sunnuntai 6. lokakuuta 2019

Joulukalenteriin materiaalia



Joulukuu alkaa pikkuhiljaa häämöttää nurkan takana ja joka vuotinen Joulukalenteri-projekti olisi taas työn alla. Viime vuosista oppineena tiedostan, että oma aikani ja motivaationi ei enää riitä tällä hetkellä tämän projektin toteuttamiseen yksin, joten käännynkin nyt teidän lukijoiden puoleen. Viime vuonna päädyin ottamaan hieman apua vastaan ystävältä joulukalenterin kanssa, mutta tänä vuonna olen pähkäillyt ideaa ja ajatellut tehdä siitä kokonaisuudessaan yhteistyöprojektin, koska apu ei tosiaan ole yhtään pahitteeksi ja on pakko myöntää, että en ole 100% varma siitä, että saisin mielenkiintoista materiaalia aikaan ajoissa. Tämä tarkoittaa sitä, että materiaali tulisi pääsääntöisesti muilta faneilta ja minä hoidan pelkästään kalenterin päivittymistä ja muutamaa pienempää juttua sisällössä.

Toivon, että tämä olisi mielenkiintoista vaihtelua teille seuraajillekin ja saattaisi olla kivaa, että useampi ihminen pääsisi osallistumaan tuottamaan materiaalia luukkuihin.

Tässä siis hieman infoa:

FANART

- Fanart on tervetullutta, mutta ei kalenterin pääpaino.
- Kalenteria varten tehty fanart menee vanhojen töiden edelle, eli ilmoitathan rehellisesti viestissäsi, jos lähetät vanhaa fanartia, jota ei ole tehty joulukalenteria varten.
Saatan jättää vanhaa fanartia pois, jos materiaalia tulee liikaa.
- Jos taas teet fanartia vain joulukalenteria varten, arvostaisin, jos et julkaise kuvaa netissä ennen kuin se on ilmestynyt kalenterissa. Tämä ei ole kuitenkaan ehto osallistumiselle, pelkkä toive.
- Fanartin tulee olla kokonaisuudessaan Ginga-sarjasta, ei OC hahmoja. 
- Fanart saa olla myös jouluista tai voit tehdä jopa lyhyen sarjakuvan jos haluat! Fanart ei rajoitu vain piirtämiseen, eli askartelut ovat myös tervetulleita.
- Jos fanartia tulee paljon, yhdistelen useamman samaan.

KYLLÄ

- Materiaalin tulee liittyä Gingaan, edes sivuavasti.
- Voit tehdä tarinan, runon, askarteluohjeen, AMV:n.
Melkein mitä tahansa, annan hyvin vapaat kädet tämän suhteen.
- Suosin omaperäisiä ideoita.

EI

- Yleisesti loukkaavaa sisältöä
- K-18 sisältöä
- Älä lähetä materiaalia, joka ei ole omaa käsialaasi äläkä esimerkiksi lähetä fanartia, joka on piirretty läpi jostakin toisesta kuvasta. Jos tunnistan tälläistä materiaalia, se jää pois automaattisesti.
- Ei blogipostauksia, pohdintaa tai arvosteluja.
- Ethän lähetä kuvapohjia, niitä on tulossa minun puolestani jo :)


Materiaalin lähettäminen 

- Lähetä materiaalisi osoitteeseen: gingaspiral@gmail.com
- Laita otsikoksi: Joulukalenteri 2019
- Laita heti alkuun, jos haluat pysyä nimettömänä tai käyttää nimimerkkiä. Muussa tapauksessa käytän etunimeäsi.
- Voit laittaa useamman materiaalin yhteen sähköpostiin, erottele ne kuitenkin selkeästi tai laita erinäisinä liitetiedostoina.
- Lähetä materiaalisi viimeistään 29.11. jotta ehdin käydä kaiken läpi.

- Saattaa olla, etten saa kaikkea mahtumaan joulukalenteriin, jos materiaalia tulee paljon, joten pahoittelen jo etukäteen, mikäli kaikki halukkaat eivät pääse mukaan!

Kysymyksiä? Laita kommentti alas!