torstai 17. joulukuuta 2015

Fanfic: Tiikeriraidaton (osa 2)



TIIKERIRAIDATON
[Osa 2]

Akari säpsähti hereille unesta sydän tiuhaan tahtiin hakaten. Sama uni oli toistunut jo pitkään, mutta tämä kerta oli erilainen. Hän oli tuskin edes vielä kunnolla hereillä syöksyessään ulos pakkaseen. Hän ei voinut odottaa aamuun, hänen oli pakko löytää Chairo. Nyt heti!

Lumi narskui tassujen alla, kun valkeaturkkinen alkoi viimein hidastaa tahtiaan. Pakkanen sai näkemään asiat paljon kirkkaammin - tai oikeastaan tajuamaan, ettei Akarilla ollut hajuakaan siitä missä päin Chairo oli. Hän oli nähnyt veljensä viimeksi nelisen vuotta sitten. Vai oliko siitä jo kauemmin? Hänen käsityksensä mukaan veli asui yhä kaupungissa.  Hän oli kuullut ainoastaan huhuja siitä, että Chairo oli nyt taitava metsästyskoira, joka tunnettiin hyvin metsästyspiireissä.

Akari ei ollut aikaisemmin ollut näin kaukana kotoa yksinään, mutta se ei saanut häntä kääntymään takaisin. Ilmassa ei ollut veljen tuttua hajua, vaikka valkea akita oli ehtinyt jo kaupunkiin. Ainoa ääni heräilevässä kaupungissa oli vähän väliä kuuluvat metalliset kolahdukset, jotka herättivät Akarin uteliaisuuden tämän kurkotellessa katsomaan läheiselle kujalle. Kaksi koiraa, toinen pienempi ja toinen isompi penkoivat jäteastiaa ruoan toivossa. Akari ei nähnyt niillä pantoja, mutta eivät kai metsässä asuvat villikoirat tulisi tänne asti hakemaan ruokaa? Nehän elivät luonnossa ja metsästivät omat ruokansa... kai?

"Anteeksi?" Valkeaturkkinen herätti kaksikon huomion varovaisella kysymyksellään, mutta ennenkuin akita ehti jatkaa, isompi koirista lähestyi häntä korvat luimussa ja hampaat paljastettuina. Akari puolestaan otti askeleen taaksepäin, osittain hämmennyksestä ja osittain siksi, että halusi näyttää ettei hän ollut uhkaamassa mitään tai ketään.
"Häivy." Heikossa katulampun valossa Akari hahmotti isomman koiran tummaksi, laihassa kunnossa olevaksi tanskandoggiksi.
"H-heeei, ei tässä mitään ongelmaa. Olisin vain-" Akari jatkoi hermostuneesti naurahtaen ja vaikeni samaisella sekunnilla, kun kuuli tanskandoggin murahtavan vaimeasti.
"Jos olet siinä vielä sekunnin päästä, teen sinusta rukkaset itselleni, mokoma lammas. Painu tiehesi siitä." Valkeaturkkisen kasvoilla kävi entistä hämmentyneempi ilme, kun se hitaasti jatkoi matkaansa kujan ohitse. Noiden parin sekunnin aikana sen sisällä kuohahti kuitenkin pieni harmitus. Ihmeelliset öykkärit, hänhän halusi vain kysyä apua!
"Toivottavasti tukehtuvat siihen, mitä ikinä roskiksesta löytävätkään."
... hän ei juuri puhunut ääneen, eihän? Pieni vilkaisu taakse osoitti luulot kuitenkin vääräksi.
"Mitä sanoit?! Nyt susta tulee turkis!"
Voi per-
Akari ei ollut ikinä ottanut jalkojaan alle niin nopeasti, mutta valitettavasti onni ei ollut hänen puolellaan tänään ja hyvin pian akita tunsi jalkojensa liukuvan lumen petollisesti peittämällä, jäisellä tiellä ja heti maahan mätkähtäessään isomman koiran hampaat iskivät kiinni sen niskaan ja riepottelivat valkoturkkista, joka puolestaan kiljui vähintäänkin kuin tapettava sika. Ainakin siihen asti, kun tappeluun liittyi kolmas osapuoli, joka Akarin yllätykseksi ei ollutkaan ison koiran pikkukaveri vaan joku ulkopuolinen, joka puski päällään tanskandoggin kauas ja murinallaan sai tämän perääntymään muutaman askeleen verran.

"Älä - koske - häneen!" Vieras murisi varoittavaan sävyyn, katse naulittuna isompaan koiraan. Vieraan koiran uhma sai tanskandoggin empimään hetkeksi. Se ei jäänyt hätiin tulleelta koiralta huomaamatta. "Otellakko haluat, iso kaveri? Muistatko miten viimeksi kävi?"
Tanskandoggi päästi suustaan turhautuneen murahduksen ja näytti punnitsevan vaihtoehtojaan hetken ennenkuin perääntyi kokonaan ja lähti kävelemään pois pienempi koira kannoillaan. Akari puolestaan ei ollut missään vaiheessa lakannut tuijottamasta ruskea-valkeaa akitaa, joka oli asettunut hänen eteensä suojelemaan häntä.
"Chairo!"

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttien tarkistus päällä spämmiviestien vuoksi.