torstai 31. joulukuuta 2015

Lisäystä kokoelmaan

Ah, miten... kekseliäs otsikko, mutta menkäämme suoraan asiaan. Viimeisen puolen vuoden aikana en ole päivitellyt pahemmin mihinkään uusia hankintojani, joten ajattelin tehdä tälläisen tiivistetyn tilannekatsauksen, kun sattuu olemaan vapaata aikaakin. Mikäs olisikaan parempi tapa lopettaa kulunut vuosi ja siirtyä uuteen. 

Olen oikeastaan vähän yllättynyt, miten aktiivinen olen ollut keräilijänä, vaikka muuhun ei ole ollut oikein aikaa ja jaksamista. Olen lähinnä hypistellyt ja hehkuttanut näitä tuotteita sitten vain yksinäni. Koska en itse tee arvosteluita muista kuin yksittäisistä suomijulkaisuista enkä näin ollen oikeastaan tuo mitenkään esiin hankkivani myös muita tuotteita kuin välillä näitä über harvinaisia ja kalliita oheistuotteita ajattelin vaihteeksi ottaa tähän mukaan ihan "tavallisetkin" viime aikojen hankinnat.


Meikällä on jokin kummallinen tapa ostella tälläisiä pieniä oheistuotteita ja myydä niitä sitten pois - ja katua myöhemmin. Näin kävi mm. paperimagneettien ja lasinalusten kanssa, joita molempia omistin muistaakseni isot täydet tai ainakin lähes täydet setit, sitten menetin mielenkiintoni ja nielen nyt harmini, koska ne eivät ole enää yhtä yleisiä ja helposti saatavia kuin silloin... No, pinssit ovatkin aikalailla yksi tälläinen tuote. Omistin näistä aikaisemmin vain yhden pinssin, jonka myin pois, joten sikäli menetys ei ollut suuri. Nyt sain kuitenkin kivasti vähän tappiota takaisin, koska sain ostettua setin GNG-pinssejä ja pari Yamato-pinssiä siinä samassa. Tämän setin ostin Huuto.netistä.


GNG-teekuppi! Olin itseasiassa tosi hämmentynyt, kun tajusin etten ollut esitellyt tätä näköjään blogissa vielä ollenkaan. Kyseessä on siis posliininen, kahvaton versio japanilaisesta 80-luvun teekupista, joita on nykyisin hyvin vaikea löytää mistään ja silloin niillä on yleensä hintaakin mukavasti. Tämä on ollut yksi pitkäaikaisemmista ja kaukaisimmista haaveistani kokoelmaani ja tykkään kovasti tästä 80-luvun kuvituksesta ja väreistä. Muki lähti mukaani Facebookin Ginga-kirpputorilta.


Sinisten GNG-figuurien armeijani on salakavalasti lisääntynyt figuuri figuurilta. Olin itseasiassa juuri menossa kotiin tatuoitiajan jälkeen, kun huomasin, että olin saanut keräilijätutultani vinkin eBayssa olevasta, hävyttömän edullisesta sinisestä Cross-figuurista, jonka hinta oli 22€ (normaalisti siniset figuurit ovat helposti sen 50€). Riensin siis kotiin ostamaan sen itselleni ja oltuani innoissani figun hyvästä hinnasta se tietysti kostautui, kun kyseinen figu jäikin tulliin ja sain pulittaa siitä hieman lisää. Mutta kaikesta huolimatta selvisin aika hyvällä hinnalla ja sain figuurin mukana kivan kapselinkin, vaikkei se ollutkaan Bandain alkuperäinen kapseli. 

Tällä hetkellä sinisistä figuureistani uupuu käsittääkseni enää Riki. En kuitenkaan pidä mitään kiirettä  sen kanssa tai ole edes varma hankinko sitä koskaan. 


Tässä ovat kaksi 2. sarjan Gin-figuuria, sekä 1. sarjan ruskea Gin alkuperäisellä pussilla ja laatikolla, jotka ostin hieman kuin ohimennen keräilytutultani. Alunperin yritin saada settiin myös mukaan valkoisen Ginin, mutta toinen henkilö oli ehtinyt ostaa sen, joten tyydyin näihin kahteen ja siihen toivoon, että löydän joskus vielä valkoisenkin, jotta saan täyden setin Gin-figuja. 

1. sarjan Gin-figuuria en meinannut ensin hankkia, mutta koska sain setin tosi edullisesti en voinut mitenkääm kieltäytyä. Hassua kyllä, tämä kyseinen figuuri oli itseasiassa sama, jota kuolasin japanilaisessa huutokaupassa aikaisemmin, mutta tyydyin sitten jäljelle jääneeseen Oliver-figuuriin. Ostin tämän figuurin sitten myöhemmin keräilijältä, joka oli ostanut sen huutokaupasta. Tämän myötä myin myös oman Oliver-figuurini pois, koska sain nyt viimein sen, mitä alunperin tavoittelinkin ja jätin myös itselleni Oliverin alkuperäisen boksin.


Viimeisimpiä mangaostoksiani eli uusimmat WEED-mangat (Ajatelkaa, että Weedistä on jäljellä enää kymmenen osaa, jestas), yksi Weedin uusintajulkaisuista, jossa oli extrana tarroja sekä kaksi ensimmäistä The Last Warsia.

The Last Warsista olen ollut todella innoissani viimeaikoina, mikä on tosi piristävää, koska Orionista en välittänyt oikeastaan ollenkaan eikä se herättänyt kiinnostustani. Nyt odottelen innolla jo kolmatta osaa ja lueskelen mielelläni aina uusimmat luvut muista Ginga-blogeista.

Viimeisenä tälläinen ylläriostos, jonka bongasin ohimennen japanilaisesta huutokaupasta eli pieni paketti GNG-mallikuvia, tarkemmin sanottuna pelkästään ihmisistä ja muista olevia jämiä, jotka eivät ilmeisesti kelvanneet muille. Koirathan ovat oheistuotteissa aina suositumpia Gingan kohdalla, ihmisiä käsittelevät oheistuotteet jäävät yleensä viimeisiksi tai eivät myy oikeastaan ollenkaan, kuten olen pistänyt merkille esimerkiksi animaatiokalvojen ja magneettien kohdalla.

Olin kuitenkin hyvin mielissäni tästä hankinnasta, sillä pidän GNG:n ihmishahmoista kovasti, sekä studiomateriaaleista yleensä. Puhumattakaan vaikeasti saatavista ja harvinaisista GNG-mallikuvista. 

Mallikuvissa on aina se ikävä seikka, että niiden aitous on lähestulkoon aina kysymysmerkki. Minulle on jo parikin kertaa siunaantunut arvottomia kopioita, mikä ei ole kovinkaan mukavaa. Näiden mallikuvien tapauksessa olen kuitenkin erittäin luottavainen niiden aitouteen paristakin eri syystä (kyseisiä asioita on listattu myös Kaksoissolan sivuilla): 

• Kyseessä on ihmishahmoja, jotka eivät ole suosittuja. 
Yleensä kopioiden seassa on myös suosittuja hahmoja.
• Myyjällä oli muitakin studiomateriaaleja myynnissä eri anime-sarjoista.
• Myyjä oli perehtynyt mallikuvien alkuperään ja osasi myyntiilmoituksessa kertoa niistä kattavasti.
• Paperi on oikeanlaista, eron huomaa selkeästi meidän käyttämäämme kopiopaperiin verrattuna.

Kun mallikuvat saapuivat minulle huomasin niistä myös seuraavat asiat, jotka olivat minulle tuttuja mm. Methpringin GNG-mallikuvapakettia tutkailemalla.

• Mallikuvissa on selkeitä käytönjälkiä tuotantoprosessista:
Taittuneita kulmia ja reunoja, ryppyjä , kellastumia, niitin jäljet, sekä mahdollisia tahroja ym.



Niitin jäljet paperin vasemmassa reunassa.


Ylhäällä aito mallikuva, alhaalla kopio. 

Huomaa väriero, meidän käyttämissämme kopiopapereissa 
sävy on selkeästi enemmän puhtaanvalkoinen tai hieman sinertävä. 


Lisäksi huomasin itse huomattavasti eroja painojäljessä, joka voi kuitenkin johtua monista syistä. Kyseessä voi olla yksinkertaisesti laadultaan huonompi kopio, riippuu siitä millä tälläisiä kopioidaan. Muste voi olla kuivempaa tai lopussa. Kyseessä voi olla kopiosta otettu kopio. Mallikuvassa voi olla luonnollista kulumista auringonvalosta tms.

Tässä setissä kuitenkin ero oli huikea omistamiini kopioihin, jälki oli paljon tarkempaa ja parempaa. 

Tälläisten asioiden lisäksi voin omasta kokemuksesta kertoa myös, että kopioiden kanssa kannattaa tarkkailla esimerkiksi puuttuvia elementtejä. Yhdessä kopiossani oli esimerkiksi kanjista lähtenyt yksi kirjain reunasta ja kuvaa oli korjailtu jälkikäteen niin, että sen huomasi selvästi. 

Lopuksi vielä muutamia lisäkuvia:






keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Tarina: Joululahjat

Toinen osa tarinoista, jotka on luotu yhdessä blogin lukijoiden kanssa. Heidän heittelemänsä adjektiivit on laitettu tarinaan annetussa järjestyksessä. Tämä tarina on puolestaan vähän lähempänä Joulu-teemaa.  
Toivottavasti pidätte~
_____________________________________ 



Joululahjat

Tulisella Weedillä oli huolia, sillä valoisa joulu kolkutti jo ovella eikä hänellä ollut lahjan lahjaa kylmille pennuilleen. Ylipäällikön äkkipikainen velvollisuus oli vienyt kaiken hänen huomionsa eikä hän ollut huomannut laisinkaan ajan kulumista. Weed oli tunnettu monista mutkikkaista taidoistaan, mutta jopa tälläinen tehtävä oli hänelle haasteellinen. Niinpä hän olikin päättänyt kysyä apua mahtavilta apureiltaan, jotka olivat aina valmiina auttamaan häntä. Weed pyysi puheilleen ystävänsä: aberrantin Rocketin, terävän Sasuken, kaksimielisen Jeromen ja seikkailunhaluisen Hiron.  Jokaisen oli määrä keksiä iso lahja yhdelle hänen pennuistaan.

Ensimmäisenä matkaan lähti Rocket, joka suunnisti keltaiseen kaupunkiin.
" Ihmisillä on idiootteja lahjoja vaikka kuinka paljon, kyllä niistä liikenee yksi karvaiselle Siriuksellekin!" Hän tuumi tutkaillessaan mitä mustempien liikkeiden ikkunoita. Lopulta hän iski katseensa mädäntyneeseen pehmonalleen, joka oli pian hänen matkassaan, kiitos hänen mielenkiintoisten jalkojensa. Perään törkeyksiä huutelevalla, haisevalla myyjällä ei ollut mahdollisuuttakaan häntä vastaan.

Sasuke puolestaan suuntasi lentävään metsään, sillä hän tiesi, että paras lahja tyhmälle Rigelille oli hölmö jänis. Sasuke ei kuitenkaan ollut kummoinen metsästäjä, joten jäniksen sijaan hän sai metsästettyä ainoastaan limaisen oravan.

Jerome oli varsin varma taidoistaan ja hän aikoi antaa  oikeudenmukaiselle Orionille kaikista märkiintyneimmän lahjan ikinä.  Hän aikoi antaa Orionille kuolaavia yksityistunteja taidoista, joita oli oppinut omassa lupsakassa koulutuksessaan. Niistä olisi varmasti apua kasvavalle päällikön pojalle.

Myös Hiro oli varsin selvillä siitä, mitä hassu Bellatrix kaipasi jouluksi. Miksei olisi? Tiesihän hän mitä kaikki leikkaavat naaraat kaipasivat eniten elämässään ja se oli outo, kiero uros rinnalleen. Niinpä Hiro aikoi antaa Bellalle lahjaksi odottamattoman Andyn.

Tyytyväisinä lahjoihinsa lullapulla nelikko palasi nopean ylipäällikkönsä luokse ja pelastivat joulun.

Seuraavana vuonna Weed kuitenkin aikoi hankkia lahjat itse.

tiistai 22. joulukuuta 2015

Askarteluvinkkejä: HAMA-helmet

HAMA-helmet lienevät yksi tunnetuimmista askartelussa käytetyistä materiaaleista. Näistä erivärisistä helmistä saa vaikka mitä aikaan, kun ne asettelee alustalle ja silittää, jolloin helmet sulautuvat toisiinsa kiinni. HAMA-helmet ovat sellaisia, jotka muistan jo omasta lapsuudestani, kuten varmasti moni muukin. Siitä huolimatta en ole koskaan omistanut saatika käyttänyt näitä tuotteita, vaikka nyt huomasinkin, että nehän ovat varsin edullisia ja varsinkin esim. BR-leluilla on usein kampanjoita, joissa saa tarjoushintaan monta pussia helmiä.

Oma inspiraationi lähti käyntiin siitä, kun törmäsin netissä upeisiin pikselitaidetta mukaileviin teoksiin. Monissa toinen toistaan upeammissa teoksissa oli otettu huomioon myös valot ja varjot tuomaan teokseen kolmiulotteisuutta. Tämä olisi vaatinut kuitenkin usean sävyisiä helmiä enkä itse tee näitä mitenkään aktiivisesti, joten en kokenut tarpeelliseksi lähteä ostamaan samasta väristä eri sävyjä vaan tein omat versioni pelkistetympinä. Netistä löytyy rutkasti malleja tälläisille pikselitöille, joten mukailin melko vapaalla kädellä Ginga-hahmoja erilaisista koira- ja pokemon-aiheisista malleista. Omaan käyttööni tulivat myös Nintendo-aiheisia malleja mm. pelikonsolista ja ohjaimesta, sekä poképallosta.

HAMA-helmiin ei kauheasti ohjeistusta tarvita. Helmet asetetaan niille tarkoitetulle alustalle ja sitten ne silitetään silitysraudalla. Itse peitin helmet aina leivinpaperilla ja silitin työni molemmilta puolilta. Omia malleja voi suunnitella myös kätevästi ruutupaperia apuna käyttäen.


maanantai 21. joulukuuta 2015

Tiikeriraidaton (osa 3, viimeinen osa)


TIIKERIRAIDATON
[Osa 3, viimeinen osa]

Akari nousi varovaisesti ylös, tuuhea valkea häntä heiluen innokkaasti puolelta toiselle. Sen omaksi onneksi valtava tanskandoggi ei ollut täysissä ruumiin voimissaan, muussa tapauksessa akita ei olisi varmaankaan selvinnyt välikohtauksesta vain muutamalla pintahaavalla. Valkeaturkkinen ei ehkä ollut koira pienimmästä päästä, mutta sen taistelutaidot olivat lähestulkoon olemattomat armottomilla kaduilla karaistunutta koiraa vastaan. Akari oli elänyt suojattua elämää hyvin monella tapaa.

Valkean akitan hämmästykseksi Chairo ei vaikuttanut yhtä innostuneelta jälleenkohtaamisesta. Varmistettuaan katukoirien olevan riittävän matkan päähän se loi pistävän katseen veljeensä, katseen josta heijastui samaan aikaan ärtymys, mutta myös pieni vivahde huolta. Jos Chairo ei olisi ehtinyt väliin, Akarille olisi voinut käydä huonosti. Kaupunki oli ehkä rauhallinen paikka suurimmaksi osaksi, mutta kylmä talvi ja ruoan vähyys ajoi niin kaduilla elävät kuin villitkin koirat, toisinaan jopa agressiivisiksi muita kohtaan. Piti taistella pysyäkseen hengissä, se oli jotain mitä Akari ei koskaan tulisi ymmärtämään.

”Sinun ei olisi pitänyt tulla. Mene kotiin.” Oli Chairon tyly tervehdys veljelleen. Ruskeaturkkinen kiersi hänet ja kääntyi lähteäkseen. Tämä ei mennyt ollenkaan niin kuin Akari oli veljensä jälleennäkemisen kuvitellut. Chairo ei ollut mielissään hänen näkemisestään. Veli halusi hänen lähtevän pois. Akari oli hämillään, tunteet myllersivät valkean akitan päässä tämän seuratessa veljeään katseellaan.

”Mutta minä halusin nähdä sinut. Olet ollut poissa niin kauan. Mikset sinä tule tervehtimään meitä? Etkö sinä välitä meistä enää?" Akarilla oli niin monia, monia kysymyksiä, joihin se olisi halunnut vastauksen heti. Ei, vaan tarvinnut vastauksen. Hän tiesi, että veljellä oli vastaukset hänen kysymyksiinsä, mutta kertomisen sijaan Chairo käänsi hänelle vain selkänsä ja lähti kävelemään poispäin. Akari ei sallinut sitä, Gin oli jo jättänyt heidät. Hän ei antaisi toisenkin veljensä vain kävellä pois. Valkeaturkkinen juoksi toisen eteen, pakottaen tämän pysähtymään.

”Älä käännä minulle selkääsi!” Akari paljasti hampaansa - se oli virhe. Chairo teki samoin ja päästi kurkustaan matalan murahduksen. Akarin ei ehkä ollut tarkoituksen aloittaa riitaa, mutta sen hän teki.

”Pois tieltä, Akari.” Chairon ääni oli yhtä aikaa sekä käskevä, että pyytävä. Hän toivoi asenteensa tekevän selväksi veljelleen, että hän oli tosissaan, mutta Akari oli tehnyt päätöksensä ja seisoi sen takana. Haastaen vaikka oman veljensä, jos saisi näin vain Chairon kuuntelemaan häntä ja vastaamaan hänelle. Mutta Chairo tiesi, etteivät hänen vastauksensa olleet sitä, mitä Akari halusi kuulla. Chairo yritti kertaalleen kiertää Akarin ohitse, mutta valkeaturkkinen nappasi hampaillaan kiinni veljensä kaulasta. Hänen ohitseen ei niin vain marssittu! Akari ei ehkä ollut tosissaan puremassa veljeään, mutta koska Chairon pyynnöt olivat menneet kuuroille korville, oli hänen pakko toimia. Kokeneelta metsästyskoiralta ei ollut vaikeaa kellistää heikompaa ja pienempää akitaa alleen, mutta se ei saanut valkeaturkkista irroittamaan otettaan. Ei vaikka Chairo miten riepotteli häntä ja joutui lopuksi puremaan ja raapimaan saadakseen veljensä irroittamaan kaulastaan. Kertaalleen pieksetty valkeaturkkinen jäi maahan makaamaan, sekä kivun ja uupumuksen, mutta myös lannistumisen takia. Kyyneleet valuivat pitkin Akarin poskia silkasta katkeruudesta. Se oli näky, joka pakotti Chairon viimein pysähtymään. Hän ei halunnut olla se, joka itketti veljeään. Ruskea akita nuoli lempeästi veljensä poskea tämän maatessa lamaantuneena aloillaan.

”Äiti on sairas, Chairo.” Akari kuiskasi painaessaan päänsä veljensä kaulan turkkiin, jota oli juuri äsken purrut. ”Mitä minä teen, jos äiti lähtee pois? Minä jään ihan yksin. En halua olla yksin.”

”Sinun pitää olla vahva, Akari.” Chairo kuiskasi painaessaan poskensa vasten veljensä päätä.

Chairo ei kieltänyt, etteikö hänen olisi käynyt sääliksi veljeään. Akari oli niin kovin riippuvainen muista. Mutta vain lopullinen ero saisi valkeaturkkisen ryhdistäytymään itsenäiseksi, pärjäämään omillaan. Niin Chairo ainakin toivoi. Tieto äidin lähestyvästä poismenosta sai palan takertumaan Chaironkin kurkkuun, mutta hänellä oli nyt oma, itsenäinen elämä toisaalla. Kaikkien aika oli joskus.

Auringon ensimmäiset säteet alkoivat vasta valaista horisonttia jossakin kaukaisuudessa Chairon saattaessa veljensä takaisin kotiin. Heidän tietään valaisi vain katulamppujen sumea valo. Missään ei kuulunut ääntä, oli kuin lumi olisi niellyt kaikki äänet ja jättänyt jälkeensä vain luonnottoman hiljaisuuden. Akari käpertyi takaisin takkatulen lämpimään läheisyyteen ja katseli ikkunan ohitse leijailevia lumihiutaleita, kunnes vaipui syvään uneen.

Chairo puolestaan katseli hetken ikkunan toiselta puolelta sisällä nukkuvaa veljeään ja äitiään ennenkuin käänsi selkänsä lapsuutenkotinsa lämmölle ja rakkaalle perheelleen.

Läheisen metsän reunamilla sitä odotti mustavalkea, luppakorvainen koira, joka tervehti häntä pienellä virnistyksellä.  "Joko sitä ollaan valmiita?"
Chairo nyökkäsi ja nosti toista suupieltään vinoon hymyyn vastaukseksi seuratessaan mustavalkeaa koiraa metsään. Hän ei malttanut tavata uutta johtajaansa, mutta Smithin mukaan tuo oli toisaalla hoitamassa tehtäviään juuri sillä hetkellä ja kestäisi jonkin aikaa ennenkuin johtaja ehtisi palata takaisin laumansa luokse Ōuun. Sitä odotellessa lauma ei pistänyt varmastikaan pahakseen saada joukkoonsa hyvän metsästäjän.

Chairo oli tehnyt päätöksensä jättää isännällisen elämänsä taakseen, Ginin ansiosta se ymmärsi millainen merkitys yksilöllä oli, kun ne kerättiin yhteen ajamaan kaikkien etua ja rakentamaan uutta tulevaisuutta. Smith näki vierellään kulkevassa koirassa nuoren Rikin, Chairosta huokui sama määrätietoisuus.

Se oli viimeinen kerta, kun Akari ja Chairo tapasivat toisensa.

perjantai 18. joulukuuta 2015

Värititkö värityskuvan? [ Arvonta! ]

Päivitetty 19.12.2015: Lisätty loput värityskuvat



Värititkö joulukalenterissa olleita värityskuvia tai oletko aikeissa värittää niitä? 

Nyt saat työsi halutessasi näytille blogiin lähettämällä kuvan linkin tämän tekstin kommentteihin tai Hopeatiikerin Facebook-sivulle yksityisviestinä tai kuvakommenttina, halutessanne voitte myös laittaa ne sähköpostiin: gingaspiral@gmail.com . Värityskuvia on tulossa vielä myöhemmin lisää joulukalenterissa.

Värityskuvat voi värittää käsin tai koneella.

Halutessasi voit käyttää värityskuvia myös mallina 
ja piirtää niiden pohjalta aivan oman kuvan!

Näin siis minä saan nähdä millaisia taideteoksia saitte niistä aikaan, te saatte kuvanne näytille ja näin joulun kunniaksi otetaan vielä arvonta messiin osallistujien kesken! 

Voittajalle on luvassa yllätyspaketti tekemiäni fanmade-tuotteita.

Tällä hetkellä käytettävissä olevat värityskuvat:

Väritettyjen kuvien lähettämisen deadline on 31.01.2016

torstai 17. joulukuuta 2015

Fanfic: Tiikeriraidaton (osa 2)



TIIKERIRAIDATON
[Osa 2]

Akari säpsähti hereille unesta sydän tiuhaan tahtiin hakaten. Sama uni oli toistunut jo pitkään, mutta tämä kerta oli erilainen. Hän oli tuskin edes vielä kunnolla hereillä syöksyessään ulos pakkaseen. Hän ei voinut odottaa aamuun, hänen oli pakko löytää Chairo. Nyt heti!

Lumi narskui tassujen alla, kun valkeaturkkinen alkoi viimein hidastaa tahtiaan. Pakkanen sai näkemään asiat paljon kirkkaammin - tai oikeastaan tajuamaan, ettei Akarilla ollut hajuakaan siitä missä päin Chairo oli. Hän oli nähnyt veljensä viimeksi nelisen vuotta sitten. Vai oliko siitä jo kauemmin? Hänen käsityksensä mukaan veli asui yhä kaupungissa.  Hän oli kuullut ainoastaan huhuja siitä, että Chairo oli nyt taitava metsästyskoira, joka tunnettiin hyvin metsästyspiireissä.

Akari ei ollut aikaisemmin ollut näin kaukana kotoa yksinään, mutta se ei saanut häntä kääntymään takaisin. Ilmassa ei ollut veljen tuttua hajua, vaikka valkea akita oli ehtinyt jo kaupunkiin. Ainoa ääni heräilevässä kaupungissa oli vähän väliä kuuluvat metalliset kolahdukset, jotka herättivät Akarin uteliaisuuden tämän kurkotellessa katsomaan läheiselle kujalle. Kaksi koiraa, toinen pienempi ja toinen isompi penkoivat jäteastiaa ruoan toivossa. Akari ei nähnyt niillä pantoja, mutta eivät kai metsässä asuvat villikoirat tulisi tänne asti hakemaan ruokaa? Nehän elivät luonnossa ja metsästivät omat ruokansa... kai?

"Anteeksi?" Valkeaturkkinen herätti kaksikon huomion varovaisella kysymyksellään, mutta ennenkuin akita ehti jatkaa, isompi koirista lähestyi häntä korvat luimussa ja hampaat paljastettuina. Akari puolestaan otti askeleen taaksepäin, osittain hämmennyksestä ja osittain siksi, että halusi näyttää ettei hän ollut uhkaamassa mitään tai ketään.
"Häivy." Heikossa katulampun valossa Akari hahmotti isomman koiran tummaksi, laihassa kunnossa olevaksi tanskandoggiksi.
"H-heeei, ei tässä mitään ongelmaa. Olisin vain-" Akari jatkoi hermostuneesti naurahtaen ja vaikeni samaisella sekunnilla, kun kuuli tanskandoggin murahtavan vaimeasti.
"Jos olet siinä vielä sekunnin päästä, teen sinusta rukkaset itselleni, mokoma lammas. Painu tiehesi siitä." Valkeaturkkisen kasvoilla kävi entistä hämmentyneempi ilme, kun se hitaasti jatkoi matkaansa kujan ohitse. Noiden parin sekunnin aikana sen sisällä kuohahti kuitenkin pieni harmitus. Ihmeelliset öykkärit, hänhän halusi vain kysyä apua!
"Toivottavasti tukehtuvat siihen, mitä ikinä roskiksesta löytävätkään."
... hän ei juuri puhunut ääneen, eihän? Pieni vilkaisu taakse osoitti luulot kuitenkin vääräksi.
"Mitä sanoit?! Nyt susta tulee turkis!"
Voi per-
Akari ei ollut ikinä ottanut jalkojaan alle niin nopeasti, mutta valitettavasti onni ei ollut hänen puolellaan tänään ja hyvin pian akita tunsi jalkojensa liukuvan lumen petollisesti peittämällä, jäisellä tiellä ja heti maahan mätkähtäessään isomman koiran hampaat iskivät kiinni sen niskaan ja riepottelivat valkoturkkista, joka puolestaan kiljui vähintäänkin kuin tapettava sika. Ainakin siihen asti, kun tappeluun liittyi kolmas osapuoli, joka Akarin yllätykseksi ei ollutkaan ison koiran pikkukaveri vaan joku ulkopuolinen, joka puski päällään tanskandoggin kauas ja murinallaan sai tämän perääntymään muutaman askeleen verran.

"Älä - koske - häneen!" Vieras murisi varoittavaan sävyyn, katse naulittuna isompaan koiraan. Vieraan koiran uhma sai tanskandoggin empimään hetkeksi. Se ei jäänyt hätiin tulleelta koiralta huomaamatta. "Otellakko haluat, iso kaveri? Muistatko miten viimeksi kävi?"
Tanskandoggi päästi suustaan turhautuneen murahduksen ja näytti punnitsevan vaihtoehtojaan hetken ennenkuin perääntyi kokonaan ja lähti kävelemään pois pienempi koira kannoillaan. Akari puolestaan ei ollut missään vaiheessa lakannut tuijottamasta ruskea-valkeaa akitaa, joka oli asettunut hänen eteensä suojelemaan häntä.
"Chairo!"

tiistai 15. joulukuuta 2015

Askartelunurkka: Pehmojen kustomointi

Lue myös seuraavat tekstit:

Mitä olen netistä erilaisten fanien kokoelmakuvia ajan mittaan katsellut olen pistänyt merkille, että pehmojen kustomointi on hyvinkin yleistä. Viralliset Ginga-pehmot maksavat halvimmillaankin nykyään useita satoja euroja Tonsangyon konkurssin takia, joten kauhean moni ei tälläisistä halua tai voi lähteä maksamaan mansikoita. Pehmoja voi toki ommella itsekin alusta loppuun, mutta jos olet samanlainen poropeukalo käsitöissä kuin allekirjoittanut, on pehmojen kustomointi myös hyvä ja edullinen vaihtoehto.

Yksinkertaisuudessaan pehmolelun kustomointi tarkoittaa valmiin pehmolelun muokkaamista haluamakseen hahmoksi. Huskyt ja saksanpaimenkoirat ovat oman käsitykseni mukaan yleisimpiä ja helpoimpia muokata Ginga-hahmoiksi, kuten Giniksi ja Johniksi tai Weediksi ja Jeromeksi. Niinpä tähän kokeiluun otinkin eBaysta löytämäni suloisen, chibimäisen husky-pehmon ja lähdin kokeilemaan hiukan isompaa muutosta pehmoon. Samalla tein huomioita siitä, mikä toimii ja mikä ei toimi kauhean hyvin karvallisen kankaan muokkaukseen. Muutamia hyviä vinkkejä sain fursuit-harrastajien taholta.



Ennen otsapallojen tekemistä aloin itse korjailemaan hahmon turkkia. Silmien päällä on ylimääräistä valkoista, jonka halusin pois. Ensimmäinen ideani oli lähteä peittämään sitä kangastussilla, mutta tämä ei toiminut. Sen lisäksi, että kangastussia ei löytynyt oikean väristä, se ei myöskään ollut veden pitävää vaan lähti ihan kevyellä huuhtelulla heti pois. Hetken asiaa pohdiskeltuani etsiskelin ideoita netistä ja päädyin lueskelemaan miten fursuitien tekijät värjäävät kangasta. Kynäruiskua tai vastaavaa en näin pientä projektia varten lähtenyt ostamaan, varsinkin koska ne olivat melkoisen hintavia. Seuraavaksi törmäsin menetelmään, jossa akryyliväriä laimennetaan hieman vedellä ja käytin tätä menetelmää itsekin. 

Vasemmalla peitettyä aluetta.

Näin jälkikäteen tuli itselleni myös sellainen ajatus, että tähän olisi varmaankin sopinut vieläkin paremmin esim. shokkihiusvärien käyttö, koska ne kestävät vedellä pesun ja olisivat varmaan jättäneet kankaan pehmeämmäksi. Akryyliväreistä kangas jäi melkoisen koppuraiseksi paikoiteillen, mutta kuumalla pesulla sain isoimmat alueet vähän siistimmäksi ja pehmeämmäksi.

 


Silmien päällä olevan alueen peittämisen lisäksi halusin kovasti näistä Gin-pehmoista tiikeriraitaisia, joten käytin samaa maalamistekniikkaa raitojen osalta. Omissa husky-pehmoissani ei tosiaan ollut otsapalloja, joten tein sellaiset hieman pörröisestä valkoisesta kankaasta, josta muotoilin pallot ja sitten liimasin ne kangasliimalla paikalleen. Tätä tehdessäni pistin merkille, että liimaa kannattaa käyttää mieluummin liian vähän kuin liian paljon ja lisätä tarvittaessa. Käytin toiseen pehmooni liikaa liimaa, jonka takia otsapallojen karvakangas muuttui litteäksi, kovaksi ja kellertäväksi kun taas toisissa pysyi tuo mukava kankaan pörröisyys.

Lopuksi arvet ja kaulapanta. Kaulapannan lisäsin itse hyvin yksinkertaisesti ruskeasta, ylijääneestä huovasta. Leikkasin sopivan kokoiseksi ja liimasin yhdestä kohdasta sen yhteen pehmolelun kaulan ympärille. Arvet taas tein kahdella eri tavalla, toiset ompelin ja toiset piirsin kangastussilla. Tykkään itse hirveästi brodeerauksista pehmoleluissa, mutta ompelu oli melko aikaa vievää enkä saanut arvista siistin ja luonnollisen näköisiä. Kangastussi taas tarttui hyvin ja oli nopea tapa tehdä arvet, mutta lopputulos näytti melko kömpelöltä, johtuen todennäköisesti liian paksusta tussista.




tiistai 8. joulukuuta 2015

Fanfic: Tiikeriraidaton (osa 1)

Uskaltauduin viimein kirjoittamaan toisen Ginga-aiheisen lyhyen fanitarinani, joka kertoo tällä kertaa Ginin vähemmälle huomiolle jääneistä veljistä. Ginin veljille on luotu vaikka minkälaista historiaa alusta alkaen ja keksitty vaikka minkälaisia nimiä, joista tunnetuimmat lienevät Hiya-n ja Giyan, jotka olivat todellisuudessa vain pentujen päästämiä vingahduksia, kun Gohei löi niitä kepillä.

Ennen kaikkea yhdistän aina tälläiset asiat aina lapsuuden luovuuteen ja mielikuvituksen käyttöön, joka on ainakin omalla kohdallani tuntunut jääneen jonnekin vuosien mittaan, joten halusin myös palata takaisin niihin nostalgisiin aikoihin, jolloin Ginga-sarjojen sivuhahmoihinkin saatiin ihan uudenlaista näkökulmaa.

Pahoittelen jo etukäteen mahdollista ontuvuutta kirjoittamisessa, sillä olen ollut melko kauan pois pelistä kirjoittamisen kanssa. Motivaatio ja aika eivät myöskään valitettavasti ole puolellani tällä hetkellä, josta johtuen julkaisenkin tarinan osissa.

Pidemmittä puheitta, toivottavasti pidätte~

________________________________


TIIKERIRAIDATON
[Osa 1]



On kulunut kolme vuotta siitä, kun kauhua ympärilleen viljellyt hirviökarhu Akakabuto tuhottiin. Tarina rohkeista villikoirista, jotka vaaransivat henkensä jalon tavoitteen vuoksi jää elämään historiaan ikuisiksi ajoiksi ja kulkee sukupolvelta toiselle niin ihmisten kuin koirienkin tarinoissa. Pelko on väistynyt pois mielistämme ja voimme elää jälleen rauhassa ihan tavallista elämää. Hiihtokeskus ei ole pitkään aikaan ollut näin vilkas.

Vaikka kaikki näyttääkin olevan jälleen ennallaan ja kaikki ovat onnellisia… Daisuke ei ole. Hän ei ehkä sano sitä ääneen, mutta ehkä pieni osa hänestä toivoi Ginin palaavan takaisin, kun se kaikki olisi ohi. Hän ymmärtää kyllä, että Ginillä on nyt suuri vastuu villikoirien uutena johtajana, mutta mikään ei estä poikaa ikävöimästä parasta ystäväänsä. Pahinta on, että Gin ei ole mikään kadonnut kotikoira. Daisuke tietää, että hän on siellä. Miksei hän vain tule kotiin?

Mutta minä tiedän miksei hän tule. Kotiin palaaminen olisi liian vaikeaa, eikä vain sen takia ettei hän enää koskaan voisi tulla jäädäkseen. Hän tietää, että lähtiessään hänen pitäisi hyvästellä Daisuke ja meidät. Taas.

Akarin nenä painui vasten kylmää ikkunaa ja valkean akitan ilme mahtoi näyttää hölmöltä, sillä pari ikkunan ohitse kulkevista ihmisistä osoitti sitä nauraen. Akari oli säyseä olento, joka näytti paksussa turkissaan hieman pieneltä jääkarhulta. Karhukoiraksi siitä ei ollut, eikä se ollut liiemmin hyvä vahtikoirakaan, mutta seurakoirana se oli täydellinen. Akari oli pentueen ainoa, joka oli jäänyt emonsa huomiin ja se nautti olostaan tutussa ja turvallisessa ympäristössä, huomion keskipisteenä. Siitä ympäristöstä puuttui kuitenkin joku tärkeä eikä Akari voinut väittää ettei olisi tuntenut itseään yksinäiseksi. Ginin lähdön jälkeen hän oli kuollakseen pelännyt jäävänsä yksin ja oli lähes sairaalloisen takertunut veljeensä Chairoon.

Akarin maailma romahti sinä päivänä, kun Chairo haettiin pois.
 ________________________________

”Nämäkö ovat ne pennut, joita Takedan ukko ei huolinut?”

Vaikka Takedan vanha mies olikin tunnettu loistavista karhukoiristaan, ei kahden muun pennun valitsematta jättäminen tarkoittanut, että ne olivat täysin kelvottomia. Pelkkä tieto siitä, että pennut olivat Rikin oli omiaan herättämään kiinnostusta paikallisten metsästäjien osalta. Tarkkaavainen katse kävi läpi kahta emonsa vierelle käpertynyttä pentua ja lopulta käsi kurottautui niitä kohti. Valkeaturkkinen muisti yhä kovan kivun, jonka ukon kepillä lyöminen aiheutti ja se pakeni häntä koipien välissä emonsa taakse. Ruskea-valkoinen taas tuijotti tarkkaavaisena, mutta myös varautuneena kättä, joka lopulta nosti sen pois emonsa viereltä lähemmäs keski-ikäisen, lempeän metsästäjän syliin. Kun Akari uskaltautui seuraavan kerran katsomaan emonsa takaa, vei mies hänen veljensä mukanaan ulos ovesta.
”Sinusta tulee taitava metsästyskoira.”

”Minne setä vie veljen, äiti?” Akarin ääni oli täynnä hämmennystä, kun se pälyili vuoroin suljettua ovea ja emoaan - saamatta mitään vastausta. Ilme Fujin kasvoilla oli hillityn surullinen. Emon raskain tehtävä oli luopua pennuistaan. Hän ei voinut olla niiden kohtalon tiellä.
”Tuleeko veli takaisin?” Akari tönäisi emoaan pienesti etutassuillaan. Hän epäili ettei äiti kuullut, mitä hän kysyi. Samalla hänen äänessään oli jo pientä hermostuneisuutta tulevasta vastauksesta, jonka hän jo kai tahtomattaankin tiesi.
”Chairolla on nyt oma koti ja ihminen, Akari.” Fuji yritti kuulostaa lempeältä ja rohkaisevalta, mutta ei voinut välttää pientä värinää äänessään. Tämä muistutti häntä Ginistä, joka hänen oli täytynyt hyvästellä ensimmäisenä.

”Mutta veljen koti on täällä.”

tiistai 1. joulukuuta 2015

Tarina: Ginin ärhäkäs päätös



Ensimmäinen luukku tarjoaa teille hieman erilaisen version herkästä 
kohtauksesta, jossa Gin ja John ovat lähteneet villikoirien luota. 


Tämä tarina on siitä erikoinen, että siihen pääsivät vaikuttamaan myös blogin lukijat heittelemällä Hopeatiikerin Facebook-sivun puolella mitä ihmeellisempiä adjektiiveja. Adjektiivit on otettu siinä järjestyksessä kuin ne on laitettu. Mikäli ehdottamiasi adjektiivejä ei löydy, älkää huoliko. Toinen tarina tulee myöhemmin.

Toivottavasti nautitte~



Ginin ärhäkäs päätös

Luotaantyöntävässä aamussa kaksi häiriintynyttä koiraa juoksee kohti kylää. Ne ovat juuri tavanneet nenäkkään villikoiralauman ja Gin on palaamassa hyvästelemään kuumaa perhettään.

”Sillä ei ole mitään merkitystä kuinka monta niljakasta koiraa he saavat kokoon, karhuja vastaan täytyy käyttää kivääriä. Älä palaa villikoirien luo!” John yrittää puhua järkeä hullunkuriselle pennulle. Ginin voimakas tahto on kuitenkin janoinen eivätkä Johnin sanat saa häntä kääntämään laiskaa päätään.

”En ole aivan samaa mieltä John.” Gin vastaa ovelasti.
”Uskotko siihen tappavaan koiraan, jonka sanoit olevan sinun isäsi?” John kysyy hivenen ivaa äänessään ja Gin vastaa haasteeseen painavasti.
”Tiedän, että se on minun sykkivä isäni.”
”Usko mitä haluat, mutta vain heikot hakeutuvat lauman turviin.” John murahtaa tasapainottomasti. Hän on kokenut ja villi - hän tietää mistä puhuu! Tuo rasittava pentu vain tuhlaa aikaansa. ”Se johtaja on siitä erinomainen esimerkki.”
Johnin sanat kolahtavat Giniin, mutta eivät toivotusti. Johnilla on ehkä omat sähköistävät mielipiteensä, mutta niin on hänelläkin.

”Nyt saa riittää John!” Gin pysähtyy tuijottaen Johnia hopsumaisesti samaan aikaan, kun saksanpaimenkoira hidastaa vauhtiaan ja jää katsomaan Giniä kömpelösti.
”Häh?”

Pienen hetken tulee täysin hiljaista. Johnin vakava katse kohtaa Ginin katseen ja hetken he vain tuijottavat tarkkaavaisesti toisiaan. Viimein John kuitenkin kääntää katseensa pois huojuvasti.

”Silmät ovat kyllä… en tiedä. Silmissä…”
”Mitä minun mysteerisistä silmistäni?”
”Niissä on jotakin nättiä, mikä tekee vaikutuksen minuunkin, vaikka olet vasta kiihkeä pentu.”

”…John?” Gin kysyy lorisevasti.
”Pidä huolta itsestäsi.” John vastaa höpisevästi.
”Samoin. Ja huolehdithan valtavasta Daisukesta myös?” Gin pyytää paljastavasti. Johnin kasvoilla käy suuri ilme, jota Gin ei osaa tulkita. John kääntyy mennäkseen, mutta luo vielä Giniin viimeisen tärähtäneen katseen, johon Gin vastaa ratkeavasti. Hetkessä ystävällinen John on poissa ja Ginin matka vie kohti hänen kotiaan vielä viimeisen kerran.