiiveja.

Tietoa julistekisasta


Elämää akitan kanssa oli mielestäni erityisen mielenkiintoinen kirjoitus. Oli mukavaa kuulla koirien omistajilta kokemuksia ja mietteitä, sekä tietysti nähdä kuvia. Vaikka akitat ovatkin sarjoissa pääroolissa, olisi mielestäni mukavaa tulevaisuudessa päästä näkemään myös muita sarjoissa esiintyneitä koirarotuja tällä tavoin. Tätä oli hyvin mielekästä lukea, sillä lähipiirissäni ei ole ketään akitaa omistavaa henkilöä enkä varsinaisesti tiedä paljoakaan tästä rodusta tai siitä millaisia ne ovat lemmikkeinä.


Yllätys, tekstini ginga-bloggaamisesta. Käytin aineistona jo jonkin aikaa sitten pistämääni kyselyä, johon pyysin ginga-bloggaajia vastaamaan. Eli mikäli mietitte, mihin tarkoitukseen vastauksenne menivät, tiivistin ne kokonaiskuvaksi tätä tekstiä varten, jotta pystyin kertomaan vähän muidenkin näkökulmia. 

Täytyy antaa tunnustusta Spyrolle tämän tekstin taittamisesta (tämän sekä muidenkin), sillä se näyttää todella hyvältä ja kuvitukseksi mennyt kuvakin toimii erinomaisesti kokonaisuudessa.


Oheistuote-esittelyt ovat sellaisia, joita odotan aina innolla, tällä kertaa vuorossa olivat avaimenperät. On kerrassaan muikeaa, kun pääsee näkemään hyvin kattavan kokonaisuuden tietystä oheistuoteryhmästä kuvineen päivineen.


 Olin jo hivenen tietoinen tästä artikkelista, kun Satanica kertoi, että häntä oltiin haastateltu tälläiseen.
Fanituksen monet kasvot oli monipuolinen teksti siitä, miten monella eri tavalla fanitusta esiintyy.


Henkilöesittelyssä oli Riki. Pidin erityisesti näistä väritetyistä kuvista, jotka esiintyvät myös hahmon mallikuvassa. Aloin ihan haaveilla värillisistä GNG-mallikuvista. Toivottavasti näitä väritettyjä mallikuvien kuvia esiintyisi myös tulevissa hahmoesittelyissä.


Oli mukavaa lukea myös aihetta sivuten muista koira-aiheisista asioista. Viime numerossa oli juttua Hachikossa ja tässä numerossa oli artikkeli liittyen Baltoon.


Mitäs täältä löytyykään? Muutama sivu aivan liian kaikkialle tungettua sarjakuvaani.
Hah.


 Horoskooppeja, kaikki haluaa kuitenkin tietää mitä heidän oma ginga-horoskooppinsa sanoo!
Itse olin Hakuro. Minulla on ilmeisesti hillitön nauru.


Lisää sarjista!

Vanha kunnon Pinkkinuoli otti ja tuli takaisin. Pakko sanoa, että ensin pelkäsin, että lehdestä tulee liian sarjisvoittoinen, jos tungen sinne omankin sarjakuvani mukaan, mutta oikeastaan mustavalkoinen sarjakuva ja värillinen sopivat kivasti samojen kansien sisään. Lisäksi Äffän sarjakuva tuo lehteen myös huumoria. 

13 kommenttia:

  1. Oooh juliste! Nyt on ihan pakko tilata molemmat Tähdenlento-lehdet!

    VastaaPoista
  2. Tuosta horoskooppi-kuvasta saa vähän huonosti selvää. Voisitko kertoa jokaisen hahmon päivämäärät? Pelkästään ihan vain nuo päivämäärät kiinnostaisi josset viitsi koko tekstiä kirjoittaaa puhtaaksi kaikkien näkyville.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lehteä pystynee myöhemmin lukemaan yhdistyksen sivuilta, jos on jäsen. Ei ollut tarkoituskaan laittaa kauhean tarkkoja kuvia, että ihmiset voisivat täältä vain lukea lehden, kun olen itse siitä kuitenkin maksanut :)

      Mutta voin tämän kerran ottaa tuosta hieman tarkemman kuvan huomenissa.

      Poista
    2. Tässä:
      http://oi57.tinypic.com/34q8bgh.jpg

      Poista
  3. Wow, tää lehti vaikuttaa yllättävän mielenkiintoselta! :D

    VastaaPoista
  4. Vaikuttaa kyllä hyvältä tämä uusin jäsenlehti verrattuna edelliseen. Pistin tilaukseen ihan silkasta mielenkiinnosta ja tietystikin muistoksi itselleni, onhan tuossa sentään sinun kirjoittamasi teksti ja osittainen haastattelu minusta :)

    VastaaPoista
  5. Mistä näitä saa? En löydä mistään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tekstin lopussa on linkki, josta voi tilata netin kautta.

      Tämän lisäksi näitä voinee ostaa tapahtumista, jossa yhdistys on mukana.

      Poista
    2. Kiitos kun kerroit. Pitsää katsella. :-)

      Poista
  6. Montako osaa Tähdenlentoa aijotaan julkaista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jäsenlehdillä ei yleensä ole mitään tiettyä määrää osien suhteen. Näköjään yhdistys julkaisee ainakin tällä hetkellä uuden lehden kerran vuodessa.

      Poista
  7. Mä arvasin, että olisi pitänyt ostaa sieltä Tampere kupliista molemmat mokomat! Harmittaa eiku joo. Halasin kyseisiä furreja. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei! No mutta ehkä saat vielä tilaisuuden ostaa ne jostakin toisesta tapahtumasta, jos et netin kautta pääse tilamaana ^^

      Poista

Kommenttien tarkistus päällä spämmiviestien vuoksi.