7. julkaisun erikoisuus ovat pienet extrat, joita mangojen mukana tulee. Lehti-mallin mangat sisältävät julisteen ja puhelinluettelomangat värikuvia.
Hurahdin itse lähiaikoina paperijulisteisiin ja päätin, että aina kun mahdollisuus tulee, yritän hankkia varsinkin näitä vanhempia GNG-julisteita. En kuitenkaan aio pistää mangojen väleissä olevia julisteita seinälle, jotta ne pysyisivät mahdollisimman hyväkuntoisena.
Sain itse vähän aikaa sitten vaihdettua itselleni toisen keräilijän kanssa 7. julkaisun ensimmäisen osan. Samaisesta julkaisusta olen aikoinani omistanut myös kaksi puhelinluettelomangaa (6 ja 8), mutta koska niissä oli extroina vain värisivuja en pahemmin kiinnostunut niistä ja myin ne jo paljon aikaisemmin pois.
Etukansi
Takakansi (hieno kenkämainos :D)
Juliste edestä
Juliste takaa
Tässä osassa julisteena on siis mm. 6. julkaisun 1. osan kannessa nähtävä ryhmäkuva. Aivan upeaa nähdä tämä kuva ilman tekstejä (tai no tuo logo, mutta se ei paljoa häiritse).
Tässä mangassa oli myös jotakin lisäinfoa/esittelyitä tai vastaavaa. Nappasin siitäkin kuvan.
Voi että tuo juliste<3 X_X Vitsi kun noita extrapätkiä saisi suomeksi jollain tapaa..
VastaaPoistaJuliste on ihana ;_;
PoistaNäinpä!
^ Niinpä. Aika pieni mahdollisuus kyllä varmaan.
VastaaPoistaJuliste on tosi hieno juu mutta itse tykkään ihan hulluna tuosta kannesta ;w; <3 Ihan mielettömän hieno kokonaisuus ja vähän actionia. Ja onhan siinä Riki... x) Tää 7. julkaisu taitaa varmaan olla harvinaisin?
Se kansikin on aivan ihana 8D
PoistaItse olen käsittänyt, että 4. julkaisu on harvinaisin, eli tämä ns. puhelinluettelojulkaisu. Siinä on eniten extraa mukana ja susiosa erikseen vaikka samaan julkaisuun kuuluvatkin.
7. julkaisu tulisi varmaan seuraavana. Haluttu sekin.