keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Ginga fandomin elitismi

Tämä on erään lukijan toivoma toivepostaus. Toivepostauksia saa esittää vaikkapa Kysymyksiä? -sivulle ja toteutan niitä parhaani mukaan. Samaisesta aiheesta löytyy postaus myös Kaksoissolan blogista, se kannattaa käydä lukemassa. Kyseessä on jälleen oma käsitykseni ja oma mielipiteeni, sekä kokemukseni asiasta. Tekstin ei ole tarkoitus loukata ketään.

Olen aihetta sivunnut yhdessä videossa, mutta aion käydä sen tässä tekstissä laajemmin läpi. Ensin kuitenkin kerron mitä elitismi fandomissa tarkoittaa (tai miten olen asian itse käsittänyt), jotta kaikki ymmärtävät paremmin mistä teksti kertoo. Eliitti tarkoittaa parhaimmistoa, valiojoukkoa, joka nauttii etuoikeutettua asemaa. 

Kuten Uru asian hyvin kiteytti omassa tekstissään, elitismi tulee useimmissa fandomissa näkyviin esimerkiksi sillä, että on joukko, joka paheksuu vaikkapa tietyn tyyppisiä fanittajia. Tähän saattaa liittyä käsitys siitä, ketkä ovat ns. tosifaneja tai "oikeita faneja"(aiheeseen liittyen löytyy myös hyvä teksti Tähdenlento Blogista). Asia jakaa paljon mielipiteitä ja usein pinnalla on myös vahvasti käsitys siitä, että keräily ja fanitus olisivat jollakin tavalla sama asia, vaikka näin ei ole. Fani voi olla ilman mitään rihkamaa, keräily on enemmänkin yksi fanituksen muoto siinä missä fanitaiteen tekeminen tai cosplay. Joku ei voi olla toista huonompi tai parempi fani, jos hänellä on hyllyt täynnä tavaraa. Fanitus kertoo kiintymyksestä itse sarjaan, keräilyssä keskitytään tuotteisiin. Monesti keräilijöitä voidaan ajatella fandomissa eliittiryhmänä, mutta mitä olen lähivuosina asiaa seurannut, usein monet näistä suurempien kokoelmien omistajista ovat oikeastaan aika itsenäisiä, eikä moniakaan heistä näe aktiivisesti keskustelemassa esimerkiksi foorumeilla. Keräilyssä tulee helposti suhteita toisiin keräilijöihin yhteisen harrastuksen ja mielenkiinnon kohteen takia. Olen aikaisemmin kirjoittanut omia mietteitäni keräilystä, joten en halua alkaa toistamaan itseäni liikaa. 

Keräily on kuitenkin varmasti yksi pääasioista, jonka ajatellaan aiheuttavan elitismiä fandomissa. Kokoelmat aiheuttavat paljon eriäviä mielipiteitä ja niihin reagoidaan voimakkaasti. Tässä lienee aika hyvä tiivistys siitä, millaisina keräilijät kuvaillaan:

Ei elämää, äiti ja isi maksaa kaiken ja ainoa tarkoitus on saada muut kateellisiksi tai mustasukkaisiksi.

Olen itse ollut varsinaisessa fandomissa vain vajaan muutaman vuoden, vaikka olenkin pitänyt sarjasta ison osan elämästäni. En tavallaan halunnut tehdä asiasta isompaa meteliä, koska sain siitä läpi peruskoulu aikojen niin paljon kuraa niskaan. En ole koskaan fanittanut mitään yhtä näkyvästi kuin gingaa, joten sinällään on harmi, että olen saanut fanituksestani ja keräilystäni myös negatiivista palautetta ja kuulemma keräilyn aloitettuani olen pitänyt itseäni muita parempana fanina. Tätä on hieman vaikea käsittää, koska jotkut ihmiset voivat fanittaa yhtä näkyvästi vaikkapa jotakin bändiä, eikä sitä paheksuta ulkopuolisten silmissä läheskään niin paljoa. Ihan yhtälailla sitä fanitettavaa bändiä hehkutetaan, voidaan ostaa levyjä, keikkalippuja, bändipaitoja, julisteita tms.

Ginga fandom on siitä merkillinen, että mahdollinen paheksuminen tuntuu kohdistuvan myös nuorempiin faneihin, mutta toisaalta varsinkin WEED-mangan suomentamisen alettua ainakin Suomen fandomista iso osa tuntuu koostuvan nuoremmista faneista. Monesti nuorille herkästi päätään aukovat, pilkunviilaajat tai nipottajat ovat vielä jo lähemmäs aikuisia ihmisiä, joilta sellaista käytöstä ei enää odottaisi. 

5 kommenttia:

  1. Keräilijät on kyllä aina ollu porukan silmätikkuina mutta onhan noita ryhmittymiä muitakin, mm. Koiraeläintaidepiireissä ja sitten on yksi tietty nimeämainitsematon porukka :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kieltämättä, keräilijät ja nuoret oli sellaiset mitkä itselle tuli mieleen ensimmäisinä ja kun omia kokemuksia ajattelin lähinnä niin. ^^

      Poista
    2. Mikä tämä "nimeämainitsematon porukka" on? Minusta olisi hyvä sanoa asiat suoraan eikä kierrellä, kiertelystä jää ainakin minun mielestäni huonompi maku suuhun kuin siitä, että sanoo suoraan vaikka asia ei olisikaan kaikista kivoin. Tulee tunne että sinulla on tosi huono suhtautuminen tähän kyseiseen porukkaan kun et sano asioita suoraan, vaikka tosiasiassa suhtautumisesi ei välttämättä olisikaan niin kielteinen kuin mitä kiertely antaa ymmärtää.

      Enkä nyt siis pahalla inise tai mussuta, mutta itse olen sitä mieltä että sanoo suoraan jos jotain sanoo ja jos ei sano suoraan niin olisi parempi olla ehkä sanomatta mitään. Toiset ihmiset voivat alkaa arvailemaan mitä tarkoitat tuolla porukalla ja vetää omia vääriäkin johtopäätöksiä. Joku voi myös turhaan alkaa miettiä kuuluuko tuohon puhumaasi porukkaan kun ei voi olla varma mistä puhut.

      Oma toiveeni olisi siis, että tässä fandomissa oltaisiin avoimia ja puhuttaisiin asioista suoraan, vaikka eivät olisi aina ruusuisia. :)

      Poista
    3. Pyydän Satanicaa vastaamaan tähän vielä erikseen, koska en itse tiedä mitä hän tarkoitti. Arvelin, että se voisi liittyä keskustelufoorumien elitismiin, mutta varma en ole.

      Halusin tähän kuitenkin sen verran sanoa, että itselleni on jäänyt sellainen kuva, että tässä fandomissa asioista suoraan puhuminen ja avoimuus ei aina kannata. Blogin puolella on sellainen ongelma, että pitää äärimmäisen tarkkaan miettiä mitä kirjoittaa ja jos haluaa tuoda esiin epäkohtia tai negatiivisia asioita pitää niistä kirjoittaa hyvin hienovaraisesti ja kohteliaasti ettei saa kuraa niskaansa. Kun kirjoittaa nimimerkin takaa, ei voi oikein olla yhtä avoin kuin jos anonyyminä haluaisi sanoa omia mielipiteitään. Tuntuu, että kaikkia tekemisiä seurataan ja pilkkua viilataan oikein huolella, takerrutaan pieniin yksityiskohtiin ja toimitaan kuin ammattimaiset mielensäpahoittajat.

      Poista
    4. Vastaan tähän nyt epäselvyyksien välttämiseksi. Anonyymi, pahoittelen väärinkäsitystäsi. Minulla ei ole hampaankolossa tai muutenkaan vihaa lietsovia tunteita ketään kohtaan. Anttu puhuu asiaa tuosta suoraan puhumisesta. Tässä fandomissa tunnutaan suuttuvan tosi helposti suoraanpuhumisesta, vaikka sanoisi kuinka kohteliaasti. Tämä ei tietenkään päde kaikkiin, ei missään nimessä.

      Tarkoitin tuolla "nimeämainitsemattomalla" porukalla keskustelufoorumeita, kuten Anttu osasi hyvin arvatakin. Nimitys "nimeämainitsematon" on virheellinen, sillä se ei kuvasta omaa mielipidettäni asiasta millään muotoa. Foorumeilla on usein monta jäsentä ylläpidossa ja kaveriporukkaa jotka herkästi ja virheellisesti kuvitellaan ylimielisiksi automaattisesti vain heidän "arvonsa" vuoksi - tai suosion muualla netissä, vaikka todellisuus onkin aivan muuta. Mielestäni ilmiö on vähän ikävä, sillä itse en tuomitse ketään enkä tuomitse nytkään - mielestäni gingaan liittyvät foorumit ovat aina olleet avoimia ja reiluja. Käytin peitesanaa vain siksi, ettei tule väärinkäsityksiä juurikin siksi, ettei minun luulla vihaavan jotain tiettyä ryhmää. Avasin tuon sanan merkityksen nyt, ettei sitä ihmetellä

      Ja sanon vielä varmuuden vuoksi, että itsehän siis en lietso vihaa ketään tai mitää ryhmittymää kohtaan. Keskustelufoorumeilla on aina vallinnut hyvä henki, olen vain joutunut muutaman ihmisen kanssa keskusteluun, joissa on tullut heidän näkemyksensä asioista ilmi. Tuntuu, että jotkut ovat kateellisia foorumien "arvonimistä" ja sen takia porukkaa luokitellaan eliitteihin, mikä on harmillista.

      Toin kyseisen ilmiön esille niiden puolesta, joiden kanssa olen asiasta keskustellut, en siksi, että itse minulla olisi jotain vastaan. Toivottavasti selitin tuon nyt niin, ettei käsitys ole se, että minulla on jotain jotakuta vastaan. Oma mielipiteeni on se, että elitismiä esiintyy hyvin paljon ja selkeästi joissakin keräilijöissä ja koiraeläinpiirrosporukoissa.

      Poista

Kommenttien tarkistus päällä spämmiviestien vuoksi.