sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Luo itsesi gingamaailmaan!

Eli idea, jonka tyrkkäsin ensin Satanicalle, kun hän mietti ideoita blogiinsa ja nyt käytän tämän itse. 
Ideaa saa käyttää vapaasti muutkin, jos haluaa!

_______________________________________________

Olisin tietysti voinut luoda jonkun ihan uuden hahmon, mutta mielestäni tämän hetkinen koira-altterini sopii tähän vallan mainiosti.

Minun piirros, elkää koskeko

Perustiedot

Nimi: Ara
Ikä: 2 vuotta
Sukupuoli: Naaras
Rotu: Kai-ken (mix)
Lauma: Ohu
Perhe: Isä voisi olla todennäköisesti Chutora, tällöin sisaruksia olisivat tämän pojat. Mietin aluksi, että hahmo voisi ulkonäöltään olla lähempänä Kojuroa, mutta kaiveljekset ovat minulle lähempänä sydäntä, joten..

© Natsu

Muuta

- Hahmo kuuluisi todennäköisesti GDW-maailmaan ja olisi Chutoran ainoa tytär, naaraana oleminen ei kuitenkaan menoa haittaisi sillä urosten kanssa kasvaminen olisi koulinut hahmosta räväkkäluonteisen poikatytön.
- Pienikokoinen muttei silti siro, kompensoi kokoaan olemalla äänekäs eikä aina tiedä milloin suu pitäisi pitää kiinni.
- Ei mestaritaistelija, mutta pysyttelee hengissä.
- Erityisen tempperamenttinen kaveri, jos sille päälle sattuu. Pääosin kuitenkin rauhallinen ja huumorintajuinen, hahmosta tulee suojelevainen heikompien ja pienempien seurassa.

Hahmo olisi siis sivuhenkilö, jolla ei olisi kovin suurta roolia sarjassa. Siinä missä sen veljet kuolisivat Shigurea lukuunottamatta, tämä olento todennäköisesti vaeltelisi maailmalla Kagetoran mukana tai sitten se haluaisi puolustaa veljiensä kanssa Torahammasta, mutta se tyrkättäisiin virtaan ennen taistelua Akamen ja Kurotoran mukana.

 Kokeilu siitä, miltä hahmo voisi näyttää animessa
 

perjantai 22. maaliskuuta 2013

Loputkin kokoelman lisäykset

Tänään tuli viimeinen pieni paketti, joten pääsen päivittämään nyt sitten hiukkasen isomman kokoelmaani saapuneen erän. Tavoittelen kyllä yhtä tuotetta tällä hetkellä, ilmoitan varmaankin esim. Hopeatiikerin facebook-sivulla, jos ja kun (toivottavasti) on tiedossa saanko tämän tuotteen vai en. Olen kyllä taistelemassa siitä ihan viimeiseen asti >3

Muttah, asiaanpa sitten.


Eli tuli hankittua kaksi samaa suomipokkarin julistetta, jossa on eri puolilla eri kuvat, nämä löytyivät Ginga-kirpputorilta. Tarkoituksenani oli kehystää nämä, mutta tarvitsenkin näköjään isomman kehyksen, kun mitä ostin.. onneksi yksi animaatiokalvo oli vielä kehystämättä ja se mahtui siihen.

Julisteiden kanssa ostin myös tälläisiä:


Kolme minulta puuttunutta keräilykorttia.


Tätä en varsinaisesti suunnitellut hankkivani, mutta se nyt tuli kuitenkin hankittua..

Eli todella upea korostusväritetty mallikuva P4:stä, kyseisestä hahmosta minulla ei ollut mallikuvaa vielä ollenkaan, joten tämä sattui paremmin kuin sopivasti, itse arvostan kovasti näitä värillisiä. Jouduin kuitenkin uhrautumaan vähän tämän eteen, sillä tein vaihdon methpringin kanssa. Mallikuva kuului siis alunperin hänelle ja hän puolestaan sai vaihdossa minulta gng-keräilykorttien kotelon, joka oli ainoa kolmesta erilaisesta, joka häneltä puuttui.

Ainoana varjopuolena on, että mallikuvan aitoudesta ei ole täyttä varmuutta, mutta kehtaan epäillä sen olevan ihan aito, mallikuva on alkujaan FutagoShopista ja laadullisesti se näytti hyvältä omiin silmiini, olen nähnyt huonolaatuisempiakin kopioita.


Sitten nämä tänään saapuneet :>

GNG-paperimagneettien pahviset kannet, oikein nätit livenä. Eivät millään halunneet pysyä suorassa kuvauksen aikana. Saivat minut harmittelemaan, kun luovuin kaikista paperimagneeteistani jonkin aikaa sitten, mutta onpahan edes nuo sitten. Paperikannet tuli ostettua englanninkielisestä facebookin ginga-aiheisesta osta/myy/vaihda-ryhmästä FutagoShopin ylläpitäjältä Lisalta.

Sain kaupan päälle vielä hyvitykseksi GNG-figuurien 1. sarjan lappusen, koska postittamisessa kesti useampi viikko kiireiden ja Lisan tietokoneongelmien takia. Yksi tälläinen minulla olikin jo, mutta kyllä toinenkin kelpasi ^-^

Vielä vähän lähikuvia näistä:






maanantai 18. maaliskuuta 2013

Perin merkillistä

Etsiskelin tässä aikani kuluksi uutta otsikkokuvaa blogiini ja selailin uutukaista taidekirjaani, kun yksi kuva osui silmään.


Vasemmalla kuva Weedistä, oikealla Gin-lasinalunen.

Halusin vain randomisti jakaa tämän kanssanne.

torstai 14. maaliskuuta 2013

Osa tämän kuun ostoksista

 facebookissa, kiitos!
 __________________________________________________________________ 

On siis tullut osteltua vähän yhtä sun toista, kun pidin useamman kuun paussin rahatilanteen takia. Osa tavaroista on vielä tulematta, mutta osa saapui tänään postissa :3

Olin alunperin ajatellut kirjoittaa sitten, kun kaikki tuotteet ovat tulleet, mutta koska haluan esitellä niitä yksitellen siitä olisi tullut aika pitkä postaus. Ehkä parempi kertoa sitten näin osissa.

__________________________________________________________________


Weed-taidekirja
Olen ihaillut tätä taidekirjaa aina nähdessäni siitä joitakin kuvia. Rakastan todella paljon värimangakuvia ja sitä, että tässä kirjassa ne ovat suuremmassa koossa kuin jossain Weed-pokkarin takakannessa pienenä länttinä. Lisäksi taidekirjassa on paljon kuvia, joita ei oikein löyty mistään - kuten esimerkiksi yksi luonnos Weed-kannen kuvasta, jossa on vain hahmoteltuna puu ja hahmoja.
llä taidekirjalla on Suomen puolella hintaa n. 60-80€. Ostin omani eBaysta henkilöltä, joka asuu Japanissa ja ilmeisestikin pitää siellä jonkinlaista antikvariaattia tai kirjakauppaa. Tässä kirjassa oli kaikki kuten pitääkin, obi ja juliste ja lisäksi kirja oli todella hyvässä kunnossa käytetyksi. Hintaakin tuli postikuluineen vain vaivaiset 44. Joka sentin arvoinen ostos. Tosin niin iso kooltaan, että jouduin raivaamaan hyllyjä hieman saadakseni sen mahtumaan sinne..
 mukana tulleita mainoksia
 juliste






 kirjan takaosa oli pyhitetty itse Takahashille
 __________________________________________________________________

  Gin-figuuri

Kyllä, taas yksi :'D

Tämän ostamista en harkinnut niinkään kuten kaikkien muiden. En ylipäätäänkään tee hirveästi äkkinäisiä ostoksia, mutta GNG-figuurien kanssa sellainen tulee jossakin vaiheessa tehtyä väkisinkin. Koskaan ei voi tietää milloin niitä tulee myyntiin ja silloin, kun sellaisen näkee jossakin niin ei pysty tietämään koska sellainen tulee uudestaan myyntiin.

Mitä olen Urumia kyttäillyt tässä aikani kuluksi niin arviolta keskikokoisia Gin-figuureita näkyy myynnissä ehkä kerran vuodessa. Lähes aina ne myydään figuuripakettina jossain huutokaupassa, joten yksittäisinä niitä on hyvin hanklaa löytää. Vielä tähän kirsikkana kakun päälle - keskikokoinen Gin-figuuri on harvinaisimpia GNG:n 1. sarjan figuureita. Se on ainoa figuuri, josta on keskikokoinen versio ja väreinä löytyy juurikin kuvassa oleva tummanruskea tai pronssi.

Oli tällä hintaakin mukavasti.. 65€, näin pienelle figuurille. Joku varmaan ajattelee, että olen hullu, mutta toisaalta olen tehnyt paljon löytöjä, joten ehkä se sitten korvaa asian. Mm. yhdet halutuimmista GNG:n 1. sarjan figuureista, Rikin ja Johnin, sain kappalehintaan vain ~18 euroa, kun ostin ne figuuripakettina muiden kanssa. Rikiä olen nähnyt myytävän jopa ~80 euron hintaan.

 Taka- ja etupuoli

Mikäli joku ei ole vielä huomannut niin keräilen Gin-figuureita. Koossa minulla on jo kaikki pienet (pronssi, ruskea, valkoinen, hopea), iso (hopea), sekä hiukan joukkoon kuulumaton mintunvihreä pelinappulafiguuri. Nyt joukkoon liittyi siis myös tämä keskikokoinen tummanruskea ^^
 
  

sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

HOPEANUOLI VHS-julkaisu

Kuulun siihen joukkoon, joka on nähnyt Hopsu-videot kaseteilta. Virallisia kasetteja en koskaan omistanut lapsena, ne nauhoitettiin minulle ja nämä nauhoitetut videot olivat suurin aarteeni.

Läpinäkyvään videokoteloon leikkasin jostain Hopeanuoli.comista tulostamiani Hopeanuolen kuvia ja liimasin ne siihen. Olin varmaan ala-asteella silloin.

Sittemmin noita kasetteja on tullut vastaan kirppareilla, yleensä 50 sentistä ylöspäin, niitä ei ole hinnalla pilattu. Kenties yleisimpiä ovat nämä viimeisimmän julkaisun VHS-kasetit, joissa on oranssi selkäpuoli.


Itse onnistuin aivan äskettäin löytämään täyden VHS-julkaisun, mikä on melko harvinaista siitä huolimatta, että nämä kasetit eivät ole kovin arvokkaita. Siitä huolimatta niitä myydään enemmän yksittäin kuin kokonaisina julkaisuina.

Nämä VHS-kasetit löytyivät Huuto.netistä ja niiden myyjä tiesikin jo jonkin verran niiden harvinaisuudesta. Sain ne kuitenkin omasta mielestäni halvalla, 11 eurolla. Hintaan olisi tullut vielä erikseen postikulut, jos kasetit olisi postitettu minulle, mutta huomasinkin onnekseni, että myyjä asui samassa kaupungissa ja minun onnistui noutaa ne.


Ettei tämä postaus menisi ihan kokonaan tavaransaanti-hehkuttamiseksi haluan myös kertoa teille hieman tästä video-julkaisusta ja suomidubista muutenkin.

Kuvissa näkyvä VHS-julkaisu on viimeisin Hopeanuolesta Suomessa tehty julkaisu vuonna 1996, siis 17 vuotta sitten. Julkaisijana on toiminut Future Film, sama kuin Weedissäkin myöhemmin.

Hopeanuoli VHS:ien takakannen teksti on huvittanut jo kauan ja yhä enemmän nyt, kun tiedetään miten asiat oikeasti ovat. Takakannessa Hopeanuolen kerrotaan muunmuassa seikkailevan Alaskassa, ystävänään Dai-Suki ja vihollisenaan Akaka Booto (tai Akaka-Booto).

Hopeanuolta aikanaan dubbasi Golden Voice Oy, dubbaus ei ollut ehkä paras mahdollinen (päihittää silti Agapion). Dubbaajia oli ilmeisesti vain neljä.

Pertti Nieminen
Hopeanuoli, Daisuke, Moss, sekä vaihtelevasti joissakin rooleissa myös Riki, Ben, Daisuken isä, Hidetoshi

Ulla Ollikainen
Kertoja, sivurooleja, sekä vaihtelevasti Cross

Päivi Sorsa
Fuji, Terry, Daisuken äiti, Kertoja (2. kasetilla), sekä vaihtelevasti Cross

Erkki Murto
Sniper, John, Gohē Takeda, sekä vaihtelevasti Daisuken isä, Ben, Hidetoshi

( Tiedot Hopeanuoli Wikistä )
 

Tiesittekös muuten, että Hopeanuolta ääninäytellyt Pertti Nieminen kuoli vuonna 2007 melko traagisesti teatterin lavalle kesken esityksen? Jutusta voi lukea täältä.


maanantai 4. maaliskuuta 2013

Sankaritarinoita 2

Manga ilmestyikin oikein muikeasti etuajassa~


Tällä kertaa suomimangassa on hieman violetimpaan taipuva kansi (tai sitten skannerini ryssi taas jotain, huomaattehan miten hienosti se leikkasi kuvan)

Ilahduin suuresti mangan paksuudesta, mukavaa myös, että Ganin-tarina oli saatu mukaan mangaan. Japaniversiossa sitä ei olekaan kuin vasta uusimmassa REMIXissä.
Käännöstyö oli suhteellisen onnistunutta, yksi asia kuitenkin kiinnitti huomioni. Näköjään pari puhekuplaa oli unohtunut.


Sitten kuitenkin itse mangan sisältöön.
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Karadaki Tomon
Karadaki Tomon oli.. no erilainen tarina. Pidin siitä kuinka se vain hieman sivusi GNG:tä ja toinen päähenkilöistä on ollut tarinan sivuhenkilönä taistelemassa Akakabutoa vastaan. Tarinassa Tomon on vanha, kunnioituksensa ansainnut koira, joka yrittää hyvin pitkälti koko tarinan ajan takoa järkeä päähän Toshi-nimiselle idiootille.
Minua huvitti muuten Tomon jotakuinkin silmiä pyörittelevä asenne nuoriin koiriin, tuli ihan tämä vanha kunnon "nykyajan nuoret"-asenne mieleen. Toshi muistuttaa hyvin paljon juuri tälläisiä tulevaisuuden toivoja, jotka eivät kunnioita ketään tai mitään ja joita esiintyy ihmistenkin keskuudessa.
Koomista muuten, pakko mainita, että kun kuvaluin tämän sarjakuvan ensimmäistä kertaa japaniksi niin jostakin syystä luulin, että tämä sarjakuva kertoo näistä kahdesta:
 
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Benizakura
Kaiken kaikkiaan pidin kovasti Benizakuran menneisyydestä kertovasta tarinasta, mutta yksi asia häiritsi minua siinä hyvin paljon; eikö Takahashi ole keksinyt MITÄÄN MUUTA keinoa lähestyä Benizakuran menneisyyttä kuin käyttää uudelleen jo Kaiveljesten tarinassa käytettyä ideaa siitä, että kuoleva hahmo alkaa muistella menneitä?
Oh well, ei anneta tämän häiritä. 
Sen lisäksi piti jälleen käyttää RIKI-mangassakin nähtyä "heikoimmasta tulee vahvin"-ideaa, mutta onneksi Benizakuran tapauksessa tarina ei mennyt ihan niin yksinkertaisesti vaan alussa kuvattiin myös sitä miten Benizakura nousi veljeään vastaan ja taisteli tiensä huipulle.
 
Pidin muuten kovasti siitä, kun Takahashi kertoi ettei ollut saanut "kirsikankukka verilammikko"-juttuaan omasta mielestään toimimaan GNG-mangassa ja oli viimeinkin tyytyväinen päästessään tekemään sen uudestaan paremmin. 

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

 Ginga Retsuden Ganin

Jos tässä sarjakuvassa oli mitään hyvää niin viimeinkin sain tietää mitä tässä tapahtui ja mikä on "ganin".

Jo Shin Gaiden Remixiä lukiessani petyin siihen, miten lyhyt tämä tarina oli ja no.. ei suomennoskaan sitä kamalasti pelastanut. Olen silti iloinen, että saimme tämänkin tarinan suomeksi.

Luulen, että ihmiset, jotka ovat kiinnostuneet samurai-aiheesta saattaisivat pitää hieman enemmän tästä tarinasta, mutta muuten tämä oli hinnä.. no.. tylsä, vaikka kertoikin hieman igojen ja kogien historiasta.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Tähän loppuun vielä sellainen ilouutinen, että sain Shin Gaiden 2:sen lisäksi hankittua viimein jotakin pientä lisäystä kokoelmaani ja esittelenkin varmaan tuotteen myöhemmin, kun se saapuu postissa. Saattaa olla, että tilaan vielä jotakin muutakin.