sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Tuotehaaveita osa 2

Postaus haaveista, mitä oheistuotteita vielä toivoisit, mitä olisit itse tehnyt jos olisit päässyt valmistamaan näitä oheistuotteita, mitä haluaisit vielä itse tehdä (kuten kustomoida) etc.

(Vastaan viimeiseen kohtaan toisessa tekstissä myöhemmin)


Nyt kun Orion on tuoreimpana sarjana ovat omat odotukseni ja toiveeni korkealla sen suhteen, että saisimme oheistuotteita, jotka olisivat muiden yleisten oheistuotteiden tavoin vielä kohtuullisen hintaisia. Valitettavasti olen kuitenkin saanut sellaisen käsityksen, että Orionin suosio ei ole kovinkaan huomattava. Ilmeisesti tässä vaiheessa sarjaa Weedistäkin on jo ollut kaikenlaisia oheistuotteita, mutta Orionista on ollut lähinnä vain pari hassua tuotetta. Toivoaan ei saa silti koskaan menettää, hm?

 

Haikailen Orionin saralla erityisesti pehmoista ja figuureista. Haluaisin myös kovasti GNG-aikojen käyttötavarat: astiat ja vuodevaatteet takaisin. Mielestäni nämä olisi voinut hyödyntää Weedin kanssa, kun sarjalla oli huomattavasti enemmän menekkiä. Lisäksi olisi ihanaa saada ginga-sarjoista vielä elintarvikkeita. GNG:stä oli aikanaa vohveleita ja karkkeja, mutta kelpuuttaisin kyllä vastaavia tuotteita muistakin sarjoista. Miten söpöä olisikaan saada joitakin Weed tai Orion -pockyja!







Törmäsin joskus aikoja sitten Huuto.netissä aivan mielettömän upeaan tuotteeseen. En muista oliko se niin kallis etten sitä raaskinut ostaa vai mikä oli syynä, mutta kyseessä oli teetetty ginga-aiheinen koru. Sarjastasta on kyllä tehty virallisena mm. avaimenperiä ja kännykkäkoruja, mutta itse tykkään käyttää myös kaulakoruja, joten ne lienevät yksi tuotehaaveistani.



Ginga-aiheisia tuotteitahan keksisi vaikka mitä, mutta koitin pysyä aika realistisissa ajatuksissa. Mietin aika paljon oheistuotteita, joita on toteutettu erilaisista sarjoista ja mieleeni pomppasi tietysti myös kigurumit.

Fanit ja suittaajat ympäri maan ovat kuitenkin olleet kekseliäitä ja niinpä fanien omin kätösin tekemiä tai tilattuja suitteja ginga-hahmoista on kuitenkin olemassa.


Omia suosikkejani monien anime-sarjojen oheistuotteissa ovat kuitenkin ehdottomasti nendoroid-figuurit! Nämä pienet, chibimäiset figuurit olisivat ainakin itselleni mieluinen ostos ja henkilökohtaisesti pidän itse nendoroidien läpinäkyvästä alustasta enemmän kuin GDW-figuurien alustasta. Tietysti chibimäiset figuurit jakaisivat melko varmasti mielipiteitä samaan tapaan kuin GDW-pehmot.

(Huom, kuvat eivät ole aitoja)

8 kommenttia:

  1. Eikä xD
    Aluksi olin ihan että: "HUAA! WEED-POCKYJA!" mutta sitten tajusin ettei kuva ole aito. XD

    VastaaPoista
  2. Tuo kaulakoru on idea on aika hyvä, samoten tuo Pocky idea. Hienoja kuvamuokkauksia!

    VastaaPoista
  3. Hienoja haaveita mutta en niin tiedä nendoroid-figuureista koska näyttäisivät ehkä jo liian samanlaisilta tavallisten kanssa

    VastaaPoista
  4. Weed-Pockyjen pitäisi maistua oikeudenmukaisuudelta! Panda-Pockyista saisi Hougen-Pockyja, banaanista Mer, suklaasta Jerome, vihreästä teestä Kaibutsu... Vähän tällaiset olisi huippuja. Ja mukana tulisi tietysti tarra tai kortti.

    Ja kyllähän tuo kaulakoru kelpaisi.

    VastaaPoista
  5. Aivan mahtava postaus <3 lisää tällasia! Noi kuvan muokkaukset on parhaita >3<

    VastaaPoista
  6. Maito-pockyjen ystävänä tuollainen Ginga-pockyrasia kelpaisi kyllä mulle erittäin hyvin! :D
    Ja kaulakoru olisi myös todella siisti. *haaveilee*

    VastaaPoista
  7. Hassua ettei noita oheistuotteita siltikään oo suomeen tullu. Täällä varmasti olisi graafikkoja jotka osais ja haluis suunnitella tuommoisia Pocky paketteja :3 Urun kommentti oli mahtava ja ideaalinen! Tarra tai kortti Pockyjen mukana, ai että kyllä kelpais!

    Ei kun vain jokin adressi pystyyn ja Takahashille viestiä että olisiko tämmöinen suomessa mahdollista? :)

    VastaaPoista

Kommenttien tarkistus päällä spämmiviestien vuoksi.