torstai 12. marraskuuta 2020

Weekly Manga Goraku 10/6 (vuodelta 2000)

 

Olen keräillyt Ginga-kannellisia Gorakuita aikaisemminkin, niitä löytyy kokoelmastani ennestään muunmuassa Ginga Densetsu Akamesta, The Last Warsista ja Ginga Densetsu Noahista (tosin huomasin näitä selatessani, että en ole ilmeisesti koskaan laittanut siitä blogiin juttua, ehkä se olisi seuraavana sitten vuorossa). 

Jostakin mystisestä syystä Ginga Densetsu Weediä käsitteleviä Gorakuita on tällä hetkellä paljon vaikeampaa löytää kuin esimerkiksi GNG-kannellisia Shonen Jumpeja, jotka ovat sentään jo oikeasti vanhoja. Suomen puolella tämä ei ehkä osu silmään samalla tavalla, koska niitä on todella harvoin myynnissä, mutta japanilaisissa huutokaupoissa niitä tulee vastaan huomattavan usein.

Mutta niin, suoraan asiaan. GDW-kannelliset Gorakut ovat suhteellisen vaikeita löytää, tämä tuli vastaan japanilaisessa huutokaupassa ja vastoin odotuksia, olin siinä ainoa huutaja ja sain kyseisen lehden vaivaiseen 3€ hintaan. Ei hullumpi löytö.




Tämän Gorakun erikoisuus on tosiaan se, että se on yksi harvoja lehtiä, johon GDW pääsi kanteen, jonka lisäksi se sisältää muutaman värisivun. Yleensä lehdissä olevat värisivut ovat siitä harvinaista herkkua, että ne harvoin päätyvät sitten lopulta pokkareiksi painettuihin julkaisuihin. 

Esimerkiksi GNG:n värisivut ovat itse mangajulkaisuissa jääneet todella vähäisiksi. 4. julkaisun (ns. puhelinluettelojulkaisun) ensimmäinen osa on on äkkiseltään ainoa, mikä muistuu mieleeni, joka sisältäisi alkuperäisiä värisivuja. GDW:n suhteen asia ei ole aivan niin toivoton, sekä 2. että 3. julkaisu sisältävät jonkin verran alkuperäisiä värillisiä sivuja, mutta pokkarit itse ovat taas kooltaan sen verran pieniä ettei niistä pääse nauttimaan aivan samalla tavalla kuin lehti- tai puhelinkokoisissa julkaisuissa.

Näiden lisäksi Gorakun ja vastaavien julkaisujen kansissa käytetään hyvin usein sellaista kuvitusta, johon ei törmää enää sen jälkeen. Tämä on hieman sääli, sillä todella monet juuri lehden kannen kuvitusta varten tehdyt kuvat ovat todella upeita.

4 kommenttia:

  1. Olisi kyllä kiva jos näitä lehtiä saisi yleisesti näin halvalla, kun ovat itsessään alkujaan maksaneet niin vähän :( Surettaa nytkin katsoa ajankohtaisesti julkaistuja Japanilaisia sarjakuvalehtiä, kun hinnat juurikin joissain sitä 3e luokkaa, mutta sitten kannessa ei ole sitä sarjaa jota seuraa yms. saati koko sarja enää jatku.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanopa muuta! Harmillista, että Gorakut, kuten muutkin lehdet lentävät yleensä suoraa tietä roskiin, niin että niiden metsästäminen näin vuosia ja erityisesti vuosikymmeniä myöhemmin on melkein mahdotonta ja sitten niistä tulee keräilyharvinaisuuksia, joita ei oikein löydy mistään. Eikä näitä värikuvia ja -sivuja yms. hyödynnetä sitten enää oikein muualla. Olisi ihanaa, jos näitä olisi helpommin saatavilla.

      Poista
  2. Oli todella kiva nhdä esimerkki jostakin GDW-julkaisusta muussa pokkarissa ennenkuin kyseinen luku päätyi omaan kokomapokkariin :) Välilä oon miettinyt GDW-pokkareita lukiessani sellaisia lukuja, jotka alkavat "suoraan" eikä eka sivu ole luvun nimiösivu, että missähän vaiheessa sarjan nimi sitten mainitaan. Tästä päätellen näköjään sillä sivulla/aukeamalla, jossa luvun nimikin on pokkarissa. Mutta komppaan siinä, miten jännä ilmiö, jos kerran GDW-lukuja .hen verrattuna. sisältäviä sarjakuvapokkareita on hankalampaa löytää GNG

    VastaaPoista

Kommenttien tarkistus päällä spämmiviestien vuoksi.