torstai 26. heinäkuuta 2018

Ginga fanartia vuodelta 2018

En ole vielä ehtinyt kirjoitella kunnolla tekstejä liittyen Orionin pokkariarvosteluihin (ja tulevaan Taistelukoira Zeroon), mutta halusin aktivisoida vähän tätä blogia enemmän, joten päätin tehdä tälläisen pienen... no shitpostin suoraan sanottuna :'D

Olen huomattavasti aktiivisempi fanartin ja piirtämisen osalta DeviantArtissa, mutta kaipa näitä voisi tännekin laitella välillä näkyville. Piirtämiselle ei ole ollut niin paljon aikaa ja motivaatiota työn ohella, mutta fanartia tulee yhä Gingasta välillä tehtyä. 


Tessun kanssa tekemämme collab Orionista. 
Tessu teki kuvaan linet ja minä loput. Käykää ihmeessä vilkaisemassa Tessunkin galleriaa, hänellä on kiva piirtotyyli ja hän piirtelee paljon mm. omia Ginga-hahmojaan.


Viimeisin fanartini, jonka tein myös Instagramiin kiitokseksi +700 seuraajasta. 
Riki ei kuulu suosikkeihini (hän on minulle lähinnä neutraali hahmo), mutta minua pyydeltiin instan puolella kovasti piirtelemään hänestäkin jotain. Taustaan on käytetty valmista pilvibrushia.


Fanart GDW-kohtauksesta, joka on yksi suosikkejani. 
Tämä on uudelleen piirretty kuva vuoden 2014 fanartistani:


Lisäillään tähän samaan postaukseen nyt kuitenkin 
myös fanartia ihmisten omista Ginga-hahmoista.


Heiskan hahmo Rex, joka on sukua Ginille ja Weedille.


Heiskan fursona.


Oma hahmoni Rika, joka on Toshimitsun tytär.


Oma hahmoni Crux, joka on Bellan poika, sekä 
Heiskan hahmo Blue, joka on yllä mainitun Rexin sisar.


Rika ja lcgyzma1:n hahmo Kage.

2 kommenttia:

  1. Oho, en odottanu näkeväni omaa arttiani heti ekana, meni pasmat sekasin vähäks aikaa! :D
    Kiitos kovasti shout outista! ;w;

    VastaaPoista
  2. Onko arvonnan voittaja selvillä?

    VastaaPoista