Anju & sankarikoira Jiroomaru

Teksti sisältää rutkasti spoilereita!

Hopeatiikeri on kokenut melkoista hiljaiseloa lähiaikoina sekä työni, että joulukalenterin valmistelemisen takia, mutta tässäpä sellainen suomijulkaisu, jonka lukemista olen odottanut niin kovasti ettei sitä vain mitenkään voinut jättää joulukalenteria varten odottelemaan. Kyseessä on siis Yoshihiro Takahashin lyhyttarina, joka liittyy myös Gingaan, joskin pääpaino on vahvasti itse tarinassa. Alkuperäiseltä nimeltään Ginga Densetsu: Anju to Jirōmaru (銀牙伝説 杏樹と次郎丸) on Takahashin uudempaa tuotantoa, joka julkaistiin japaninkielisenä pokkarina 2011 ja nyt saimme sen myös suomeksi perjantaina 27.11. Pokkari on myynnissä lehtipisteissä tutusti muun mangan tapaan.

Koska tämä on Takahashilta vähän vähemmän tunnettu tarina ja pääsin oikeastaan itsekin vasta suomennoksen myötä kiinni juoneen ajattelin kertoa mistä tässä on kyse:

Tarina keskittyy pääosin nuoreen orpotyttöön, Anjuun, jonka tarina on vähintäänkin surullinen. Anjun perhe kuolee ilmeisimmin auto-onnettomuudessa (korjatkaa, jos olen väärässä?) ja hän päätyy asumaan sedälleen, joka näkee tytön vain riesana ja kohtelee tätä hyvin huonosti. 

Eräänä päivänä Anjun isoisä tulee hakemaan hänet pois ja huolehtii Anjusta siitä lähtien. Anjun isoisä, Sawamura Yoshito, on itsepäinen ja hieman erakoitunut metsästäjä, mutta myös isosydäminen mies, jonka luona Anju on onnellinen ja iloinen. Isoisällä on Yuki-niminen karhukoira, jonka kerrotaan olevan Rikin lapsenlapsi ja Weedin serkku. Yukilla on myös neljä pentua: Taroomaru, Jiroomaru, Koyuki ja Saburoomaru. 

Onnea ei kuitenkaan kestä kauaa, kun alkaa tapahtumien alamäki. Anjun isoisä kuolee pudotessaan kalliolta ja samassa rytäkässä painavan kiven alle jäänyt Yuki ja joutuu katkaisemaan oman jalkansa viedäkseen viestin kuolleesta isännästään Anjulle ja pennuilleen. Tämän jälkeen myös Yuki menehtyy. Anjun isoisä haudataan ja hän joutuu jälleen setänsä luokse, mutta karkaa pian kaupunkiin, jossa hänen mukava tätinsä asuu. Anjun löytäessä perille hän tapaa tätinsä, joka ei kuitenkaan uskalla ottaa Anjua luokseen väkivaltaisen miehensä takia. Niinpä hän yrittää auttaa Anjua muilla tavoilla ja ottaa yhteyttä toiseen veljeensä.





Afrikasta juuri Japaniin palannut Anjun toinen setä saa selville, että Isoisällä on kultakätkö piilossa Anjun opintoja varten ja heidän lähtiessä etsimään sitä, myös Anjun ilkeä ja ahne setä pääsee aarteen jäljille ja saapuu paikalle vaatimaan kultaa itselleen. Hän uhkaa veljeään ja Anjua aseella ja ampuu. Sedän suojellessa Anjua osumalta Jiroomaru hyppää luodin eteen ja kuolee vammoihinsa, toteuttaen kuitenkin emonsa viimeisen toiveen suojella Anjua. Tämän jälkeen tulee aikahyppy, Anju on jo aikuinen ja hän aloittaa lääkärinä Jiroomarun sairaalassa, jonka etupihaa koristaa Jiroomarun kunniaksi pystytetty patsas.

Omistin tämän mangan joskus muutama vuosi sitten japaniksi, mutta myin sen pois. Lukiessani sitä omalla äidinkielelläni ymmärsin nyt viimeinkin koko tarinan enkä ole aikaisemmin tajunnut miten tuhottoman surullinen se on. Takahashi on tämän tarinan kanssa todellakin onnistunut sen kanssa, miltä asiat näyttävät lapsen perspektiivistä. Anju on todella sinisilmäinen ja naiivi hahmo, jota on vaikea olla säälimättä. Lisäksi tarina käsittelee karulla tavalla perheväkivaltaa, niin fyysistä kuin henkistäkin. Tarina on todella synkkä ja myönnän, että sitä lukiessa oli pitkästä aikaa kyyneleet silmissä jonkun sarjakuvan takia. Erityisesti sivut 74-89 ovat raskaita lukea. Anjun suru ja läheisen kuoleman ymmärtäminen on loistavasti toteutettu. Hyvä sarjakuva on aina ollut minulle sitä, että tarinan voi paitsi lukea, myös tuntea. Hyvään tarinaan eläytyy.

Vaikka Ginga-sarjoissa on totuttu raakuuteen ja siihen, että hahmoja kuolee paljon, siihen ei jotenkin turru ja sen huomaa tästä loistavasti. Pennun kuolema vaikuttaa jotenkin todella dramaattiselta ja radikaalilta lopetukselta tarinalle. Edes lyhyt onnellinen loppu tarinalle ei jotenkin lievitä sitä.

Anju & sankarikoira Jiroomaru on rehellisesti sanottuna yksi mielestäni parhaimpia Takahashin lyhyttarinoita. Täytyy myös esittää hatunnosto upealle suomennokselle ja komealle suomikannelle. Kuten aina, olen tälläkin kertaa enemmän kuin iloinen siitä, että tähänkin pokkariin otettiin värisivut mukaan. Ne näyttävät aivan mielettömän hienoilta.