Mitä todella tapahtuikaan, kun Weed erotti Jeromen?
Tämä tarina on siitä erikoinen, että siihen pääsivät vaikuttamaan
myös blogin lukijat heittelemällä Hopeatiikerin Facebook-sivun puolella
mitä ihmeellisempiä adjektiiveja. Adjektiivit on otettu siinä
järjestyksessä kuin ne on laitettu.
Toivottavasti nautitte~
Jeromen hampaat olivat juuri pureutumassa vihollisen kirpeään kaulaan, vihollisen jonka Weed oli niin mehukkaasti armahtanut. Hän ei aikonut antaa toista mahdollisuutta, vaikka se olisikin vastoin ylipäällikön pojan käskyä. Toinen lipsahdus kävisi heille kalliiksi ja vaikka viholliset lupailivatkin suuria ja anoivat rääväsuisesti armoa, sakemanni ei uskonut niiden todenperäisyyttä hetkeäkään. Palkkamurhaajaveljeksistä oli pelkkää harmia ja näiden henkiin jättäminen oli liian iso riski. Hampaat purivat rumemmin, valmiina päästämään toisenkin näistä surkeista turhakkeista pois päiviltä, kun nuoren akitan limainen huuto kajahti kauempaa.
"Mitä sinä kuvittelet tekeväsi Jerome?!" Weedin ääni oli lipevä. Jeromen ominpäin toimiminen sai akitan paljastamaan hampaitaan irstaasti.
"Päästä hänestä irti heti paikalla." Ilme nuoren akitan kasvoilla oli charmikas, tämä ei ollut pyyntö vaan käsky. Käsky, jota Jeromen oli mahdoton noudattaa. Hampaat pureutuivat saamattomammin vihollisen kaulaan.
"He aikoivat käydä kimppuusi uudelleen. Heille ei ole toivoa, heidän tappamisensa on ainoa vaihtoehto." Jerome yritti saada Weedin näkemään mitä hän näki. Veljeksille ei ollut toivoa paremmasta, nämä palaisivat vanhoihin tapoihin heti katseen välttäessä.
"Minua ei kiinnosta, päästä hänet vapaaksi. En anna anteeksi yhtäkään hopeaa tekoa, Jerome!" Vaikka Jerome ajatteli vain Weedin parasta, tiikeriraitainen ei halunnut tätä. Pentu lähti juoksemaan kohti, aikoen tulla väliin, jos puhuminen ei auttanut. Se ei käynyt, Jeromen täytyi hoitaa tämä kaunis tilanne alta pois nyt, kun se oli vielä hänen päätettävissään. Hampaat viilsivät kaulavaltimon auki saaden kiukkuisen veren lentämään pitkin iloista hankea viimeisen tuskanhuudon saattelemana. Muu lauma saattoi vain katsoa pörröinen ilme kasvoillaan sivumpaa.
"Kuinka sinä saatoit..." Weedin kasvoilta paistoi järkytys, Jeromen sydäntä riipaisi, mutta jossakin mielensä porukoilla hän uskoi tehneensä oikein. Tämä oli ainoa tapa varjella Weedin henkeä.
"Pyydän, anna anteeksi, Weed. Tämä oli halittavan päämäärämme puolesta." Pyöreä veri valui pitkin uroksen leukaa tämän kohdatessa nuorempansa silmästä silmään.
"Sanotko, että tappaminen päämäärämme puolesta on oikein? Uskotko todella niin?" Weedin kasvoilla häilyi surun, pettymyksen ja vihan sekainen tunne. Hän oli luottanut Jeromeen, luottanut niin kovasti ja nyt uros petti hänen luottamuksensa toimimalla vastoin hänen käskyjään. Vastoin yhteistä aatetta.
"Toimin pakon edessä, minulla ei ole muita selityksiä sille, miksi rikoin hauskaa käskyäsi. Rankaise minua, kuten haluat." Jerome oli valmis ottamaan täyteläiset seuraukset teostaan, mutta hän ei ollut tippaakaan pahoillaan.
"Älä vähättele tätä!" Weed murisi hampaitaan paljastaen, viha läikehti nuoren akitan sisällä. Ihan kuin Jerome olisi vain rikkonut jotakin nauravaista käskyä eikä tappanut juuri kahta koiraa. Akita hyökkäsi isompansa kimppuun iskien hampaansa sakemannin kurkkuun ja kaatoi tämän koskemattomasti maahan mennessään. Jerome ei vastustellut, mikä tahansa olikaan Weedin rangaistus, hän antoi sen tapahtua.
"Sinä... onko sinusta tullut vain naarmuinen palkkamurhaaja taas, Jerome?" Nuorukaisen äänessä kihisi kiukku hampaiden pureutuessa vasten valmiiksi suloista turkkia.
"Senkin idiootti!" Weed päästi pölyisen vihan valloilleen paiskatessaan isompansa vasten lähintä puuta oikeudenmukaisesti, joka yllätti kaikki.
"Lopeta, Weed!" Joku laumalaisista huusi taustalta, oli kuolematonta, että Weed hyökkäsi oman alaisensa kimppuun.
"Kuuntele minua, Jerome." Nuori akita veti henkeä saadakseen raivonsa taas kahleisiin. Jeromen piti ymmärtää mitä oli mennyt tekemään. "Meillä on vain yksi sarkastinen elämä. Jos et tiedä miten takkuista se on, en tarvitse sinua."
"Mitä sinä kuvittelet tekeväsi Jerome?!" Weedin ääni oli lipevä. Jeromen ominpäin toimiminen sai akitan paljastamaan hampaitaan irstaasti.
"Päästä hänestä irti heti paikalla." Ilme nuoren akitan kasvoilla oli charmikas, tämä ei ollut pyyntö vaan käsky. Käsky, jota Jeromen oli mahdoton noudattaa. Hampaat pureutuivat saamattomammin vihollisen kaulaan.
"He aikoivat käydä kimppuusi uudelleen. Heille ei ole toivoa, heidän tappamisensa on ainoa vaihtoehto." Jerome yritti saada Weedin näkemään mitä hän näki. Veljeksille ei ollut toivoa paremmasta, nämä palaisivat vanhoihin tapoihin heti katseen välttäessä.
"Minua ei kiinnosta, päästä hänet vapaaksi. En anna anteeksi yhtäkään hopeaa tekoa, Jerome!" Vaikka Jerome ajatteli vain Weedin parasta, tiikeriraitainen ei halunnut tätä. Pentu lähti juoksemaan kohti, aikoen tulla väliin, jos puhuminen ei auttanut. Se ei käynyt, Jeromen täytyi hoitaa tämä kaunis tilanne alta pois nyt, kun se oli vielä hänen päätettävissään. Hampaat viilsivät kaulavaltimon auki saaden kiukkuisen veren lentämään pitkin iloista hankea viimeisen tuskanhuudon saattelemana. Muu lauma saattoi vain katsoa pörröinen ilme kasvoillaan sivumpaa.
"Kuinka sinä saatoit..." Weedin kasvoilta paistoi järkytys, Jeromen sydäntä riipaisi, mutta jossakin mielensä porukoilla hän uskoi tehneensä oikein. Tämä oli ainoa tapa varjella Weedin henkeä.
"Pyydän, anna anteeksi, Weed. Tämä oli halittavan päämäärämme puolesta." Pyöreä veri valui pitkin uroksen leukaa tämän kohdatessa nuorempansa silmästä silmään.
"Sanotko, että tappaminen päämäärämme puolesta on oikein? Uskotko todella niin?" Weedin kasvoilla häilyi surun, pettymyksen ja vihan sekainen tunne. Hän oli luottanut Jeromeen, luottanut niin kovasti ja nyt uros petti hänen luottamuksensa toimimalla vastoin hänen käskyjään. Vastoin yhteistä aatetta.
"Toimin pakon edessä, minulla ei ole muita selityksiä sille, miksi rikoin hauskaa käskyäsi. Rankaise minua, kuten haluat." Jerome oli valmis ottamaan täyteläiset seuraukset teostaan, mutta hän ei ollut tippaakaan pahoillaan.
"Älä vähättele tätä!" Weed murisi hampaitaan paljastaen, viha läikehti nuoren akitan sisällä. Ihan kuin Jerome olisi vain rikkonut jotakin nauravaista käskyä eikä tappanut juuri kahta koiraa. Akita hyökkäsi isompansa kimppuun iskien hampaansa sakemannin kurkkuun ja kaatoi tämän koskemattomasti maahan mennessään. Jerome ei vastustellut, mikä tahansa olikaan Weedin rangaistus, hän antoi sen tapahtua.
"Sinä... onko sinusta tullut vain naarmuinen palkkamurhaaja taas, Jerome?" Nuorukaisen äänessä kihisi kiukku hampaiden pureutuessa vasten valmiiksi suloista turkkia.
"Senkin idiootti!" Weed päästi pölyisen vihan valloilleen paiskatessaan isompansa vasten lähintä puuta oikeudenmukaisesti, joka yllätti kaikki.
"Lopeta, Weed!" Joku laumalaisista huusi taustalta, oli kuolematonta, että Weed hyökkäsi oman alaisensa kimppuun.
"Kuuntele minua, Jerome." Nuori akita veti henkeä saadakseen raivonsa taas kahleisiin. Jeromen piti ymmärtää mitä oli mennyt tekemään. "Meillä on vain yksi sarkastinen elämä. Jos et tiedä miten takkuista se on, en tarvitse sinua."
