sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Ginga Nagareboshi Gin-figuurit (1. sarja)



Olen silloin tällöin saanut muutamia uteluita figuureistani koskien hyvin pitkälti mistä olen saanut ne. Huomasin etten ole valottanutkaan kamalasti figuurien alkuperää, joten päätin tehdä tänään kirjoituksen siitä.


Olen hankkinut figuurini vajaassa kolmessa kuukaudessa muistaakseni. Olin todella onnekas, koska figuureja oli vielä keräilyn aloittaessani ihan mukavilla hinnoilla myynnissä ja niitä löytyi aika helposti. Olin myös rahoissani, kiitos työharjoittelun. Sittemmin olen poiminut vain Gin-figuureja matkaani, jos olen niitä jokseenkin järkevään hintaan löytänyt.

Esittelen teille nyt siis täyden 1. sarjan setin, jossa on kaikki hahmot. Myös tuo keskikokoinen Gin, vaikka minusta sarja on täydellinen myös ilman sitä.

Figuurithan on tosiaan valmistanut Bandai vuonna 1986 näin ollen figuilla on ikää kaiken kaikkiaan 27 vuotta.



Pienet figuurit tulivat tälläisten kapselien sisältä ja niiden mukana oli lappu, johon on merkitty kaikki saatavilla olevat hahmot.

Isot figuurit (mukaan lukien keskikokoinen Gin) taas tulivat laatikoissa, joita sai muistaakseni jotenkin siinä yhteydessä, kun osti suklaanameja? Keskikokoinen Gin oli mahdollisesti korvaamassa sitä, että seisovasta Akakabutosta ei ole isoa figuuria.

________________________________________


Kurotora (ruskea, iso)
24,00 €
Huuto.net

Kurotora oli siis ensimmäinen koskaan omistamani figuuri. Voitin sen Huuto.netistä 27.1.2012, muistaakseni vielä ainoana huutajana tähän vaatimattomaan hintaan. Silloin tämä oli minulle jokseenkin iso summa, mutta nykyään edes pieniä ei meinaa saada tähän hintaan.

Gin (hopea, pieni)
lahja
Figuuri, jota muistelen erityisellä lämmöllä. Tämä oli lahja ystävältäni, joka kuuli keräilyinnostuksestani ja halusi lahjoittaa minulle hyllyssään pölyyntyneen Gin-figuurin, jonka oli aikoinaan vuonna nakki ja peruna ostanut ilmeisesti Hopeanuoli-kaupasta.
Akakabuto B (ruskea, pieni)
16.83 €
Futago Shop

Oliver (valkoinen, pieni)
16.83 €
Futago Shop


Ben (ruskea, pieni)
14,90 €
Urumi

Sniper (pronssi, iso)
22 €
Yksityishenkilö (Kaksoissola-foorumi)


 Musashi (pronssi, iso)
32,90 €
Urumi

 Moss (tumman ruskea, iso)
34,90 €
Urumi

 Cross (pronssi, pieni)
~17 €
eBay (figuuripaketti)

John (ruskea, pieni)
~17 €
eBay (figuuripaketti)


 Akakabuto A (pronssi, iso)
~17 €
eBay (figuuripaketti)


 Riki (hopea, pieni)
~17 €
eBay (figuuripaketti)

EXTRANA

 Gin (tumman ruskea, keskikoko)
64,90
Urumi

Tälle siunaantui ihan mukavasti hintaa - osoitus siitä, että jos tahtoo jotain oikein kovasti pitää tehdä uhrauksia :'D Tämän ostaessani myin pari tuotetta kokoelmastani ettei tuntuisi lompakossa niin kovasti.

Ero pienen ja keskikokoisen Ginin välillä

1 kommentti:

Kommenttien tarkistus päällä spämmiviestien vuoksi.