tiistai 17. maaliskuuta 2015

Koirasoturi Gamu


Teksti sisältää spoilereita!

Kun nyt Kacchū no Senshi Gamu saatiin suomennettua loppuun hetki sitten mikäs olisikaan parempi aika heittää mielipiteitä siitä kuin nyt, kun kaikki on vielä hyvässä muistissa. Nostan isosti hattua Punikselle, joka jaksaa ilahduttaa meitä suomalaisia faneja julkaisemalla Takahashin vähemmän tunnettuja sarjoja Hopeanuolen ja Weedin kaveriksi. Varsinkin nämä kannet ansaitsevat mielestäni ehdottomasti maininnan, sillä ne kuuluvat kauneimpiin näkemiini suomijulkaisujen kansiin. Aikaisemmin suomennettuun Fangiin verrattuna Gamu oli itselleni mieluisampi lyhytsarja, Ginga-sarjojen tasolle se ei kuitenkaan omalla mittapuullani yllä.

Gamussa on hyvin paljon niin samaa kuin täysin erilaistakin Ginga-sarjoihin nähden. Esimerkiksi meille jo tavalla tai toisella tutut ninjakoirat ovat myös tässä sarjassa isossa osassa. Tämän sarjan ganinit ovat kuitenkin hyvin paljon vuorovaikutuksessa ihmisten kanssa, taistelevat näiden rinnalla tai alaisuudessa kuin ketkä tahansa sotilaat. Ganinit ovat kuitenkin meidän tuntemiimme ninjakoiriin verrattuna jotain aivan ainutlaatuista, sillä nämä koirat paitsi käyttävät haarniskaa, osaavat ne myös ajatella, puhua ja omaavat paljon muitakin erikoisia voimia. Ganinien kypärissä sanotaan olevan ohuita, erikoisella lääkkeellä varustettuja neuloja, joilla on oma osansa ninjakoirien kykyjen saavuttamisessa.


Kahteen pokkariin on mahdutettu valtava määrä tietoa ja tapahtumia, jonka takia asiat etenevät nopeasti ja toisinaan tuntuu, että tarina ei etene yhtenäisesti ja perässä on hieman vaikea pysyä. Gamu on melkolailla kannesta kanteen sotimista ja taistelua tai sen suunnittelua, joten tylsää sarjan kanssa tuskin tulee olemaan. Ongelma on ainakin itseni kohdalla enemmänkin siinä, että miellän useimmat mangasarjat kevyeksi luettavaksi, jotka pystyisi ymmärtämään aika hyvin pelkästään kuvalukemalla. Kun sarjassa tapahtuu paljon ei ehdi juurikaan sisäistämään kaikkea ellei keskity oikein kunnolla tai lue pokkareita useamman kerran. Aihe on myös itselleni melkoisen vieras, mutta erityisesti kiinnostava.






Gamusta löytyy paljon sellaista, jota olisin ehkä toivonut näkeväni enemmän Ginga Densetsu Akamessa. Verrattuna Takahashin nykyiseen Ginga-sarjojen piirtotyyliin Gamun tyyli on omalla kohdallani pelkkää silmäkarkkia. Kaikki on hyvin huolitetua ja yksityiskohtaista, sekä jokainen sivu huokuu omalla käsittämättömällä tavallaan tuon ajan tyyliä, tunnelmaa, miten sitä ikinä haluaakaan kuvailla.

Gamu on melko ihmiskeskeinen sarja, mutta se ei kuitenkaan ole yhtä hallitsevaa kuin Fangissa. Koirahahmoja on kenties vain murto-osa sarjan hahmoista, mutta ne kulkevat aktiivisesti mukana ja ovat paljon vuorovaikutuksessa muiden kanssa. Puhumattakaan siitä, että ninjakoirien historiaan keskitytään yhtä antaumuksella kuin sodan ja klaanien. Vaikka Gamu onkin ehdottomasti mielestäni vilkaisemisen arvoinen sarja ja itse löydän siitä paljon hyviä puolia niin kolikolla on aina kaksi kääntöpuolta. 

Pidän fantasiapainotteisista sarjoista, mikä varmaankin on myös yksi syy sille etten nauttinut Fangista ihan hirveästi. Ginga-sarjoihin tutustuneena erikoisuudet eivät yleensä edes pistä silmään, mutta Gamu oli sellainen sarja, joka meinasi mennä itseltänikin vaiheittain hieman ylitse. Mainittakoon vaikka nämä siivekkäät lintukoiraolennot. Jättiläiskarhut, aseita käsittelevät ninjakoirat ja erikoisiskut ovat arkipäivää, mutta nämä...

Vaikka tarina olikin mielestäni hieman rikkonaisen tuntuinen ja omaan makuuni kenties hieman sekava ja nopeatempoinen olin kuitenkin siihen yleisesti ottaen tyytyväinen - lukuunottamatta loppua, joka tuntui lässähtävän käsiin. Odottaessani kunnon dramaattista ja upeaa lopputaistelua tuo oli kieltämättä lähinnä yhtä koominen päätös sarjalle kuin Weed-animessa Hougenin kuoleminen salamaan.

2 kommenttia:

  1. Olen hyvin paljon samoilla linjoilla fiilistesi kanssa, mielenkiintoinen sarja joskin useampi osa ei olisi ollut pahitteeksi. Lopputappelukin oli mitäänsanomaton verrattuna kahakkaan Berumondoa vastaan. En myöskään ymmärtänyt sitä, miten Gamu sanoo että yhdessä Randon kanssa he ovat voimakkaimmillaan ja sivustaseuraajatkin ihmettelee Gamun nopeutta, ja sitten hetikohta Rando kinisee miten on pelkkä rasite (ja rasitehan tuosta tulikin kun lähti hyppäämään). Kun Gamukin antoi olkasuojuksensa Randolle, tuntui että pohjustetaan jotain todella mahtipontista taistelua, mutta eipä sitä tullutkaan. Olisin myös kaivannut jotain jälkinäytöstä, esim. katsausta minne Gamu ja kumppanit jatkavat seuraavaksi.
    Itsekin pidän tästä Takahashin piirrostyylistä, ja pidin paljon koirien erilaisista haarniskoista, joissa oli riittävästi eroavaisuuksia jotta koirat osasi tunnistaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin näin, kahteen pokkariin tavaraa oli jokseenkin melkoisen paljon, joten tästä jäi vähän sellainen tunne, että Takahashilla olisi riittänyt enemmänkin kiinnostusta aiheen suhteen. Lopputaistelu oli melkoinen pettymys, tuntui ihan siltä kuin olisi yritetty mennä sieltä missä aita on matalin.. Haarniskat oli kyllä mielettömiä ja yksityiskohtaisia, pidin niistä kovasti itsekin.

      Poista