perjantai 3. kesäkuuta 2022

Kokoelman säilytys ja esillepano

Kokoelman säilytys ja sen esillepano on asia, joka tulee auttamatta ajankohtaiseksi keräilijänä. Joten tämä postaus onkin omia pohdintojani, asioita joita olen havainnut hyväksi. Asioita, joita olisin toivonut tietäväni olevan olemassa tai joita en osannut etsiä ja olen tullut niistä tietoiseksi vain tuskalla ja hiellä... tai jotain sinne päin? Myös sellaisia asioita, joita muut ovat välillä kyselleet minulta.


Keräilykorttitaskut lienevät monelle tuttu asia, olipa kyse sitten Pokémon-korteista tai muista vastaavista. Mutta siltä varalta ettei niistä tiennyt: keräilykorttitaskuja on helposti saatavilla. Jos ei halua netistä lähteä tilailemaan, niitä pitäisi löytyä useimmista laajemmin varustelluista kaupoista, esimerkiksi toimistotarvikkeiden puolelta. Prismasta näyttäisi löytyvän sekä aika usein myös kirjakaupoista. Tietysti myös tälläisiä tuotteita myyvistä erikoisliikkeistä, kuten vaikkapa Fantasiapelit.

Keräilykorttikansiot ovat käteviä säilytyspaikkoja pienemmille tuotteille: korteille, tarroille tai vaikkapa kuvan paperimagneeteille. Ne mahdollistavat erityisesti tuotteiden helpon selaamisen, jolloin on paljon helpompaa pysyä perässä siitä mitä jo omistaa ja mitä puuttuu, jos yrittää täydentää täysiä settejä.

Perinteiset muovitaskut menevät aikalailla tähän samaan sarjaan, niitä löytyy vieläkin helpommin. Ne ovat käteviä vähän isommille paperituotteille niinkuin mainoksille ja mallikuville.

 


Jos taas tuotteita on useita eri kokoisia ja niitä haluisi tiivistää kivasti selattavaan muotoon, voi apu löytyä valokuva-albumeista. Etsin hiljattain käsiini tälläisen "itseliimautuvan" valokuva-albumin, joka ei edellytä kulmatarrojen ostamista tai kuvien liimaamista. Sivujen päällä on kalvo, joka tarrautuu kiinni sivuun ja pitää kivasti tuotteen aloillaan.

Tämä on hyvä vaihtoehto pienille mainoksille ja muille vastaaville jutuille. Käytännössä kuitenkin kaikki vähänkin paksumpi on melko turha yrittää taiteilla kalvon alle. Postikortit saattavat aiheuttaa päänvaivaa, jos ne eivät ole ohuita. Ilmakuplat ovat myös todellinen riesa ja suosittelenkin esimerkiksi viivottimen käyttöä kalvon tasoittamiseen. Nämä vaativat pitkiä hermoja ja aikaa - ja lemmikin omistajana nämä kalvot oikein imaisevat lähellä olevat kissankarvat luokseen.

Kolikkotaskut. Asia, josta opin vasta hiljattain. Jos keräilykorttitaskut ovat liian isoja, voi näistä olla huomattava apu. Nämä kuvassa olevat kulkivat nimellä rahakansion kolikkotasku. Nämä saa kivasti samaan kansioon muiden kanssa, mutta tuotteet pysyvät tiiviimmin aloillaan. Jostakin syystä näitä on tosi vaikeaa löytää Suomen puolelta, ainoat jotka osuivat silmään olivat lähinnä sivuilla, jotka ovat erikoistuneet rahan keräilyyn.

Kolikkotaskuja saa myös yksittäisinä, kuten keräilykorttien sleevejäkin. 

Isot julisteet osaavat olla myös yksi iso päänvaiva. Niitä ei viitsisi pitää vain rullalla vaan ne haluaisi esille ja jos niitä ei halua lähteä kehystämään eikä halua pilata niitä iskemällä taustapuolen täyteen teippiä tai sinitarraa, ovat julisteripustimet tosi hyvä apu. Niitä löytyy netistä myös nimellä julistelista.

Julisteripustimia saattaa löytyä sisustuspuolelta joistakin liikkeistä, mutta niitä vaikutti löytyvän myös erityisesti esimerkiksi julisteisiin tai valokuvatuotteisiin erikoistuneista liikkeistä. Jos niitä googlettelee, kannattaa vertailla hintoja, koska toisaalla ne voivat maksaa alle 5 euroa ja toisaalla 20 euroa ja sen yli. Toki materiaalikin vaikuttaa. Vaikka itse pidän näistä, joissa reunat ujutetaan listan sisään on niissä miinuspuolensakin, sillä siellä pysymiseksi päätyihin pitää laittaa jotain, joka estää niiden ulos liukumisen. Olen itse ratkaissut tämän laittamalla muutamia niittejä ylä- ja alareunoihin. Kuvittelisin, että magneetilla olevat versiot ovat paljon paremmat, jos haluaa säilyttää julisteen mahdollisimman hyväkuntoisena.

Muita mainitsemisen arvoisia mainintoja, kun kyselin onko muilla antaa vinkkejä. Ainakin Amazonista löytyi tälläisiä figuurihyllyjä, jotka mahtuvat kätevästi vaikka kirjahyllyyn tai pöydälle ja niillä saa tuotteita kivasti näkyville ilman, että osa jää toisten taakse piiloon.


Näitäkin löytyy paljon erilaisia. Melkolailla mistä tahansa, missä on mitään säilytykseen löytyvää tai muuten vain sekalaista tavaraa, voi tulla vastaan löytöjä. Ne voivat löytyä esimerkiksi sisustuspuolelta, toimisto- tai keittiötarvikkeista tai vaikka askarteluliikkeestä. 


Mainintana oli myös Ikean lasikuvut. Kiva keino saada tuotteita esille ilman, että tarvii murehtia niiden pölyyntymisestä.

Oletko sinä tehnyt jotain oivalluksia kokoelman säilytyksen tai esillepanon kanssa? Jaa löytösi ihmeessä meille muillekin kommenttikentässä~

2 kommenttia:

  1. Heippa, kysyn sinulta kun en itse tiedä; missä kannattaisi myydä koko weed manga 60 osaa, kerran luettuja + muita weediin liittyviä mangoja? Tori? Joku faneille suunnattu oma paikka missä myydä? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tori, Huuto.net on hyviä paikkoja, sekä jos Facebookissa pyörii niin siellä on Ginga kirpputori niminen ryhmä, jota ylläpidän itse ^^

      Poista

Kommenttien tarkistus päällä spämmiviestien vuoksi.