keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Mangaa ja mainoksia

Ebayhin tuli jonkin aikaa sitten myyntiin 4. julkaisun mangaa mukavaan hintaan ja onnistuin huutelemaan sieltä yhden mangan itselleni. Itseasiassa muihin osiin ei edes huudettu ensimmäisellä kerralla, joten sain valita mieleiseni ilman kilpailua ja kenties niin hölmöltä kuin se saattaakin kuulostaa valitsin tämän mangan julisteen perusteella. Pidän todella paljon värimangakuvista ja mikäli siihen pystyisin olisin varmasti haalinut kaikki loputkin mangat mukaani julisteiden tähden...


4. julkaisun mangat ovat kaikki puhelinluettelon kokoisia ja niissä on kivoja extroja. Harmi kyllä, ne ovat usein myös hintavia, mutta sen arvoisia. Kuinka hienoa onkaan päästä lukemaan suosikkimangaansa näin isossa koossa ja päästä ihastelemaan yksityiskohtia oikein kunnolla? Tämä manga maksoi itsessään ainoastaan n. 25€, joskin suuren kokonsa takia siihen tuli vielä postikuluista reippaasti lisähintaa.


Mangan etukannen sisältä löytyi värikuva, joka esiintyy myös samaisen julkaisun ensimmäisessä osassa. Tämä kyseinen osa sattuu myöskin löytymään hyllystäni ja muistan jo nuorena ihastelleeni tätä kuvaa netissä aivan lumoutuneena. 








Kortteja! ♥


Julisteen toinen puoli~  
Tämä kuva on kuulunut ehdottomiin suosikkeihini siitä lähtien, kun törmäsin netissä pinssiin, jossa oli tämä kuva. Olin yllättynyt siitä miten ohutta paperia tämä juliste oli.

Julisteen toinen puoli. Nämä kaksipuoliset julisteet olivat todella erikoinen keksintö ja olen pitänyt jokaisesta, jonka olen nähnyt. Tämä puoli kuitenkin on jokseenkin hyvin hankala, väri ottaa ainakin itseäni silmiin.


Mangassa on sarjakuvan lisäksi kaikkea pientä mukana, kuten sanaristikko ja fanitaidetta.


Muutamia kuvia itse mangasta. Tämä osa käsittelee mm. Benizakuran kuoleman ja Suuren taistelun kokonaisuudessaan loppuun asti. Muistaakseni tämän osan jälkeen oli ks. julkaisussa vielä kaksiosainen susiosa.


Mangan lopusta löytyi vielä värillinen Meteor Ginin mainos. Olin vähän yllättynyt, kun olin tottunut, että loppuun oli asetettu kaikki randomit mainokset, mutta kerrankin näin.

Tämän mangan lisäksi koitin onneani yhden myyjän kanssa, joka oli myymässä Weed-mangaa pois ja ilmoitti niiden mukana olevan paljon mainoksia. Kysyin voisinko ostaa pelkät mainokset ja pääsimme kuin pääsimmekin sopimukseen mainoksista. Tosin niinhän se tuppaa olemaan, että kun yhdessä säästää niin toisessa maksaa. Mangan mukana tulleiksi ilmaisiksi lappusiksi hinta ei ollut kovin viehättävä, mutta suhtauduin siihen enemmänkin "kerrankos sitä"-asenteella. Toisaalta, kun ajattelee niin näin joskus huutokaupassa yhden näistä mainoksista samalla hintaa, jolla ostin ne kaikki.

Molemmat puolet värimainoksista.

Värimainokset olivat syy kiinnostukselleni näistä mainoksista. Mainokset tuskin kiehtovat kauhean montaa keräilijää, mutta itse pidän niiden värimaailmasta ja sommittelusta. Olen jo jonkin aikaa haaveillut pehmoja esittelevistä mainoksista ja onnekseni tässä pinkassa oli niitä peräti kolme!


Törmäsin ensimmäistä kertaa myös figuurien mainokseen, en ollut koskaan aikaisemmin nähnyt sitä ja tykästyin siihen kovasti. Oheistuotteiden mainokset ovat aina kiehtovia.


Lisäksi jonkinlainen mainos animesta:


5 kommenttia:

  1. Viimeinkin! Ai, että on ihanan näköistä sisältöä, vaikka noissa korteissa odotin olevan muunlaisia kuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanopa muuta, nämä 4. julkaisun mangat ovat silkkaa silmäkarkkia! ;o;

      Olin itsekin vähän.. no en nyt varsinaisesti pettynyt korttien kuviin. Olin jo tottunut siihen, että samoja kuvia toistetaan paljon, mutta en tiennyt yhtään mikä siellä odotti.

      Poista
  2. Aivan yli söpö toi The Kids juliste~

    Upeita kuvia muutenkin! :)

    VastaaPoista
  3. Itselläni on tuo kids juliste mutta se ei tullut mangan mukana löysin sen eräästä laukusta jonka ostin kirpparilta! !! Uskomaton mäihä!!!

    VastaaPoista

Kommenttien tarkistus päällä spämmiviestien vuoksi.