sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Yleisimmät väärinkäsitykset

Huom! Teksti sisältää spoilereita!

Olen aikaisemminkin maininnut ohimennen nostalgiamielessä toisen tekstin yhteydessä muutamista harhaluuloista ja väärinkäsityksistä, joihin olin itsekin uskonut, mutta sittemmin näitä on tullut paljon enemmän ilmi, joten ajattelin tiivistää tämä kätevästi yhteen tekstiin. Tässä on myös hyvä tilaisuus oikoa näitä uskomuksia, mikäli kaikki eivät niitä tiedä.

Useat väärinkäsitykset ovat syntyneet joko käännösvirheistä, mutta myös animen ja mangan välisiä radikaaleja eroja löytyy eri syistä johtuen. Ei voida luonnollisestikaan olettaa, että animesarja taikka sitten kirjasta tehty elokuva seuraisi orjallisesti jokaista pienintäkin yksityiskohtaa ja usein joitakin asioita jätetään pois, jotta saadaan tiivis ja lyhyt paketti. Toisinaan yksityiskohtia muutetaan kuitenkin aika radikaalisti omin päin, johon siihenkin on kuitenkin yleensä tiettyjä perusteluita. Palaan niihin myöhemmin tekstissä.

Hyvin kattavan sarjan animen ja mangan eroista pystyy lukemaan myös Kiatsun Hopeanuolen Tomodachi-blogista. Klikkaa tästä ensimmäiseen osaan.
____________________________________________________


Gohē Takeda ei ole Daisuken isoisä

Tämä väärinkäsitys syntyi suomidubin käännöksen kautta, jossa Takedasta käytetty lempinimi "Ukko" vääntyi sukulaisuussuhteeksi Daisukeen. Takedasta käytettiin kuitenkin todellisuudessa nimitystä joka viittasi vaariin tai vanhaan mieheen. Enemmän animea katsoneet ja mangaa lukeneet taikka muuten Japanilaisista tavoista enemmän tietävätkin varmasti, että tämä on yleinen ja usein kunnioittava tapa puhua muista ihmisistä ja rinnastettavissa esimerkiksi suomalaiseen tapaan teititellä muita ja käyttää "herra/rouva/neiti"-titteliä nimen edessä.



Thunder ja Lecter eivät ole Sniperin poikia

Tämä sukulaisuussuhde on tullut todennäköisesti käännösvirheestä, sillä veljekset ovat ainoastaan Sniperin kouluttamia oppipoikia. Jerome ei myöskään tapa heitä mangassa vaan haavoittuneet veljekset päästetään lähtemään eikä heitä nähdä enää sen jälkeen.


Pink Dragon on uros

Tästä asiasta olikin isosti juttua fanien keskuudessa, kun se tuli esille. Ulkonäöltään hyvin feminiinistä Pink Dragonia luultiin naaraaksi, kunnes Meteor Ginin myötä sen vahvistettiin olevan uros. Tietokirjassa Pink Dragonia kutsutaan okamaksi, joka viittaa ristiinpukeutujaan.

Vanhin ei ole Kurojaki

Vaikka animessa Kōgan ninjakoirien klaanin vanhimmasta (Chōrō) onkin tehty hyvin paljon Kurojakin näköinen, kyseessä on kuitenkin vain yksi tämän alaisista, joka selvisi palosta hengissä - kuitenkin pahoin palaneena, kuten hahmon mangakuvasta voi huomata. Vanhimman molemmat korvat ovat myös ehjät, toisin kuin Kurojakilla.


 Ei verisukulaisia

Lisää käännöksien tuomia väärinkäsityksiä, josta johtuen mm. P4 ja Jeromea, sekä Mossia ja Beniä on luultu verisukulaisiksi. Kyseessä on kuitenkin ollut vain nimitys, joka ei viittaa vereen vaan enemmänkin sielunveljeyteen ja toveruuteen. 


Ginin sisaruksilla ei ole nimiä

Ginin sisaruksien nimet lienevät yksi laajimmista väärinkäsityksistä, joihin olen itse törmännyt. Nimet Hiya-n ja Giyan viittaavat kuitenkin ainoastaan pentujen päästämiin ulvahduksiin, kun Takeda löi niitä kepillä.



Jeromen kuolema?

Jeromen mahdollinen "kuoleminen" animessa on ylipäätään jätetty hyvin avoimeksi ja epäselväksi. Animessa näemme Jeromen ajelehtivan tajuttomana virtauksen mukana pelastettuaan Weedin, sen jälkeen Weed näkee hänestä jonkinlaisen harhakuvan kukkaniityllä, mutta tämän jälkeen Jeromen kuvajainen katoaa. Mangassa Jerome ei kuitenkaan kuole, vaan palaa vähitellen takaisin Weedin riveihin ja perustaa Lydian, Venäjän sotakoiran, kanssa perheen.



Hōgenin kuolema?

Hōgenin kuolema lienee yksi radikaaleimmista animen muutoksista tarinaan, sillä animessa koko tarinan lopetus tulee aika yllättäen, kuoleminen salamaniskuun on samaan aikaan todella koominen, mutta se tuntuu myös helpolta ratkaisulta päättää sarja. Mangassa Hōgenin kohtaloa edeltää pidempi tapahtumien sarja, sillä Hōgenin ja Genban perässä on entinen poliisi, Shōji Sudō, joka haluaa kostaa työtoverinsa kuoleman veljeksille voidakseen saada mielen rauhan tuntemastaan syyllisyydestä työtoverinsa kohtaloon. Shōji Sudō ampuu Hōgenin sen jälkeen, kun tämä on jätetty eloon taistelun jälkeen.



Zetsu Tenrō Battōga ja sen alkuperä

Tämän iskun alkuperän väärinkäsitys juontaa juurensa itseasiassa mangan virheeseen, sillä alussa Riki mainitsee iskun kulkeneen karhukoirien suvussa pitkään ja näin ollen on hänen tehtävänsä välittää se eteenpäin pojalleen, Ginille. Myöhemmin selviää kuitenkin, että Rikille tekniikan on opettanut itseasiassa Fūga-niminen susi. Syy tähän muutokseen voi olla kaiketi se, että Takahashin tarkoituksena oli lopettaa sarja Akakabuton kukistumiseen. Myöhemmässä haastattelussa Takahashi ei muistanut ristiriitaa tekniikan alkuperässä ja vastasi susien olevan koirien esi-isiä, joten todennäköisesti molemmat vastaukset ovat oikein.


Madara on uros

Madara on käännetty virheellisesti animen suomidubissa ja tekstityksessä naaraaksi, japaninkielisessä versiossa siitä puhutaan uroksena.


"Punasilmä"

Vaikka Akame onkin käännetty suomidubbiin Punasilmäksi, nimi tulee Akame-vuoren mukaan. Ei siitä, että hahmolla olisi punaiset silmät.


Weed on sekarotuinen

Weed, tämän sisarukset ja jälkikasvu mielletään akitoiksi ja myös Meishoubu retsudenissa Weedin on mainittu olevan rodultaan akita. Weedin emo, Sakura, on kuitenkin sekarotuinen kishu. Myös Weedin kumppani ja pentujen emo, Koyuki, on rodultaan ilmeisimmin kishu tai sekarotuinen.


Erot ulkonäöissä

Tämä on erityisen kinkkinen asia , varsinkin, jos on seurannut sarjaa ainoastaan animena. Yllä oleva Kurotora on mielestäni yksi parhaista esimerkeistä tähän tarkoitukseen, sillä ero on vähintäänkin silmiinpistävä näiden kahden animen välillä. Olen muutamia kertoja törmännyt netissä ajatuksiin siitä, että Studio DEEN olisi mokannut ulkonäköjen kanssa, vaikka todellisuudessa GDW-anime on noudattanut tarkemmin hahmojen alkuperäistä ulkonäköä, kuten huomaatte mangakuvasta. Uskoisin kuitenkin, että yksi iso syy eroihin on tekniikka. GNG-anime on toteutettu vanhaan tapaan animaatiokalvoilla, mikä tarkoittaa sitä, että jokainen yksittäinen kuva on tehty käsin. GDW-anime puolestaan on toteutettu suurimmaksi osaksi tietokoneella, ainoastaan luonnokset on toteutettu käsin. Kyse ei siis ole varsinaisesti virheistä vaan ratkaisuista.

Millaisiin muihin väärinkäsityksiin Gingassa olette törmänneet? Puuttuuko mielestäsi, joku olennainen, yleinen väärinkäsitys listalta? Kommentoi ihmeessä!

7 kommenttia:

  1. Madaraa luultiin naaraaksi animen dubbauksen ja tekstityksen vuoksi, mutta oikea sukupuoli taisi paljastua vasta suomimangan myötä. Jotenkin pidän Madaraa yhä naaraana, siihen on niin tottunut. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpäs olikin! o/ Nyt muistin itsekin kuulleeni tästä.

      "Sekä suomeksi puhutussa että tekstitetyssä Ginga: Nagareboshi Gin -animessa Madara mainitaan virheellisesti naaraaksi käännösvirheen takia. Varakunnanjohtaja sanoo sitä urokseksi ("osu"), mutta kääntäjä on kuullut väärin ja kääntänyt sen naaraaksi ("mesu")." - Gingapedia

      Pitääpä lisäillä tämäkin listaan, kiitokset ^^

      Poista
  2. Akamella ei ole punaisia silmiä, vaikka sen nimi "Akame" tarkoittaakin "Punsasilmää". Akamen nimi ei siis tule sen silmien väristä, vaan se on nimetty Akame-vuoren mukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jees, kiitokset! Lisään tuonkin listaan o/

      Poista
  3. Weed ei ole rodultaan akita vaan sekarotuinen, koska Sakura on rodultaan sekarotuinen Kishu. Tämä asia ei ole monelle välttämättä kovin selvä, ja monet pitävät Weediä akitana. Samoin Weedin jälkikasvu on sekarotuisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jees, kiitokset! Lisään tuonkin listaan o/

      Poista
  4. Tuo oli tosi hyvä pointti, että GDW animea tehtäessä hahmoihin otettiin mallia mangasta. En ollut koskaan hoksannut sitä :3

    VastaaPoista