perjantai 13. helmikuuta 2015

Askarteluvinkkejä: Pienet Ginga-pakkaukset

Etsiskelin oikeastaan aluksi kivoja erilaisia kortti-ideoita ystävänpäiväksi, kunnes törmäsin metkan näköisiin erilaisiin eläinpakkauksiin. Ajattelin, että idea oli sen verran mahtava, että voisin soveltaa sitä tänne bloginkin puolelle ystävänpäivän kunniaksi. Boksit ovat siitä kivoja, että niitä voi antaa lahjaksi minä tahansa juhlapäivänä ihmisille ja jos haluaa välttämättä jonkun ajankohtaisen teeman näkyviin voi sitä itse suunnitella hieman. Itselleni oli paljon apua siitä, että tuli opiskellessa käytyä pakkaussuunnittelua läpi, jotta tiesin vähän miten mikäkin menee ja osasin suunnitella paketin sen mukaan.

Tein itse boksit hieman paksummasta paperista ja suosittelen sitä lämpimästi muillekin, jos bokseihin haluaa laittaa jotakin sisälle, kuten esimerkiksi karkkia.


Omat mallini eivät ole ehkä sieltä parhaimmasta päästä, kun väsäsin näitä yömyöhään väsyneenä ja kipeänä ja tulostinkin kenkkuili, mutta antavat varmasti hyvän kuvan siitä millaisia näistä voi tehdä. 



Laatikko on mallina yksi helpoimmista taiteltavista, joten jos tälläinen tumpelo kuin minä osaa tehdä sellaisen uskon, että kuka tahansa pystyy. Netistä löytyy monia erilaisia laatikkomalleja esimerkiksi hakusanoilla "box template". Omaan käyttöön ja esimerkiksi lahjoiksihan näitä saa tehdä ihan miten tykkää, jotkut jopa tarjoavat netissä valmiita pohjia omaan käyttöön, tässä yksi esimerkki söpöstä vaaleanpunaisesta kaniboksista. Mukailin ideassani monia näkemiäni ideoita, pitäen lopputuloksen kuitenkin erittäin simppelinä. 

maanantai 9. helmikuuta 2015

Animet toistensa tyyleillä?

Joulukalenterin sisältöä, jonka päätin ottaa blogiin talteen. Minua pyydettiin toteuttamaan idea siitä miltä GNG-anime näyttäisi GDW-animen tyylillä ja toisin päin. 

Tarkoituksena ei ole loukata mitään tai ketään.
____________________________________________

Isä ja poika.

 Jeromessa ja Johnissa on paljon samaa.

 Yksi haastavimmista muokkauksista. GB ja Smith ovat samanlaisia hassuttelijoita.

 *Tee mille tahansa igalle arvet niin siitä tulee Kyoshiro*

____________________________________________



 Smith on kuin suoraan L’Oréalin mainoksesta.


Rikin karisma katosi johonkin .

lauantai 7. helmikuuta 2015

2. sarjan Gin-figuuri

En ole ollut viimeaikoina sillä tuulella, että jaksaisin ruveta pohtimaan asioita syvällisemmin, joten ajattelin kirjoittaa tälläisen rennon tekstin viimeisimmästä hankinnastani.

Luokittelen itse 2. sarjan figuurit samaan sarjaan esimerkiksi GDW-pehmolelujen kanssa. Ne ovat kauniita, mutta vedän rajan siihen etten lähde maksamaan helposti jostakin yksittäisestä tuotteesta päälle 100 euroa ellei se ole mielestäni erikoistapaus. Itse en näe paljoakaan eroa 2. sarjan ja 1. sarjan pienten figuurien välillä enkä oikein ymmärrä sitä valtavaa eroa figuurien arvossa. 1. sarjaan kuuluu huomattavasti enemmän "tärkeämpiä" hahmoja, joten siksikin on hieman hämmentävää, että suurimmaksi osaksi sivuhenkilöistä koostuva 2. sarja on harvinaisempi ja kalliimpi keräilykohde. Puhumattakaan siitä, että niistä ei ole tosiaan tehty kuin pientä kokoa.

Suurimmaksi osaksi olen hyväksynyt sen ettei minulla ole kiinnostusta 2. sarjan figuureihin, niiden kalliiden hintojen ja sivuhahmojen takia, mutta luonnollisestikin yksi tämän sarjan figuureista on vetänyt minua puoleensa siitä lähtien, kun näin sen ensimmäisen kerran: makaava Gin-figuuri. Pidän Gin-figuureista noin muutenkin, kuten varmaasti huomaatte.. Gin kuuluu ehdottomiin lempihahmoihini ja lähden helposti keräämään vain Ginistä tehtyjä oheistuotteita sen sijaan, että yrittäisin saada täysiä settejä kasaan.


2. sarjan Gin on kuitenkin erikoinen, se on makaavassa asennossa toisin kuin lähes kaikki muut figuurit. Lähes kaikki GNG-figuurit ovat hyvin tarkasti ja yksityiskohtaisesti tehtyjä (muutamia valuvirheellisiä yksilöjä lukuunottamatta), mutta tässä figuurissa erilainen asento tuo aivan uuden näkökulman ja erilaisia yksityiskohtia.


Gin siis vei sydämeni heti, mutta koska se kuului 2. sarjaan hylkäsin ajatuksen sen hankkimisesta jo keräilyn alkuvaiheilla. Aina sellaisen myynnissä nähdessäni ajatus kyllä kutkutti, mutta pidin pintani sillä halvimmillaan törmäsin figuuriin 150 euron hintaan ja pienestä figuurista se oli mielestäni liikaa.
Tai siis, ainakin siihen asti, kun aloin ajatella asioita vähän eri näkökulmasta, tienata omat rahani ja huomasin hiljattain, että Ginga.fi-kauppaan oli putkahtanut kolme eri väristä makaavaa Giniä 76 euron kappalehintaan. Hopea oli ensimmäinen vaihtoehtoni, pronssi seuraava ja ruskea viimeisenä, koska pidän kiiltävistä figuureista enemmän. Ne ovat patsasmaisempia ja niistä yksityiskohdat erottuvat kaikkein parhaiten, mutta todellisuudessa mikä tahansa figuureista olisi kelvannut. Kun sitten pääsin ostamaan figuurin niin hopea oli valitettavasti jo ostettu, mutta pronssi tuli hyvänä kakkosena. Vaikka tiesinkin, että figuurit ovat pientä kokoa olin silti hieman yllättynyt, miten pieni figuuri oli loppujen lopuksi. Kokoero jopa pieneen 1. sarjan pieneen Giniin on huomattava, vaikkakin asento varmasti vaikuttaa myös.


Ginin ostaminen ei kuitenkaan muuttanut mielipidettäni 2. sarjan suhteen enkä ole aikeissa hankkia tämän sarjan figuureja lisää. Olin kuitenkin haaveillut jo jonkin aikaa hankkivani jokaisen Ginin 1. sarjasta, joten edes yhden 2. sarjan Ginin saaminen kokoelmaan yllätti melkein minut itsenikin, kerta en ollut koskaan ajatellut, että sellaisen voisi minunkin budjetillani hankkia. Useimmat 2. sarjan figuurit kuitenkin nousevat kappalehinnaltaan heti 100 euron yläpuolelle.



Tähän loppuun vielä kokonaiskuvaa kaikista GNG-figuureistani tällä hetkellä. Olen jo enemmän kuin tyytyväinen näihin mitä minulla on, mutta kenties tulevaisuudessa löydän vielä ne muutamat puuttuvat 1. sarjan isot Ginit.

torstai 22. tammikuuta 2015

Harvinaiset GNG-oheistuotteet

Kirjoitin aikaisemmin kaksi tekstiä, joihin olin laittanut kuvia harvinaisista oheistuotteista, mutta päätin yhdistää niiden sisällöt nyt uuteen tekstiin ja päivitellä listaa hieman. Teksti käsitteli aikaisemminkin pelkästään GNG-oheistuotteita, joten ajattelin, että mikäli tulevaisuudessa esittelen myös harvinaisia GDW-oheistuotteita niin nämä on mukavampaa käsitellä näin.
__________________________________________



GNG-figuurit eivät ole ehkä sieltä harvinaisimmasta päästä, vaikka ne ovatkin vanhoja ja kalliita. Figuureita esiintyy edelleen suhteellisen usein myynnissä, ja niiden harvinaisuus vaihtelee hyvin paljon koon, sarjan ja hahmon mukaan, minkä varmasti huomaa hinnassa. Kuten monien oheistuotteiden kohdalla pakkauksia harvemmin säästetään, joten figuurien alkuperäiset pakkaukset ovat jopa itse figuurejakin harvinaisempia. Avaamattomassa pakkauksessa oleva figuuri sitäkin harvinaisempi.


GNG-figuureita sai Japanista aikanaan kuulemani mukaan kahdella eri tavalla:

Pienempiä figuureja (ainakin ensimmäisestä sarjasta) myytiin kapselikoneissa, 
kun taas suurempia sai ostettua pakettina suklaanamien kanssa.


Kaikki 2. sarjan figuurit voisi kaiketi luokitella harvinaisiksi, mutta ilmeisestikin kaikista harvinaisimpiin GNG-figuureihin lukeutuu Kurojaki (kuvassa oikealla alhaalla).
Methpringiltä löytyy tarkempia kuvia Kurojakista.



Värikkäät maitopullon korkit, joiden aitoudesta ollaan oltu epävarmoja jo pitkään.


Animen tekijöiden mallikuvia.


Jonkinlaisia väritys- ja puuhakirjoja.


Japanilainen palapeli, näitä löytyy kaksi erilaisella kuvalla varustettua.




GNG-lautapeli, lue lisää tästä tekstistä.


GNG-juliste, johon olen törmännyt itse vain kerran. Tämä oli huutokaupassa muiden 80-luvun julisteiden kanssa. Kyseinen juliste löytyy Methpringin kokoelmasta ja hänellä on siitä parempi kuva.


Metallisia Gin-pinssejä, nämä ovat sen verran uusi tuttavuus ettei niistä tunnu olevan kauheasti tietoa missään. Pinssit ovat oletettavasti animen julkaisun ajoilta eikä itselläni ole tietoa onko niitä tehty muista hahmoista.


Pari tyynyliinaa.


Tähän kelpaa niistää nenä.





Keksilaatikko, joka on varustettu 3. julkaisun kansikuvalla. Laatikko sisälsi lukunäytteen, postikortin ja suolaisia keksejä.
















Vohveleita ja ilmeisesti niiden mukana tulleita tarroja.


Makeisista sun muista päästäänkin kätevästi ruokailuvälineisiin, tässä on lasten syömäpuikot.


Ruokailuvälineet.


Kulho ja lautanen.




Kahvaton ja kahvallinen muki.


Komeat tossut ja sandaalit.



Laulukirja ja kasetti, ilmeisesti kasetteja on ollut useampia.