torstai 20. joulukuuta 2012

Sankaritarinoita

Ginga Spiraliin tuli muuten äsken uusi ulkoasu! :3

_______________________________

Ginga Nagareboshi Gin-sarjan lisätarinoista koostuva Shin Gaiden ilmestyi suomeksi virallisesti eilen (Akateemisessa tämä oli ollut jo vähän aikaa myynnissä, mutta ilmeisesti kalliimmalla).


Olen jättäytynyt melkolailla pois uusien osien arvostelusta. Niin moni blogi arvostelee uusimmat osat, että jätän homman ilomielin muille. Tämä on kuitenkin kokonaan "uusi" sarja, joten halusin kertoa oman mielipiteeni kirjasesta.

_______________________________


Suomenkielisen kansi

Alkuperäinen kansi

Kuten huomaatte, jo kannessa oli melkolailla eroa. Suomenkielisen kansi ei ole aivan yhtä värikäs, oikeastaan se on joko hieman harmaasävyisempi tai läheltä katsottuna enemmän seepiaan taipuva, siis hiukan rusehtava. Mikään paha juttu värisävyn vaihdos ei kuitenkaan omasta mielestäni ollut vaan toi mukavan eron suomalaiseen kanteen. 

Pidin muutenkin tämän mangan ulkonäöstä, tällä kertaa selkämyksessäkin oli kuva. Voisin melkein sanoa, että Shin Gaiden on tähän asti parhaiten ulkonäöllisesti onnistunut suomimanga mitä tulee ginga-puolelle.

Voi muuten olla, että kyseessä oli vain muutamiin painoksiin tullut probleema, mutta itseäni kenties koulutuksenikin puolesta häiritsi muutamat virheet, jotka olivat ainakin minun kirjaani päätyneet.


Esimerkiksi se, että selkämyksen kuva loppuu kesken. Reunassa on jo takakannen valkoista taustaa. 


Sama ongelma oli myös joillakin sivuilla - erityisen hyvin se näkyi sivuilla, joiden kuva oli tullut aivan reunaan. En tiedä onko kohdistuksessa ollut vikaa vai missä, mutta sivut ikäänkuin loppuvat kesken. 

Näiden lisäksi häiritsi aavistuksen sivujen laatujen vaihtelu. Ainakin omassa painoksessani oli välillä haaleaa jälkeä.

_______________________________

Joitakin häiritsi tämän kirjan Weedmäinen tyyli. Kaikkien on varmaan helppoa huomata ero Hopeanuoli-sarjan ja Weed-sarjan välillä? Hahmoista on tullut Weedissä yksinkertaisempia ja hieman pentumaisempia. Tämä lienee kuitenkin ymmärrettävää sillä alkuperäinen Shin Gaiden on julkaistu vuonna 2009 eli melko reippaasti Weedin alkamisen jälkeen. 
_______________________________

Kai no san kyōdai 


 
Tiikeriveljeksistä kertova tarina on ollut oma suosikkini siitä lähtien, kun kuulin siitä ♥

Tiikerit olivat hurjan söpöjä pentuina, oli ihanaa päästä viimeinkin lukemaan tarina omalla äidinkielellään niin, että ymmärsi mitä tarinassa tapahtui, vaikka animen ja kuvien pohjalta jotain ymmärsikin. 

_______________________________

Chōmon no Tabi


Yllättävän rankka aloitus mangalle. En olisi ilman käännöstä jotenkin ollenkaan tajunnut miten vaikeaa mahtoi olla mennä vierailemaan kaatuneiden perheiden luona. 

Suhteellisen hyvästä tarinasta huolimatta tämä ei ole mitenkään kovin mieleenpainuva, eikä siis ulotu omien suosikkieni listalle. Jotenkin en ole ollenkaan tottunut siihen, että koirat tekevät välillä ihmismäisiä eleitä ja Smithinkin uhoaminen kahdella takajalalla tuntui tosi teennäiseltä eikä ollenkaan huvittavalta. Kurotoraa oli tuotu enemmän esille, sekä myös tämän temperamenttisuutta, mutta sitten taas itse GNG-sarjasta se puuttui..

Yksi asia tässä tarinassa kuitenkin herätti minussa suurta huvittuneisuutta - Gin on niin pieni! 8D 

Nyt, kun Weed on menossa on tottunut siihen, että Ginistä on tullut aikuinen, mutta oli ihanaa katsella pikku-Giniä. Se kuitenkin näyttää tässä sentään nuorelta uroolta eikä sellaiselta pallopäiseltä pennulta, mikä Weed tuntuu olevan aina.

_______________________________

Lonely Ron


Aluksi en juurikaan välittänyt tästä sarjasta, mutta vähitellen tämä on kyllä salakavalasti vienyt sydämeni. Ron on niin lutuinen, niin paljon kuin iso, hölmö tanskandoggi nyt vain voi olla. Mielestäni on ihanaa, että Takahashi laittoi päähenkilöksi tälläisen hieman hitaanoloisen lempeän jättiläisen, mukavaa vaihtelua noille osaaville akitoille.

Buru on myöskin minusta aivan ihana olento, pidin jopa siitä, että hahmo on luonteeltaan tuollainen tylyn oloinen. Kenties hieman pinnallista, mutta pakko sanoa, että myös Burun ulkonäkö oli mielestäni myös todella upea. Oli mukavaa katsella uutta kai-koiraa ja se sopi Ronin pariksi ihan täydellisesti. 

 _______________________________

Vielä lopussa oli joitakin henkilöesittelyjä, mutta harmikseni on pakko sanoa, että joidenkin teksti oli niin törkeän pientä printtiä, ettei oikein nähnyt lukea, vaikka oli nenä kiinni kirjassa. Mukava lisä joka tapauksessa.
 _______________________________

Todellakin toinen osahan ilmestyy sitten 5.3.2013, sitä sitten odottelemaan ^.^


16 kommenttia:

  1. jee! aijon ostaa noi kaikki vaikka niitä oliskin vaan kaks tai enemmän koska olen suuri fani Hopeanuolelle ja Weedille,minä tykkään melkein kaikista paitsi ihmis versiosta. Odotan innolla Orionia!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Shin Gaideneita on vain kaksi :)
      Hopeanuolta on tosiaan 18
      Weediä 60 (menossa 14)
      ja Orion on vielä kesken japanissakin. Saas nähdä suomentavatko sitten senkin.

      Poista
  2. Muuten rakastan tätä kalenteria käyn täällä joka päivä viisi kertaa,kun olen lukenut weediä tai hopsua. Jos haluat tietää niin minulla on ravintola vaikka en saa olla siellä töissä koska olen vasta 11.v ei minua haittaa en jaksaisikaan olla siellä. :D toivottavasti vastaat näihin ja muuten mistä niistä jutuista pidät hopeanuoli tai weed jutuista?? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä juttu, että kalenteri on kiinnostanut x)

      Jutuista? :D Olen itse lähinnä kiinnostunut Hopeanuolesta tällä hetkellä, kun en ole Weediä vielä kokonaan käynyt läpi.

      Poista
    2. Okei!Kiva tietää muuten jääkö nää tänne nettiin?Koska haluaisin jutella sun kanssa täällä :D se on kivaa minun mielestä. Ja minä olen kiinostunut volemmista hopeanuolta luen ja weediä luen myös. Jos lukeminen loppuu alan lukea uudestaan niitä läpi! Mitä teet niille kirjoille jotka olet lukenut? Mun kaveri myy ne pois kun on lukenut ne. Mä en ainakaa heitä niitä pois se on mun juttu ja kaikki ihmettelee. Opekin sanoo et ala lukee jotai muuta kun niitä XD

      Poista
    3. Blogipostauksia nämä ovat siinä missä muutkin, että en minä näitä nyt ihan heti ala poistelemaan (: Ja ainahan meikäläisen saa tämän blogin kautta kiinni.

      Joulukalenteri sen sijaan poistuu joskus joulun jälkeen, siirrän kaikki siellä olevat asiat Ginga Spiraliin omiin paikkoihinsa.

      Kaikki Hopeanuoli-aiheiset mangat säilytän hyllyssä. Ovat osa kokoelmaani ja käyn niitä välillä läpi sitten jos tarvitsen kuvia tai tietoa jostakin.

      Minulla on myös muutama muu mangasarja (Saiyuki, Kamikaze Kaitou Jeanne), joka on hyllyssäni kokonaisuudessaan. En minä niitä myymään ala, kun tykkään niistä niin kovin ja voihan niitä sitten lukea joskus monen vuoden jälkeen uudestaan.

      Joitakin kirjoja ostan vain katsoakseni millaisia ne ovat ja saatan myydä pois, mutta jos vaivaudun jonkun sarjan kokonaan keräämään niin myös säilytän sen.

      Poista
  3. aaa.. nyt mä tajuun miks oot hullu noihin juttuihin ja muuten voitko piirtää joskus enemmänkin koska pidän piirtämisestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piirroksiani tulee vielä joulukalenteriin kyllä, mutta noin muuten niitä voi vaikka katsella täältä:
      http://anttu-chan.deviantart.com/

      Poista
  4. kiitti paljon tosta kun oon menossa heti kattoo!! SUN PIIRUSTUKSET ON SÖPÖI!!!!

    VastaaPoista
  5. Noi sivustot on kivoi

    VastaaPoista
  6. Apua, toi sun piirtotyylis on niin ihana! xD Mutta kiitos tästä joulukalenterista ihan kamalasti!

    Itte mun mielestä toi kansi oli jotenki paljon harmampi, ei ruskeempi o.o En tiedä mistä se johtuu :D Mutta nyt kun joulu on jo kerran mennyt niin hyvää uuttavuotta sinnekkin päin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ^.^ Ja olepa hyvä. Sitä oli kiva tehdä.

      Voihan se ero olla melkolailla katsojan silmissä, mutta itselleni tuli enemmän mieleen seepia, mikä on vähän niinkuin sellaisen kulahtaneen sanomalehden värinen harmaanruskea :'D

      Hyvät uudet vuodet sinnekin!

      Poista
  7. Mä oon saanu sen sankaritarinoita osa 1. se menee rikki helposti ne sivut vaa raksuu toivottavasti ne ei mee rikki. ja on se munkin mielestä vähän harmaanruskeen tyyllinen. mä sain toissa päivänä kaikki weedin jaksot levyllä,koska ne ei ehtiny tulla jouluksi. Hyvää uutta vuotta sinne päin täältäkin :) :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos siitä lähtee sivuja irti niin käsittääkseni voit ottaa yhteyttä kauppaan, jos kuitti on tallella niin olisit voinut saada parempikuntoisen tilalle. Ehkä liimapinta on ollut huono.

      Hyvät uudet vuodet sinne myös! :)

      Poista
  8. mä tarviin kolmelle koiralle nimet keksitkö mitää ??????????????????

    VastaaPoista
  9. sori pistin kahtee paikkaa

    VastaaPoista

Kommenttien tarkistus päällä spämmiviestien vuoksi.