Tänään tuli postissa Orange-Shadowsilta tilaustyönä teettämäni Tesshin-pehmo.
Tämä pitkähäntäinen kaveri on muikean kokoinen (n. 30.5 x 51), kun aluksi sen piti olla vain samaa kokoa pienen Weed-pehmon kanssa, mutta koska tilauksen toteuttamisessa kesti niin kauan hän teki siitä korvaukseksi suuremman.
En omista moniakaan custom-tuotteita Ginga-kokoelmassani, mutta mikäli joitakin itseäni kiinnostavia osuu kohdalle hankin ne mielelläni. En siis pelkää hankkia muutakin kuin vain virallista tavaraa kokoelmaani.
Koska pidän pehmoista hurjasti ja Orange-Shadows oli oman näkemykseni mukaan suhteellisen aloitteleva pehmolelujen tekijä, jolla ei ole hirveitä määriä tilaustöitä ja kun hinnatkin olivat kukkarolleni sopivat, ajattelin, että miksi ei. Mietin hahmoa vain hetken, sillä hänellä oli galleriassaan jo yksi kuva hänen aikaisemmin tekemästään Tesshin-pehmosta ja toivoin samanlaista. Loppujen lopuksi minun pehmostani tuli vähän erilainen ja oikeastaan näin jälkeenpäin olen tyytyväinen, sillä juuri tämä on osoitus siitä, että se ei ole massatuotantoa vaan jokainen custom-pehmo on täysin omanlaisensa.
Tesshin on mielestäni upea hahmo ja kuitenkin se oli melko suuressa roolissa sarjassa, joten olen hieman hämmentynyt, että siitä ei tehty virallista pehmoa.
Ihuna pehmo x3 Tahtoisin itsekkin mutta vain tuon kyoshiron :3 Paljonko se maksoi ja onko tämä henkilö ihan suomesta ettei jenkeistä tartte tilata tai muuta :3 Jos siis tiedät tai saat kertoa ymmärrän jos et saa mutta ihan mahtava postaus :3
VastaaPoistaOlikohan se nyt 40 euros sisältäen postikulut Suomeen?
PoistaValitettavasti Orange-Shadows on Yhdysvalloista, mutta Suomesta voi myös löytyä pehmolelun tekijöitä.
Mieleen tulee kylläkin vain Isis, jolla hänelläkin on hyvin harvoin pehmolelu-tilaustyöt auki.
Sen sijaan, jos itse haluat kokeilla/vanhempasi auttavat, niin kannattaa kokeilla Isiksen kaavoja. Niillä voisi Kyoshiron saada aikaan:
http://www.angelfire.com/ex2/masshirosite/pehmokoiran_teko.html
Miksi sillä on noin pitkä häntä? :)
VastaaPoistaVissiin pehmolelun tekijä vähän innostui sen kanssa :D
PoistaMistä voi ostaa pehmoja halvalla... Ku kaikki pehmot mitä oon löytäny maksaa jotain 300-800 euroo
VastaaPoistaEi mistään.
PoistaKaikki viralliset pehmot on juuri hintahaarukalla 200-1000e niiden harvinaisuuden vuoksi. Kaikki muut hahmothan paitsi Weed olivat vielä arpajaispalkintoja, niitä ei koskaan ollut myynnissä. Pienen Weed-pehmon voi parhaimmillaan saada 100-200 euron hinnalla huutokaupoista.
No, ni siinä meni, mun haaveet Weed-pehmoista, no kai mä sitten tyydyn ostaan fiduureja..jne.
Poista