keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Kokoelmani

Voisitko ehkä tehdä esittely postauksen ginga kokoelmastasi? :) Ja joitakin hintoja ja mistä olet saanut?

Eli minulta toivottiin muunmuassa kokoelmani esittelyä. Jätän esittelystä pois suomenkieliset mangajulkaisut sekä GDW-figuurit (poikkeuksia lukuunottamatta). Laitan myös kuvien yhteyteen pyynnöstä myös mistä olen mitäkin hankkinut ja minkä hintaisia ne ovat suunnilleen olleet.


Rakkaat animaatiokalvoni~

Vaikka omistankin näitä vain nämä kaksi niin animaatiokalvot ovat ehdottomasti suosikkieni joukossa oheistuotteissa. Erityisesti taustalliset animaatiokalvot ovat mieleeni, mutta olen iloinen saatuani edes nämä kaksi kokoelmaani. Nämä kalvot olivat molemmat lahjoja: toisen sain palkaksi myymästäni animaatiokalvopaketista ja toisen sain onnitteluiksi ajokortin johdosta.


Kankainen Orion-kirjanpäällinen oli myöskin lahja. Topsangyon Weed-pehmon taas sain vaihdossa omistamaani Weed-pyyhettä vastaan.


Kaksi Takahashin nimikirjoituskorttia, joista toinen on tyhjä. Näistä en luonnollisesti maksanut mitään.

Daisuke ja Gin-paperimagneetit pussinsa kanssa. Omistin joskus näitä paperimagneetteja koko satsin, mutta koin niiden säilyttämisen haastavaksi ja lopulta päädyin myymään ne. Hankin sittemmin takaisin Daisuke-paperimagneetin, kun sellainen tuli Urumiin myyntiin. Maksoin siitä muistaakseni 20€, Gin puolestaan tuli yhden paketin mukana, jonka ostin Japanista.

Paperimagneettien päällyksen ostin muistaakseni Futagoshopista tai suoraan Lisalta. En muista tarkalleen paljonko siitä maksoin, mutta hinta jäi kuitenkin alle kymmenen euron. Tarrapussi tarroineen tuli kaupanpäällisinä jonkun Futagoshopin paketin mukana pahoitteluna kestosta. Tarran vaihdoin sittemmin pois johonkin muuhun.

Mer-lasinalunen oli ensimmäinen omistamani lasinalunen ja ensimmäinen tavara, jonka huusin eBaysta. Lasinaluset olivat tuolloin vielä hieman kivenalla, joten hintaa tuolle ostokselle tuli hiukan päälle 20€. Omistin myös lasinalusia aikaisemmin reilusti enemmän, mutta luovuin kaikista muista.

Lisäksi magneetteja ja niiden pari pussia. Magneetit olen hankkinut mm. Huuto.netistä ja yksityisiltä myyjiltä. Jos en ole saanut niitä vaihtokauppoina niiden hinnat ovat olleet siinä 5-15€ tienoilla per kipale.



Parit custom-tuotteet tähän väliin. Aikaisemmin esittelemäni Kurotora-figuuri ja termosmuki, johon pystyy vaihtamaan itse kuvan. Termosmukin ostin muistaakseni Cybershopista, figuuri taas oli kirpputorilta.









Sitten vähän GNG-mangaa.

Ylhäältä vasemmalta lähtien löytyy kaksi 4. julkaisun mangaa, joista molemmista olen maksanut noin 40€/kpl. Toinen oli Huuto.netistä ja toinen eBaysta.

Shounen Jumpit ostin molemmat eBaysta enkä nyt kuollaksenikaan muista mitä niistä maksoin, mutta uskoakseni samaa hintaluokkaa olivat.

Alempana löytyy GNG-kannelliset suomenkieliset Japan pop ja Anime -lehdet, jotka ostin molemmat yksityisiltä myyjiltä. Lehdille tuli hintaa 2-4€/kpl.

Lisäksi 7. julkaisun ensimmäinen osa, johon tuli vaihdettua aika reilu määrä tavaraa tätä lehteä vastaan.


Animea pukkaa.

Hopsun nostalginen suomidubbi löytyy sekä VHS-kasettien, että DVD-levyjen muodossa. VHS-kaseteista maksoin 11€, ostin ne Huuto.netistä ja levyjen yksittäishinta taisi kulkea 5-7€ tienoilla, ostin niitä vähän ympäri nettiä.

Lisäksi leikkaamaton GNG-boksi, jonka ostin silloin, kun hinta ei ollut vielä siinä nykyisessä 20€, taisin maksaa tuosta lähemmäs 50€, ostin sen jostakin nettikaupasta. Sekä GDW:n Collector's Edition kaikkine herkkuineen, josta maksoin muistaakseni 40€. Tämän boksin ostamisesta ei ole kauaakaan aikaa, joten olin ilahtunut tuosta alhaisesta hinnasta, ostin boksin Huuto.netistä.


Kaksi GNG-paitaa, joista toinen on jo melkoisen kulahtanut. 

Vasemmanpuoleisen paidan ostin muistaakseni 20€ yksityiseltä myyjältä, oikeanpuoleinen oli taas lahja.


Sitten hieman GDW-mangaa ja extroja.

Ylimpänä Gajō no Kettō Hen -spesiaali, jonka ostin Pruelta aikoinaan. Täytyy sanoa, etten edes muista mitä noista olen maksanut... Sitten löytyy englanninkielinen julkaisu kokonaisuudessaan eli kolme ensimmäistä osaa. Ostelin näitäkin vähän eri ihmisiltä ympäri nettiä ja yhden pokkarin hinnaksi tuli yleensä 15-20€.

Sekä Weed Gaiden, Meishoubu Retsuden ja Boku no inu, Boku no Weed. Nämä olen myös tainnut kaikki hankkia Huuto.netistä, yhden pokkarin hinta on ollut 15-20€ luokkaa.

Taidekirjat.
Suomenkielisen ostin adlibriksesta ~13€, japaninkielinen taas on eBaysta ja taisin siitä maksaa vajaat 30€.


Sekä Weed World 4, josta puuttuu osa extroista. Ostelin tämän Huuto.netistä hintaan 30€ .


Sekalaista mangaa. 
Orionin ensimmäinen osa, Shin Gaidenit, Ginga no Inutachi ja GDR.
Yksityisiltä myyjiltä, Futagoshopista ja Huuto.netistä.


GNG-lautapeli, josta puuttuu muutamia osia. Ostin tämän toiselta keräilijältä, hintaa en nyt tarkalleen muista, mutta meni 100€ ylitse. Lisäksi taustalla näkyy GNG-figuurien kapseli ja lappu, Recelin tekemä Gin-avaimenperä, Yamato-avaimenperä ja Lisalta saatu pinssi (ei aito).


Pachinko-lehtiset, Weed-lukunäyte ja mainoksia.



Julisteita!
Viralliset julisteet ostettu yksityiseltä myyjältä, Isiksen tekemä juliste tuli jäsenlehden mukana (tosin tämä on printti, koska en raaskinut pistää alkuperäistä seinälle...), sekä loput ovat itse tulostettuja.


Kaksi GDW-gengasettiä.
Yhden hinta taisi olla 15-25€. Ostin välikäden kautta MadokaJapanista.


Mallikuvia löytyykin sitten niin reippaasti etten alkanut niitä yksitellen kuvaamaan. Mallikuvat on ostettu vähän mistä milloinkin, mistä johtuen olen päätynyt maksamaan valitettavan paljon siihen nähden, että suurin osa niistä ei ole edes aitoja. 








Keräilykortteja, pääosin Urumista ja Futagoshopista, mutta myös yksityishenkilöiltä.
Hintaa näille korteille on kappaleelta kertynyt 3-10€, kalleimmasta päästä oli Riki-kortti.


GNG-figuureita.
Ostettu Futagoshopista, Urumista, Huuto.netistä ja yksityishenkilöiltä.

Jotkut figuurit ovat maksaneet enemmän ja jotkut vähemmän. Halvimmat figuurit ovat olleet 15€ tienoilla ja kallein on maksanut lähemmäs 70€.



Shadottien tilautyönä tekemä Tesshin-pehmo, sekä Isiksen kaavoilla tekemäni Orion. Tesshin-pehmolle hintaa tuli muistaakseni lähemmäs 40€.




Sekä tilautyönä GingaFreak23:n tekemä Mer-figuuri ja Jeniltä vaihdossa saamani Akatora-avaimenperä.

22 kommenttia:

  1. Onpa tuo custom-Mer-figuuri hieno!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyseinen taiteilija tekee kyllä todella kauniita figuureita :)

      Poista
    2. Paljonko tuo kyseinen Mer maksoi? :) (luetkohan edes enää näin muutama kuukausi myöhässä tulleita kommentteja.. :"D)

      Poista
    3. Ei hätiä, saan ilmoituksen kaikista uusista kommenteista! :)

      En löytänyt enää kyllä tarkkaa hintaa, olen tuon sen verran kauan sitten tilannut, mutta muistaakseni hinta oli 15-25€.

      Poista
  2. Pitkä litania ihania juttuja!XD

    VastaaPoista
  3. Maksoin omista VHS kaseteistani 4 € eli ne olivat 1€ kpl.

    VastaaPoista
  4. Hieno kokoelma sinulla. Aika paljon olet saanut lahjanakin joitain tuotteita, onnekas ole. :3 Tuo Akatora-avaimenperä on todella söpö. :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En kiellä, olen ollut tosi onnekas x) Toisaalta olen myös nähnyt paljon vaivaa, jos olen saanut jotakin kiitokseksi (toiminut mm. välikätenä, myynyt tavaraa laatikoittain jonkun puolesta ym.).

      Tottakai minulla on myös todella reiluja ja ihania tuttavuuksia keräilyn saralla kertynyt, joten olen onnekas siinäkin mielessä. Autamme toisiamme puolin ja toisin. ^^

      Poista
  5. miten weed collector´s edition eroaa siitä 8 levyn kokoelma julkasusta? :) Muutoin kuin avaimenperällä ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä on kännykkäkoru ja lehtinen ^^ Ei oikeastaan muuten, levyt ovat vain huomattavasti kapoisempia kuin ne erikseen ostetut.

      http://hopeatiikeri.blogspot.fi/2013/08/collectors-edition.html

      Poista
  6. Oioioi ♥ ~ Miten söpö, ja erittäin hieno kokoelma ;3

    VastaaPoista
  7. http://3.bp.blogspot.com/-bv7NA9CbM6Y/U1dtX-IIQBI/AAAAAAAAIPs/X0h6OoEyg2E/s1600/kokoelma+016.jpg

    Mistä olet saanut nuo ison anime-julisteen alapuolella olevat mangajulisteet? Ja ovatko ne aitoja?

    http://3.bp.blogspot.com/-60cWpGEEhxs/U1dtX_A2IDI/AAAAAAAAIPo/xZTAAPU8hJc/s1600/kokoelma+017.jpg

    Mistä olet saanut tuon viimeisen julisteen (jossa tautalla kouga)? Ja onko se aito?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri nuo mainitsemasi (pienet Shonen Jump-lehtien GNG-kannet ja koga taustainen) ovat niitä itse tulostamiani, joista mainitsin tekstissä. Loput ovat virallisia lukuunottamatta sitä Isiksen tekemää, joka tuli jäsenlehden mukana.

      Poista
  8. "Lisäksi 7. julkaisun ensimmäinen osa, johon tuli vaihdettua aika reilu määrä tavaraa tätä lehteä vastaan."

    Muistatko mitä kaikkea vaihdoit tuohon?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noista vaihtokaupoista on jo jonkin verran aikaa, mutta tuohon tuli vaihdettua ainakin GNG-magneetti, magneettien päällynen, mallikuvia ja pokémon kortteja.

      Poista
  9. Minkä vuoden VHS-kasetit omistat? Melko suolainen hinta tuo 20€ kun noita kasetteja löytää kirpparilta keskimäärin eurolla kpl, myös niitä vanhempia kasetteja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyi oikein tarkistaa millä hinnalla olen nuo kasetit oikein ostanut, mutta näköjään alkuperäinen hinta onkin ollut vain 11€. Olen tainnut muistaa hinnan postikulujen kanssa, vaikka itse noudin kasetit.

      Mutta joka tapauksessa, 1996 vuoden kasetit eli ne yleisimmät. Ja oli tosiaan suht kallis paketti, mutta sain ne toisaalta kerralla ilman, että tarvitsi etsiä osia erikseen.

      Harvoin kuitenkin kirpputorilla (varsinkaan täällä pääkaupunkiseudulla) on näkynyt noita kaikkia kasetteja kerralla.

      Poista
  10. Mitä osia lautapelistä puuttuu? Oikein kivan näköinen kokoelma. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ^^

      Mitä omasta pelistäni puuttuu:

      Pieniä Akakabuto-kortteja 5/9
      Pieniä Gin-kortteja 1
      Riki-laatta
      Pieniä hahmo-laattoja 4/24

      Lautapelistä löytyy vielä esittely blogista, sen voi kurkata halutessaan :)
      http://hopeatiikeri.blogspot.fi/2013/04/gng-lautapeli.html

      Poista
  11. Kiitos kun teit postauksen pyytämästäni aiheesta <3 Oli todella kiva lukea ja voin vain onnitella tuosta isosta ja upeasta kokoelmasta :D
    Onko sinulla muita ginga keräilytuotteita vielä haaveissa? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)
      Tällä hetkellä olen ihan tyytyväinen kokoelmaani. Vielä on Gin-figuurit pitkällä tähtäimellä hakusessa, mutta katsoo nyt miten noita tulee tulevaisuudessa tarttumaan mukaan, jos tulee. Nykyisin oheistuotteita tulee hankittua lähinnä silloin tällöin tilaisuuksien tullen.

      Poista