sunnuntai 29. lokakuuta 2017

Gingacon 2017

Historian toinen Gingacon oli eilen ja viime vuodesta poiketen halusin tänä vuonna osallistua vain kävijänä, jotta pääsisin katselemaan itse conia paremmin. Olin toki myös Gingaconin markkinoinnissa eli autoin tekemään somea varten mainoskuvia. 

Sikäli tykkäsin viime vuonna olla taidekujalla, mutta opin myös sen, että taidekujalla kannattaa varata pöytä jonkun toisen kanssa, jotta ei tarvitse koko ajan olla sidottuna paikalleen. Tämän aionkin pitää mielessä, kun joskus hamassa tulevaisuudessa päätän taas lähteä taidekujalle (vielä ei ole mitään tiettyä conia mielessä, taidekujalle valmistautuminen on niin kovin vaativaa ja aikaa vievää puuhaa). Minulta onkin jonkin verran kyselty tulevista coneista, mutta tällä hetkellä minulla ei ole vielä niistä tietoa, sillä työ ja muut jutut menevät tällä hetkellä etusijalle. Ilmoittelen coneihin osallistumisesta kyllä sitten somen puolella.


Mutta niin, pääsin nauttimaan myyntisalin ihanuuksista ja tapasin ensimmäistä kertaa kasvotusten Urunkin eli kaksi kärpästä yhdellä iskulla! Manga Cafen hyllyiltä lähti mukaan herkkupaketti pockyja ja ramunea tietysti, Urumin pisteestä puolestaan bongasin mukaani pikkuisen Rockruffin. Museon GNG-kortti on puolestaan kirpputorilta, olin positiivisesti yllättynyt, miten paljon kaikkea mukavaa Ginga-oheistuotetta siellä olisi ollut! Olisinpa varannut enemmän rahaa mukaan... Pikkuinen pehmo Rockruffin vieressä on puolestaan taidekujalta Lauran käsialaa, näitä suloisia pehmoja olisi ollut siellä vaikka millä mitalla, mutta tämä söpöläinen lähti lopulta mukaani!


Taidekujapöydät ovat iso paheeni, niistä tarttuu aina jotain mukaan. Taiteilijoina on ollut mm. NararevioLATE, Fjalle, SaQe, Smirsdrawewedy2 ja Detrah. Pöydästä yhdeksän lähti myös toisen henkilön taidetta, joka taisi olla ThaNicky, jos en ihan väärin muista? Pahoittelut, tunnistin vain henkilöiden vanhempaa taidetta, en näitä uudempia töitä :'D 

Töiden alla on myös pikkuinen nimmari Jargonfoxilta eli mm. Koirasarja Orionin luojalta, joka piti oikein loistavan luennon conissa ja päästiin näkemään ennakkoon uusin jaksokin!


 Ginga Roomin yhteydessä oli myös aivan ihana oheistuotenäyttely, josta tykkäsin kovasti! Näytillä oli paljon erilaisia oheistuotteita ja jopa harvinaisuuksia. Takahashin omistuspiirroksia oli mukavaa nähdä, samoin hyper harvinainen erikois-Weed ja Pachinko olivat yksiä suosikkejani, joita oli tosi mukavaa nähdä livenä. Olisin voinut viettää näiden parissa pidemmänkin ajan :'D


Ginga Roomia vahti myös Recelin tekemä Gin-patsas, josta oli yksinkertaisesti pakko napata valokuva, se on sen verran näyttävä ilmestys!

Mutta niin, tälläinen coni oli tänä vuonna. Minulla oli oikein hauskaa, tapasin paljon niin uusia kuin vanhojakin naamoja, muutama henkilö tunnisti minut jostakin syystä pelkästään Hopeatiikerinä, heh! Itseäni kiinnostavaa ohjelmaa ei ollut kovin paljoa tänä vuonna, mikä oli sinänsä harmi, mutta onneksi aika meni muutenkin hyvin!

Tälläistä päivitystä vaihteeksi, The Last Wars 13 odottelee vielä skannausta ja motivaatiota uuteen postaukseen, mutta oli ihan mukava tehdä juttua jostakin muusta tässä välissä.

1 kommentti:

  1. Ensimmäinen Coni jossa olen koskaan käynyt. Kivaa oli.

    VastaaPoista