maanantai 23. heinäkuuta 2012

GDW-pyyhe

Takahashin vieraillessa Helsingissä toistamiseen tiistaina 17.7. päädyin majoittamaan ystäväni Myn kotiini (äitini ja isäpuoleni luvalla) veljeni huoneeseen, kun tämä oli poissa. My oli ensimmäistä kertaa Suomessa ja opastin häntä hieman liikkumaan täällä ja puhuimme ja keskustelimme paljon keräämisestä ja gingasta yleensä. Voin sanoa olevani aidosti liikuttunut siitä, miten niin paljon suurempi keräilijä arvosti pientä kokoelmaa, josta suurin osa oli vielä saatu hänen kauttaan.

Nimmarinhaku reissulla kävin noukkimassa toisen nimmarin, jonka halusin antaa ystävälleni Satanicalle, kun tämä ei itse päässyt töiltään nimmaria hakemaan.

Tuossa vierailun aikana jutustelimme Myn kanssa ja hän sitten kysyi olisinko kiinnostunut Weed-pyyhkeestä, jonka hän jo itse omisti ja kuinka sellaisesta voisikaan kieltäytyä? ^^ Tänään tuo komeus sitten saapui postissa oikein kauniin kiitos-kortin mukana.





Valitettavasti minulla on kovin vähän tietoa tästä kyseisestä pyyhkeestä ó_o
Se on samaa kangasta jotakuinkin kuin muutkin kangaspyyhkeet/julisteet. Tosi tarkkalaatuinen ja olettaisin, että se on Weedin DVD-boksin kunniaksi teetetty pyyhe - varma tosin en ole. Ainakin mukana tullut lappu vihjaisi siihen suuntaan.

EDIT:
My:ltä uutta tietoa ^^ Valmistajana on ollut konkurssiin mennyt Topsangyo.

torstai 12. heinäkuuta 2012

Yoshihiro Takahashin haastattelu ja nimikirjoitustenjako -tilaisuus

Raahauduin tänään hyvissä ajoin Helsingin keskustassa olevaan Akateemiseen kirjakauppaan, jahka olin ensin hapuillut vähän sen löytämisessä. Ensialkuun paikka tuntui kovin suurelta ja ajattelin etten tunne ketään ja saan seistä siellä yksikseni nyhjöttämässä, kunnes katseeni osui erään henkilön Kaksoissolan ryhmäpaitaan ja jonkin aikaa pohdiskeltuani nykäisin tyyppiä hihasta. Valkoisen, aivan suloisen koiran kanssa liikkunut tyyppi oli Äffä ja hänen seurassaan oli vielä toinenkin Kaksoissolasta oleva henkilö, Wolfmenia. Nimikirjoituksen saatuanu olin jo aikeissa lähteä, kunnes törmäsin Sashaan, joka tunnisti minut juuri tuosta alla olevasta paidasta.

Näytetään nyt naamaa kerrankin. Hupparin alla piilossa aikaisemmin esittelemäni Gin-paita pääsi tänään loistamaan.

Haastattelua

Nimikirjoitusten jakoa

Ikkunassa näkyi ilmeisesti orginaali piirros

Ja koko upea ikkuna kokonaisuudessaan (ja Sashan käsi)

Nimikirjoitus ♥

maanantai 9. heinäkuuta 2012

RIKI (suom.)


10.7. Vaihdoin paremman laatuiset kuvat ja lisäsin tervehdyksen.

!! Teksti sisältää paljon spoilereita mangasta, jonka virallinen julkaisupäivä on vasta perjantaina (13.7.) !!

Kun huomasin tänään, että muutamat hehkuttivat saaneensa jo Riki-mangan hyppysiinsä kipitin minäkin Itäkeskuksen Akateemiseen tutkailemaan ja löysin sieltä etsimäni vaivattomasti muiden Ginga-sarjojen rinnalta.


Tämä manga on vain jotenkin niin täydellinen kanttaan myöten. Ei hävetä ollenkaan laittaa tätä japaninkielisen GDR-mangani viereen.

Lukaisin tämän läpi odotellessani siskoani tallilta autossa ja heti aluksi sain ilahtua siitä, että värikuvia oli enemmän kuin Riki-mangassa oli. Ne olivat myös mielestäni tosi kauniita ja tykkäsin paljon siitä etten ollut nähnyt niitä aiemmin muistaakseni missään.

En halua toki pilata jännitystänne, joten paljastan vain yhden näistä värikuvista:


Värikuvien lisäksi mangaan oltiin todellakin saatu Takahashin tervehdys, jossa pelkän tekstin sijaan oli tällä kertaa myös pieni piirros mukana.



Tykkäsin suomennoksesta ylipäätäänkin paljon ja oli ihanaa viimeinkin nähdä tämä manga sana sanalta kertoen mitä hahmot ja kertoja sanovat. Pari virhettä hyppäsi käännöksestä silmääni, mutta muuten se oli hyvin toteutettu.

Vasta tätä mangaa lukiessani tajusin, että Rikissä ja GNG:ssäkin on toistoa, jota olen useammin ajatellut olevan vain GDW:ssä ja GNG:ssä.

Juurikin tämä, että hahmo näkee isänsä "viimeisen kerran", kun se putoaa rotkoon ja hahmon isä ei suurimmaksi osaksi tarinaa tiedä päähenkilön olevan poikansa.

Nautin suuresti Rikin "karhukoiranvaistojen" heräämisestä, vaikka minusta sarjoissa onkin turhana toistona se, miten pentu voi olla niin voimakas ja taitava. Ginillä taitavuus opittiin ja osittain se oli perinnöllistä, Weedillä taitavuus oli perinnöllistä, mutta molemmat hahmot olivat alusta saakka rohkeita. Riki sen sijaan oli pieni, heiveröinen ja kenellekään kelpaamaton, kunnes taistelu sai sen veren kuohumaan.

Oli myös aivan ihanaa nähdä hiukan "nuorempaa" Goheita ja nautin suuresti äijän puheesta ja siitä, että tätä kuvataan vähän alkoholisoituneeksi, mikä mielestäni natsaa ihan törkeän hyvin yhteen Isiksen parodiasarjakuvan kanssa.

maanantai 2. heinäkuuta 2012

Ginga-päivitystä

Päivitetty: 3.7.2012

Ensinnäkin Kaksoissolan puolelta on julkistettu kuvaa, jossa vilahtaa aikaisemmin mainitsemani Johnin veljenpoika Andy.

Lisäksi tilailin muutamia itselleni melko uusia keräilykohteita Urumista.


Ostamani (todennäköisesti kopio) mallikuvapaketin myötä aloin kiinnostua mallikuvista ylipäätään enemmän. Tällä hetkellä virallisesti oikeita mallikuvia minulla ei ole kuin nämä äsken tulleet Toubei ja Musashi, mutta kansiossa niitä on muistaakseni hiukan päälle 30, niiden lisäksi minulla on muutamia värillisiä ja värittömiä valokuvakopioita A3-koossa.

Korostusväreillä väritetty Musashi

Pari alkupään keräilykorttia


Ostin myös yhdeltä yksityiseltä kauppiaalta Huuto.netistä Boku no inu, Boku no Weed-mangan viimeinkin. Tämä manga on kiinnostanut minua jo jonkin aikaa, kun luin että Takahashilla olisi ollut Mercedes-niminen koira, josta epäilen hänen saaneen inspiksen Mer-hahmoon.






LISÄYSTÄ:

Tänään saapui myös FutagoShopista tilaamani paketti, jossa oli yksi mallikuva ja korttiboksi.


Lähikuva mallikuvasta, jossa on GB ja Weed

Korttiboksin toinen puoli

Ja toinen.

Kaikki omistamani on näköjään tarkoitettu kärsimään, kun tämäkin joukkoon liittynyt boksi oli niin kärsinyt :'D Sopii hyvin kärsineen magneettikannen ja muiden joukkoon.