torstai 17. marraskuuta 2016

Derpit korkit

 
 
Oho, oheistuotejuttujakin vaihteeksi.

Halusin kirjoittaa juttua vähän vähemmän huomiota saaneesta oheistuotteesta, nimittäin näistä silloin tällöin huutokaupoissa pyörivistä GNG-maitopullon korkeista. Maitopullon korkit ovat arvatenkin 80-luvulta, joka oli GNG:lle loistoisaa aikaa Japanissa oheistuotteiden suhteen. Muista oheistuotteista ne poikkeavat eniten derpillä kuvituksellaan, sekä sillä, että niistä on erityisen vähän tietoa missään. Oikeastaan näiden korkkien aitouden osalta on käyty jonkin verran keskustelua, kuten Kaksoissolan blogin tekstissä on nostettu hyviä pointteja esiin: kuvien laatu ja tekijänoikeuksien puuttuminen niin sarjan kuin tuotteiden valmistajankin osalta ovat poikkeuksellisia. Myöskään hahmoja tai sarjaa ei ilmeisesti lue korkeissa vaan suurimmassa osassa niistä lukee vain japaniksi "maito". Kuitenkin monissa muissakin japanilaisissa maitopullon korkeissa eri sarjoista, kuvitusten taso saattaa vaihdella radikaalistikin huonosti jäljitellyistä aina kuviin suoraan animesta. Myös tekniikat ovat muuttuneet vuosien aikana: vanhemmissa, perinteisissä korkeissa oli käytössä usein rajallisesti värejä ja karkeampi materiaali kuin uudemmissa.  


Vaikka pelkästään jo nimi "maitopullon korkit" antaa hyvää osviittaa näiden tuotteiden alkuperästä, on korkeilla muunkinlaista historiaa takanaan. Yleisesti nämä korkit olivat erittäin suosittuja erityisesti 90-luvulla nuorison keskuudessa, jolloin niistä käytettiin myös nimitystä "pog" samalla nimellä kulkevan brandin mukaisesti. Pelistä löytyy jonkin verran tietoa nimillä Milk caps sekä Pogs, käytännössä katsoen kyseessä on sama idea, josta on olemassa monia eri variaatioita. Menko-pelin kaltaisesti korkkeja on tarkoitus lyödä kuvapuoli ylöspäin kasasta usein jollakin painavammalla kappaleella (joka voi olla esim. kumia tai metallia) ja tässä onnistunut pelaaja saa kääntyneet korkit.


 
Korkkeja on saanut erityisesti muiden tuotteiden kylkiäisinä ja niitä on luonnollisesti kerätty isoja kokoelmia, josta johtuen niitä näkeekin usein myynnissä paljon kerralla ja vaihtelevalla kunnolla. 

GNG-kuvituksella olevien korkkien määrä kokonaisuudessaan on melko epäselvä, mutta korkeista on ainakin kahta erilaista variaatiota: matta- ja kiiltäväpintaiset. Korkeissa on 80-luvun tuotteille ominaiset väritykset ja suurimman osan hahmoista tunnistaa melko selvästi, erityisesti animesta jäljennetyt yksilöt.


1 kommentti: