Varsinkin nyt, kun olen saanut animen katsottua vuosien jälkeen kunnolla uudestaan huomasin jopa uusia asioita, joista en tiennyt lapsena tai joita en vain huomannut.
Toivottavasti tämä avartaa jonkun muunkin silmät ja korvat - toivon myös, että jos teillä on omia huomioita tai kommentoitavaa tekstiini niin rohkeasti vaan sanomaan ^-^
Gohein ja Daisuken sukulaisuussuhde suomidubissa on annettu ymmärtää täysin väärin. Jopa sukunimestä voi huomata, ettei Gohei ole mitään sukua Fujiwara-suvulle. Daisuke ja tämän perhe kutsuu Goheita suomidubissa isoisäksi vaikka mangassa annetaan ymmärtää Gohein yleisen lempinimen olevan "ukko".
2. Ginin tiikeriraitaisuus
Tästä on ollut juttua jo mielestäni useammassakin paikassa, mutta todellisuudessa Fuji ja Riki eivät olisi voineet saada tiikeriraitaista pentua.
Yksi itseäni mietityttänyt seikka on myös Ginin tiikeriraitojen katoaminen, kun tätä näytetään vanhempana kuin luppakorvaisena pentuna.
Ainakin oletan Ginin "tiikeriraitaisuuden" olevan väritys, kenties hopeanharmaa brindle. Tämä väritys pysyy koiralla, lähinnä se tummenee ja vaalenee iän myötä. Luultavasti nämä raidat on sitten jätetty pois, koska niitä on ollut vaivalloista tehdä.
Kuva Viribus Unitis-sivustolta otettu
3. Hahmojen puhumattomuus
Tajusin tämän oikeastaan vasta ihan äskettäin, joten korjatkaa jos olen väärässä, mutta näin äkkiseltään en muista, että GNG:ssä olisi yhtään puhuvaa pentuhahmoa nuoren Ginin lisäksi. Gin pentuna sisaruksineen ei puhunut, samoin Tesshin. Mangassahan kaikki hahmot puhuvat, myös animesta pois jätetyt Kisaragin pennut.
Lisäksi animesta on jätetty pois karhujen puhe.
Tämä on mielestäni sen verran laaja asia, että käsittelen kaikki saman alueen alla.
Ensimmäisenä Akame, jota kutsutaan läpi animen Punasilmäksi. Jossakin vaiheessa suomidubissa tästä tuli ongelmia, kun hahmo esitteli Mutsun kenraalit kohdatessaan itsensä "Akemaksi", vaikkei sen nimistä hahmoa ole olemassakaan.
Kaikki varmaan muistavat Punaisen-, mustan- ja harmaantiikerin? Muistaakseni animen keskikohdan tuntumissa näistä alettiin käyttämään näiden oikeita nimiä Akatora, Chutora ja Kurotora - aivan nurkan takaa. Aivan kuin olisivat päättäneet miksi hahmoja kutsutaan vasta siinä vaiheessa.
Mutsun kenraalit olivat Minagetsu, Ugetsu, Agetsu ja Kisaragi. Tämä virhe ei ehkä ollut pahimmasta päästä, mutta oikeasti Kisaragien veljien nimet ovat Minazuki, Uzuki ja Hazuki.
Henkilökohtaisesti hävettää myöntää, mutta juurikin suomidubin ansiosta, olen luullut tämän hahmon nimen olevan vielä tähänkin päivään mennessä Tsunarashi. Oikea muoto on kuitenkin Tsuna-Arashi.
Suutoora ja Kurotoora on viety vuoristo-temppeliin :)
VastaaPoista♥ xD
PoistaAi hitsit, John unohtui. Se tuppaa suomidubissa vääntymään Joniksi.
Kurojakia kutsutaan suomidubissa Kooganiksi,sillä Ben sanoo että miten Akame voi luulla niitä Kooganin väeksi.sitten Jinnai sanoo että kävelimme suoraan Kooganin ansaan. 4 osassa sitä kutsuttiin vain "koga-koirien johtajaksi"mutta ruotsidubissa Akame kutsuu tätä nimellä Bläk Devel eli Black Devil(Musta paholainen).Ps:luulin pienenä että Jinnain nimi olisi Akema.
VastaaPoistaItse olen saanut käsityksen, että tuo on suomidubin virhe, sillä esimerkiksi kohtauksissa, jossa Ben ja muut ovat juosseet myrkkyohdakkeisiin ja Akame ilmestyy paikalle ja nämä puhuvat, Akame sanoo: "Kirottua, olemme käyneet suoraan Koogan ansaan." Samaten, kun joku igoista tulee ilmoittamaan Benin ja muiden saapumisesta Akamelle tämä sanoo: "Ne ovat Koogan väkeä."
PoistaKun taas Kurojaki ja muut yllättävät parin igan ja Hopeanuolen vesitunnelin jälkeen puhutaan "Kooganin väestä" eli kyseessä on varmaankin sama asia.
niin mutta kuunteleppa Hopeanuoli 4 ruotsidubbina.siinä Akame sanoo sitä Bläk Develiksi,siinä Iga-talo palaa kohdassa.
VastaaPoistaNiin? Dubbaukset eroavat toisistaan suhteellisen paljon, ruotsinkielisessä dubissa hahmojen nimiä on käännetty suht oikein (Gin on Silver, Kurojaki sitten ilmeisesti Black Devil, koska oikeana käännöksenä hahmo olisi ollut Svart Djävulen). Mutta suomenkielisessä Kurojakin nimeä ei ole käännetty, koska mikäli olisi, se olisi todennäköisimmin käännetty Mustaksi Paholaiseksi. Ottaen huomioon, että Punasilmä ja Tiikeriveljekset on käännetty oikein.
Poistahei unkarinkielisissä Hopsuissa kaikkien nimet oli käännetty(esim. Riki=Rikki,John=Cezar,Ben=Beni,Hopeanuoli=ezust nyil yms).
VastaaPoistamiksiköhän Akakabutoa ei käännetty Punakypäräksi? suomidubissa se on vain Akakabuuto.
VastaaPoistaKaiketi dubbaajalla on ollut siihen syynsä. Ei kaikkia nimiä ole kuitenkaan käännetty, kuten Rikiä esimerkiksi.
Poistaniin,Gohee olisi tietysti sanonut`älä välitä siitä Voima,se ei pääse tänne.anna sen olla Voimaaaa!`XD Crosshan olisi Risti.
VastaaPoista