keskiviikko 7. toukokuuta 2014

Pehmoja pentusilmillä 2

Noniin, sainpa viimeinkin tämän tehtyä. Eli idea on sama kuin aikaisemmassakin tekstissä.

Kuvat taisivat kaikki olla jälleen Urumin.
 

Huomasin vasta silmiä muokatessani, että Rocketin silmät poikkeavat muiden pehmojen silmistä täysin. Ainakaan en muistaisi, että kenelläkään muulla pehmolla olisi ollut tälläisiä silmiä. Muiden pehmojen silmät olivat täysin pyöreät tai "vakavammat".

Rocketiin pyöreät pentusilmät sopivat mielestäni hyvin ja ne saivat ainakin omaan silmääni pehmon näyttämään jopa enemmän ginga-pehmolta kuin aikaisemmin.


Kagetoran silmät taitavat olla vähän vinossa... mutta no jaa. 
Hassua muuten, olen jotenkin aina tähän asti ajatellut, että tummat alueet pehmon silmien päällä ovat olleet hahmon puoliksi kiinni painuneet silmäluomet, mutta tajusin vasta nyt kunnolla, että ne ovat osa hahmon kuviointia.

... ei.

Benistä tuli ihan älyttömän söpö! >D 
Tuo mieleeni ihan sen pikku-Benin julisteesta, jossa on muitakin GNG-hahmoja pentuina. Näin isot pentusilmät saavat toisaalta pehmon myös näyttämään vähän... koomiselta? Tai jollakin tasolla ehkä myös hieman kissamaiselta.



John on tämän tekstin pentusilmäisistä pehmoista suosikkini. Johnille sopii mielestäni pyöreät silmät jopa yllättävän hyvin, mutta hahmon tunnistaa kaikesta huolimatta. Ehkä se näyttää jopa hieman nuoremmalta. Oikeastaan pehmo muistuttaa nyt hivenen enemmän Andya kuin Johnia.

3 kommenttia:

  1. Rocket näyttää astetta siedettävämmältä noilla silmillä! Vähän tulee Mel mieleen, varmaan luppakorvien takia.

    John näyttää ihan Andylta, kuten sanoit. Hauskan näköisiä, huomaa kyllä selkeästi, miten paljon silmät voivatkaan muuttaa pehmon ilmettä ja olemusta.

    VastaaPoista
  2. John on tosi suloinen pentusilmillä ja ne sopivat sille hyvin, tosin noiden silmien kanssa hahmo muistuttaa enemmän Andya. Tulisipa Orionista pehmoja, vaikka haaveeksi taitaa jäädä..

    Ben on hullunkurisen söpö! x) Oikein ihana molosilmä.

    Rocket näyttää pentusilmiltä paremmalta kuin oikeilla omilla silmillään. Rocket-pehmolla on tosiaan omanlaiset silmänsä kun hahmolla on sarjassa muutenkin erikoisemmat silmät verrattaessa muihin hahmoihin. Rocket-pehmolle kuitenkin sopisi paremmin nuo pentusilmät.

    VastaaPoista