sunnuntai 14. elokuuta 2016

Fanitaide (Haastattelu)

Minun toivottiin tekevän blogiini vähän erilaisia haastatteluja ja yksi ehdotuksista oli fanitaiteeseen liittyvä haastattelu, joten tässäpä tämä nyt viimein olisi. Kiitos kaikille haastatteluun vastanneille ja toivottavasti pidätte postauksesta! Minusta oli erityisen mukavaa kuulla ihmisten mietteitä fanitaiteen osalta ja nähdä ensimmäisiä piirroksianne.

____________________
 - Hukkahurja, 23 

1. Milloin aloitit fanitaiteen piirtämisen? Laita mukaan kuva vanhimmasta Ginga-aiheisesta piiroksestasi, jonka löydät.
- Katsoin Hopeanuolta vanhoilta kaseteilta todella pienenä, eivätkä veriset tappelut ja koirien rujo kielenkäyttö koskaan haitannut (muuta kuin vanhempia). Ensimmäinen muistamani kuva minkä olen piirtänyt Hopeanuolesta on 5-6 vuotisajoiltani. Äiti piti siitä paljon ja kehysti sen (kauheaa):


Kohtaus on siitä, kun Hopeanuoli ja Igan ninjakoirat lähtivät hakemaan yrttejä Kogien alueella sijaitsevasta lammesta. Suosikkikohtani edelleen! :) Kylläpä suututti, kun en saanut aurinkoa PYÖREÄKSI tai nuolta osoittamaan normaalisti XD Ja kaikki luulevat tuota kaunista lampea aina kiveksi... Vaikka siinä on lumpeitakin!

2. Mikä innosti sinua fanitaiteen piirtämiseen?
- Eritoten sarjan musiikki, animaatio ja hahmojen voimakas tahdonvoima! Tarina on kutkuttava ja parasta on, että siinä kerrottiin uusien hahmojen taustatarinoita- vaikkakin muutama mielenkiintoinen hahmo jäi kokonaan paitsi. Katson usein japaninkielisen leikkaamattoman sarjan läpi kokonaan samalla piirrellen. Inspaa!

3. Keiden artistien Ginga-fanitaiteesta pidät? 4. Millaisista tekniikoista pidät eniten? Teetkö työsi mieluummin käsin vai digitaalisesti? 
- Digitaalisesti. Käsinpiirtämisestä on tullut kamalan tönkköä ja hankalaa kaiken tämän piirtopöytäilyn jälkeen.  

5. Mitä hahmoja piirrät mieluiten? Mitkä ovat olleet haastavia? 
- Gin itse on varmaan eniten piirretyin minulta, vaikken hahmona siitä pidä. Esimerkiksi Kaibutsu ja muut hahmot, joilla on hankala design ovat haastavimpia. Anatomian kanssa saa tapella hahmon kuin hahmon kanssa.

6. Oletko suunnitellut omia hahmoja Ginga-maailmaan? Voit halutessasi esitellä muutaman hahmon kuvien kera. 

 
- Smirkin loin Kogakoirien inspiroimana, etenkin Kurojakin 


 Domon ulkonäkö viittaa todella paljon erääseen GDWn sivuhahmoon Hougenin laumassa. 



Viktor, koska kaikilla pitää olla yksi saksanpaimenkoirahahmo.


 Ginbizu, myöskin kogien inspiroimana. Halusin luoda vahvaluonteisen koganarttukoiran!


 Ferro, herkkä kogakoira ja narttu taaskin. Kogat ovat lempityyppini selvästi!


7. Millaisesta tyylistä pidät fanitaiteen osalta? Miellyttääkö silmääsi enemmän alkuperäistä Takahashin tai animen tyyliä kunnioittava fanitaide vai artistin omaperäinen piirtotyyli?
- Molemmat, mutta eniten Disneys suuntainen. Ihania ovat myös alkuperäinen Takahashin mangatyyli väreissä (vesivärit) tai todella läheltä liippaava GNG:n animetyyli!

8. Mikä on piirtämästäsi fanitaiteesta oma suosikkisi?


- Animetyylin ja omani sekoitus Hopeanuolesta. Kohtaus Akakabuton kaadon jälkeen.

9. Mikä taas on piirtämästäsi fanitaiteesta uusin?


- Väripalettihaasteen kohteeksi joutui Riki. Kohtaus animen alussa, kun Akakabuto tiputtaa haavoittuneen Rikin rotkoon taistelun seurauksena.

10. Mistä taidettasi voi käydä katselemassa lisää?
http://hukkahurja.deviantart.com

Lisäksi suosittelen tykkäämään Facebook-sivustani Hukka Art, sieltä löytyy paljon materiaalia mitä en muualle laitakaan!


____________
- Tessu, 21
 
1. Milloin aloitit fanitaiteen piirtämisen? Laita mukaan kuva vanhimmasta Ginga-aiheisesta piiroksestasi, jonka löydät.

En hirveän kauan aikaa sitten. Harmikseni 2012 taitaa olla aikaisin vuosi, jolloin aloin piirtää Gingaa.. 


2. Mikä innosti sinua fanitaiteen piirtämiseen? 

Joko kohtaukset jotka liikuttavat minua eniten, suosikki hahmoni tai hahmojen välinen suhde.

3. Keiden artistien Ginga-fanitaiteesta pidät? 

anttu-chan.deviantart.com/, aevei.deviantart.com/, azzai.deviantart.com/ ja hukkanaama.deviantart.com/ (vaikkei niin paljon Gingaa piirräkään) ovat ehdottomasti suosikkejani!

4. Millaisista tekniikoista pidät eniten? Teetkö työsi mieluummin käsin vai digitaalisesti? 

Teen työni mieluummin digitaalisesti, koska silloin on paljon helpompaa lisätä kuviin tehosteita. Nautin tosin myös paperille piirtämisestä aina silloin tällöin.

5. Mitä hahmoja piirrät mieluiten? Mitkä ovat olleet haastavia?

Giniä ja Weediä. Haastavimmat olivat Mer ja GB kun en ole tottunut piirtämään luppakorvia. Pitäisi varmaan piirtää jotain vähän haastavampaakin, kuten Moss.

6. Oletko suunnitellut omia hahmoja Ginga-maailmaan? 

 En, muutakun turhautuneisuudesta color over Mary Sue hahmoihin oman parodiahahmoni. Riittä, kun sanon, että kyseessä oli Gin mutta narttuna ja pinkkinä.

7. Millaisesta tyylistä pidät fanitaiteen osalta? Miellyttääkö silmääsi enemmän alkuperäistä Takahashin tai animen tyyliä kunnioittava fanitaide vai artistin omaperäinen piirtotyyli?

 Pidän kovasti siitä, kun ihmiset piirtävät fanitaidetta omalla tyylillään! Hahmoja on hauska nähdä erilaisilla tyyleillä ja ideoilla. 

8. Mikä on piirtämästäsi fanitaiteesta oma suosikkisi? 

 Hmm, vaikka vikoja löytyykin, niin luultavasti piirustukseni Lloydista.





9. Mikä taas on piirtämästäsi fanitaiteesta uusin?

 Kani versio Ginistä :'D 




10. Mistä taidettasi voi käydä katselemassa lisää?  

tessu-chan.deviantart.com/

____________
- Seltor, 19

1. Milloin aloitit fanitaiteen piirtämisen? Laita mukaan kuva vanhimmasta Ginga-aiheisesta piiroksestasi, jonka löydät.
- Hmm... Aloitin fanartin piirtämisen heti kun tutustuin Gingaan eli 2007, mutta vanhin kuva minkä löydän on vuona 2009 todella nopeasti piiretty Hopeanuoli.



2. Mikä innosti sinua fanitaiteen piirtämiseen?
- Se että Ginga hahmot olivat koiria. Tykkäsin jo ihan pienenä piirtää kissoja ja koiria, mutta kun tutustuin Gingaan, rakastuihin siihen heti ja sen takia piirsin monta vuotta vain ja ainoastaan koiria. Kaikki Ginga hahmot olivat vain niin "cool", että niitä oli pakko saada piirtää. :'D

3. Keiden artistien Ginga-fanitaiteesta pidät?
- Apuva, niitä on ihan liikaa! Mutta tässä muutama joiden Ginga-artista pidän todella paljon:
- flannmoriath.deviantart.com/
- azzai.deviantart.com/
- saagai.deviantart.com/
- tussensessan.deviantart.com/
- anttu-chan.deviantart.com/

4. Millaisista tekniikoista pidät eniten? Teetkö työsi mieluummin käsin vai digitaalisesti?
- Vaihtelee. Tällähetkellä tykkään ehkä enemmän piirtää digitaalisesti, mutta välillä tulee myös kausia kun traditionaalisesti piirtäminen innostaa enemmän.

5. Mitä hahmoja piirrät mieluiten? Mitkä ovat olleet haastavia?

- Weed! Siitä minulla on kaikista eniten piiroksia. Varmaankin siksi että kyseinen hahmo on kaikkien aikojen lempparini Gingasta.
Hmm.. ei oikeastaan kukaan ole kovin haastava piirtää, mutta jos nyt pitäisi joku miettiä, niin varmaan joko Rocket tai Moss saattaisi tuottaa hankaluuksia, koska en heidän rotuisia koria ole ennen piirtänyt.

6. Oletko suunnitellut omia hahmoja Ginga-maailmaan? Voit halutessasi esitellä muutaman hahmon kuvien kera.
- Nyt kun mietin niin en ole! Aika kumma juttu sinänsä, koska omia hahmoja minulla kuitenkin on suhteellisen monta, mutta kukaan heistä ei kuulu Ginga-maailmaan.

7. Millaisesta tyylistä pidät fanitaiteen osalta? Miellyttääkö silmääsi enemmän alkuperäistä Takahashin tai animen tyyliä kunnioittava fanitaide vai artistin omaperäinen piirtotyyli?
- Tykkään siitä että fanitaitaide muistuttaa jonkinverran joko Takahashin tai animen tyyliä, mutta kuitenkin niin, että artistin omakin tyyli näkyy siinä.

8. Mikä on piirtämästäsi fanitaiteesta oma suosikkisi? 




9. Mikä taas on piirtämästäsi fanitaiteesta uusin? 


10. Mistä taidettasi voi käydä katselemassa lisää? (Liitä linkki.)
- DeviantART: wolfox3.deviantart.com/

Olen tehnyt myös blogiini kahden postauksen mittaisen kertomuksen kaikista Ginga kuvista joita olen piirtänyt. Jos ketään kiinostaa niin postauksia pääsee lukemaan alla olevista linkeistä.
Ensimmäinen osa
Toinen osa


___________________
- HulluRotta, 16

1. Milloin aloitit fanitaiteen piirtämisen? Laita mukaan kuva vanhimmasta Ginga-aiheisesta piiroksestasi, jonka löydät.
- Näin Hopeanuolen suomidubit ensimmäisen kerran vuonna 2008, joten olisikohan ollut noihin samoihin aikoihin aikoihin. Vanhin kuva, minkä löysin on vuodelta 2012 ja kuvassa on Jerome (GDW). 



2. Mikä innosti sinua fanitaiteen piirtämiseen?
- Olen ihan pienestä asti kasvanut koirien keskellä ja pitänyt niiden piirtämisestä - Ginga vain kasvatti innostustani. Myös muiden taiteet ovat innostaeneet.

3. Keiden artistien Ginga-fanitaiteesta pidät?
- Riikin piirtää Ginga-fanitaidetta hyvin satunnaisesti, mutta hänen tyylinsä miellyttää silmää! Riikinin DeviantART - riikin.deviantart.com

- Ihan ekaluokkalaisesta asti olen ihastellut myös Isiksen taidetta, varsinkin Ginga aiheisia. www.valoonkalo.net

4. Millaisista tekniikoista pidät eniten? Teetkö työsi mieluummin käsin vai digitaalisesti?
- Teen nykyään enemmän digitaalista arttia. Tykkään kokeilla kaikkea uutta ja erilaista. Käsin tehdyissä kuvissa suosin kuitenkin eniten puuväri- ja lyijykynätöitä.

5. Mitä hahmoja piirrät mieluiten? Mitkä ovat olleet haastavia?
- Omia suosikkejaan piirtää tietenkin mieluiten. Itse pidän eniten Kai-veljeksistä sekä Koga-koirista. Molossityyppiset hahmot ovat tuottaneet aina ongelmia. Esimerkiksi Moss ja Ben.

6. Oletko suunnitellut omia hahmoja Ginga-maailmaan? Voit halutessasi esitellä muutaman hahmon kuvien kera.
- Olenpa hyvinkin! Ensimmäinen Ginga-hahmoni oli akita, Kioto nimeltään. En kuitenkaan enää käytä kyseistä hahmoa eikä Kiotosta pahemmin kuviakaan ole. Ja sitten on vielä Ruuki-koga, jota käytin joskus kavereitten kanssa Ginga-ropessa jota pelasimme Skypessä aikoinaan. Tässä uusin kuva herrasta: 



7. Millaisesta tyylistä pidät fanitaiteen osalta? Miellyttääkö silmääsi enemmän alkuperäistä Takahashin tai animen tyyliä kunnioittava fanitaide vai artistin omaperäinen piirtotyyli?
- Arvostan ehdottomasti enemmän fanitaidetta, jossa artisti on käyttänyt omaa tyyliään. Toki on kiva myös nähdä kuvia, joissa on mukailtu Takahashin tyyliä.

8. Mikä on piirtämästäsi fanitaiteesta oma suosikkisi?

- Kuva on noin puolisen vuotta vanha ja olen piirtänyt sen mukailemalla Takahashin tyyliä;


9. Mikä taas on piirtämästäsi fanitaiteesta uusin?

- Viimeksi taisin piirtää Rikin:


10. Mistä taidettasi voi käydä katselemassa lisää?
- Piirtelen aika satunnaisesti Ginga aiheisia kuvia, mutta taidettani voi käydä katsomassa DeviantaART- tililtäni: hullurotta.deviantart.com

__________________
- Taikaraita, 20

1. Milloin aloitit fanitaiteen piirtämisen? Laita mukaan kuva vanhimmasta Ginga-aiheisesta piiroksestasi, jonka löydät.

Aloin piirtämään fanitaidetta Ginga-saagasta varsin pian sen jälkeen, kun olin tutustunut sarjaan kunnolla ensimmäisen kerran - vuosi taisi olla silloin 2011. Kyseessä oli kumminkin siihen aikaan vain muutaman kuvan töhertämisestä kouluvihkojen sivujen nurkkiin, ei niinkään varsinainen piirtäminen. Kunnolla aloin fanitaidetta piirtämään vasta vuonna 2013, kun koiraeläimien piirtäminen alkoi onnistua paremmin. Jeromen ja Heulerin yhteiskuva taitaa olla yksi vanhempia näistä taiteista.


2. Mikä innosti sinua fanitaiteen piirtämiseen?

Suurimpana inspiraationa toimi varmasti manga. Nautin suuresti Hopeanuoli- ja Weed -mangan lukemisesta ja tahdoin tietysti kokeilla piirtää yhtä hyvin. Myös muiden artistien omat fanitaiteet inspiroivat silloin ja tietysti edelleenkin.

3. Keiden artistien Ginga-fanitaiteesta pidät?

Suomalaisista artisteista pidän erityisesti Antun, Hukkahurjan, CelestialKirin, Detrahin, tinttiyon, SaQen, kippurablen ja Yamashita-akaDoragonin töistä. Myös Recelin käsityöt saavat osakseen loputtoman ihailuni. Ulkomaalaisten artistien töistä erityisesti Farehond, azzai ja Pharat00n ovat mieleeni.

4. Millaisista tekniikoista pidät eniten? Teetkö työsi mieluummin käsin vai digitaalisesti?

Teen kaikki työni enemmän tai vähemmän aina käsin. Pidän erityisesti värikynien ja tussien käytöstä. Piirustuksien ja maalauksien ohella pidän myös avaimenperien tekemisestä ja tavallisten koiralelujen kustomoinnista Ginga-hahmoiksi.

5. Mitä hahmoja piirrät mieluiten? Mitkä ovat olleet haastavia?

Piirrän eniten lempihahmojani (kuten Jeromea ja Tesshiniä) mutta myös sellaisia hahmoja, joiden kanssa saan käyttää värejä - kuten Weed ja Akatora. Etenkin tiikeriraidallisia hahmoja on hauska piirtää. Piirrän myös susisaagan hahmoja paljon, koska niistä tuntuu olevan taidetta harmillisen vähän.

Haastavimpia ovat olleet varsinkin Bemu sekä Murder S metallijalkoineen.

6. Oletko suunnitellut omia hahmoja Ginga-maailmaan? 

Minulla on oma alter ego Ginga-fandomiin, niin sanottu "gingasona." Kyseessä on black and tan -värinen shibauros Yuji jonka luonne vastaa melko paljon omaani - joskin hän on paljon parempi tappelija kuin minä, heh.

7. Millaisesta tyylistä pidät fanitaiteen osalta? Miellyttääkö silmääsi enemmän alkuperäistä Takahashin tai animen tyyliä kunnioittava fanitaide vai artistin omaperäinen piirtotyyli?

Artistin omaperäinen piirtotyyli, ehdottomasti. Minusta jokainen saa piirtää millä tyylillä vain haluaa, mutta liikaa Takahashin tyyliä muistuttavia kuvia on silti melko vaivaannuttavaa katsella. Minusta on mukavaa myös se, että taitelijat ottavat pieniä vapauksia omiin töihinsä.

8. Mikä on piirtämästäsi fanitaiteesta oma suosikkisi? 

Vaikka työ onkin jo pari vuotta vanha ja melko karkea, se kuuluu edelleenkin suurimpiin suosikkeihini kaikessa nostalgisuudessaan. Olin aikoinani hyvin ylpeä siitä. 


9. Mikä taas on piirtämästäsi fanitaiteesta uusin?

Tämä pikaisesti kuulakärkikynällä raapusteltu Smith. Pidän pitkäturkkisten hahmojen piirtämisestä kovin. 


10. Mistä taidettasi voi käydä katselemassa lisää? 

Tällä hetkellä latailen taiteitani lähinnä vain deviantART -tililleni taikaraita.deviantart.com. 

____________
- Miigo, 18

1. Milloin aloitit fanitaiteen piirtämisen? Laita mukaan kuva vanhimmasta Ginga-aiheisesta piiroksestasi, jonka löydät: 

Piirsin ensimmäisen fani piirroksen varmaan siinä 6-7 vuoden iässä kun katsoin Hopeanuolen ekan kerran. Tässäpä on vanhin minkä löysin/ minkä olemassaolosta tiedän, piirsin tän vuonna 2005 ravintolassa ja olin 7v:



(Kuka tahansa voi oppia piirtämään) 


2. Mikä innosti sinua fanitaiteen piirtämiseen?
 

Halusin osoittaa fanitusta lapsena ja kaveritkin piirsi niin minäkin lampaana tahdoin tehdä samoin. Minusta oli myös hauskaa piirtää hahmoja eri tilanteissa mitä sarjassa ei tapahtunut. 

3. Keiden artistien Ginga-fanitaiteesta pidät? 

On vähemmälle jäänyt Ginga-fanitaiteen seurailu, mutta ainakin nämä henkilöt:
Swiftywolf swiftywolf.deviantart.com/
Anttu-chan : anttu-chan.deviantart.com/
Evilsonikku: evilsonikku.deviantart.com/
Isismasshiro: isismasshiro.deviantart.com/


4. Millaisista tekniikoista pidät eniten? Teetkö työsi mieluummin käsin vai digitaalisesti?  

Henkilökohtaisesti, teen mieluiten digitaalisesti :D Toki suttailen käsinkin välillä jotain, mutta harvemmin saan valmiiksi asti sellaisia töitä..:D

5. Mitä hahmoja piirrät mieluiten? Mitkä ovat olleet haastavia?  

Mieluiten piirrän Giniä ja tiikeriveljeksiä rotujen vuoksi. Haastavia ovat minulle Ben, Rocket, Benizakura sekä Smith. 

6. Oletko suunnitellut omia hahmoja Ginga-maailmaan? Voit halutessasi esitellä muutaman hahmon kuvien kera.  

En ole suunnitellut omia hahmoja Gingaan, mielessä on käynyt muttei se ole ihan mun juttu.

7. Millaisesta tyylistä pidät fanitaiteen osalta? Miellyttääkö silmääsi enemmän alkuperäistä Takahashin tai animen tyyliä kunnioittava fanitaide vai artistin omaperäinen piirtotyyli?

 Saanko sanoa siltä väliltä? Pidän oikeastaan kummastakin, en voi vastata tähän kovin tarkasti. 

8. Mikä on piirtämästäsi fanitaiteesta oma suosikkisi?  


Varmaankin tämä, vaikkakin en erityisesti pidä miltä vahtikoira näyttää ^^’’

9. Mikä taas on piirtämästäsi fanitaiteesta uusin? 


(Kylläpä tästä tuli screenshot re-draw kuvien spämmi mulla köh)

10. Mistä taidettasi voi käydä katselemassa lisää? 

mmiigo.deviantart.com/

6 kommenttia:

  1. Ompas vähän noloa nähdä omia töitään ja kommenttejaan täällä.. >//w//>

    VastaaPoista
  2. Olipas kiva nähdä henkilöiden ensimmäisiä Ginga-fanartteja ja sitten lopuksi viimeisimpiä, niitä vertailemalla näkee hyvin kehittymisen määrän. Nättejä artteja, pitäisi itsekin ryhtyä piirtämään enemmän ja etenkin Gingaa. ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä! Voi kunpa lisää ihmisiä lähtisi mukaan niin saisi haastattelulle vielä toisenkin osan, näitä ensimmäisiä piirroksia oli niin mukavaa katsella ja kehityksen määrä oli huikeaa! :)

      Poista
  3. Ihana oikeasti nähdä tällaisia kehityskuvia. Toivottavasti tulee tällaisia lisääkin.

    Tuli itse asiassa samantien mieleen: haaste"kisa" piirtäjille eli pitäisi piirtää sama hahmo normaalisti, vasemmalla kädellä, jalalla, silmät kiinni, viidessä minuutissa jne. En ole itse piirtäjiä, mutta tällaisia on aina hauska seurata.
    (Jos ei muuta, haastun Anttu sinut tähän~)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinpä! Pitää nyhtää lisää jengiä mukaan haastatteluun. Toisaalta voisin myös kääntää ehkä messiin nuo englanninkieliset versiot myös (haastattelin sekä suomalaisia, että muualta olevia).

      Ahahaha, loistava haaste! Pitää varmaan toteuttaa tuo itse ainakin. Noihin kisoihin lähtee niin huonosti aina ihmisiä mukaan ellei kyseessä ole joku mihin voi kirjoittaa vastauksen. Tosin viimeisimmästäkin piirustuskilpailusta on jo vierähtänyt melkein kolme vuotta.

      Poista

Kommenttien tarkistus päällä spämmiviestien vuoksi.