torstai 8. marraskuuta 2012

Vastauksia kysymyksiinne *päivitetty*

Sanoin, että minulle saa esittää jotakin kysymyksiä lähestulkoon mistä tahansa aiheeseen liittyvästä ja kokosin ne yhteen mistä nyt löysin. Kysymyksiä saa jatkossakin esittää vaikkapa tänne.

Milloin aloitit keräilyn?
- Aloitin keräilyn viime vuonna (2011) melkolailla alkuvuodesta. Olen aloittanut keräämisen melko myöhään ja olen todella iloinen kaikesta mitä olen saanut käsiini ^^

Missä ja milloin näit gingaa ensimmäisen kerran?
- Näin gingaa ensimmäisen kerran joskus ala-aste ikäisenä. Samaan aikaan eskarissa olleen Satanican kautta tutustuin johonkin suomidubattuun videoon.

Millaisia oheistuotteita toivot tulevaisuuteen? 
- Mielestäni voisi jo pikkuhiljaa olla Orionin vuoro päästä kunnolla oheistuotteiden makuun. Kaikki kelpaisivat, joita on muistakin ginga-sarjoista tehty tähän asti. Erityisesti kaipailisin alkuaikoina halvempia pehmoja, kuten Weedinkin aikana oli, mutta mahtaakohan noita tulla x)

Käykö japanilaiseen huutokauppaan mitkään muut kun jenit?
- Japanilaisessa huutokaupassa käytetään aina "välikäsiä" eli yleensä jotakin välimiespalvelua (näitä on muutamia netissä). Välimiehelle summa maksetaan dollareina helposti PayPalin kautta, jossa eurotkin voi muuttaa helposti dollareiksi. Japanilaisesta huutokaupasta ei juuri voi ostaa suoraan itse mitään, koska melkein kaikki myyjät myyvät vain Japanin sisällä tavaraa (näin olen itse käsittänyt, korjatkaa jos olen väärässä).

Tämä kiinnostaisi tietää: Mikä on lempitavarasi/tuotteesi kokoelmastasi? :)
- Minulla on monia lempioheistuotteita ^3^

 Gin-figuuri (-86, pieni, hopea) ja sininen kapseli

- Pieni Gin-figuuri oli lahja ystävältäni, joka sai kuulla keräilystäni eikä itse tehnyt figuurilla mitään. Se oli ensimmäinen Gin-figuuri, jonka omistin (jos pelinappulaa ei lasketa). 

Sininen kapseli oli minulle taas täysi yllätys. Myydessäni ensimmäisiä kertoja tavaraa Pruelle ja hänen kysyessään mitä haluaisin vaivanpalkaksi en voinut uteliaisuudelleni mitään, kun kysyin saisinko yhden hänen omistamistaan GNG-figuurien kapseleista, joita hänellä oli muutama - siis tietenkin jos se kävisi hänelle. Aluksi hän vastasi kieltävästi, sillä kapselit olivat tulleet figuurien mukana eikä hän halunnut erottaa niitä. Ymmärsin ja sanoin ettei se haitannut, mutta hänen lähettäessään seuraavaa pakettia hän oli pakannut sen huolellisesti minulle kiitoksena vaivannäöstäni. Kapselilla on siis tunnearvoakin, vaikka se luokitellaan muutenkin melko "harvinaiseksi" kun niitä enää harvemmin tulee figuurien mukana missään.

 Hidetoshi-animaatiokalvo

En varsinaisesti ole koskaan välittänyt ihmisanimaatiokalvoista, mutta opin rakastamaan tätä sen tarinan takia. Sain tämän Lisalta onnitteluksi ajokorttini suorittamisest ja olin kamalan vihainen postille, joka oli ryssinyt näin kallisarvoisen asian kulman..

Mel-lasinalunen

Voitin tämän huutokaupasta silloin, kun lasinalusia ei ollut näkynyt enää vähään aikaan myynnissä ja halusin nimenomaan Melin, koska se oli suosikkini. Tämä oli ensimmäinen tavara, jonka ikinä ostin eBaysta ja olin aivan järjettömän riemuissani kun minulle tuli viesti siitä, että kohde oli sulkeutunut ja olin voittanut lasinalusen.

Mikä on ollut hankalin hankkimasi oheistuote? Entä mikä kallein?

Kun minulla oli vielä kokoelmissani suurehko Weed-kangasjuliste maksoin siitä 70€, joka oli kallein ikinä omistamani tuote. Sen myytyäni kalleimpia ovat olleet nämä kaksi tuotetta:

 
Fuji + pennut-mallikuva, Urumista 40€

 Tästä rivistä valkoinen Gin-figuuri oli lähestulkoon myös 40€ ellei enemmänkin. Se oli ensimmäinen Japanista tilaamani tuote ja olen sen jälkeen etsiskellyt välimiestä, joka ei pyytäisi noin paljoa välityskuluja :/

Hankalin.. hm. Tämä on kyllä paha :'D Tavallaan olen ollut äärettömän onnekas välillä saadessani vähän erikoisempiakin tuotteita ystävieni kautta, mutta varmaan tuote jota metsästin ja jonka kanssa oli eniten ongelmia..


Toisena oikealta oleva pronssinen Gin-figuuri, voi luoja miten vaikea sitä olikaan saada käsiinsä..

Ensin minun ohitseni sitä huusi hupihuutaja ja kun koitin laittaa myyjälle sähköpostiviestiä hän oli kirjoittanut sähköpostinsa jotenkin väärin Huuto.netiin eikä viesti mennyt koskaan perille. Taas sitä huusi hupihuutaja, kun se sitten tuli myyntiin kuukausien jälkeen ja sitten jotain ihmeen kautta sain myyjään viimeinkin yhteyden, että kelpaisi minulle. 

Myyjä oli paljon mökillä joten häneen oli hankalaa saada yhteys, mutta ongelmat eivät loppuneet siihen. Ensin figuuria ei kuulunut pariin viikkoon ja kun myyjä kävi sitten postissa figuuria kyselemässä se löytyi viimein postista, kun joku työntekijä oli kaatanut kahvia kuoren päälle. 
Kun figuuri viimein löysi luokseni se olikin väärän värinen kuin mitä oltiin sovittu. Valkoinen - millainen minulla jo oli. Ei muuta kuin odottelemaan oikeaa figuuria ja se saapui viimein päälle kuukauden jälkeen ja lähetin sitten valkoisen figun takaisin.

Kumpi on parempi: Joe vai Yukimura?

Voisin aloittaa sanomalla, että kumpikaan näistä ei pahemmin kuulu suosikkeihini, enkä ole ehtinyt Weed-sarjaan perehtymään vielä mangan osalta näihin kumpaankaan. Kenties Yukimura on kuitenkin lähempänä omaa mieltymystäni, se on pennuista ainoa, joka on väriltään erilainen ja sen arvet ovat kiva lisäys ulkonäköön. Lisäksi se, ettei Yukimura kuolee GDW:ssä tekee siitä erikoisen.




Mikä oli ensimmäinen lempihahmosi Hopeanuolessa? Siis ensimmäisessä jaksossa

Ensimmäisessä jaksossa? Melko varmasti Gin itse. Yleensä minulla on selvä mielipide lempihahmosta vasta kun olen päässyt sarjasta enemmän jyvälle kuin yhden jakson verran.

1 kommentti:

  1. Suosikit Ben Gin Great Sniper Smith John ja Akame. Inhokit Hyena Bill Hayato Jinnai Kurojaki Maya Akatora

    VastaaPoista

Kommenttien tarkistus päällä spämmiviestien vuoksi.