maanantai 1. huhtikuuta 2013

Vastauksia kysymyksiinne 2

_______________________________________________________________

Mistä oheistuotteista et välitä? Eli mitä oheistuotteita et halua kerätä tai mitkä oheistuotteet eivät ole mieleesi.

Ensimmäisenä tulee mieleen tarrat.. en ole kiinnostunut tarroista juuri missään määrin, joten en kerää enkä omista (ainakaan enää) prisma-, keräily-, kirjanmerkkitarroja tai tarra-arkkeja. En myöskään välitä kovinkaan paljoa kangasjulisteista, vaikka ne ihan kauniita ovatkin.

Ihan puhtaasti hintojen takia en halua kerätä esimerkiksi pehmoja tai 2. sarjan GNG-figuureita. Mielestäni ne eivät ole niiden summien arvoisia mitä niistä pyydetään, olivat ne miten hienoja tahansa. Yritän asetella itselleni rajat keräilynkin suhteen ja ainakin nämä kaksi oheistuotetta jäävät sen rajan ulkopuolelle.

Mikä on syy siihen, miksi et niin kovasti välitä Weed sarjasta? (ainakin olen käsittänyt näin, että GNG on mielestäsi "parempi") ^^

Ahaha, olette siis huomanneet.

Noh, syitä on useita ja en väitä että GNG olisi parempi, mutta tämä on oma mielipiteeni:

- GNG on ilmestynyt ensin ja olen siihen myös tutustunut ensimmäisenä, Weed on sille siis omassa arvojärjestyksessäni vain "jatko-osa". Sama ilmiö toistuu minulla myös esim. Disney-leffojen kanssa, pidän paljon enemmän yleensä niistä ensimmäisistä osista.

- Weed on sarjana minulle liian pitkä. Anime jää vajaaksi, mutta mangassa on 60 osaa, joka on minulle aivan liian paljon. En nauti pitkistä sarjoista, joissa tapahtuu aivan liikaa.

-Weedissä on liikaa hahmoja, GNG:ssäkin tuppaa melkein käymään näin susiosan takia. Kaikkia hahmoja ei voi millään muistaa ulkoa. Mielestäni hyvässä sarjassa tapahtumien keskipisteenä pitäisi olla vain tietyn verran hahmoja, jotta pysyy perässä.

- Lisäksi kyllä, vedän tähän jo niin monta kertaa käytetyn "animenlaatu"-kortin. Nautin kovasti GNG-animesta sen laadun takia, vaikka jotkut eivät siitä pidäkään ja siinäkin on virheitä. Taustat ovat ihan huikaisevan hienoja ja koska kuvat on piirretty huolellisesti kuva kerrallaan niin siellä esiintyy vähemmän hahmojen derp-ilmeitä toisin kuin Weedissä.

Kuinka paljon kulutat päivässä/viikossa aikaa tehden/ajatellen jotain Gingaan liittyvää?

8D ermh.

Varmaan riippuu hyvin paljon viikosta. Välillä, jos kirjoittelen blogiin, päivitän sivua tai jotain siinä saattaa hujahtaa vahingossa koko päivä, mutta välillä taas en ajattele tai tee mitään gingaan liittyvää ollenkaan.

Varsinkin keräilyn takia huutokauppoja ja sen sellaisia tulee selattua kerran tai pari viikossa. Olen myös aika aktiivinen foorumeilla tai sitten seurailen muiden blogeja, nettisivuja tai deviantART-tilejä. joten melkein päivittäinhän tätä tulee tehtyä.

Kysyisin, että ketä GNG/GDW hahmoa tykkäät piirtää eniten? :D

Luulenpa , että tykkään ehkä eniten noista akita-hahmoista, ne sopivat omaan piirtotyyliini ja niitä on helppoa piirtää. Pidän myös akitojen kuvioinnista ja osaan jo ihan vaivatta ulkomuistista useammankin akita-hahmon (muutamista jopa anime- ja mangaversiot). Eniten tykkään piirtää kenties Giniä ja Weediä, sinisen ja valkoisen yhdistelmä on minusta kaunis. Ginissä tykkään piirtää erityisesti brindle-väritystä (Weedin tiikeriraitaisuutta ei korosteta niin paljoa, animessa tällä ei ollut niitä ollenkaan).

Aiotko kerätä kaikki suomenkieliset Weedit ja Orionit sitten kun ne suomennetaan?
Omistan kaikki suomenkieliset Hopeanuolet, mutta kuten jo mainitsin en välitä kovasti pitkistä sarjoista. Weedin kerääminen jäi tältä osaa omalta kohdaltani osaan 14 oman rahatilanteeni vaihtelun ja perässä pysymisen takia. Mikäli Orionia suomennetaan saattaa olla, että lähden keräämään niitäkin taas alusta asti lähinnä uteliaisuuttani.

Oletko tehnyt Hopeanuoli tai Weed aiheisia Youtube videoita ja jos olet niin mitä?
Minulla taitanee olla lähinnä aiheeseen liittyviä animaatio/piirrustusvideoita Youtube-tunnuksellani (DemonisticAngel). Tein joitakin vuosia sitten paljon enemmän musiikkivideoita joiden mukana oli gingaakin, mutta tunnukseni suljettiin tekijänoikeussyistä (en omistanut oikeuksia musiikkiin tai animeen), aikaisempi tunnukseni oli Anttu. Tekisin varmaankin yhä musiikkivideoita, mutta harrastus jäi, kun koneeni Movie Maker ei suostu toimimaan.

Lisää kysymyksiä saa esittää myös, jos haluaa! Vaikka tänne blogiin tai tänne.

6 kommenttia:

  1. Pistän tähän sitten pari kysymystä!

    Aijotko kerätä kaikki suomenkieliset weedit ja Orionit sitten kun ne suomennetaan?

    Oletko tehnyt Hopeanuoli tai weed aiheisia Yuotube videoita ja jos olet niin mitä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, vastailinkin tuohon samaan tekstiin n_n

      Poista
  2. Hetkinen, hetkinen! Weed on myös tiikeriraitainen! :DD
    Ei pelkästään Ginillä niitä raitoja ole!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän tämän kyllä ja olen Weedillekin raitoja piirtänyt ^^

      Ginissä asiaa kuitenkin korostettiin paljon enemmän, animessa Weedillähän ei ole raitoja ollenkaan.

      Poista
  3. " Eniten tykkään piirtää kenties Giniä ja Weediä, sinisen ja valkoisen yhdistelmä on minusta kaunis. "

    Isäinmaallinen olet! ;D tuli vain mieleen..

    VastaaPoista

Kommenttien tarkistus päällä spämmiviestien vuoksi.